KKO/1989/91

1989 false KKO:1989:91 A oli myynyt B:lle tilanosuuden elinikäisiä kuukausittain rahassa suoritettavia eläkemaksuja vastaan sovittuine indeksikorotuksineen. Näitä eläke-etuja koskevan saamisoikeuden katsottiin syntyneen kunkin kuukausierän osalta erikseen sen erääntymispäivänä, josta myös kuukausierää koskeva yleinen 10 vuoden vanhentumisaika siten oli laskettava. Vrt. KKO:1982-II-13 Puheena olevaa niin sanottua syytinkieläkettä pidettiin indeksiehdon käytön rajoittamista koskevassa lainsäädännössä tarkoitettuna eläkkeenä, johon sanottua lainsäädäntöä ei ollut sovellettava. VanhA 1 § ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Loimaan kihlakunnanoikeuden päätös 29.1.1987 Kihlakunnanoikeus on A:n B:tä vastaan ajamasta kanteesta katsonut selvitetyksi, että A oli 19.11.1963 vahvistetulla kauppakirjalla myynyt omistamansa puolet Loimaan kunnan Haaran kylässä sijaitsevasta Suopellon tilasta RN:o 6:2 B:lle. Kauppahinta oli sovittu suoritettavaksi siten, että A oli pidättänyt itselleen eliniäkseen vapaaseen käyttöönsä talon asuinrakennuksesta kamarihuoneen lämpöineen ja valoineen, vapaan käyttöoikeuden saunaan ja kellariin sekä muihin taloussuojiin tarpeensa mukaan, hyvän, riittävän ravinnon talon pöydässä sekä sairaustapauksissa sairaanhoito- ja lääkekulut talosta, minkä lisäksi B oli velvollinen suorittamaan A:lle rahasuorituksena 50 markkaa kuukaudessa. Lisäksi oli sovittu, että mikäli A halusi muuttaa asumaan muualle, tuli B:n ostajana suorittaa hänelle asunto- ja ravintoedun vastikkeena 200 markkaa kuukaudessa. Edellä kerrotut rahasuoritukset oli sidottu lokakuun 1963 elinkustannusindeksiin 158, perusindeksin ollessa lokakuun 1951 indeksiluku

1. Suopellon tilaan oli 18.1.1964 Loimaan tuomiokunnan kiinnitysasiain arkistokäsittelyssä 76 §:n kohdalla vahvistettu A:lle vakuudeksi kiinnitys kauppakirjassa mainittujen eläke-etujen pysyvyydestä sekä kauppahinnan maksamisesta, mitkä kiinnitykset oli sittemmin uudistettu niin ikään Loimaan tuomiokunnan kiinnitysasiain arkistokäsittelyssä 9.7.1973 1092 §:n ja 2.5.1983 1269 §:n kohdalla. B oli, mitä seikkaa hän ei ollut edes kiistänyt, laiminlyönyt koko ajalta suorittaa kauppakirjassa mainitun 50 markan rahaeläkkeen sekä, A:n siirryttyä marraskuussa 1985 Loimaan kaupungin Kartanomäen vanhainkotiin hoidettavaksi, myös sovitun asunto- ja ravintoedun vastikkeen. Maksuvelvollisuudesta B:tä oli muistutettu hänelle 31.1.1986 tiedoksi annetulla maksukehotuksella. Koska edellä tarkoitettuja rahasuorituksia oli pidettävä eläkkeen luontoisina eivätkä taloudellisen kehityksen turvaamisesta 9.4.1968 annettu niin sanottu vakauttamislaki sekä myöhemmin annetut vastaavanlaiset, eripituisia määräaikoja voimassa olleet taloudellisen kehityksen turvaamista tarkoittavat lait kuten eivät myöskään 29.3.1974 annettu laki indeksiehdon käytön rajoittamisesta ja sitä seuranneet vastaavanlaiset rajoituslait koskeneet eläkkeitä, kihlakunnanoikeus on katsonut, että kauppakirjaan otettu indeksiehto oli ollut sallittu ja että sitä oli sellaisenaan noudatettava A:n ja B:n välisessä kiinteistönkaupassa. Sen vuoksi, että nyt oli kysymys kunkin kalenterikuukauden viimeisenä päivänä erääntyneistä, määräajoin tehtävistä suorituksista, oli jokaisen suorituksen osalta yleinen saatavaa koskeva 10 vuoden vanhentumisaika laskettava erikseen suorituksen eräpäivästä lukien. Kanteessa näitä eläkesuorituksia oli vaadittu ainoastaan viimeiseltä 10 vuodelta ennen B:lle 31.1.1986 tiedoksi annettua maksukehotusta, joten oikeus suoritusten saamiseen ei ollut vielä vanhentunut kanteessa tarkoitetulta osalta. Siihen nähden, että korkolaki oli tullut voimaan vasta 1.1.1983, oli ennen mainittua päivää erääntyneisiin suorituksiin sovellettava mainittuna aikana voimassa olleita kauppakaaren 9 luvun 8 ja 10 pykälän säännöksiä. Tämän vuoksi kihlakunnanoikeus on velvoittanut B:n suorittamaan A:lle kauppakirjassa sovitun kuukausittaisen rahaeläkkeen erääntyneinä erinä 1.1.1976 ja 31.12.1986 väliseltä ajalta indeksikorotuksineen 30.533 markkaa 55 penniä sekä sovitun asunto- ja ravintoedun vastikkeen erääntyneinä erinä 1.12.1985 ja 31.12.1986 väliseltä ajalta indeksikorotuksineen 16.661 markkaa 96 penniä eli yhteensä 47.195 markkaa 51 penniä. Tämän lisäksi B:n oli suoritettava rahaeläkkeen ennen 1.1.1983 erääntyneille erille kullekin erikseen 6 prosentin korko kunkin erän kohdalta sen erääntymispäivästä lukien, joksi oli määrätty kunkin kuukauden viimeinen päivä. 1.1.1983 ja 31.12.1986 välillä erääntyneille rahaeläke-erille B:n suoritettava korko oli 16 prosenttia. B oli niin ikään velvollinen suorittamaan asunto- ja ravintoedun vastikkeen maksamatta jätetyille erille 16 prosentin koron kunkin erän kohdalta sen eräpäivästä lukien 1.12.1985 ja 31.12.1986 väliseltä ajalta. Erät, joille korkoa oli laskettava, ilmenivät kihlakunnanoikeuden päätökseen sisällytetyistä taulukoista. B oli vielä velvoitettu korvaamaan valtiolle maksuttoman oikeudenkäynnin saaneen A:n avustajalle varatuomari X:lle valtion varoista suoritettu kulukorvaus 160 markkaa 80 penniä ja palkkio 3.050 markkaa eli yhteensä 3.210 markkaa 80 penniä. Turun hovioikeuden tuomio 4.12.1987 Hovioikeus, jonka tutkittavaksi B oli saattanut jutun vaatien kanteen hylkäämistä aiheettomana ja oikeudenkäyntikulujensa korvaamista, on todennut, ettei kiinnitystä eläkkeen osalta ollut uudistettu 2.5.1983, mutta että se oli kiinnityksestä kiinteään omaisuuteen annetun asetuksen 27 §:n nojalla, sellaisena kuin tuo lainkohta oli 21.5.1976 annetussa laissa, uudistamatta voimassa toistaiseksi, kunnes se kuoletettiin, ja katsonut, ettei ollut syytä muuttaa kihlakunnanoikeuden päätöstä. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Valituslupa on myönnetty 28.4.
2. B on valituksenaan toistanut hovioikeudessa esittämänsä vaatimukset ja vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista myös Korkeimman oikeuden osalta. A on antanut pyydetyn vastauksen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 28.8.1989 Perustelut B on hovioikeuden tuomiossa kerrotuin tavoin sitoutunut suorittamaan A:lle rahaeläkettä sekä asunto- ja ravintoedun vastiketta tietyt määrät kuukaudessa sovittuine indeksikorotuksineen. Näitä eläke-etuja koskevan saamisoikeuden on katsottava syntyneen kunkin kuukausierän osalta erikseen sen erääntymispäivänä, josta myös kuukausierää koskeva yleinen 10 vuoden vanhentumisaika siten on laskettava. Kun kuukausierien maksupäivästä ei ole sovittu, katsotaan kunkin erän erääntyneen kuukauden viimeisenä päivänä. A:n kanteessaan vaatimat saatavat eivät siten ole vanhentuneet. Näillä ja muutoin hovioikeuden lausumilla perusteilla Korkein oikeus on ratkaissut jutun tuomiolauselmasta ilmenevällä tavalla. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. Valtion varoista suoritetaan varatuomari X:lle palkkioksi A:n avustamisesta vastauksen antamisessa täällä 550 markkaa, mikä määrä B velvoitetaan korvamaan valtiolle. Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Salervo, Ådahl, Lehtonen, af Hällström ja Rintala