KKO/1989/95

1989 false KKO:1989:95 Työnantaja oli työntekijän alkoholinkäytön vuoksi purkanut työsuhteen 1.5.1987, kun työntekijä oli palannut työpaikalleen oltuaan sitä ennen 23.3.-30.4.1987 välisen ajan hoidettavana ensin vatsasairauden vuoksi sairaalassa ja sen jälkeen alkoholiongelman vuoksi huoltolassa. Ään. Työnantaja, joka oli ollut tietoinen työntekijän olinpaikasta, ei ollut vedonnut 5.-6.1. ja 16.-19.3.1987 ilmenneisiin irtisanomisperusteisiin työsopimuksen irtisanomismenettelystä annetun lain 3 §:n mukaisessa kohtuullisessa ajassa. L työsopimuksen irtisanomismenettelystä 3 § L työsopimuksen irtisanomismenettelystä 21 § 2 mom ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Kanne Kauhajoen kihlakunnanoikeudessa A on valtiolle 23.7.1987 tiedoksi toimitetun haasteen nojalla lausunut, että hän oli toiminut valtion omistamassa Kauhajoen maatalousoppilaitoksessa työmestarina 10.3.1975 lukien 1.5.1987 saakka, jolloin oppilaitoksen rehtori oli purkanut työsopimuksen. Purkamisilmoituksessa, joka oli päivätty 1.5.1987, työsopimuksen purkamista oli perusteltu ainoastaan viittauksella työsopimuslain 43 §:ään. Sittemmin perusteluksi oli ilmoitettu, että A oli 7.1.1987 saanut kirjallisen varoituksen luvattomista poissaoloista työpaikalta ja 17.3.1987 ollut humalatilassa työpaikallaan. Hän oli 23.3.1987 hakeutunut vatsasairautensa vuoksi hoitoon Etelä-Pohjanmaan keskussairaalaan, josta hän oli siirtynyt 30.3.-30.4.1987 väliseksi ajaksi Keuruun huoltolaan. Hoidon päätyttyä hän oli ollut työkykyinen ja hänen tarkoituksenaan oli ollut palata työhön, mutta hänen työsopimuksensa oli purettu. A:n mielestä valtiolla ei ollut ollut väitetyllä eikä muullakaan perusteella oikeutta purkaa eikä edes irtisanoa työsopimusta. Vaikka katsottaisiin valtion olleen oikeutettu esittämällään perusteella purkamaan hänen työsopimuksensa, valtio oli tämän oikeuden menettänyt, koska työsopimusta ei ollut purettu viikon kuluessa väitetyn purkuperusteen ilmenemisestä eli 24.3.1987 mennessä. Mikäli valtion katsottaisiin olleen oikeutettu työsopimuksen irtisanomiseen, oli tämäkin oikeus menetetty, koska irtisanomisen perusteeseen ei ollut vedottu kohtuullisen ajan kuluessa sen ilmenemisestä. A:n mukaan oppilaitoksen rehtori oli 19.3.1987 kehottanut häntä irtisanoutumaan, mutta kun hän ei tähän ollut suostunut ja oli oma-aloitteisesti hakeutunut rehtorin tarpeelliseksi katsomaan hoitoon, myös väitetty peruste purkuun ja irtisanomiseen oli poistunut. Huomioon ottaen tämä ja vielä valtion hallinnossa noudatettavat ohjeet päihteiden haittojen vähentämisestä ja hoitoonohjausjärjestelmästä hänen työsopimuksensa päättämistä oli pidettävä lainvastaisena. A on katsonut, että työsuhteen palauttamiselle olivat kaikki edellytykset olemassa, koska hän oli ollut hoidossa kuten oppilaitoksen rehtori oli edellyttänytkin eikä hänellä tämän jälkeen enää ollut ollut alkoholiongelmaa. Mikäli valtio ei suostuisi palauttamaan hänen työsuhdettaan, oli työsopimuksen laittomasta purkamisesta johtuvaa korvausvaatimusta pidettävä kohtuullisena erityisesti sen vuoksi, että hänen työsuhteensa oli kestänyt yli 10 vuotta ja että työsuhteen purku oli täysin perusteeton. Tämän vuoksi A on vaatinut, että 1. oikeus toteaa hänen ja valtion omistaman Kauhajoen maatalousoppilaitoksen välisen työsopimuksen purkamisen laittomaksi eikä valtiolla ollut ollut oikeutta edes työsopimuksen irtisanomiseen, 2. oikeus toteaa työsopimuksen irtisanomismenettelystä annetun lain 21 §:n mukaisten edellytysten olevan olemassa työsuhteen jatkamiselle ja 3. valtio velvoitetaan suorittamaan hänelle vahingonkorvauksena 5.582 markkaa 15 penniä kultakin kuukaudelta 1.5.1987 lukien siihen asti, kunnes valtio ottaa hänet takaisin entiseen työhönsä, 16 prosentin korkoineen haastepäivästä lukien tai 4. mikäli työsuhteen jatkamisen edellytysten ei katsottaisi olevan olemassa tai valtio ei suostu palauttamaan hänen työsuhdettaan, valtio velvoitetaan

1. a)maksamaan hänelle irtisanomisajan palkkana neljältä kuukaudelta yhteensä 22.328 markkaa 60 penniä 16 prosentin korkoineen haastepäivästä lukien ja
2. b)työsopimuksen irtisanomismenettelystä annetun lain 19 ja 20 §:n nojalla vahingonkorvauksena 20 kuukauden palkkaa vastaavan määrän 111.643 markkaa. Lisäksi A on vaatinut valtion velvoittamista korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa 8.500 markalla 16 prosentin korkoineen päätöksen julistamispäivästä lukien. Kihlakunnanoikeuden päätös 3.11.1987 Valtion vastustettua kannetta kihlakunnanoikeus on lausunut selvitetyksi, että A oli toiminut valtion omistaman Kauhajoen maatalousoppilaitoksen työmestarina 10.3.1975 alkaen. A oli 5. ja 6.1.1987 ollut alkoholin käytön vuoksi poissa työpaikaltaan, minkä johdosta hänelle oli 7.1.1987, sen jälkeen kun asiaa oli käsitelty maatalousoppilaitoksen yhteistyökomitean kokouksessa, annettu varoitus ja häntä oli kehotettu hakeutumaan hoitoon alkoholiongelman ratkaisemiseksi. Hänet oli 16.3.1987 poistettu työpaikalta humalatilan vuoksi ja 17.3.1987 hän oli ollut työaikana työssään opetuspajalla alkoholin vaikutuksen alaisena. Viimeksi mainittuna päivänä A oli käynyt lääkärin vastaanotolla, jossa hänen humalatilansa takia oli sovittu uusi vastaanottoaika seuraavaksi päiväksi. Tämäkin aika oli peruutettu A:n alkoholinkäytön vuoksi. Päihteiden haittojen vähentämiseksi valtionhallinnossa 4.3.1976 annetun valtioneuvoston ohjeen tarkoittaman yhteyshenkilön toimesta A:lle oli vielä tilattu vastaanottoaika lääkäriin 19.3.1987. Tämän jälkeen valtio oli päättänyt purkaa A:n työsopimuksen. Siitä oli ilmoitettu pääluottamusmiehelle 19.3.1987, mutta vasta 1.5.1987 valtio oli toimittanut A:lle kirjallisen ilmoituksen työsopimuksen purkamisesta samana päivänä työsopimuslain 43 §:n nojalla. A oli ollut sairaslomalla 23.3.-1.5.1987 välisen ajan, ensiksi hoidettavana Etelä-Pohjanmaan keskussairaalassa 23.3.1987 lähtien ja sen jälkeen Keuruun hoitolassa 30.3.30.4.1987 välisen ajan. A oli tosin 7.1.1987 saanut työnantajalta varoituksen alkoholin käytön vuoksi ja ollut 16.-19.3.1987 poissa työstä alkoholin käytön johdosta. Hän ei ollut myöskään tammikuussa hakeutunut hoitoon ongelmansa vuoksi, mutta toisaalta hänelle ei ollut työnantajan taholta osoitettu hoitopaikkaa. Tammikuun ja maaliskuun välisenä aikana A:lla ei ollut näytetty olleen alkoholiongelmia. Kun ne maaliskuussa 1987 jälleen olivat ilmaantuneet, A oli selvittyään ja päästyään sairaalasta välittömästi omatoimisesti hakeutunut hoitoon Keuruun hoitolaan. Hoidon päättymisen jälkeen sen onnistumista ei ollut seurattu työnantajan toimesta eikä oikeudelle ollut esitetty selvitystä siitä, ettei hoito olisi onnistunut. Kihlakunnanoikeus on katsonut, ettei valtiolla näissä olosuhteissa enää hoidon päätyttyä 1.5.1987 ollut ollut työsopimuslain 43 §:n mukaista purkuperustetta eikä erityisen painavia syitä A:n työsopimuksen irtisanomiseen. Huomioon ottaen kaikki asiassa ilmenneet olosuhteet A:n työsuhteen palauttamiselle oli olemassa edellytyksiä. Näillä perusteilla kihlakunnanoikeus on, vaatimukset enemmälti hyläten, velvoittanut valtion suorittamaan A:lle vahingonkorvauksena työsopimuksen laittomasta purkamisesta 12 kuukauden palkkaa vastaavat 66.985 markkaa 80 penniä 16 prosentin korkoineen laskettuna 5.582 markan 15 pennin erille kunkin kalenterikuukauden 30 päivästä lukien 30.5.1987 alkaen. Mikäli valtio tarjosi A:lle puretun työsopimuksen edellyttämää tai siihen rinnastettavaa työtä viimeistään 31.12.1987, oli vahingonkorvauksesta vähennettävä kultakin 1.11.1987-30.4.1988 välisen ajan työssäolokuukaudelta 5.582 markkaa 15 penniä. Lisäksi kihlakunnanoikeus on velvoittanut valtion korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut 7.500 markalla 16 prosentin korkoineen 3.11.1987 lukien. Vaasan hovioikeuden tuomio 2.6.1988 Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A ja valtio olivat saattaneet jutun, on todennut valtion puolesta kihlakunnanoikeudessa myönnetyn, että työnantaja oli ollut tietoinen A:n olinpaikasta tämän ollessa vatsatulehduksen takia Etelä-Pohjanmaan keskussairaalassa hoidettavana 23.3.1987 lähtien ja välittömästi sen jälkeen päihdeongelman vuoksi Keuruun hoitolassa 30.3.-30.4.1987 välisen ajan. Valtion puolesta ei ollut näytetty, ettei työsuhteen purkamista koskevan ilmoituksen tiedoksiantaminen A:lle tänä aikana olisi ollut mahdollista hoitohenkilökunnan kiellon vuoksi tai muusta syystä. Hovioikeus on katsonut, että A:n oleskelua sanotuissa laitoksissa ei siten ollut tässä tapauksessa pidettävä työsopimuslain 44 §:n 1 momentissa tarkoitettuna, purkamista kohdanneena pätevänä esteenä. Sen vuoksi ja kun purkamisesta oli ilmoitettu A:lle myöhemmin kuin viikon kuluessa purkamisen aiheen ilmaantumisesta, purkamisoikeus oli sanotun lainkohdan nojalla rauennut ja valtio työnantajana oli menettänyt oikeutensa vedota aiheeseen purkamisperusteena. A oli, oltuaan 5. ja 6.1.1987 poissa työpaikaltaan alkoholin väärinkäytön vuoksi, saanut siitä 7.1.1987 kirjallisen varoituksen, joka oli sisältänyt huomautuksen työsuhteen purkamisen uhasta, mikäli hän ei hakeutunut hoitoon tai jos tilanne toistui. Hän ei ollut hakeutunut hoitoon. A oli kihlakunnanoikeuden päätöksessä selostetuin tavoin ollut 16. ja 17.3.1987 työssä työpaikalla alkoholin vaikutuksen alaisena, ja hänet oli 16.3.1987 poistettu sieltä. Hän oli tämän jälkeen ollut poissa työstä alkoholin väärinkäytön vuoksi aina 23.3.1987 saakka, jolloin hänen sairaslomansa oli alkanut. A:n työpaikka oli ollut sisäoppilaitoksena toimiva Kauhajoen maatalousoppilaitos, jonka oppilaat olivat pääsääntöisesti nuoria. A:n tehtävänä oli ollut oppilaiden työnohjaus käytännön töissä. Valtiolla työnantajana oli siten sanotuissa olosuhteissa ollut erityisen painava syy A:n työsopimuksen irtisanomiseen. Tämän vuoksi hovioikeus on kumonnut kihlakunnanoikeuden päätöksen ja vapauttanut valtion velvollisuudesta suorittaa työsuhteen päättämisen perusteella tuomittua, enintään 12 kuukauden palkkaa vastaavaa, enintään 66.985 markan 80 pennin määräistä korvausta korkoineen sekä A:n oikeudenkäyntikulujen korvausta 7.500 markkaa korkoineen. Hovioikeus on velvoittanut valtion suorittamaan A:lle neljän kuukauden irtisanomisajan palkkana 22.328 markkaa 60 penniä 16 prosentin korkoineen haastepäivästä 23.7.1987 lukien. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Valtio on antanut siltä pyydetyn vastauksen. Valituslupa on myönnetty 5.12.1988. A on vaatinut hovioikeuden tuomion muuttamista niin, että hänen kanteensa hyväksytään kokonaan. Lisäksi A on vaatinut korvausta oikeudenkäyntikuluistaan hovioikeudessa ja Korkeimmassa oikeudessa. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 12.9.1989 Perustelut A on kanteen 4b kohdassa sen varalta, ettei työsuhteen jatkumisen edellytyksiä ollut, vaatinut korvauksena 20 kuukauden palkkaa vastaavan määrän, mutta ei korkoa tälle korvausmäärälle. Tätä korkoa A ei myöskään ole vaatinut, kun hän on kihlakunnanoikeudessa kehittänyt kannettaan, vaan sitä on vaadittu vasta hovioikeudessa ja Korkeimmassa oikeudessa. Korkein oikeus katsoo, kuten hovioikeus, että valtiolla työnantajana on ollut erityisen painava syy irtisanoa A:n työsopimus sen johdosta, että A, oltuaan alkoholin väärinkäytön vuoksi poissa työpaikaltaan 5. ja 6.1.1987 ja saatuaan siitä varoituksen 7.1.1987, oli 16. ja 17.3.1987 ollut työpaikallaan alkoholin vaikutuksen alaisena ja sen jälkeen alkoholinkäytön vuoksi poissa työstään aina torstaihin 19.3.1987 saakka. Tämä irtisanomisperuste on heti tullut työnantajan tietoon. Näin ollen irtisanominen on työsopimuksen irtisanomismenettelystä annetun lain 3 §:n mukaan ollut toimitettava kohtuullisen ajan kuluessa 19.3.1987 lukien. Valtio on toimittanut irtisanomisen vasta 1.5.1987. Näin pitkä aika irtisanomisen perusteen tietoon tulemisesta irtisanomisen toimittamiseen ei yleensä ole kohtuullinen. Asiassa olleet erityiset seikat eli A:n hoito sairauden vuoksi sairaalassa 23.-30.3.1987 ja alkoholiongelmien vuoksi hoitolaitoksessa 30.3.-30.4.1987 eivät anna aihetta tuon ajanjakson arvioimiseen toisin tässä tapauksessa, koska työnantaja on tiennyt A:n hoitopaikoista eikä ole ollut perusteltua aihetta pidättäytyä irtisanomisen toimittamisesta ainakaan silloin, kun A oli hoitolaitoksessa, ja lykätä se tilanteeseen, jolloin A hoidon päätyttyä oli valmis palaamaan parantuneena työhönsä. Näin ollen Korkein oikeus katsoo, että myös irtisanominen 1.5.1987 on ollut liian myöhään tehtynä lainvastainen. A:n vaatimuksesta Korkein oikeus on harkinnut, ovatko asiassa ilmenneet olosuhteet sellaiset, että edellytykset ovat olemassa valtion ja A:n työsuhteen palauttamiselle. Kauhajoen maatalousoppilaitoksen toiminnan laajuuteen ja sen palveluksessa olevien työntekijöiden määrään nähden Korkein oikeus arvioi, että jo 1.5.1987 päättyneen työsuhteen palauttaminen uutena työpaikkana tai toisen työpaikan tilalle on omiaan tuottamaan laitokselle vaikeuksia. Selvitystä ei ole siitä, ovatko irtisanomisen syynä olleet alkoholiongelmat edelleen olemassa ja mitkä ovat nyt A:n tosiasialliset mahdollisuudet palata entiseen työhönsä. Näiden vaillinaisten tietojen perusteella ja ottaen työsopimuksen irtisanomismenettelystä annetun lain 21 §:n 2 momentin mukaisesti huomioon asiassa ilmenneet olosuhteet kokonaisuudessaan Korkein oikeus katsoo, ettei ole näytetty vastoin työnantajan kiistämistä, että edellytykset olisivat olemassa A:n työsuhteen palauttamiselle. Lainvastaisen irtisanomisen johdosta A:lla on oikeus, paitsi hovioikeuden maksettavaksi tuomitsemaan irtisanomisajan palkkaan, työsopimuksen irtisanomismenettelystä annetun lain 19 ja 20 §:ssä säädettyyn korvaukseen. Määrätessään korvauksen suuruutta Korkein oikeus ottaa huomioon lisäävinä seikkoina A:n ja valtion olosuhteet, valtion menettelyn työsopimusta irtisanottaessa ja työsuhteen kestoajan sekä vähentävänä seikkana A:n itsensä antaman aiheen irtisanomiseen. Näillä perusteilla korvauksena on suoritettava kahdeksan kuukauden palkkaa vastaava määrä. A on, voitettuaan jutun kihlakunnanoikeudessa, hävinnyt sen hovioikeudessa. Jutussa ei ole oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 §:n 1 momentin ensimmäisessä virkkeessä, sellaisena kuin se oli 13.3.1964 annetussa laissa, tarkoitettuja erityisiä seikkoja, joiden vuoksi valtion olisi kuitenkin korvattava A:n oikeudenkäyntikulut alemmissa oikeuksissa. Valtio häviää jutun Korkeimmassa oikeudessa. Valtion on sen vuoksi oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 §:n 1 momentin nojalla korvattava A:n oikeudenkäyntikulut täällä. Tuomiolauselma Muutokset hovioikeuden tuomioon. A:n vaatimus saada korkoa korvaukselle laittomasta irtisanomisesta jätetään tutkimatta. Hovioikeuden tästä korkovaatimuksesta antama hylkäävä lausunto poistetaan. Valtio velvoitetaan maksamaan A:lle korvauksena laittomasta irtisanomisesta 44.657 markkaa 20 penniä. A:n vaatimus työsuhteen palauttamista koskevan määräyksen antamisesta hylätään. Hovioikeuden tuomion lopputulos jää pysyväksi irtisanomisajan palkkaa ja alemmissa oikeuksissa olleiden oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevilta osilta. Oikeudenkäyntikuluista Korkeimmassa oikeudessa valtion on maksettava A:lle 1.500 markkaa 16 prosentin korkoineen Korkeimman oikeuden tuomion antamisesta. Eri mieltä olevan jäsenen lausunto Oikeusneuvos Taipale: A:n työsuhteen palauttamisedellytysten osalta olen samaa mieltä kuin enemmistö. Muulta osalta katson, että valtion puolesta on vedottu irtisanomisen perusteeseen työsopimuksen irtisanomismenettelystä annetun lain 3 §:n tarkoittamassa kohtuullisessa ajassa kun A:lle oli ilmoitettu työsuhteen päättymisestä välittömästi perusteen ilmaantumisen jälkeen häntä kohdanneen työnteon esteen lakattua ja hänen palattua jälleen työhön. Näillä ja hovioikeuden mainitsemilla perusteilla katson, ettei ole syytä muuttaa hovioikeuden tuomiota. Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Jalanko, Portin, Ketola, Roos ja Taipale (eri mieltä)