KKO/1989/96

1989 false KKO:1989:96 A oli ollut erään osuuskunnan auto-osaston tulosvastuullisena päällikkönä noin 7 kuukautta. Osaston tulos tuolta ajalta ei ollut niin huono, että se olisi oikeuttanut A:n työsopimuksen irtisanomiseen. Ottaen huomioon A:n johtavan aseman ja tulosvastuun osuuskunnalla oli kuitenkin ollut erityisen painava syy irtisanoa työsopimus, kun A:n suhteet alaisiin ja autojen toimittajiin olivat huonontuneet niin, että osaston toiminta oli häiriintynyt ja tulosennuste heikentynyt. TSL 37 § 2 mom ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Kanne Mikkelin raastuvanoikeudessa A on Osuuskauppa Suur-Savolle 12.11.1985 tiedoksi toimitetun haasteen nojalla lausunut, että hän oli työsopimuslain 1 §:n mukaisen toistaiseksi voimassa olleen ylemmän toimihenkilön tointa koskevan, 22.10.1984 tehdyn työsopimuksen perusteella ollut osuuskunnan palveluksessa auto-osaston osastopäällikkönä 22.10.1984 alkaen, aluksi 11.000 markan ja 1.4.1985 lukien 11.440 markan kuukausipalkalla. Lisäksi hänellä oli ollut luontaisetuna auton ja puhelimen käyttöoikeus. Osuuskunta oli 3.6.1985 irtisanonut A:n työsopimuksen päättyväksi 4.7.1985 "työntekijästä johtuen". Irtisanomisen jälkeen hän oli ollut vuosilomalla 17.-30.6.1985 ja muun osan irtisanomisajasta vapautettuna työstä. Palkan irtisanomisajalta osuuskunta oli maksanut työsuhteen päätyttyä, mutta lomaltapaluuraha oli maksettu vasta 28.5.

1. Osuuskunnalla ei ollut ollut työsopimuslain edellyttämää erityisen painavaa syytä irtisanomiseen. A olikin jo 3.6.1985 ilmoittanut osuuskunnalle, ettei hän hyväksynyt irtisanomista. Sen vuoksi A on vaatinut, että osuuskunta velvoitettaisiin suorittamaan hänelle korvauksena työsopimuksen laittomasta irtisanomisesta ja työsopimuslain vastaisesta menettelystä 20 kuukauden palkkaa luontaisetuineen vastaava määrä sekä odotusajan palkkaa, molemmat korkoineen. Maksuttoman oikeudenkäynnin saaneen A:n oikeudenkäyntiavustajaksi määrätty asianajaja X on pyytänyt, että hänelle valtion varoista kuluina korvattaisiin, paitsi muuta, jutussa todistajina kuultujen ekonomi Y:n ja toimitusjohtaja Z:n laatimista, asian selvittämisen kannalta tarpeellisista lausunnoista suorittamansa korvaukset yhteensä 6.600 markkaa. Osuuskunnan vastaus Osuuskunta on vastustanut kannetta ja vaatinut korvausta oikeudenkäyntikuluistaan korkoineen sekä lausunut, että sillä oli ollut työsopimuslaissa tarkoitettu erityisen painava syy A:n työsopimuksen irtisanomiseen. A oli epäonnistunut kaikilta osin auto-osaston tulosvastuullisen toimen hoitamisessa niin, että hänen toimiaikanaan vaihtoautovarasto oli lähes kaksinkertaistunut ja uusien autojen myynti oli heikentynyt. A:lta oli siten puuttunut kyky selviytyä toimisopimuksen mukaan hänelle kuuluvista tehtävistä. Raastuvanoikeuden päätös 9.3.1987 Raastuvanoikeus on lausunut selvitetyksi, että A:n työskenneltyä 22.10.1984 allekirjoitetun ylemmän toimihenkilön tointa koskevan työsuhteisen toimisopimuksen nojalla osuuskunnan palveluksessa Mikkelissä auto-osaston osastopäällikkönä 11.000 markan kuukausipalkasta auton ja puhelimen käyttöoikeuksineen, osuuskunta oli 31.5.1985 allekirjoitetulla ja 3.6.1985 A:lle tiedoksi annetulla irtisanomisilmoituksella työntekijästä johtuvasta syystä irtisanonut hänen työsopimuksensa päättymään 4.7.
2. A oli irtisanomisaikana ollut 17.-30.6.1985 aikaisemmin määrätyllä vuosilomalla ja muun osan irtisanomisajasta vapautettuna työstä saaden kuitenkin koko ajalta täyden palkan. Kirjeellään 3.6.1985 A oli tehnyt osuuskunnalle työsopimuksen irtisanomismenettelystä annetun lain 10 §:ssä tarkoitetun ilmoituksen tyytymättömyydestään irtisanomiseen. Toimisopimuksen ja siihen liittyvän toimenkuvauksen mukaan A:n pääasiallisena tehtävänä ja toimen tarkoituksena oli ollut osuuskunnan johtoryhmään kuuluvana tulosvastuullisena osastopäällikkönä vastata autokaupan toiminnasta ja sen tuloksesta sekä toiminnan kehittämisestä ja autokaupan markkinoinnin suunnittelusta ja tehokkaasta budjetin mukaisesta toteutumisesta Mikkelin ja Savonlinnan toimipisteissä. Hänen tehtäväkenttänsä vastuualueet olivat käsittäneet muun ohessa vastuun auto-osaston markkinointiohjelmasta ja markkinoinnin tehokkuudesta, kilpailukykyisyyden varmistamisesta, auto-osaston budjetin mukaisesta toiminnan tuloksesta jatkuvan toiminnan turvaamiseksi sekä toiminta- ja tulossuunnittelusta ja toiminnan kehittämisestä kannattavuuden varmistamiseksi. A:n työsuhteen alkaessa osuuskunnalla oli ollut Suomen Koneliike Helkama Oy:n maahantuomien Skoda- ja Mitsubishimerkkisten autojen ja Suomen General Motors Oy:n maahantuomien Opel-merkkisten autojen myyntiä koskevat edustussopimukset. Ensiksi mainittu edustussopimus oli keväällä 1985 maahantuojan toimesta osuuskunnan saavuttamien huonojen myyntitulosten vuoksi irtisanottu. Suomen General Motors Oy oli osuuskunnalle lähettämällään kirjeellä 17.5.1985 julkituonut huolestumisensa siitä, että osuuskunnan suorittama GM-autojen myynti oli etenkin viimeisten kahdeksan kuukauden aikana heikentynyt ja että osuuskunnan auto-osastolla oli todettu ilmenevän selvää epäluottamusta A:n ja automyyjien välillä, sekä näiden seikkojen vuoksi esittänyt neuvottelun pitämistä 28.5.1985 tilanteen korjaamiseksi ja Opel-myynnin menestyksekkääksi hoitamiseksi. A:n työsuhteen aikana auto-osaston vaihtoautovarasto oli kasvanut lähes kaksinkertaiseksi, mihin ainakin osittain oli ollut syynä A:n käyttöönottama aikaisemmasta käytännöstä poikennut vaihtoautojen hinnoittelutapa. Suomen Koneliike Helkama Oy:n ja Suomen General Motors Oy:n kannanotot uusien autojen myyntituloksista osoittivat, että myös uusien autojen myynti oli heikentynyt. Vielä raastuvanoikeus on katsonut selvitetyksi, että A oli eräissä tilaisuuksissa esiintynyt alkoholia nauttineena osuuskunnan johtoryhmään kuuluvalle henkilölle sopimattomalla tavalla niin, että A:lla ja osuuskunnan toimitusjohtajalla oli ollut A:n alkoholinkäyttöä koskeva vakava keskustelu. Lomaltapaluurahan maksamatta jättämiseen perustuvan odotusajan palkkaa koskevan A:n vaatimuksen osalta raastuvanoikeus on katsonut, että A:n oikeutta lomaltapaluurahaan ei voitu pitää selvänä ja riidattomana, koska A ei tosiasiassa ollut 30.6.1985 päättyneen vuosilomansa jälkeen palannut työhön. Tätä koskevan vaatimuksen A oli esittänyt osuuskunnalle vasta oikeudenkäynnin aikana 26.5.1986 pidetyssä istunnossa. Tämän vuoksi ja koska osuuskunnalla erityisesti huomioon ottaen A:n aseman tulosvastuullisena osastopäällikkönä oli katsottava olleen erityisen painava syy A:n työsopimuksen irtisanomiseen ja kun A:lla työsopimuslain 22 §:n 5 momentin säännöksen mukaan ei ollut oikeutta saada odotusajan palkkaa, raastuvanoikeus on hylännyt kanteen selvittämättömänä ja perusteettomana. Asian näin päättyessä raastuvanoikeus on velvoittanut A:n korvaamaan osuuskunnan oikeudenkäyntikulut 19.000 markalla 16 prosentin korkoineen 9.3.1987 lukien. X:n vaatimuksen saada maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain nojalla korvausta siitä 6.600 markan määrästä, jonka hän oli maksanut Y:n ja Z:n lausunnoista, raastuvanoikeus on hylännyt lakiin perustumattomana. Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 25.8.1988 Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A ja X olivat saattaneet jutun, on lausunut selvitetyksi, että osuuskunnan auto-osaston toiminta oli A:n tullessa osuuskunnan palvelukseen jo pitempään ollut kannattamatonta. Vuonna 1984 auto-osaston tappio oli ollut 1,8 miljoonaa markkaa. Suomen Koneliike Helkama Oy oli keväällä 1985 irtisanonut Skoda- ja Mitsubishi-merkkisten autojen myyntiä koskevan piiriedustussopimuksen ilmoituksensa mukaan osuuskunnan saavuttamien huonojen myyntitulosten vuoksi. Jutussa ei ollut selvitetty, oliko Suomen Koneliike Helkama Oy:n menettely ollut sen ilmoittamasta syystä perusteltua, eikä sitä, olivatko yhtiön menettelyn syynä olleet sellaiset myyntitulokset, joista A oli ollut jo vastuussa. Suomen General Motors Oy:n kirjeessään 17.5.1985 toteama osuuskunnan auto-osaston myyntitehon ja taloudellisen tilan heikentyminen etenkin viimeisten kahdeksan kuukauden aikana oli ollut sen mukaan, mitä jutussa oli käynyt selville, perusteetonta ja osaksi aiheutunut yhtiölle toimitetuista vaihtoautovaraston arvoa koskevista harhauttavista tiedoista. Autoalan Keskusliitto r.y.:n julkaisemien tilastotietojen mukaan henkilöautojen vaihtoautovarastot olivat maaliskuussa 1985 olleet edelliseen vuoteen verrattuna kappaleluvultaan lähes 23 prosenttia ja raha-arvoltaan yli 44 prosenttia suuremmat. A:n käytettyjen autojen kaupassa noudattama hinnoittelutapa oli ollut käytännössä yleinen ja ainakin eräiden autoalan järjestöjen suosittelema. Käytettyjen autojen kauppa oli myös tuottanut tulosta. Sen mukaan, mitä asiassa oli käynyt ilmi, A:n aikana osuuskunnan auto-osaston toiminnan tervehdyttämiseksi ja kannattavuuden parantamiseksi suoritetut toimenpiteet olivat olleet oikeaan osuneita. Jutussa ei ollut myöskään näytetty sellaista A:n henkilöstä tai käyttäytymisestä johtuvaa syytä, jota olisi pidettävä riittävän painavana perusteena irtisanomiselle. Sen vuoksi hovioikeus on katsonut, ettei A:n irtisanomiseen ollut ollut työsopimuslain vaatimaa erityisen painavaa syytä. A:n palkka luontaisetuineen oli ollut 12.465 markkaa kuukaudessa. A:lla oli työsuhteen päättyessä ollut oikeus lomaltapaluurahaan. Osuuskunta oli sen kuitenkin maksanut vasta 28.5.
3. Työsuhteesta johtuvien saatavien suoritus oli siten työsopimuslain 22 §:n 5 momentissa tarkoitetulla tavalla viivästynyt ja A:lla oli oikeus saada odotusajan palkkaa kuudelta päivältä 457,60 markan päiväpalkan mukaan laskien yhteensä 2.745,60 markkaa. Mitä sitten X:n valitukseen tuli, niin hovioikeus on katsonut, että Y ja Z olivat laatineet oikeudenkäyntiaineiston perusteella kirjalliset muistiot lausuntoineen riidan kohteena olevasta asiasta. Lausuntojen sisällön he olivat kumpikin kohdaltaan raastuvanoikeudessa maksuttoman oikeudenkäynnin saaneen A:n nimeäminä todistajina kuultuina toistaneet. Y:n laatimat kaksi lausuntoa oli otettu raastuvanoikeuden pöytäkirjan liitteiksi. Sen sijaan Z:n muistio oli kirjallisena todistajanlausuntona jätetty ottamatta pöytäkirjaan. Y ja Z olivat pyytäneet raastuvanoikeudessa, paitsi päivärahaa, todistajanpalkkiota, Y korvaukseksi lausunnon laatimisesta aiheutuneesta ajanhukasta 4.000 ja Z korvausta ansionmenetyksestä 120 markkaa. Raastuvanoikeus oli 26.5.1986 julistamallaan päätöksellä, hyläten Y:n palkkiovaatimuksen enemmälti, määrännyt valtion varoista maksettavaksi todistajanpalkkioksi Y:lle päivärahan lisäksi korvauksena ansionmenetyksestä 120 markkaa ja 12.1.1987 julistamallaan päätöksellä määrännyt valtion varoista maksettavaksi todistajanpalkkioksi Z:lle päivärahan ohella korvauksena ansionmenetyksestä niin ikään 120 markkaa. Y ja Z olivat tyytyneet raastuvanoikeuden päätöksiin. X oli kuitenkin ilmoittanut maksaneensa mainituista lausunnoista Y:lle 26.5.1986 pidetyn istunnon jälkeen 4.000 markkaa sekä Y:lle ja Z:lle 8.-12.1.1987 yhteensä 2.600 markkaa ja katsonut näiden maksujen olevan hänelle avustajantehtävästään aiheutuneita kuluja. Maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain 8 §:n 1 momentin mukaan Y ja Z olivat oikeutettuja saamaan kohtuullisen korvauksen kustannuksistaan ja taloudellisesta menetyksestään valtion varoista sen mukaan kuin tuomioistuimessa kuullulle todistajalle valtion varoista maksettavista todistelukustannuksista oli säädetty. Y:n ja Z:n olisi siten tullut esittää todistajanpalkkiovaatimuksensa raastuvanoikeudelle ja, elleivät he tyytyneet sen päätökseen, hakea siihen palkkion määrän osalta muutosta saamansa valitusosoituksen mukaisesti hovioikeudelta. Näin ollen Y:n ja Z:n palkkiovaatimukset X:lle esitettyinä olivat perusteettomia eikä X:llä ollut oikeutta saada suorituksistaan korvausta valtiolta. Kerrotuilla perusteilla hovioikeus on muuttanut raastuvanoikeuden päätöstä siten, että osuuskunta työsopimuksen irtisanomismenettelystä annetun lain 19 §:n 1 momentin ja 20 §:n nojalla on velvoitettu suorittamaan A:lle korvaukseksi työsopimuksen perusteettomasta irtisanomisesta kuuden kuukauden palkkaa vastaavat 74.790 markkaa ja odotusajan palkkaa 2.745 markkaa 60 penniä, molemmat erät 16 prosentin korkoineen 12.11.1985 lukien ja että A on vapautettu korvaamasta osuuskunnan oikeudenkäyntikuluja. Lisäksi hovioikeus on velvoittanut osuuskunnan korvaamaan valtiolle sen varoista maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain nojalla raastuvanoikeudessa A:n oikeudenkäyntiavustajalle maksetut 19.320,25 markkaa ja todistajille maksetut 494 markkaa sekä hovioikeuden avustajalle maksettavaksi määräämän 700 markan palkkion. X:n valituksen kulujen korvaamisesta hovioikeus on hylännyt. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Valituslupa on myönnetty 11.11.
4. A ja virallinen syyttäjä ovat antaneet heiltä pyydetyn vastauksen. Osuuskunta on vaatinut hovioikeuden tuomion kumoamista ja A:n kanteen hylkäämistä. Lisäksi osuuskunta on vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista. X puolestaan on vaatinut hovioikeuden tuomion muuttamista siten, että hänelle valtion varoista korvataan hänen Y:n ja Z:n laatimista, asian selvittämisen kannalta tarpeellisista lausunnoista suorittamansa korvaukset yhteensä 6.600 markkaa ja hovioikeuden tuomion lunastuksesta 442 markkaa 20 penniä. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 12.9.1989 Pääasiaratkaisu Perustelut Osuuskunnan auto-osaston toiminta on vuonna 1984 tuottanut noin 1,8 miljoonan markan tappion. A on 22.10.1984 työsopimuksella otettu auto-osaston tulosvastuulliseksi päälliköksi tehtävänään ensi sijassa saattaa osaston toiminta tuottavaksi. A sai kuitenkin toimia osuuskunnassa vain noin seitsemän kuukautta. Tuona aikana uusien autojen myynti kääntyi nousuun ja vaihtoautojen varasto ainakin aluksi pääoma-arvoltaan laskuun. Vaihtoautojen lukumäärä on kuitenkin A:n toiminta-aikana lisääntynyt huomattavasti, mutta vaihtoautovaraston lisääntyminen on vuosina 1983 ja 1984 ollut ominainen koko autoalalle. Se, että osuuskunnan myymien Opel-merkkisten autojen myyntiosuus A:n toiminta-aikana osuuskunnan auto-osaston myyntipiirissä on laskenut alle koko maan keskiarvon, ei myöskään A:n lyhyeksi jääneenä toiminta-aikana osoita sellaista kyvyttömyyttä auto-osaston johtajan toimeen, että osuuskunnalla yksistään tuon suhteellisen kehityksen perusteella jo kesäkuussa 1985 olisi ollut erityisen painava syy A:n työsopimuksen lopettamiseen. Tällaista syytä ei ole muutenkaan ilmennyt auto-osaston myynti- tai ostotoiminnan tuloksesta A:n toiminta-aikana. Sitä vastoin jutussa esitetty selvitys osoittaa, että A ei ole kyennyt hoitamaan sen paremmin henkilösuhteita alaisiinsa kuin liikesuhteita autojen toimittajiin niin, että auto-osaston tuleva toiminta olisi ollut turvattu. Nuo suhteet ovat päin vastoin sinä aikana, jona A on ollut auto-osaston päällikkö, huonontuneet niin, että toinen osuuskunnan kahdesta autojen toimittajasta on irtisanonut toimitussopimuksen ja osaston toiminta on muutenkin häiriintynyt ja tulosennuste heikentynyt siinä määrin, että on ollut perusteltua syytä uskoa autoosaston toimintaedellytysten A:n johdolla edelleen heikkenevän tai jopa loppuvan ja toiminnan jatkuvuudelle välttämättömän parannuksen siten olevan saavutettavissa vain vaihtamalla A toiseen johtohenkilöön. Näin ollen osuuskunnalla A:n johtavan aseman ja tulosvastuun huomioon ottaen on ollut jo 3.6.1985 erityisen painava syy irtisanoa A:n työsopimus. A on hävinnyt jutun raastuvanoikeudessa voittaen sen sitten hovioikeudessa. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 §:n 1 momentin ensimmäisestä virkkeestä, sellaisena kuin se oli 13.3.1964 annetussa laissa, ilmenevän periaatteen mukaan kulut on tällöin kuitattava. Hovioikeuden ei siten olisi tullut velvoittaa osuuskuntaa korvaamaan valtiolle sen varoista X:lle ja A:n kuulustuttamille todistajille maksettuja kulujen korvausta ja palkkioita. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että A:n työsopimuksen laittomaan irtisanomiseen perustuva vaatimus hylätään ja osuuskunta vapautetaan maksamasta A:lle hovioikeuden perusteettomasta irtisanomisesta tuomitsemia 74.790 markkaa. Odotusajan palkkaa koskevalta osalta hovioikeuden tuomio jää pysyväksi. Osuuskunta vapautetaan myös velvollisuudesta korvata valtiolle sen varoista X:lle ja A:n kuulustuttamille todistajille maksettuja kulujen korvausta ja palkkioita yhteensä 20.514 markkaa 25 penniä. A velvoitetaan korvaamaan osuuskunnan oikeudenkäyntikulut Korkeimmassa oikeudessa 1.500 markalla. Maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain nojalla maksetaan valtion varoista X:lle palkkioksi A:n avustamisesta täällä 1.000 markkaa, mikä määrä jää valtion vahingoksi. X:n korvausvaatimus X on jutussa tilannut Y:ltä jutun oikeudenkäyntiaineistoon ja tilastoaineistoon sekä Z:lta jutun oikeudenkäyntiaineistoon perustuvat kirjalliset muistiot lausuntoineen. Raastuvanoikeus on ottanut Y:n laatimat kaksi lausuntoa pöytäkirjan liitteiksi. Sen sijaan X:n muistio on kirjallisena todistajanlausuntona jätetty ottamatta pöytäkirjaan. X on näyttänyt maksaneensa Y:lle 30.7.1986 4.000 markkaa ja 8.9.1988 vielä 600 markkaa. X on lausuntojen tilaajana ensisijaisesti vastuussa Y:lle ja Z:lle lausuntojen johdosta aiheutuneista kustannuksista. Kun nuo Y:n laatimat lausunnot eivät ilmeisesti ole olleet tarpeettomia A:n edun valvomisen kannalta, ne ovat maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain 15 §:n 1 momentissa tarkoitettu tarpeellinen kuluerä, josta X:llä on oikeus saada korvaus valtion varoista. Tämän vuoksi Korkein oikeus, muuttaen tältä osin hovioikeuden tuomiota, määrää valtion varoista maksettavaksi X:lle tarpeellisten kulujen korvauksena hänelle raastuvanoikeudessa tuomitun määrän lisäksi 4.600 markkaa. X:n vaatimus saada 442,20 markan korvaus hovioikeuden tuomion lunastuksesta postikuluineen hylätään selvittämättömänä. Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot Oikeusneuvos Roos: Pääasian osalta olen samaa mieltä kuin Korkeimman oikeuden enemmistö. X:n korvausvaatimuksen osalta totean, että raastuvanoikeuden hylättyä lakiin perustumattomana Y:n vaatimuksen saada maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain nojalla valtion varoista 4.000 markan korvaus todistelua varten antamansa kirjallisen lausunnon laatimisesta, X on A:n oikeudenkäyntiasiamiehenä maksanut Y:lle tuon korvauksen ja lisäksi 2.600 markan korvauksen Z:n ja Y:n myös todistelua varten laatimista muistiosta ja lausunnosta. Siten X:llä on oikeus omasta puolestaan vaatia näin aiheutuneiden kulujen korvaamista eikä hovioikeuden olisi pitänyt hylätä vaatimusta Y:n ja Z:n puolesta esitettynä. X:llä on maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain 15 §:n 1 momentin nojalla oikeus saada valtion varoista korvaus kysymyksessä olevista yhteensä 6.600 markan kuluistaan, elleivät Z:n ja Y:n kirjalliset esitykset ole olleet A:n edun valvomisen kannalta ilmeisesti tarpeettomia. Z:n muistiota ei ole otettu raastuvanoikeuden pöytäkirjaan, koska raastuvanoikeus on pitänyt sitä kirjallisena todistajankertomuksena. Z:n muistio on siten ollut oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 11 §:n 1 momentin nojalla oikeudenkäynnissä kielletty eikä siitä näin ollen voida valtion varoista maksaa korvausta tarpeellisena asianajokuluna. Y:n kirjalliset esitykset perustuvat raastuvanoikeuden pöytäkirjan sisältöön ja käsittävät sen perusteella tehtyjä johtopäätöksiä. Nuo autokauppaa koskevat johtopäätökset eivät ole olleet sellaisia, ettei X oikeudenkäyntiasiamiehenä ja raastuvanoikeus olisi voinut tehdä niitä myös ilman Y:n kirjallista esitystä. Y olisi myös voinut esittää ne suullisesti todistajankertomuksessaan. Näin ollen esitykset ovat olleet ilmeisesti tarpeettomia A:n edun valvomisen kannalta eikä X:llä ole oikeutta saada valtion varoista korvausta niistä. X:n vaatimuksen saada 442,20 markan korvaus hovioikeuden tuomion lunastuksesta postikuluineen hylkään selvittämättömänä. Oikeusneuvos Jalanko: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Roos. Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Jalanko (eri mieltä), Portin, Ketola, Roos (eri mieltä) ja Taipale