KKO/1987/27

1987 false KKO:1987:27 A:n työtoverit olivat esittäneet kuulusteluja suorittaneille poliisimiehille epäilevänsä, että A olisi työpaikalla syyllistynyt anastuksiin. Epäilyjensä tueksi he olivat esittäneet vain yleisluontoisia havaintoja A:n henkilöstä ja käyttäytymisestä. Epäilyjen tueksi ei siten ollut esitetty todennäköisiä syitä eikä tällainen syy myöskään ollut, ettei A kuulustelussa heti kyennyt yksityiskohtaisesti selvittämään, mitä hän oli tehnyt viimeisen anastuksen aikana. A:n pidättämiseen ei siten ollut rikoslain voimaan panemisesta annetun asetuksen 20 §:n 1 momentissa säädettyä perustetta. Kun todennäköistä syytä epäillä A:ta anastuksista ei ollut ilmennyt pidättämisen jälkeenkään, ei ollut laillisia edellytyksiä A:n pitämiselle säilössä lisätutkinnan aikana. Pidätyksen suorittanut ja sitä jatkanut komisario tuomittiin rangaistukseen yhdellä teolla tehdyistä laittomasta vangitsemisesta ja varomattomuudesta tehdystä virkavirheestä. RVpA 20 § 1 mom RVpA 23 § 3 mom RL 25 luku 10 § 1 mom RL 40 luku 21 § 1 mom ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Syyte Piikkiön kihlakunnanoikeudessa Virallinen syyttäjä on vaatinut komisario B:n tuomitsemista rangaistukseen siitä, että tämä oli rikosten tutkintaan liittyvistä pidättämisistä Piikkiön nimismiespiirissä vastuussa olevana virkamiehenä Kaarinassa määrännyt 11.10.1983 A:n pidätettäväksi tutkittaessa eräitä Kaarinassa tapahtuneita anastusrikoksia ja 14.10.1983 pidätystä jatkettavaksi sekä lisätutkinnan aikana antanut A:n edelleen olla Turun poliisivankilan tiloissa 25.10.1983 saakka, vaikka rikostutkinnan yhteydessä ei ollut tullut ilmi A:n syyllisyyttä tukevia seikkoja. B oli siten, ei kuitenkaan häijyydestä, riistänyt A:lta vapauden ja syyllistynyt vapaudenriistoon ja varomattomuudesta tehtyyn virkavirheeseen. A on asianomistajana kuultuna yhtynyt syytteeseen. Kihlakunnanoikeuden päätös 11.10.1984 Kihlakunnanoikeus on katsonut selvitetyksi, että Kaarinan kunnan virastotalossa oli vuodesta 1981 alkaen 5.10.1983 saakka tapahtunut useita varastossa työskenteleviin henkilöihin kohdistuneita rahakukkaro- ja lompakkovarkauksia. Tämän johdosta henkilökunta oli ryhtynyt eräisiin tarkkailutoimenpiteisiin, joiden seurauksena viimeksi mainittuna päivänä tapahtuneen anastuksen johdosta poliisiviranomaisilta oli pyydetty tutkimusta anastusten selvittämiseksi. Tällöin toimitetussa tutkimuksessa oli tuotu esille mahdollisina rikoksen tekijöinä virastossa työskenteleviä henkilöitä ja muun muassa A. Tutkimusta suorittaneille viranomaisille oli käynyt selville, että A oli saattanut syyllistyä anastuksiin, minkä johdosta nimismiespiirissä tuolloin toiminut B oli antanut A:ta koskevan pidätysmääräyksen 11.10.1983 ja jatkanut pidätystä 14.10.1983 antamallaan määräyksellä. B oli ollut vuosilomalla, joka oli alkanut 15.10 ja päättynyt 24.10.

1. A:n pidätysaika oli päättynyt 25.10.
2. Sittemmin oli käynyt ilmi, että osan anastuksista oli suorittanut eräs viraston ulkopuolinen henkilö, mutta selvittämättä oli jäänyt, että A olisi syyllistynyt anastusrikoksiin. Kihlakunnanoikeus on katsonut, että A:ta oli todennäköisin syin epäilty rikoksesta, joten B oli ollut oikeutettu pidättämään hänet. Samoin tutkimusten kannalta oli ollut erittäin tärkeätä, että pidätysaikaa oli selostetuin tavoin jatkettu. Tämän vuoksi ja kun A:n pitämiseen pidätettynä ainakin 11.-14.10.1983, minkä ajanjakson hän oli ollut pidätyksen suhteen B:n määräysvallan alaisena, oli ollut laillinen syy, kihlakunnanoikeus on hylännyt syytteen. Turun hovioikeuden päätös 3.2.1986 Hovioikeus, jonka tutkittavaksi virallinen syyttäjä ja A olivat saattaneet jutun, on toimitettuaan asiassa suullisen kuulustelun päätöksensä perusteluissa lausunut seuraavaa: Tutkittaessa Kaarinan kunnanvirastossa vuosien 1981, 1982 ja 1983 aikana tehtyjä varkauksia, joista viimeinen oli tapahtunut 5.10.1983, olivat eräät viraston työntekijät esittäneet kuulusteluja suorittaneille poliiseille käsityksenään, että virastossa myös työssä oleva A olisi syyllistynyt mainittuihin varkauksiin. B oli rikosten tutkintaan liittyvistä pidättämisistä Piikkiön nimismiespiirissä vastuussa olevan virkamiehenä 11.10.1983 määrännyt A:n pidätettäväksi kuulusteluja varten. Koska A ei B:n käsityksen mukaan ollut kyennyt suoritetuissa kuulusteluissa luotettavasti ja yksityiskohtaisesti selvittämään, mitä hän oli tehnyt viimeisen varkauden tapahtumapäivänä, ja koska B uskoi A:n voivan vaikeuttaa asian selvittämistä keskustelemalla alaistensa ja työtovereidensa kanssa sekä kun rikospaikalta otetuista keskusrikospoliisille lähetetyistä jälkinäytteistä ei ollut vielä tullut vastausta, oli B 14.10.1983 määrännyt A:n pidätystä jatkettavaksi. Seuranneena päivänä B oli lähtenyt 25.10.1983 päättyneelle vuosilomalleen. Tutkimuksia suorittaneet poliisit eivät olleet hankkineet A:n syyllisyydestä mitään lisänäyttöä. Palattuaan vuosilomaltaan B oli 25.10.1983 määrännyt A:n vapautettavaksi. Määrätessään 14.10.1983 A:n pidätystä jatkettavaksi, vaikkei näyttöä A:n syyllisyydestä varkauksiin ollut kolmen vuorokauden pidätysaikana pystytty esittämään, olisi B:n pitänyt käsittää, että A saattaisi joutua olemaan syyttömänä pidätettynä. Kerrotulla tavalla menetellessään B oli poliisivirkamiehenä varomattomuudesta syyllistynyt virkavirheeseen. B ei ollut sitävastoin tutkimusten alkuvaiheessa 11.10.1983 määrätessään A:n yleisen tavan mukaan pidätettäväksi kuulusteluja varten menetellyt virkavelvollisuuksiensa vastaisesti. Tämän vuoksi hovioikeus on, muuttaen kihlakunnanoikeuden päätöstä, tuominnut B:n rikoslain 40 luvun 21 §:n 1 momentin nojalla 14.10.1983 varomattomuudesta tehdystä virkavirheestä saamaan varoituksen. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Virallinen syyttäjä ja B ovat pyytäneet valituslupaa ja muutoksenhakemuksissaan syyttäjä toistanut alemmissa oikeuksissa esittämänsä vaatimukset ja vaatinut B:lle ankarampaa rangaistusta sekä B vaatinut syytteen hylkäämistä. Korkein oikeus on 30.4.1986 myöntänyt valitusluvan. Virallinen syyttäjä, B ja A ovat antaneet heiltä pyydetyt vastaukset. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU Perustelut Tutkittaessa hovioikeuden päätöksessä mainittuja Kaarinan kunnanvirastossa tapahtuneita anastuksia eräät viraston työntekijät olivat esittäneet kuulusteluja suorittaneille poliiseille epäilevänsä, että virastossa myös työssä ollut A olisi syyllistynyt anastuksiin. Epäilyjensä tueksi he ovat kuitenkin esittäneet vain yleisluontoisia havaintoja A:n henkilöstä ja käyttäytymisestä. Epäilyjen tueksi ei siten ole ollut todennäköistä syytä. Tällainen syy ei myöskään ole ollut se seikka, ettei A ole kuulustelussa heti kyennyt yksityiskohtaisesti selvittämään, mitä hän oli tehnyt viimeisen anastuksen aikana. Näin ollen A:n pidättämiseen 11.10.1983 ei ole ollut rikoslain voimaanpanemisesta annetun asetuksen 20 §:n 1 momentissa säädettyä perustetta. Todennäköistä syytä epäillä A:ta kysymyksessä olevista rikoksista ei myöskään ole ilmennyt pidättämisen jälkeenkään. Siten ei mainitun asetuksen 23 §:n 3 momentissa tarkoitettu erittäin tärkeäkään syy olisi oikeuttanut pitämään A:ta 14.10.1983 jälkeen lisätutkinnan aikana säilössä. Näin ollen A:n pidättämiseen ei myöskään 14.10.1983 ole ollut laillista perustetta. Pidättäessään 11.10.1983 A:n ilman laillista syytä ja määrätessään 14.10.1983 ilman laillista syytä hänen pitämisestään lisätutkinnan aikana säilössä B on, ei kuitenkaan häijyydestä, virkaansa toimittaessaan riistänyt A:n vapauden ja samalla varomattomuudesta syyllistynyt virkavirheeseen. Päätöslauselma Hovioikeuden päätöstä muutetaan siten, että B rikoslain 25 luvun 10 §:n 1 momentin, 40 luvun 21 §:n 1 momentin ja 7 luvun 1 §:n nojalla tuomitaan
3. ja 14.10.1983 yhdellä teolla tehdyistä laittomasta vangitsemisesta ja varomattomuudesta tehdystä virkavirheestä 60:een 80 markan päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 4.800 markkaa. Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Jalanko, Ådahl, Nikkarinen, Lindholm ja Roos