KKO/1987/26

1987 false KKO:1987:26 Ään. Syytetty, joka oli Ruotsissa ostanut 9.400 kruunulla henkilöauton, ei ollut ilmoittanut sitä tulliselvitettäväksi tuodessaan sen maahan. Tällä tavoin hän oli tahallaan pidättänyt valtiolta maahantuontiveroja, ei kuitenkaan tullimaksua, yhteensä 90.597 markkaa syyllistyen siten rikoslain 38 luvun 11 §:ssä tarkoitettuun veropetokseen. Sen vuoksi hän oli velvollinen maksamaan valtiolle vahingonkorvausta, jonka täysi määrä oli pidätettyjen verojen määrä. Kun näin määrätty korvausvelvollisuus olisi ollut syytetylle kohtuuttoman raskas ottaen huomioon auton todellisen arvon ja sen, että hän takavarikosta alkaen oli menettänyt auton käyttöhyödyn, soviteltiin vahingonkorvausta vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n 2 momentin nojalla. RL 38 luku 11 § VahL 2 luku 1 § 2 mom ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Alempien oikeuksien ratkaisut Turun raastuvanoikeus on virallisen syyttäjän ja tullihallituksen asianomistajana ajamasta syytteestä 12.11.1984 julistamassaan päätöksessä lausunut selvitetyksi, että A oli huhti-toukokuun vaihteessa 1984 Turussa tuonut maahan Ruotsissa ostamansa ja siellä rekisteröidyn Mercedes Benz-merkkisen henkilöauton, jonka maahantuontiin hänellä Suomessa pysyvästi asevana ei ollut oikeutta. Kun A tuodessaan auton maahan ei ollut ilmoittanut sitä tulliselvitettäväksi maahantuontiverojen määräämistä varten, hän oli tahallaan pidättänyt valtiolta maahantuonnin yhteydessä perittävää auto- ja moottoripyöräveroa, liikevaihtoveroa ja tasausveroa yhteensä 90.597 markkaa. Sen vuoksi raastuvanoikeus on rikoslain 38 luvun 1 §:n nojalla tuominnut A:n veropetoksesta 20 päiväsakkoon, mistä rangaistuksesta raastuvanoikeus on rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla vähentänyt 6 päivää vastaavat 6 päiväsakkoa, joten A:n suoritettavaksi jäi 148 markan määräistä päiväsakkoa eli yhteensä 112 markkaa. A on velvoitettu suorittamaan vahingonkorvauksena tullihallitukselle, ottaen huomioon, ettei veropetos ollut käsittänyt tullimaksun kavaltamista, 90.597 markkaa 16 prosentin korkoineen 12.11.1984 lukien. Turun hovioikeuden päätös 25.6.1985 Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A oli valittamalla saattanut jutun, on puheena olevalla päätöksellään jättänyt asian raastuvanoikeuden päätöksen varaan. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA A on pyytänyt valituslupaa ja vaatinut ensisijaisesti, että syyte ja vahingonkorvausvaatimukset hylättäisiin, ja toissijaisesti, että hänen maksettavakseen tuomittua vahingonkorvausta kohtuullistettaisiin vahingonkorvauslain nojalla. Valituslupa on myönnetty 11.10.1985. Virallinen syyttäjä ja tullihallitus ovat antaneet pyydetyt vastaukset. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU Vahingonkorvausta koskeva ratkaisu A on raastuvanoikeuden päätöksessä mainituin tavoin tuonut Turussa maahan Ruotsista 9.400 Ruotsin kruunulla ostamansa vuoden 1974 mallia olevan Mercedes Benz -merkkisen henkilöauton. Jättämällä ilmoittamatta auton tulliselvitettäväksi hän on tahallisesti pidättänyt valtiolta raastuvanoikeuden päätöksessä mainitut verot syyllistyen siten veropetokseen. Tällä perusteella hän on velvollinen maksamaan valtiolle vahingonkorvausta. Vahingon täytenä määränä Korkein oikeus pitää pidätettyjen verojen määrää 90.597 markkaa. Näin laskettu vahingonkorvaus olisi määrältään A:lle kohtuuttoman raskas ottaen huomioon auton todellisen arvon ja sen, että hän takavarikosta alkaen on menettänyt auton käyttöhyödyn. Vahingonkorvauksen sovitteleminen on näin ollen vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n 2 momentin nojalla perusteltua. A:n tullihallituksella maksettava korvaus alennetaan 20.000 markkaan, joka A:n on suoritettava 16 prosentin korkoineen 12.11.1984 lukien. Vahingonkorvauksen määrästä on kuitenkin vähennettävä, mitä vahingonkorvausta vastaavista veroista saadaan perityksi niiden maksuunpanon perusteella. Takavarikkoa koskeva ratkaisu A:n Ruotsista ostama ja Suomeen tuoma Mercedes benz 220-D henkilöauto on Turun poliisilaitoksen takavarikkopöytäkirjan mukaan takavarikoitu. Päätöksessään raastuvanoikeus olisi, kun takavarikkoa ei ollut aikaisemmin kumottu, takavarikosta ja etsinnästä rikosasioissa annetun lain 10 §:n 1 momentin mukaan pitänyt määrätä siitä. Korkein oikeus toteaa, että jutun tullessa lopullisesti ratkaistuksi takavarikkoa ei ole nyt kysymyksessä olevan rikoksen vuoksi enää aihetta pysyttää voimassa. A:lta takavarikoitua henkilöautoa ei ole nyt kysymyksessä olevan rikoksen vuoksi enää pidettävä takavarikossa. Hovioikeuden päätös jää muilta osin pysyväksi. Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot Oikeusneuvos Nybergh: Katson, ettei ole syytä muuttaa hovioikeuden päätöstä muulta paitsi takavarikkoa koskevalta osalta. Siltä osin hyväksyn Korkeimman oikeuden päätöksen. Oikeusneuvos Ådahl: Kysymyksessä olevasta henkilöautosta ei vielä ole asianmukaisessa järjestyksessä määrätty maksettavaksi maahantuontiveroja. Autoa koskevan takavarikon tultua kumotuksi on se tullilain 62 §:n 3 momentin mukaan tulliselvitettävä. Tällöin tullilaitoksen toimesta määrätään autosta maksettavat maahantuontiverot. Koska näiden verojen maksuunpano näin ollen ei kuulu yleisen tuomioistuimen toimivaltaan eikä alempien oikeuksien siis olisi pitänyt ottaa tullihallituksen vaatimusta tuolta osin tutkittavakseen, kumoan alempien oikeuksien päätökset tältä osin ja vapautan A:n suorittamasta tullihallitukselle hänen maksettavakseen tässä yhteydessä määrättyä 90.597 markan suuruista vahingonkorvausta korkoineen. Tutkiessani jutun muutoin jätän asian hovioikeuden päätöksen varaan A:lle tuomittua rangaistusta koskevalta osalta. Takavarikon kumoamista koskevalta osalta olen samaa mieltä kuin enemmistö. Oikeusneuvos Saarni-Rytkölä: A on raastuvanoikeuden päätöksessä ilmoitettuna aikana tuonut maahan päätöksessä selostetuin tavoin hankkimansa Mercedes Benz -merkkisen henkilöauton ilmoittamatta sitä tulliselvitettäväksi. Auton alkuperämaa huomioon ottaen edellytykset auton tullittomalle maahantuonnille ovat olleet olemassa eikä A:n syyksi ole jäänyt tullin valtiolta pidättämistä. Muiden maahantuontiverojen osalta on huomattava, että 23.12.1971 annetun tasausverolain 8 §:n mukaan verotuksen toimittaa tullilaitos ja on verosta soveltuvilta osin voimassa mitä tullista on säädetty tai määrätty, auto- ja moottoripyöräverosta 14.11.1967 annetun lain 21 §:n mukaan on auton maahantuojan verotuksen osalta soveltuvilta osin noudatettava voimassa olevan tullilainsäädännön säännöksiä sekä liikevaihtoverolain 29 §:n 2 momentin mukaan maahan tuonnin yhteydessä tapahtuvan verotuksen valvonta on tullihallituksen asiana. Näiden verojen määrääminen ja täytäntöönpano on siis tullihallituksen tehtävä. A on siten menettelyllään syyllistynyt tullilain 8 §:n j kohdassa tarkoitettuun tullirikokseen, josta rangaistus on huomioon ottaen saman lain 52 §:n määräys ankaramman lainkohdan soveltumisesta tuomittava rikoslain 38 luvun 11 §:n mukaisesti. Kun rikoslain 38 luvun 15 §:n sanonta "tullimaksu" tarkoittaa tullilaitoksen määräämiä veroja (Hall. esitys n:o 23/1972 s. 15), on A:lta tullilain 5 §:n nojalla takavarikoitu auto tuomittava valtiolle menetetyksi. Vapautan A:n hänelle tuomitusta vahingonkorvausvelvollisuudesta ja tuomitsen takavarikoidun auton valtiolle menetetyksi. Muilta osin olen Korkeimman oikeuden päätöslauselmasta ilmenevällä kannalla. Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Leivonen, Saarni-Rytkölä (eri mieltä), Heinonen, Ådahl (eri mieltä) ja Nybergh (eri mieltä)