§:n 2 momentin nojalla vaatinut, että A ja B tuomitaan rangaistukseen velkojan epärehellisyydestä. Vastaukset A ja B, jotka oli haastettu vastaajiksi kihlakunnanoikeuteen, A 11.12.1986 ja B 12.1.1987, ovat vaatineet, että syyte hylätään vanhentuneena, koska syytteessä tarkoitettu teko oli tehty valvontatilaisuudessa 24.10.1984. A ja B ovat myös kiistäneet syytteen perusteettomana. Kihlakunnanoikeuden päätös 25.9.1987 Kihlakunnanoikeus on katsonut, että
§:n 2 momentissa tarkoitetun rikoksen tekopäivänä oli pidettävä saatavan valvontapäivää. A oli haastettu juttuun vastaamaan 11.12.1986 ja B 12.1.1987 eli kumpikin enemmän kuin kahden vuoden kuluttua siitä, kun väitetyt rikokset olivat tapahtuneet. Sen vuoksi heille ei rikoslain 8 luvu 1 §:n 1 momentin 4 kohdan, 2 §:n 1 momentin, 3 §:n 1 momentin ja 6 §:n 3 momentin mukaan enää voitu vaatia rangaistusta syytteessä tarkoitetusta velkojan epärehellisyydestä. Kihlakunnanoikeus on näillä ja lausumillaan muilla perusteilla hylännyt syytteen A:ta vastaan liian myöhään nostettuna ja B:ta vastaan toteennäyttämättömänä ja liian myöhään nostettuna. Todistelukustannukset 1.570 markkaa on määrätty jutun näin päättyessä jäämään valtion vahingoksi. Itä-Suomen hovioikeuden päätös 30.6.1988 Hovioikeus, jossa virallinen syyttäjä ja A olivat hakeneet muutosta, on lausumillaan perusteilla katsonut, että A ja B olivat syyllistyneet velkojan epärehellisyyteen. Mainitun rikoksen syytteeseenpano oli alkanut vanhentua vasta konkurssituomion julistamisesta 13.3.1985. Kun A ja B oli haastettu juttuun vastaajiksi, A 11.12.1986 ja B 12.1.1987, syyteoikeus ei ollut vanhentunut. Näillä perusteilla hovioikeus on
§:n 2 momentin nojalla tuominnut A:n ja B:n kummankin velkojan epärehellisyydestä, A:n 50:een 130 markan määräiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 6.500 markkaa ja B:n 50:een 150 markan määräiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 7.500 markkaa. Valtiolle A ja B on yhteisvastuullisesti velvoitettu korvaamaan todistelukustannukset 1.570 markkaa. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Valituslupa on myönnetty 27.10.1988. A ja B ovat muutoksenhakemuksissaan vaatineet, että syyte hylätään vanhentuneena tai että juttu palautetaan kihlakunnanoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. Virallinen syyttäjä ja Y Oy:n konkurssipesä ovat antaneet pyydetyt vastaukset. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 15.9.1989 Perustelut Virallinen syyttäjä on vaatinut A:n ja B:n tuomitsemista rangaistukseen edellä selostetun syytteen mukaisesti
§:n 2 momentissa tarkoitetusta velkojan epärehellisyydestä. Rikoslain 8 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan syyteoikeuden vanhentumisaika lasketaan rikoksen tekopäivästä, paitsi jos määrätty seuraus on edellytyksenä teon rangaistavuudelle, jolloin aika lasketaan tuon seurauksen ilmenemispäivästä.
§:n 2 momentin mukaan on velkojan epärehellisyydestä tuomittava henkilö, joka konkurssissa valvoo saatavan tietäen sen perusteettomaksi, ellei valvontaa oikaista ennen konkurssituomion antamista. Tämän rikoksen tekopäivä on se, jona perusteeton saatava on valvottu. Valvontaan perustuvaa konkurssituomiota ei ole säädetty seurauksena edellytykseksi perusteettoman konkurssivalvonnan rangaistavuudelle eikä syyteoikeuden vanhentumisaikaa siten ole laskettava vasta konkurssituomion antamisesta. Se, että konkurssituomioon saakka mahdollinen valvonnan oikaiseminen saattaa poistaa valvonnalla jo täytetyn rikoksen rangaistavuuden, ei rikoslain 8 luvun 3 §:n mukaan vaikuta syyteoikeuden vanhentumisajan laskemiseen.
§:n 2 momentin nojalla kovin rangaistus velkojan epärehellisyydestä on vuosi vankeutta. Syyteoikeus siitä vanhenee rikoslain 8 luvun 1 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan kahdessa vuodessa tekopäivästä. Perusteettomaksi väitetty valvonta Y Oy:n konkurssissa on tapahtunut 24.10.1984. Siitä vastaamaan on haastettu A 11.12.1986 ja B 12.1.1987 eli molemmat enemmän kuin kahden vuoden kuluttua väitetyn rikoksen tekopäivästä. Syyteoikeus A:ta ja B:ta vastaan on siten vanhentunut. Päätöslauselma Hovioikeuden päätös kumotaan. Syyte A:ta ja B:ta vastaan hylätään vanhentuneena. A ja B vapautetaan rangaistuksesta ja velvollisuudesta korvata todistelukustannukset. Eri mieltä olevan jäsenen lausunto Oikeusneuvos Paasikoski:
§:n 2 momentin mukaan henkilö, joka konkurssissa valvoo saatavan tietäen sen perusteettomaksi, syyllistyy velkojan epärehellisyyteen ainoastaan sillä edellytyksellä, että hän ei oikaise valvontaa ennen konkurssituomion antamista. Katson, päinvastoin kuin Korkeimman oikeuden enemmistö, että rikosta ei ole vielä valvonnalla täytetty, vaan teon rangaistavuuden ehto täyttyy ja teosta tulee rikos vasta konkurssituomion antamishetkellä. Tämän vuoksi päädyn, kuten hovioikeus, siihen, että syyteoikeus ei ole jutussa vanhentunut. Itse asian osalta katson Y Oy:n ja X Oy:n toisaalta aihion kauppahintaa ja toisaalta rakennustyön urakkahintaa koskevan sopimuksen oikeudelliset vaikutukset siinä määrin tulkinnanvaraisiksi, että en katso A:lla ja B:llä näytetyn olleen syytteessä tarkoitetussa valvonnassa velkojan epärehellisyyden edellyttämää tahallisuuteen kuuluvaa tietoisuutta saatavan perusteettomuudesta. Tällä perusteella muutan hovioikeuden päätöstä siten, että hylkään syytteen A:ta ja B:tä vastaan sekä vapautan heidät rangaistuksesta ja velvollisuudesta korvata todistelukustannukset. Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Ailio, Nikkarinen, Roos, Paasikoski (eri mieltä) ja Huopaniemi
Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.