KKO/1990/110

1990 false KKO:1990:110 Tilanpidonjatkajan perintökaaren 25 luvun 2 §:n nojalla suoritettava lunastuskorvaus laskettiin siten, että hänen saamansa omaisuuden arvosta, jossa maatila otettiin huomioon niin kuin mainitussa pykälässä säädetään, vähennettiin hänen käyvän arvon mukaan lasketun perintöosansa arvo. Kysymys myös etusijasta tilanpidonjatkajaksi. PK 25 luku 2 § (L 20.8.1982/637) PK 25 luku 3 § (L 20.8.1982/637) ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Kanne Hauhon kihlakunnanoikeudessa A on veljelleen, maatalousteknikko B:lle 29.11.1986 tiedoksi toimituttamansa haasteen nojalla ja kannetta kehittäessään kihlakunnanoikeudessa lausunut, että kihlakunnanoikeuden määräämä pesänjakaja, asianajaja X oli 31.5.1986 suorittanut perinnönjaon Hauholta olleen, 29.7.1984 kuolleen maanviljelijän C:n jälkeen. Osakkaina tässä perinnönjaossa olivat olleet vainajan lapset A ja B. Jaettavaan omaisuuteen oli kuulunut Hauholla sijaitseva neljän tilan muodostama maatilakokonaisuus maatalousirtaimistoineen, jonka pesänjakaja oli perintökaaren 25 luvussa säädetyssä järjestyksessä, katsoen B:n soveliaammaksi tilanpidonjatkajaksi, sisällyttänyt tämän perintöosaan. A:lla oli kuitenkin paremmat edellytykset tilanpitoon kuin B:llä, koska hän oli useiden vuosien ajan perehtynyt tilan töihin käydessään miehensä kanssa auttamassa isäänsä työssä. A oli myös paremmin oikeutettu tilanpidonjatkajaksi, koska hänellä ei ollut muuta toimeentulomahdollisuutta, jollainen B:llä sitä vastoin oli muun ammattipätevyytensä johdosta. Pesänjakaja oli määrännyt maatilakokonaisuuden jakoarvoksi perintökaaren 25 luvun 2 §:n mukaan 1.350.000 markkaa. Tätä arvoa olisi tullut kuitenkin korottaa tilakokonaisuuteen kuuluvien ranta-alueiden erityisarvon perusteella 250.000 markalla. Suorittaessaan perinnönjakoa pesänjakaja oli todennut jaettavan omaisuuden käyväksi arvoksi 2.400.244,90 markkaa pesän velkojen ollessa yhteensä 106.093,50 markkaa. Maatilakokonaisuuden käyväksi arvoksi pesänjakaja oli katsonut 2.250.000 markkaa. Reaalisessa jaossa pesänjakaja oli jakanut B:lle nettovarallisuutena perintökaaren 25 luvun 2 §:n arvoja soveltaen yhteensä 1.302.736,90 markkaa. Kun B sai näin jaossa omaisuutta yli käyvän arvon mukaan lasketun perintöosansa, pesänjakaja oli velvoittanut hänet maksamaan A:lle lunastuskorvauksena ylittävää osaa vastaavat 155.661,20 markkaa. A:lle pesänjakaja oli jakanut omaisuutta 91.314,50 markan arvosta. Mainittu lunastuskorvaus ja A:n perinnönjaossa saama omaisuus olivat siis yhteensä 246.975,70 markkaa. Kun käyvän arvon mukaan laskettu A:n lakiosa oli 573.537,85 markkaa, pesänjakaja oli määrännyt B:n maksamaan A:lle lakiosasta puuttuvan määrän 326.562,15 markkaa. Pesänjakaja oli kuitenkin soveltanut perintökaaren 25 luvun säännöksiä virheellisesti, koska perinnönjako olisi tullut suorittaa siten, että molempien perillisten perintöosa olisi määrätty perintökaaren 25 luvun 2 §:n mukaan aliarvostetusta perinnön arvosta, jolloin A:n perintöosan arvoksi olisi ranta-alueiden erityisarvo myös huomioon ottaen tullut 822.075,70 markkaa. A:n perinnönjaossa saama muu omaisuus huomioiden olisi lunastuskorvauksen määrä ollut vastaavasti 730.761,20 markkaa. Edellä esitetyin perustein A on vaatinut perinnönjakoa muutettavaksi siten, että hänet katsottaisiin perintökaaren 25 luvun 1 §:ssä tarkoitetuksi soveliaaksi tilanpidonjatkajaksi ja hänen perintöosuuteensa sisällytettäisiin jakamattomana perintöön kuuluva maatilakokonaisuus maatalousirtaimistoineen. Sen varalta, että näin ei meneteltäisi, A on vaatinut jakoa muutettavaksi siten, että maatilakokonaisuuden perintökaaren 25 luvun 2 §:n mukaista arvoa korotettaisiin ranta-alueiden erityisarvon perusteella 250.000 markalla ja jaossa B:n maksettavaksi määrätty lunastuskorvaus korotettaisiin 730.761,20 markaksi sille määrättävine laillisine korkoineen. Kihlakunnanoikeuden päätös 4.5.1987 Kihlakunnanoikeus on katsonut selvitetyksi, että A:n ja B:n isän C:n kuoltua 29.7.1984 Hauholla oli Hauhon kihlakunnanoikeuden määräämä pesänjakaja suorittanut 31.5.1986 perinnönjaon vainajan jälkeen. Perintöön oli kuulunut maatilakokonaisuus Hauholla, jonka jakaminen oli tapahtunut perintökaaren 25 luvun säätämässä järjestyksessä. Pesänjakaja oli katsonut B:n soveliaammaksi tilanpidonjatkajaksi ja B:n perintöosaan oli sisällytetty mainittu maatilakokonaisuus. Pesänjakaja oli suorittanut perinnönjaon siten, että hän oli todennut jaettavan omaisuuden käyväksi arvoksi 2.400.244,90 markkaa ja velkojen määräksi 106.093,50 markkaa. Maatilan käyväksi arvoksi oli katsottu 2.250.000 markkaa ja sen perintökaaren 25 luvun 2 §:n mukaiseksi arvoksi 1.350.000 markkaa. Pesänjakaja oli jakanut B:lle nettovarallisuutena perintökaaren 25 luvun 2 §:n arvoja soveltaen yhteensä 1.302.736,90 markkaa. Kun B oli saanut jaossa omaisuutta yli käyvän arvon mukaan lasketun perintöosansa, pesänjakaja oli velvoittanut B:n maksamaan A:lle niin sanottua lunastuskorvausta 155.661,20 markkaa. A:lle pesänjakaja oli jakanut omaisuutta 91.314,50 markan arvosta. Lunastuskorvaus ja A:n perinnönjaossa saama omaisuus olivat siten olleet yhteensä 246.975,70 markkaa. Kun käyvän arvon mukaan laskettu A:n lakiosa oli 573.537,85 markkaa, pesänjakaja oli määrännyt B:n maksamaan A:lle lakiosasta puuttuvana määränä 326.562,15 markkaa. Kihlakunnanoikeus on katsonut, että B ja A olivat molemmat soveliaita tilanpidonjatkajia. Kuitenkin ottaen huomioon B:n maataloudellinen koulutus ja se, että hän oli asunut tilalla osallistuen sen viljelemiseen, hänellä oli paremmat ammatilliset edellytykset maatalouselinkeinon harjoittamiseen kuin A:lla ja hänelle oli annettava etusija sisällyttää maatila jakamattomana perintöosuuteensa. Edelleen kihlakunnanoikeus on katsonut, että maatilakokonaisuuden perintökaaren 25 luvun 2 §:n tarkoittamaa arvoa määrättäessä oli sitä jo tilojen erityisarvojen perusteella riittävästi korotettu. Vielä kihlakunnanoikeus on katsonut, että A:n vaatima perintöosan määrääminen perintökaaren 25 luvun 2 §:n mukaan aliarvostetusta perinnön arvosta ei perustunut mainitun perintökaaren 25 luvun säännöksiin. A:n osuudeksi pesästä oli edellä oleva huomioon ottaen määrättävä pesänjakajan toimittaman jaon mukaisesti lakiosaa vastaava osuus 573.537,85 markkaa. Edellä olevan perusteella kihlakunnanoikeus on hylännyt kanteen kokonaisuudessaan ja velvoittanut A:n korvaamaan B:n oikeudenkäyntikulut kohtuulliseksi harkituilla 8.000 markalla. Turun hovioikeuden tuomio 14.10.1988 Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A valittamalla oli saattanut jutun, on katsonut, ettei ollut syytä kihlakunnanoikeuden päätöksen muuttamiseen. A on velvoitettu suorittamaan B:lle korvaukseksi vastauksen antamisesta hovioikeuteen olleista kuluista 1.000 markkaa 16 prosentin korkoineen hovioikeuden tuomion antopäivästä lukien. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Valituslupa on myönnetty 20.1.1989. Valituksessaan A on uudistanut kanteensa. B on antanut pyydetyn vastauksen vaatien siinä valituksen hylkäämistä ja A:n velvoittamista korvaamaan hänen vastauskulunsa 16 prosentin korkoineen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 20.9.1990 Perustelut Harkitessaan kysymystä etusijasta tilanpidonjatkajaksi Korkein oikeus katsoo selvitetyksi, että B on suorittanut maatalousoppilaitoksessa kaksivuotisen maanviljelyskoulukurssin siihen liittyneine maatalousharjoitteluineen, osallistunut perinnönjaon kohteena olevan maatilan hoitoon useina vuosina sekä viljellyt vuokramaita ja kasvattanut teuraseläimiä omaan lukuunsa. A:n on selvitetty hoitaneen perheineen isänsä erillisellä tilalla hevosia vuosina 1977-78 sekä auttaneen häntä jaon kohteena olevalla tilalla maatalous- ja metsätöissä vuosina 1982-83. Lisäksi A on toiminut lyhyitä aikoja maatalouslomittajana. Ammattikoulutuksensa ja maatilalla hankitun kokemuksensa perusteella B:llä on katsottava olevan A:ta paremmat ammatilliset edellytykset puheena olevalla tilalla kysymykseen tulevan maatalouselinkeinon harjoittamiseen. B on aikoinaan suorittanut merimiesammattikoulussa laivakokin peruskurssin ja ollut pari vuotta merillä. Hän on myös joitakin aikoja ollut työssä muun muassa sahalla ja ravintolan vahtimestarina sekä harjoittanut jonkin verran kaupallista yritystoimintaa. Nämä toiminnot eivät kuitenkaan vielä osoita, että hänellä olisi selvästi paremmat mahdollisuudet toimia muussa kuin maatalousammatissa tai saada muutoin oma ja perheensä toimeentulo tilan ulkopuolelta. Edellä mainituin perustein ja kun B toisin kuin A asuu kysymyksessä olevalla tilalla ja osallistuu sen viljelemiseen ja hänen edellä selostettuja ammatillisia edellytyksiään on pidettävä riittävinä myös itsenäisenä maatalouselinkeinon harjoittajana toimimiseen, B:llä on perintökaaren 25 luvun 3 §:n 1-3 momentin nojalla A:han nähden etusija tilanpidon jatkajaksi. Maatilakokonaisuuteen kuuluvilla ranta-alueilla ei ole näytetty olevan sellaista perintökaaren 25 luvun 2 §:ssä tarkoitettua erityisarvoa, jonka perusteella maatilakokonaisuuden laskennallista arvoa olisi korotettava. B:n A:lle maksettavan lunastuskorvauksen määrä on se erotus, joka saadaan, kun B:n saaman omaisuuden arvosta, jossa maatilakokonaisuus on otettu huomioon siten kuin perintökaaren 25 luvun 2 §:ssä säädetään, vähennetään hänen käyvän arvon mukaan lasketun perintöosansa arvo. A:n lakiosasta puuttuva määrä on laskettava hovioikeuden tuomiossa määrätyin tavoin. Edellä mainittuja perintökaaren 25 luvun säännöksiä sovelletaan sellaisina kuin ne ovat laissa 20.8.1982/637. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. A velvoitetaan suorittamaan B:lle korvaukseksi vastauskuluista täällä 2.000 markkaa 16 prosentin korkoineen Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä lukien. Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Salervo, Ådahl, Lehtonen, Haarmann ja Huopaniemi