← Suomi

KKO/1989/90

1989 false KKO:1989:90 Kahdeksanvuotias lapsi, jolla ei ollut vaatteissaan heijastinta, juoksi kaupungissa pimeän aikaan valaistulle jäiselle kadulle auton kulkusuuntaan nähden vasemmalta risteyksessä, missä ei ollut suojatietä. Lapsi joutui tällöin auton töytäisemäksi, koskei auton kuljettaja, joka käytti ajon aikana lähivaloja, saanut autoa pysäytetyksi riittävän ajoissa. Katsottiin, ettei auton kuljettaja vallinneissa olosuhteissa ollut havainnut lasta ennen liikennevahinkoa. Kuljettajan ei myöskään ollut näytetty laiminlyöneen sovittaa ajonopeutensa sellaiseksi kuin liikenneturvallisuus tieliikennelain 23 §:n 1 momentin mukaan oli edellyttänyt. Tilanne oli ollut hänelle ennalta arvaamaton ja syyte liikenteen vaarantamisesta hylättiin. TLL 23 § 1 mom ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Syyte Kemin raastuvanoikeudessa A ja B ovat alaikäisen tyttärensä C:n holhoojina raastuvanoikeudessa lausuneet, että D oli 4.12.1987 Kemissä kuljettanut omistamaansa henkilöautoa Kalkkinokantie nimistä katua keskustan suunnasta Ajoksen suuntaan noin kello 17.

  1. Tapahtuma-aikana näkyvyys oli ollut pimeyden vuoksi rajoittunut. Katu oli ollut jäinen ja lämpötila +0 celsiusastetta. D:n kuljettaman auton lähestyessä Kalkkinokantien ja Välikadun risteystä häntä vastaan oli tullut Ajoksen suunnasta auto. C, joka oli yhdessä sisarensa kanssa seisonut D:n ajosuunnasta katsottuna Kalkkinokantien vasemmassa laidassa mennäkseen kadun yli, oli odottanut tuon toisen auton ohitusta. Huolimatta siitä, että D:n oli pitänyt vastaantulevan auton valoissa ja katuvalojen johdosta nähdä tien reunassa olleet lapset, hän ei ollut hiljentänyt autonsa nopeutta. Kun lapset Ajoksesta päin tulleen auton sivuutettua paikan olivat lähteneet ylittämään katua, C edellä, D ei ollut kyennyt pysäyttämään kuljettamaansa autoa, joka oli törmännyt C:hen sillä seurauksella, että hän oli saanut vähäistä vaikeampia vammoja joutuen useiksi kuukausiksi sairaalahoitoon. Sen vuoksi A ja B holhoojantoimessaan ovat vaatineet D:n tuomitsemista rangaistukseen yksin teoin tehdyistä liikenteen vaarantamisesta ja ruumiinvamman tuottamuksesta. Lisäksi he ovat vaatineet korvausta oikeudenkäyntikuluista korkoineen. Raastuvanoikeuden päätös 24.3.1988 Raastuvanoikeus on kuultuaan D:tä syytteestä lausunut selvitetyksi, että D oli 4.12.1987 Kemissä Kalkkinokantiellä kuljettanut omistamaansa henkilöautoa, jolloin Välikadun risteyksen kohdalla D:n kulkusuuntaan nähden vasemmalta ajoradalle juossut kahdeksanvuotias C oli joutunut D:n auton töytäisemäksi ja saanut vähäistä vaikeampia vammoja. Auto oli vaurioitunut. Liikenneonnettomuus oli tapahtunut pimeän aikana valaistulla tiellä risteyksessä, jossa ei ollut suojatietä. Tytöllä ei ollut ollut asusteissaan heijastinta. Oli jäänyt näyttämättä, että D:llä olisi ollut mahdollisuus havaita tyttö niin ajoissa, että hän normaalia huolellisuutta noudattaen olisi voinut välttää onnettomuuden. Näin oli myös jäänyt näyttämättä, että D olisi syyllistynyt riittävän alhaisen tilannenopeuden käyttämättä jättämiseen vallinneella liukkaalla kelillä. Raastuvanoikeus on katsonut, että onnettomuus oli ollut D:lle ennalta arvaamaton, sekä hylännyt D:hen kohdistetut vaatimukset. Rovaniemen hovioikeuden päätös 15.11.1988 Hovioikeus, jossa A ja B olivat hakeneet muutosta toistaen raastuvanoikeudessa esittämänsä vaatimukset, on jättänyt raastuvanoikeuden päätöksen pysyväksi. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA A:lle ja B:lle holhoojantoimessaan on myönnetty valituslupa 22.2.
  2. D on antanut häneltä pyydetyn vastauksen. A ja B ovat toistaneet vaatimuksensa sekä pyytäneet korvausta oikeudenkäyntikuluistaan Korkeimmassa oikeudessa korkoineen. D on pyytänyt valituksen hylkäämistä ja vastauskulujensa korvaamista korkoineen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 28.8.1989 Perustelut Liikennevahinko on tapahtunut pimeän aikaan valaistulla jäisellä kadulla risteyksessä, jossa ei ollut suojatietä. C, jolla ei ollut asusteissaan heijastinta, on juossut ajoradalle D:n kulkusuuntaan nähden vasemmalta. D on käyttänyt ajon aikana lähivaloja. Korkein oikeus pitää uskottavana D:n ilmoitusta, ettei hän ollut vallinneissa olosuhteissa havainnut C:tä tai hänen sisartaan ennen liikennevahinkoa. D on oikeudenkäynnin aikana ilmoittanut ajonopeudekseen noin 30 kilometriä tunnissa. Tämä väite on uskottava, kun otetaan huomioon esitutkinnassa mitattu D:n auton jarrutusjälkien pituus noin 33 metriä sekä ne tulokset, joita aikaisemmin on saatu tutkittaessa jarrutusmatkojen pituuksia erilaisissa sää- ja ajo-olosuhteissa. Korkein oikeus katsoo jääneen näyttämättä, että D olisi laiminlyönyt sovittaa ajonopeutensa sellaiseksi kuin liikenneturvallisuus tieliikennelain 23 §:n 1 momentin mukaan on edellyttänyt huomioon ottaen muun ohella sää, keli, näkyvyys ja liikenneolosuhteet. Tilanne on ollut D:lle ennalta arvaamaton. Päätöslauselma Hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta. A ja B velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan D:lle korvaukseksi hänelle vastauksen antamisesta aiheutuneista kuluista 1.000 markkaa 16 prosentin korkoineen Korkeimman oikeuden päätöksen antamisesta lukien. Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Portin, Riihelä, Haar- mann, Roos ja Taipale

🔗 Viralliseen lähteeseen

Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.