← Suomi

KKO/1989/86

1989 false KKO:1989:86 Pääesikunnan osastosihteerinä toimiva A oli virka-aikanaan vapaaehtoisesti osallistunut puolustusvoimien ampumaharjoituksiin ja tällöin tapaturmaisesti vahingoittunut. A:lla oli tehtävässään aseenkantovelvollisuus ja siihen liittyvä velvollisuus ampumataidon ylläpitämiseen. Tapaturma oli sattunut A:n toimesta johtuvissa olosuhteissa ja se oli korvattava työtapaturmana. TapVakL 4 § ASIAN AIKAISEMPI KÄSITTELY A, joka toimi pääesikunnan osastosihteerinä, oli 9.10.1986 virka-aikanaan vapaaehtoisesti osallistunut puolustusvoimien ampumaharjoituksiin ja tällöin tapaturmaisesti vahingoittunut kasvoihin. A oli vaatinut tapaturmavirastolta tapaturmakorvausta. Tapaturmaviraston päätös 23.2.1987 Tapaturmavirasto on evännyt korvauksen, koska kerrottu tapaturma ei ollut kohdannut A:ta hänen toimessaan eikä sellaisissa siitä johtuvissa olosuhteissa, että sitä olisi ollut pidettävä tapaturmavakuutuslain 4 §:ssä tarkoitettuna työtapaturmana. A on hakenut muutosta. Tapaturmalautakunnan päätös 10.9.1987 Tapaturmalautakunta on hylännyt valituksen tapaturmaviraston päätöksessä mainituin perustein. Vakuutusoikeuden päätös 28.6.1988 Vakuutusoikeus, jonka tutkittavaksi A oli saattanut asian, on pysyttänyt tapaturmalautakunnan päätöksen. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Valituslupa on myönnetty 28.2.1989. A on vaatinut tapaturmalautakunnan ja vakuutusoikeuden päätösten kumoamista ja korvausta työtapaturmasta. Valtiokonttori on antanut siltä pyydetyn vastauksen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 18.8.1989 Perustelut Pääesikunnan osastosihteerinä toiminut A oli 9.10.1986 virka-aikanaan vapaaehtoisesti osallistunut puolustusvoimien ampumaharjoituksiin ja tällöin tapaturmaisesti vahingoittunut kasvoihin. A:lla oli tehtävässään ollut aseenkantovelvollisuus ja siihen liittynyt velvollisuus ampumataidon ylläpitämiseen. Tapaturma on sattunut sellaisissa A:n toimesta johtuvissa olosuhteissa, että sitä on pidettävä tapaturmavakuutuslain 4 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna työtapaturmana. Päätöslauselma Vakuutusoikeuden ja tapaturmalautakunnan päätökset kumotaan. Valtiokonttori velvoitetaan suorittamaan A:lle kasvoihin vahingoittumisesta lainmukainen korvaus. Tästä aiheutuvia toimenpiteitä varten asia palautetaan vakuutusoikeudelle. Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Salervo, Portin, Ketola, Haarmann ja Taipale

🔗 Viralliseen lähteeseen

Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.