KKO/1988/124

1988 false KKO:1988:124 Asianomistaja oli tehnyt asianomistajarikoksesta syyttämispyynnön poliisiviranomaisille rikoslain 8 luvun 6 §:n 1 momentissa säädetyssä määräajassa. Syyttäjä oli tämän jälkeen tehnyt syyttämättäjättämispäätöksen. Asianomistajan tuon määräajan jälkeen nostama syyte tutkittiin. RL 8 luku 6 § 1 mom ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Kanne Helsingin raastuvanoikeudessa A on B:lle 4.4.1985 tiedoksi annetun haasteen nojalla ja kannetta kehittäessään raastuvanoikeudessa kertonut, että B oli X Oy:n toimitusjohtajana irtisanonut A:n työsuhteen yhtiöön päättyväksi 30.6.

1. Tämän jälkeen B oli heinäkuun 1982 ja 3.2.1984 välisenä aikana Helsingissä, vastoin parempaa tietoansa, välittömästi irtisanomisen jälkeen levittänyt perätöntä kulkupuhetta siitä, että A:lla muka oli yhtiön palveluksessa toimiessaan ollut epäselvyyksiä varastonhoidossa, että A:n irtisanominen oli johtunut näistä syistä ja että A oli lisäksi anastanut jotakin varastosta, syksyllä 1983 B oli niin ikään eräässä ravintolassa pidetyssä tilaisuudessa perättömästi yhdistänyt A:n irtisanomisen yhtiössä tapahtuneiksi väitettyihin rikoksiin sekä vielä 3.2.1984 B oli soittanut eräälle henkilölle väittäen perättömästi A:n syyllistyneen 209.000 Saksan markan määräiseen varkauteen yhtiössä. Tämän vuoksi A on vaatinut, että B tuomitaan rangaistukseen jatketusta vastoin parempaa tietoansa tehdystä herjauksesta. Lisäksi A on vaatinut, koska B oli levittänyt A:sta perusteettomia ja halventavia kulkupuheita sekä syyttänyt A:ta varkaaksi estäen siten A:n työnsaannin laakerialalla lopullisesti, että B velvoitetaan suorittamaan hänelle korvaukseksi työansion menetyksestä ja elinkeinon haittaamisesta 50.000 ja henkisestä kärsimyksestä 20.000 eli yhteensä 70.000 markkaa korkoineen ja että B velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa korkoineen. Oikeudenkäyntiväite B on kanteesta kuultuna ensin vaatinut, että syyteoikeuden katsotaan vanhentuneen ja kanne tällä perusteella hylätään. Raastuvanoikeuden väitepäätös 10.4.1985 Raastuvanoikeus on todennut, että oikeudelle oli esitetty 14.1.1985 päivätty syyttämättäjättämispäätös, jonka mukaan A oli ennen sanottua päivämäärää eli 14.1.1985 esittänyt syyttämispyynnön viralliselle syyttäjälle. Rikoksen tekoajan päättymisajankohdaksi oli ilmoitettu 3.2.
2. Asianomistaja A oli siten rikoslain 8 luvun 6 §:n 1 momentin mainitsemassa ajassa esittänyt syyttämispyynnön asiassa. Sen vuoksi raastuvanoikeus on hylännyt väitteen syyteoikeuden vanhentumisesta aiheettomana. Vastaus pääasiassa B on vastustanut kannetta ja vaatinut korvausta oikeudenkäyntikuluistaan. Raastuvanoikeuden päätös 11.9.1985 Raastuvanoikeus, jossa virallinen syyttäjä ei ole käyttänyt asiassa puhevaltaa, on päätöksessään katsonut selvitetyksi, että B oli heinäkuun 1982 ja 3.2.1984 välisenä aikana, ei kuitenkaan vastoin parempaa tietoansa, levittänyt kulkupuhetta siitä, että A oli syyllistynyt menettelyyn, joka voi saattaa hänet halveksimisen alaiseksi, ja siten haitannut hänen elinkeinoaan. B ei ollut voinut kulkupuheen tueksi esiin tuoda todennäköisiä syitä. Sen vuoksi raastuvanoikeus on, hyläten esitetyt vaatimukset enemmälti, tuominnut B:n rikoslain 27 luvun 2 §:n 1 momentin ja 7 luvun 2 §:n nojalla jatketusta ei vastoin parempaa tietoa tehdystä herjauksesta 30:een 140 markan määräiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 4.200 markkaa. Samalla B on velvoitettu suorittamaan A:lle korvaukseksi työansion menetyksestä ja hänen elinkeinolleen aiheutetusta haitasta 20.000 markkaa sekä henkisestä kärsimyksestä 5.000 markkaa, yhteensä 25.000 markkaa 16 prosentin korkoineen 3.2.1984 lukien sekä oikeudenkäyntikuluista 3.000 markkaa 16 prosentin korkoineen 11.9.1985 lukien. Vaatimukset ja vastaus hovioikeudessa A ja B saattoivat jutun hovioikeuden tutkittavaksi. A on toistanut raastuvanoikeudessa esittämänsä kanteen ja vaatinut, että B tuomitaan rangaistukseen jatketusta vastoin parempaa tietoa tehdystä herjauksesta tai ainakin, että rangaistusta korotetaan. Lisäksi A on vaatinut, että tuomitut korvaukset korotetaan työansion menetyksen ja elinkeinon haittaamisen osalta 50.000 ja henkisen kärsimyksen osalta 20.000 sekä raastuvanoikeuden oikeudenkäyntikulujen osalta 11.374,60 markkaan, kaikki määrät raastuvanoikeuden tuomitsemine korkoineen. Vielä A on vaatinut, että B velvoitetaan korvaamaan myös hänen oikeudenkäyntikulunsa hovioikeudessa korkoineen. B on vaatinut, että kanne hylätään syyteoikeuden vanhentumisen johdosta tai joka tapauksessa näyttämättömänä. Lisäksi B on vaatinut, että A velvoitetaan korvaamaan hänellä asiassa olleet oikeudenkäyntikulut. A on vastannut B:n valitukseen ja vaatinut korvausta vastauskuluistaan korkoineen. Helsingin hovioikeuden päätös 4.8.1987 A on vaatinut B:n tuomitsemista rangaistukseen jatketusta vastoin parempaa tietoa tehdystä herjauksesta tälle 4.4.1985 tiedoksi annetun haasteen nojalla. Mainitusta rikoksesta virallinen syyttäjä ei saa rikoslain 27 luvun 8 §:n mukaan nostaa syytettä, ellei asianomistaja ole ilmoittanut sitä syytteeseen pantavaksi. Saman lain 8 luvun 6 §:n mukaan ei taas rangaistusta saa tuomita sanotunlaisesta asianomistajarikoksesta, ellei asianomistaja ole nostanut syytettä tai esittänyt syyttämispyyntöä yhdessä vuodessa siitä päivästä, jolloin hän sai tiedon rikoksesta ja sen tekijästä. A on tehnyt teon johdosta 29.12.1983 Helsingin Herttoniemen poliisiasemalle rikosilmoituksen, jonka johdosta asiassa on suoritettu poliisitutkinta. Virallinen syyttäjä ei ole kuitenkaan nostanut asiassa syytettä vaan on tehnyt 14.1.1985 sen johdosta päätöksen syyttämättä jättämisestä. Tuon päätöksen mukaan ilmoitetun rikoksen tekoaika oli ollut 1.6.1982-3.2.
3. Näin ollen, kun edellä mainittu haaste on annettu B:lle tiedoksi vasta yhden vuoden määräajan kuluttua 3.2.1984 tapahtuneesta teon päättymisestä, jolloin A:n on tapauksessa ilmenneistä asianhaaroista päätellen myös katsottava saaneen tiedon väitetyn rikoksen viimeisistäkin osateoista, on A:n syyteoikeus asiassa vanhentunut. Raastuvanoikeuden ei siten olisi tullut tutkia A:n rangaistusvaatimusta. Sen vuoksi hovioikeus on kumonnut raastuvanoikeuden 10.4.1985 julistaman väitepäätöksen, poistanut raastuvanoikeuden rangaistusvaatimuksesta antaman lausunnon ja jättänyt syytteen asianomistajan syyteoikeuden vanhentumisen vuoksi tutkimatta. Tutkiessaan asian muutoin hovioikeus on katsonut, että B oli menetellyt raastuvanoikeuden päätöksen perusteluissa kerrotulla tavalla ja aiheuttanut raastuvanoikeuden toteamin tavoin A:lle vahinkoa. Edelleen hovioikeus on katsonut, että vahingonkorvauksen määrän suhteen ei ollut aihetta poiketa raastuvanoikeuden arvioinnista. Kohtuulliseksi korvaukseksi A:n oikeudenkäyntikuluista raastuvanoikeudessa hovioikeus on sen sijaan katsonut 5.500 markkaa. Näillä perusteilla hovioikeus on tutkimaltaan osalta muuttanut raastuvanoikeuden päätöstä siten, että B:n A:lle maksettava korvaus oikeudenkäyntikuluista korotettiin 5.500 markkaan raastuvanoikeuden määräämine korkoineen. Muutoin raastuvanoikeuden päätös jäi tutkituilta osin pysyväksi. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA A ja B ovat pyytäneet valituslupaa. A on vaatinut, että B tuomitaan rikoslain 27 luvun 2 §:n nojalla rangaistukseen jatketusta herjauksesta ja että B:n maksettavaksi tuomitut korvaukset korotetaan raastuvanoikeudessa esitettyjen vaatimusten mukaisesti yhteensä 70.000 markkaan korkoineen. Lisäksi A on vaatinut, että B velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa myös Korkeimmassa oikeudessa. B on vaatinut hovioikeuden päätöksen kumoamista ja vaatimusten hylkäämistä perusteettomina ja näyttämättöminä. A ja B ovat vastanneet toistensa hakemuksiin. A on vaatinut vastauskulujensa korvaamista korkoineen. Valitusluvan myöntäminen A:lle on myönnetty valituslupa 30.11.
4. Kysymys valitusluvan myöntämisestä B:lle on jätetty ratkaistavaksi A:n valituksen käsittelyn yhteydessä. Tutkiessaan B:n valituslupahakemuksen A:n valituksen käsittelyn yhteydessä Korkein oikeus myöntää valitusluvan B:lle. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU VALITUKSIIN Perustelut A on rikoslain 8 luvun 6 §:n 1 momentin mukaisessa määräajassa esittänyt syyttämispyynnön poliisiviranomaisille. Syyteoikeuden säilymisen kannalta syyttämispyynnön esittämisellä on sama vaikutus kuin asianomistajan itse nostamalla syytteellä. Se, että syyttäjä asianmukaisesti ja ajoissa esitetyn syyttämispyynnön jälkeen tekee syyttämättäjättämispäätöksen, johon asianomistaja ei voi vaikuttaa, ei voi johtaa siihen, että asianomistaja menettäisi syyteoikeutensa. Hovioikeuden ei näin ollen olisi pitänyt mainitsemallaan perusteella jättää A:n syytettä tutkimatta. Päätöslauselma Hovioikeuden päätös kumotaan ja juttu palautetaan hovioikeuteen, jonka tulee ilmoituksetta ottaa se uudelleen lain mukaan käsiteltäväkseen ja antaa jutun ratkaisun yhteydessä lausunto myös Korkeimmassa oikeudessa esitetyistä kuluvaatimuksista. Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Ailio, Takala, Nikka- rinen, Riihelä ja Lindholm