← Suomi

KKO/1988/40

1988 false KKO:1988:40 Tuomioistuimen oikeuteen tuotavaksi määräämä asianosainen, joka oli poliisiautolla tuotu oikeuteen, velvoitettiin korvaamaan valtiolle kustannukset tuomioistuimeen tuomisesta. OK 12 luku 23 § ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Vaatimukset Hyvinkään kihlakunnanoikeudessa Virallisen syyttäjän haastettua A:n Hyvinkään kihlakunnanoikeuden istuntoon 28.11.1985 vastaajaksi varkauden yritystä koskevaan asiaan, A oli laillista estettä ilmoittamatta jäänyt oikeuteen saapumatta. Asian käsittely oli sen vuoksi lykätty kihlakunnanoikeuden istuntoon 9.1.1986 ja A oli määrätty virallisen syyttäjän toimesta tuotavaksi sanottuun jatkokäsittelyyn. Asian jatkokäsittelyssä, johon A oli virallisen syyttäjän toimesta tuotu, syyttäjä on, rangaistusvaatimuksen lisäksi, vaatinut, että A velvoitetaan korvaamaan valtiolle noutokustannukset poliisin virka-autolla 41 kilometrin matkalta Nurmijärveltä Hyvinkäälle valtion virkamiehille virkamatkasta suoritettavia matkakustannusten korvauksia vastaavasti 1,22 markkaa kilometriltä eli 50,02 markkaa. Hyvinkään kihlakunnanoikeuden päätös 9.1.1986 Kihlakunnanoikeus on, samalla kun A tuomittiin rangaistukseen nuorena henkilönä varkauden yrityksestä ynnä muusta, hylännyt A:n noutokustannusten valtiolle korvaamista koskevan vaatimuksen, koska kyseessä oli ollut poliisin virka-autolla tapahtunut normaali virka-ajo. Helsingin hovioikeuden päätös 2.6.1987 Hovioikeus, jonka tutkittavaksi virallinen syyttäjä oli saattanut asian noutokustannusten korvaamisen osalta, on jättänyt asian kihlakunnanoikeuden päätöksen varaan. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Viralliselle syyttäjälle on myönnetty valituslupa 28.9.1987. A ei ole käyttänyt hänelle varattua tilaisuutta vastauksen antamiseen. Virallinen syyttäjä on toistanut kihlakunnanoikeudessa esittämänsä vaatimuksen A:n velvoittamisesta korvaamaan valtiolle noutokustannuksensa. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU Perustelut Oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 23 §:n mukaan tuomioistuimen on päättäessään asian velvoitettava jatkokäsittelyyn tuomioistuimen määräyksestä tuotu asianosainen korvaamaan valtiolle kustannukset tuomioistuimeen tuomisesta. Poliisin virka-autolla tapahtuvaa noutamista ei ole asetettu erityisasemaan kustannusten korvausvelvollisuutta määrättäessä. A on siten velvollinen korvaamaan valtiolle virallisen syyttäjän vaatimat noutokustannukset 50 markkaa. Päätöslauselma Hovioikeuden ja kihlakunnanoikeuden päätökset kumotaan kysymyksessä olevalta osin ja A velvoitetaan korvaamaan valtiolle kustannuksina tuomioistuimeen tuomisesta 50 markkaa. Ratkaisuun osallistuneet: presidentti Olsson, oikeusneuvokset Ådahl, Mörä, Hiltunen ja af Hällström

🔗 Viralliseen lähteeseen

Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.