KKO/1989/92

1989 false KKO:1989:92 Työnantaja oli palkinnut pitkään palveluksessaan olleita henkilöitä rahalahjoin, joiden antoperusteet määräytyivät palvelusajan ja antamisajankohdan palkan perusteella. Lahjan antoperusteet eivät olleet muodostuneet yksittäisen työsopimuksen ehdoksi. Työnantajalla oli oikeus yksipuolisesti muuttaa antoperusteita eikä työntekijällä ollut oikeutta rahalahjaan, joka hänelle aikaisemmin voimassa olleiden perusteiden mukaan olisi annettu. ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Ikaalisten kihlakunnanoikeuden päätös 18.8.1987 Kihlakunnanoikeus on M:n O/Y K A/B:ta vastaan ajamasta kanteesta lausunut, että yhtiö oli vuodesta 1947 vuoteen 1967 saakka ja uudelleen vuodesta 1971 lähtien maksanut kaikille työntekijöilleen erillistä palvelusvuosikorvausta. Ennen 30.6.1986 voimaan tullutta muutosta palvelusvuosikorvauksina oli maksettu 20 ja 25 vuoden palveluksessaolon jälkeen kahden viikon, 30 ja 35 vuoden palveluksen jälkeen yhden kuukauden, 40 ja 45 vuoden jälkeen kahden kuukauden ja 50 ja 55 vuoden palveluksen jälkeen kolmen kuukauden palkka. M oli 28.8.1961 alkaen yhtäjaksoisesti ollut ja oli edelleenkin yhtiön palveluksessa työsopimuslain 1 §:n mukaisessa työsuhteessa. Hänelle oli siten kertynyt 25 palvelusvuotta 28.8.1986, jolloin hän olisi edellä mainitun käytännön nojalla saanut palvelusvuosikorvauksena kahden viikon palkan eli 3.752 markkaa. Yhtiö ei ollut kuitenkaan M:lle sanottua korvausta suorittanut, vaan se oli vedonnut keväällä 1986 tekemäänsä ja 18.3.1986 pidetyssä yhteistoimintamenettelyä koskevassa neuvottelutilaisuudessa ilmoittamaansa päätökseen, jonka mukaan palvelusvuosikorvausten maksaminen 25 ja 35 palveluvuoden jälkeen oli 30.6.1986 lukien lakkautettu. Työsopimusta tehtäessä ei palvelusvuosien perusteella tapahtuvista maksuista ollut sovittu eikä yhtiö ollut myöhemminkään sitoutunut niitä M:lle tai muillekaan työntekijöilleen suorittamaan. Sitovuudeltaan sopimuksen veroisena työsuhteen ehtona oli kuitenkin pidettävä myös sellaista työnantajan alunperin yksipuolisesti myöntämää etuutta, jonka noudattamisen työsuhteessa voitiin katsoa vakiintuneen käytännöksi. Harkitessaan, oliko palvelusvuosikorvausten maksaminen muodostunut mainitunlaiseksi työsuhteen ehdoksi, kihlakunnanoikeus on ottanut huomioon muun muassa seuraavat seikat. Suoritukset eivät olleet tapahtuneet sattumanvaraisesti esimerkiksi yhtiön vuotuisen tuloksen perusteella eivätkä työntekijän saavuttaman iän johdosta, vaan ne oli maksettu kaikille maksuperusteet täyttäville työntekijöille yhtiön etukäteen laatimien yksityiskohtaisten määräysten mukaisesti. Maksuperusteina olivat olleet työsuhteen kesto ja maksetun palkan suuruus. Perusteet olivat olleet kaikkien työntekijöiden tiedossa työsuhteen alkuvaiheessa, vaikkei niistä ollutkaan erikseen tiedotettu. Palvelusvuosikorvaukset, joista oli tehty ennakonpidätys, oli maksettu pankkiin työntekijän nimiin avatulle tilille sinä päivänä, jolloin hän oli tullut olleeksi yhtiön palveluksessa vaadittavan ajan. Suorituksia ei näin ollen voitu pitää yhtiön väittäminä satunnaisina lahjan luonteisina muistamisina, vaan työsuhteen jatkumiseen liittyvinä palkkaan rinnastettavina etuuksina. Koska korvausten maksaminen oli aloitettu jo vuonna 1947 ja käytäntö oli jatkunut yhtäjaksoisesti samanlaisin maksuperustein vuodesta 1971 aina 30.6.1986 saakka, oli korvausten maksaminen muodostunut vakiintuneeksi käytännöksi. Työntekijät olivat siten voineet perustellusti luottaa siihen, että korvausten maksaminen entisin perustein tuli edelleen jatkumaan. Sillä seikalla, että korvausten maksaminen oli vuosiksi 1967-1971 lakkautettu, ei ollut jutussa merkitystä, koska yhtäjaksoinen suoritusten maksaminen vuodesta 1971 lähtien oli jo sinänsä muodostunut vakiintuneeksi käytännöksi. Näin ollen palvelusvuosikorvausten maksaminen vuonna 1971 vahvistettujen maksuperusteiden mukaisesti oli tullut yhtiön työntekijöiden ja siis myös M:n työsopimuksen ehdoksi. Koska työsopimuksen ehtoja ei voida yksipuolisesti työntekijän vahingoksi muuttaa, M:llä oli 25 palvelusvuoden jälkeen oikeus saada yhtiöltä kahden viikon palkkaa vastaava määrä 30.6.1986 saakka voimassaolleiden maksuperusteiden mukaisesti. Näillä perusteilla kihlakunnanoikeus on velvoittanut yhtiön suorittamaan M:lle kahden viikon palkkaa vastaavana palvelusvuosikorvauksena 3.752 markkaa 16 prosentin korkoineen 29.8.1986 lukien. Koska asia oli ollut epätietoinen ja yhtiöllä siten oli ollut aihetta oikeudenkäyntiin, hylättiin M:n vaatimus saada yhtiöltä korvausta oikeudenkäyntikuluistaan. Turun hovioikeuden tuomio 26.8.1988 Hovioikeus, jossa asianosaiset hakivat muutosta, ei muuttanut kihlakunnanoikeuden päätöstä. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA O/Y K A/B:lle on myönnetty valituslupa 14.11.1988. M on antanut häneltä pyydetyn vastauksen. Yhtiö on vaatinut kanteen hylkäämistä ja korvausta sillä jutussa olleista kuluista korkoineen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 5.9.1989 Perustelut Yhtiö on vuodesta 1947 vuoteen 1967 sekä vuodesta 1971 alkaen palkinnut pitkään palveluksessaan olleita henkilöitä rahalahjoin. Yhtiön henkilöstöosaston 24.2.1983 päivätyn, henkilökunnan palvelusvuosijuhlia ja niiden yhteydessä annettavia lahjoja koskevan hallinto-ohjeen mukaan yhtiö antoi kiitoksena pitkäaikaisesta palveluksesta asianomaisen palvelusvuosimäärän täyttyessä 20 ja 25 vuotta palveluksessa olleille kahden viikon palkkaa, 30 ja 35 vuotta palveluksessa olleille kuukauden palkkaa, 40 ja 45 vuotta palveluksessa olleille kahden kuukauden palkkaa sekä 50 ja 55 vuotta palveluksessa olleille kolmen kuukauden palkkaa vastaavan rahalahjan kunniakirjoineen. Ohjeen mukaan samoin perustein määräytyvä rahalahja annettiin myös varhais- ja työttömyyseläkkeellä oleville edellä mainittujen vuosimäärien täyttyessä ennen vanhuuseläkeikärajaa. Yhtiö on 30.6.1986 alkaen muuttanut antoperusteita siten, että rahalahjaa ei enää annettu 25 ja 35 vuotta palveluksessa olleille. M, joka oli 28.8.1986 tullut olleeksi 25 vuotta yhtiön palveluksessa, ei ole saanut kahden viikon palkkaa vastaavaa 3.752 markan rahalahjaa, joka hänelle olisi annettu 24.2.1983 päivätyn hallintoohjeen mukaan, ellei antoperusteita olisi muutettu. Vaikka kiitoslahja on annettu työsuhteessa yhtiöön olleille henkilöille ja lahjan antoperusteet ovat määräytyneet palvelusajan ja antamisajankohdan palkan perusteella, kysymyksessä on kuitenkin luonteeltaan sellainen kiitos- ja huomionosoituslahja, jonka antaminen on ollut yhtiön yksipuolisen tahdonilmaisun varassa. Lahjan antoperusteet eivät siten ole muodostuneet yksittäisen työsopimuksen ehdoksi ja yhtiö on voinut näitä perusteita yksipuolisesti muuttaa. M:llä ei siten ole oikeutta siihen rahalahjaan, joka hänelle 25 vuotta yhtiön palveluksessa oltuaan olisi aikaisemmin voimassa olleiden perusteiden mukaan annettu. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomio kumotaan ja kanne hylätään. Yhtiö vapautetaan sille tuomitusta maksuvelvollisuudesta. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 §:n 1 momentin (L 13.3.1964/133) ensimmäisestä virkkeestä ilmenevän periaatteen mukaan yhtiö ei saa korvausta oikeudenkäyntikuluistaan alemmissa oikeuksissa. Asian laadun vuoksi yhtiön on pidettävä vahinkonaan myös sillä täällä olleet kulut. Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Salervo, Ådahl, Lehtonen, Rintala ja Huopaniemi