KKO/1987/92

1987 false KKO:1987:92 Ään. Työnantaja oli työsopimuslain mukaisiin purkamisperusteisiin vedoten purkanut työntekijän työsopimuksen. Työntekijä saattoi työsopimuksen irtisanomismenettelystä annetun lain 16 §:n 2 momentin määräajasta riippumatta työsopimuslain 51 §:n nojalla vaatia työnantajan velvoittamista suorittamaan hänelle vahingonkorvausta työsopimuksen laittoman purkamisen johdosta. L työsopimuksen irtisanomismenettelystä 10 § L työsopimuksen irtisanomismenettelystä 16 § 2 mom TSL 51 § ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Kanne Sodankylän kihlakunnanoikeudessa A on B:lle 8.10.1985 tiedoksi toimituttamansa haasteen nojalla kihlakunnanoikeudessa lausunut, että hän oli 1.9.1982-20.2.1985 työskennellyt työsopimuslain 1 §:n mukaisessa työsuhteessa B:n, joka harjoitti yhdessä erään toisen henkilön kanssa vähittäistavarakauppaa rekisteröimättömällä toiminimellä Sodankylän Kauppayhtiö, palveluksessa pakettiautonkuljettajana. Työsuhde oli päättynyt työnantajien suorittaman työsopimuksen purkamisen johdosta. Purkamiseen ei ollut ollut työsopimuslain 43 §:ssä edellytettyä tärkeää syytä. Työsuhteen päättymisen jälkeen A oli joutunut olemaan osaksi työttömänä ja osaksi työskentelemään aikaisempaa alhaisemmalla palkalla. Sen vuoksi A on työsopimuslain 45 ja 51 §:n nojalla vaatinut B:n velvoittamista suorittamaan hänelle irtisanomisajan palkkaa 3.691 markkaa ja vahingonkorvausta työsopimuksen laittoman purkamisen johdosta enintään 15.000 markkaa, molemmat määrät 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä lukien. A on kysyttäessä kihlakunnanoikeudessa lausunut, ettei hän ollut syyllistynyt mihinkään väärinkäytöksiin eikä työsuhteen lakkaamiselle ollut ollut mitään perustetta. Oikeudenkäyntiväite B on vaatinut, että kanne jätetään tutkimatta, koska A oli jättänyt noudattamatta työsopimuksen irtisanomismenettelystä annetun lain (jäljempänä irtisanomismenettelylaki) 16 §:n 2 momentissa kanteen vireille panemiselle säädetyn määräajan. Kihlakunnanoikeuden päätös 22.11.1985 Kihlakunnanoikeus, jossa asianosaiset olivat vaatineet oikeudenkäyntikulujensa korvaamista korkoineen, on käsitellyt asian. Kihlakunnanoikeus on katsonut A:n riitauttaneen myös irtisanomisperusteen. Kun A:n työsopimus oli purettu 20.2.1985 ja kanne oli pantu vireille vasta 8.10.1985 tiedoksiannetulla haasteella, kihlakunnanoikeus on irtisanomismenettelylain 16 §:n nojalla jättänyt kanteen tutkimatta. A on velvoitettu korvaamaan B:n ja jutussa myös vastaajana olleen erään toisen henkilön yhteiset oikeudenkäyntikulut 2.500 markalla 16 prosentin korkoineen 22.11.1985 lukien. Rovaniemen hovioikeuden päätös 9.7.1986 Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A ja B olivat saattaneet jutun, on todennut, että Sodankylän Kauppayhtiö on Sodankylästä olevan B Ky:n liiketoiminnassaan käyttämä toissijainen tunnus ja että A oli ollut työsuhteessa kommandiittiyhtiöön, jonka vastuunalainen yhtiömies B oli. Edelleen hovioikeus on lausunut, että irtisanomismenettelylain 2 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan sanottua lakia sovelletaan myös, jos työnantaja on purkanut työsopimuksen vedoten työsopimuslain mukaisiin purkamisperusteisiin ja työntekijä esittämiensä syiden perusteella väittää, ettei työnantajalla olisi ollut perustetta edes työsopimuksen irtisanomiseen. A ei ollut väittänytkään, että työnantajalla ei olisi ollut perustetta edes työsopimuksen irtisanomiseen. Irtisanomismenettelylakia ei siten ollut sovellettava juttuun. Koska kihlakunnanoikeuden ei näin ollen olisi pitänyt jättää kannetta B:tä vastaan ajettuna tutkimatta, hovioikeus on kumonnut kihlakunnanoikeuden päätöksen tältä osin ja palauttanut jutun kihlakunnanoikeuteen. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA B on pyytänyt valituslupaa ja vaatinut hovioikeuden päätöksen kumoamista ja A:n kanteen jättämistä myöhään vireille pantuna tutkimatta sekä A:n velvoittamista korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa jutussa 16 prosentin korkoineen Korkeimman oikeuden päätöspäivästä lukien. A on antanut häneltä pyydetyn vastauksen. Valituslupa on myönnetty 6.11.

1. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU Perustelut Irtisanomismenettelylain 19 §:n 2 momentin mukaan työnantajaa ei voida tuomita sanotun lain mukaisen korvauksen lisäksi työsopimuslain 51 §:n mukaiseen vahingonkorvaukseen. Sitä vastoin ei ole säädetty, että ennen asian vireillepanoa tapahtunut irtisanomismenettelylain mukainen ilmoitusmenettely olisi esteenä työsopimuslain 51 §:n mukaisen vahingonkorvausvaatimuksen tutkimiselle, kun irtisanomismenettelylain mukaista korvausta ei ole maksettu tai määrätty maksettavaksi. Laissa ei myöskään ole säädetty, että työsopimuslakiin perustuva vahingonkorvauskanne olisi pantava vireille irtisanomismenettelylain 16 §:n 2 momentissa säädetyssä ajassa. Sen vuoksi ja kun A ei ole jutussa vaatinutkaan irtisanomismenettelylaissa tarkoitettua korvausta, vaan hän on perustanut B:hen kohdistamansa kanteen yksinomaan työsopimuslain säännöksiin, kihlakunnanoikeus ei olisi saanut esittämillään perusteilla jättää kannetta tutkittavaksi ottamatta. Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevan jäsenen lausunto Nuorempi oikeussihteeri Jalanko: Korkein oikeus lausunee seuraavaa. Käsittelyratkaisu B on liittänyt hakemukseensa A:n 26.2.1985 päivätyn ilmoituksen, jossa A riitauttaessaan työsopimuksen purkamisen laillisuuden on katsonut, ettei työnantajalla ollut ollut perustetta edes työsopimuksen irtisanomiseen. A:n ja B:n kesken ei ole alemmissa tuomioistuimissa ollut erimielisyyttä siitä, etteikö A olisi antanut B:lle tällaista ilmoitusta. Tämän vuoksi Korkein oikeus katsonee, että B:llä on alemmissa tuomioistuimissa ollut pätevä aihe olla vetoamatta mainittuun ilmoitukseen. Lainkohta: Oikeudenkäymiskaari 30 luku 7 § 1 momentti Korkein oikeus ottanee huomioon B:n tänne toimittaman A:n 26.2.1985 päivätyn ilmoituksen. Pääasiaratkaisu Korkein oikeus katsonee selvitetyksi, että B on 20.2.1985 työsopimuslain 43 §:ään vedoten purkanut A:n työsopimuksen. B on samalla antanut A:lle irtisanomismenettelylain 7 §:n tarkoittamat ohjeet purkamisen aiheuttamista toimenpiteistä. Ohjeet saatuaan A on 26.2.1985 päivätyllä ilmoituksella irtisanomismenettelylain 10 §:n mukaisesti ilmoittanut B:lle pitävänsä työsopimuksensa purkamista lainvastaisena ja katsovansa, että työnantajalla ei olisi ollut perustetta edes työsopimuksen irtisanomiseen. Irtisanomismenettelylain 2 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan lakia on sovellettava, jos työnantaja on purkanut työsopimuksen vedoten työsopimuslain mukaisiin purkamisperusteisiin ja työntekijä esittämiensä syiden nojalla väittää, ettei työnantajalla olisi ollut perustetta edes työsopimuksen irtisanomiseen. Kun A on edellä mainitussa irtisanomismenettelylain 10 §:n mukaisessa ilmoituksessa perusteen esittäen kiistänyt työsopimuksen irtisanomisperusteidenkin olemassaolon, A:n työsopimuksen purkamista koskeva asia kuuluu tuon väitteen johdosta irtisanomismenettelylain piiriin. Irtisanomismenettelylain mukaisessa menettelyssä voidaan haastehakemuksen perusteella ratkaista muutkin kuin sanotussa laissa mainitut työsopimuksen irtisanomiseen tai purkamiseen liittyvät erimielisyydet. Irtisanomismenettelylain menettelytapojen ja määräaikojen laiminlyönnistä johtuva kanneoikeuden menetys voi kuitenkin kohdistua vain sen lain mukaisiin seuraamuksiin. Kanteessaan A on vaatinut irtisanomisajan palkkaa ja korvausta työsopimuksen lainvastaisesta purkamisesta aiheutuneesta vahingosta. Vaikka A on korvausvaatimuksessaan nojautunut työsopimuslain 51 §:ään, Korkein oikeus katsonee, että huomioon ottaen vaatimuksen peruste ja irtisanomismenettelylain erityisluonne työsopimuslakiin nähden kysymys on irtisanomismenettelylain 16 §:n 1 momentissa tarkoitetusta asiasta ja että A:n olisi tullut sanotun lain 16 §:n 2 momentin mukaan panna kanteensa korvauksen osalta vireille kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun B oli saanut A:n 26.2.1985 päiväämän 10 §:n mukaisen ilmoituksen. Muun selvityksen puuttuessa Korkein oikeus katsonee, että B on saanut mainitun ilmoituksen 26.2.
2. A on kuitenkin pannut kanteensa vireille vasta 8.10.1985 B:lle tiedoksi toimitetuin haastein eli myöhään. A:n oikeus saattaa korvausta koskeva vaatimus tuomioistuimen käsiteltäväksi on siten rauennut. Mitä sitten tulee kanteeseen irtisanomisajan palkkaa koskevilta osin, Korkein oikeus katsonee, että kysymyksessä on muu kuin irtisanomismenettelylaissa tarkoitettu asia, joka jää sanotun lain 16 §:ssä säädetyn vireillepanomääräajan ulkopuolelle. Se voidaan kuitenkin haastehakemuksen perusteella ratkaista irtisanomismenettelylain mukaisessa menettelyssä. Irtisanomisajan palkkaa koskevaa vaatimusta ei siten ole tullut jättää tutkittavaksi ottamatta. Työsopimuksen laittoman purkamisen johdosta vaaditun korvauksen osalta Korkein oikeus kumonnee hovioikeuden päätöksen ja jättänee asian kihlakunnanoikeuden päätöksen lopputuloksen varaan. Irtisanomisajan palkan ja oikeudenkäyntikulujen korvauksen osalta Korkein oikeus jättänee hovioikeuden päätöksen pysyväksi ja palauttanee siis jutun tältä osin kihlakunnanoikeuteen, jonka tulee ilmoituksesta ottaa se sanotuilta osin uudelleen käsiteltäväkseen. Oikeusneuvos Takala: Hyväksyn mietinnön. Päätöslauselma Hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta. Juttu palautetaan siis kihlakunnanoikeuteen, jonka tulee ilmoituksesta ottaa se uudelleen käsiteltäväkseen ja, huomioon ottaen palauttamisen syy, siinä laillisesti menetellä. Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Leivonen, Grönqvist, Takala (eri mieltä), Mörä ja Nybergh