KKO/1987/97

1987 false KKO:1987:97 Työtuomioistuin oli vahvistanut, että työnantaja oli työntekijän irtisanoessaan rikkonut työehtosopimuksen määräystä työvoiman vähentämisjärjestyksestä. Tuolla määräyksellä ei ollut rajoitettu työnantajan oikeutta irtisanoa työntekijä työsopimuslain 37 §:n nojalla. Kun työnantajalla oli ollut oikeus taloudellisista ja tuotannollisista syistä aiheutuneen työn vähentymisen johdosta vähentää työntekijöitä, työnantaja ei rikkomalla työvoiman vähentämisjärjestystä koskevaa työehtosopimuksen määräystä ollut irtisanonut työsopimusta sanotun pykälän säännösten vastaisesti. TSL 37 § 2 mom ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Kotkan raastuvanoikeuden päätös 30.8.1984 Raastuvanoikeus on lausunut selvitetyksi, että A oli 1.1.1978-17.6.1982 työskennellyt työsopimuslain 1 §:n mukaisessa toistaiseksi voimassa olleessa työsuhteessa B:hen leipurina tämän leipomossa. Työsuhde oli päättynyt B:n suorittaman irtisanomisen johdosta. Työtuomioistuin oli 19.3.1984 antamassaan tuomiossa vahvistanut, että B oli irtisanoessaan A:n erään toisen työntekijän sijasta tietensä rikkonut asianosaisia sitovan työehtosopimuksen osana noudatettavan Liiketyönantajain Keskusliiton ja Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön välisen, 6.6.1978 allekirjoitetun irtisanomisen ja lomautuksen perusteita koskevan yleissopimuksen 11 §:n määräyksiä työvoiman vähentämisjärjestyksestä sekä velvoittanut B:n tämän vuoksi maksamaan työehtosopimuksessa osallisena olevalle liitolle hyvityssakkoa. Raastuvanoikeus on katsonut, että mainittu yleissopimuksen 11 §:n määräys oli asianosaisia sitovan työehtosopimuksen nojalla niin sanottuna työnormina tullut asianosaisten välisen työsuhteen osaksi. Tämän vuoksi raastuvanoikeus on työsopimuslain 37 §:n ja 51 §:n 1 momentin nojalla velvoittanut B:n suorittamaan A:lle korvaukseksi työttömyydestä ja äitiyslomapalkan saamatta jäämisestä aiheutuneesta vahingosta 7.796 markkaa 14 penniä 16 prosentin korkoineen 31.5.1984 lukien sekä korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut 4.000 markalla. Kouvolan hovioikeuden tuomio 4.12.1985 Hovioikeus, jonka tutkittavaksi B oli saattanut jutun, on jättänyt asian raastuvanoikeuden päätöksen varaan sekä velvoittanut B:n suorittamaan A:lle vastauksen antamisesta hovioikeudessa olleista kuluista 800 markkaa. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Valituslupa on myönnetty 10.3.1986. B on valituksessaan toistanut vaatimuksensa kanteen hylkäämisestä ja vaatinut korvausta oikeudenkäyntikuluistaan. A on antanut häneltä pyydetyn vastauksen ja vaatinut vastauskulujensa korvaamista. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU Perustelut Hovioikeuden tuomiossa tarkoitetuilla irtisanomisen ja lomautuksen perusteita koskevan yleissopimuksen 11 §:n määräyksillä työvoiman vähentämisjärjestyksestä ei ole rajoitettu työnantajan oikeutta irtisanoa työntekijä työsopimuslain 37 §:n nojalla silloin kun sanotussa lainkohdassa mainitut perusteet irtisanomiseen ovat olemassa. Asianosaiset ovat olleet yksimielisiä siitä, että B:llä on ollut oikeus taloudellisista ja tuotannollisista syistä aiheutuneen työn vähentymisen johdosta vähentää työntekijöitä. Näyttöä siitä, ettei työn vähentyminen olisi kohdistunut A:n tekemään työhön, ei ole esitetty. Näin ollen B menetellessään työtuomioistuimen 19.3.1984 antamassa tuomiossa todetuin tavoin ei ole irtisanonut A:n työsopimusta työsopimuslain 37 §:n vastaisesti ja siten laiminlyönyt hänelle työsopimuslaista ja työsopimuksesta johtuvien velvollisuuksien täyttämistä. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomio ja raastuvanoikeuden päätös kumotaan ja A:n kanne hylätään. B vapautetaan hänelle tuomitusta vahingonkorvausvelvollisuudesta ja velvollisuudesta korvata A:n oikeudenkäyntikuluja alemmissa oikeuksissa. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 §:n 1 momentin ensimmäisestä lauseesta ilmenevän periaatteen mukaan B:lle ei tule korvausta oikeudenkäyntikuluista alemmissa oikeuksissa. Asian laadun vuoksi B:n on pidettävä vahinkonaan myös täällä olleet kulunsa. Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot Esittelijäneuvos Suhonen: Korkein oikeus lausunee perusteluinaan seuraavaa: Jutussa on kysymys siitä, onko B:n rikkomalla A:n irtisanomisen yhteydessä hovioikeuden tuomiossa tarkoitetun irtisanomisen ja lomautuksen perusteita koskevan yleissopimuksen 11 §:n määräyksiä työvoiman vähentämisjärjestyksestä katsottava samalla irtisanoneen A:n myös ilman työsopimuslain 37 §:ssä tarkoitettua erityisen painavaa syytä. Puheena olevilla yleissopimuksen 11 §:n määräyksillä työvoiman vähentämisjärjestyksestä ei ole rajoitettu työnantajan oikeutta irtisanoa työntekijä työsopimuslain 37 §:n nojalla silloin kun sanotussa lainkohdassa mainitut perusteet irtisanomiseen ovat olemassa. Näin ollen B menetellessään työtuomioistuimen 19.3.1984 antamassa tuomiossa todetuin tavoin ei ole irtisanonut A:n työsopimusta työsopimuslain 37 §:n vastaisesti ja siten laiminlyönyt hänelle työsopimuslaista ja työsopimuksesta johtuvien velvollisuuksien täyttämistä. Tämän vuoksi Korkein oikeus, kumoten hovioikeuden tuomion ja raastuvanoikeuden päätöksen hylännee kanteen ja vapauttanee B:n hänelle tuomitusta vahingonkorvausvelvollisuudesta ja velvollisuudesta korvata A:n oikeudenkäyntikuluja alemmissa oikeuksissa. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 §:n 1 momentin ensimmäisestä lauseesta ilmenevän periaatteen mukaan B:lle ei tulle korvausta oikeudenkäyntikuluista alemmissa oikeuksissa. Asian laadun vuoksi B:n lienee pidettävä vahinkonaan myös täällä olleet kulunsa. Oikeusneuvos Tulenheimo-Takki: Hyväksyn mietinnön. Presidentti Olsson: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Tulenheimo-Takki. Ratkaisuun osallistuneet: presidentti Olsson (eri mieltä), oikeus- neuvokset Takala, Nikkarinen, af Hällström ja Tulenheimo-Takki (eri mieltä)