KKO/1990/162

1990 false KKO:1990:162 Lunastuksen hakija oli maanomistajien suostumuksen perusteella saanut lunastettavat alueet haltuunsa jo ennen lunastuspäätöksen julistamista. Lunastuskorvaukset oli kuitenkin määrättävä lunastuspäätöksen julistamisen ajankohdan arvon mukaan, koska hakija oli vasta silloin saanut viranomaisen lupaan perustuvan oikeuden lunastettavien alueiden haltuunottoon. L kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta 44_§ ASIAN AIKAISEMPI KÄSITTELY Lunastustoimikunnan päätös 30.12.1986 Valtioneuvosto oli 3.12.1981 antanut Pohjolan Voima Oy:lle luvan lunastaa pysyvän käyttöoikeuden Oulun kaupungin Oulunsuun ja Kiviniemen kylissä 2 x 110 kilovoltin voimansiirtojohtoa varten. Yhtiön hakemuksesta vireille tulleessa ja 30.12.1986 lopetetussa lunastustoimituksessa nro 109819 lunastustoimikunta on vahvistanut yhtiölle käyttöoikeuden voimansiirtojohtoa varten välillä Pikkarala-Kaakkuri tarvittaviin alueisiin. Voimansiirtojohto alkoi Oulunsuun kylässä Pikkaralan sähköasemalta ja päättyi Kiviniemen kylässä olevaan Oulu-Kokkola 110 kilovoltin voimansiirtojohtoon Kaakkurissa. Varsinaisen johtoalueen leveys oli 38 metriä ja sen molemmin puolin oli 10 metrin levyiset reunavyöhykkeet, joilla puuston pituus oli rajoitettu siten, että sisäreunalla puut saivat olla enintään 10 ja ulkoreunalla enintään 20 metriä pitkiä. Varsinaisella johtoaukealla oli puiden kasvattaminen kielletty lukuun ottamatta taimistoa, jonka korkeus sai olla enintään kaksi metriä. Myöskään muita kahta metriä korkeampia rakennelmia ei sallittu. Reunavyöhykkeellä rakentaminen ei ollut kielletty. Lunastustoimikunta on todennut, että voimansiirtojohdon alueella oli välillä Siipisuo-Juurusoja voimassa ympäristöministeriön 21.8.1985 vahvistama Madekosken osayleiskaava. Voimajohto kulki pääasiassa kaavassa maatalousalueeksi kaavoitetulla alueella. Juurussuon tien kohdalla voimajohto sivusi teollisuusalueeksi kaavoitettua aluetta ja Kummunkankaalla asuinrakennusalueeksi kaavoitettua aluetta. Muilta osin linja sijaitsi pääasiassa alueella, joka oli yleiskaavassa merkitty maatalousalueeksi. Kaakkurin puoleisessa päässä se kulki alueella, joka oli Kaakkurin tavoitesuunnitelmissa merkitty työpaikka-alueeksi. Yleiskaavassa oli metsäalueet osoitettu merkinnällä M ja niille oli sallittu haja-asutusluontoinen rakentaminen. Peltoalueet oli osoitettu kaavamerkinnällä MT ja niille oli rakennusjärjestyksen mukaan pääsääntöisesti sallittu rakentaa vain maa- ja metsätaloutta palvelevia asuin- ja talousrakennuksia. Muu uudisrakentaminen oli sijoitettava metsäisille alueille tai jo olevien tilakeskusten yhteyteen. Lunastustoimikunta on katsonut, että koko voimajohdon alueella oli maalla sijaintinsa ja maaperänsä puolesta maa- ja metsätalouskäyttöä korkeampaa arvoa eli niin sanottua odotusarvoa rakennusmaana. Johtoaukean kulkiessa maa- ja metsätalousmaan yli ei aluetta voitu myöhemmin laadittavissa detaljikaavoissa varata rakentamiseen vaan ainoastaan puistoksi, kaduiksi tai muuhun sellaiseen tarkoitukseen. Näin ollen johtoaukea oli menettänyt rakennusmaan odotusarvon. Kauppahintatilaston nojalla lunastustoimikunta on todennut, että vuosina 1981-1986 tehdyissä kaupoissa olivat kauppahinnat olleet linjan Pikkaralan puoleisessa päässä 1,45-3,06 markkaa neliömetriltä ja Kummunkankaan seuduilla linjan keskivaiheilla 5-6 markkaa neliömetriltä. Maan arvoksi odotusarvoineen lunastustoimikunta on katsonut välillä Pikkarala-Kourinjärvi (Hongikon tilan RN:o 106:14 raja) 20.000 markkaa hehtaarilta, sieltä eteenpäin peltoaukealle (Särkisuo RN:o 41:19) 30.000 markkaa hehtaarilta ja tästä linjan päätepisteeseen saakka 50.000 markkaa hehtaarilta, kuitenkin niin, että viljellyn maan osalta johtoaukealla korvattiin vain niin sanotun odotusarvolisän väheneminen eli 80 prosenttia rakennusmaan ja viljellyn maan arvon erosta eli 24.000 markkaa hehtaarilta, koska johtoaukeaa voitiin edelleen käyttää peltona. Reunavyöhykkeellä olevan viljellyn maan osalta ei aiheutunut odotusarvon menetystä. Metsämaan osalta aiheutui korvattavaa vahinkoa metsän kasvatukselle. Metsämaalla olevan reunavyöhykkeen osalta korvattiin 20 prosenttia vastaavan johtoaukean korvausarvosta. Aikaisempi reunavyöhyke, joka nyt lunastettiin johtoaukeaksi, korvattiin samoin perustein kuin uusi johtoaukea, koska siitä aikaisemmin määrätty korvaus oli ollut vähäinen. Näillä perusteilla lunastustoimikunta on määrännyt korvattavaksi kaikille maanomistajille johtoaukeasta ja reunavyöhykkeestä yhteensä 1.091.953 markkaa. Korvauksille oli suoritettava 6 prosentin korko kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain (lunastuslain) 95 §:n ja Pohjolan Voima Oy:n edustajan ilmoituksen mukaan 23.5.1980 alkaen. Pohjois-Suomen maaoikeuden päätös 20.6.1989 Yhtiö on hakenut muutosta lunastustoimikunnan ratkaisuun ja muun ohella lausunut, että johto oli rakennettu vuonna 1980, jolloin yhtiö oli sopimusten perusteella saanut haltuunsa kaikki johtokatua varten tarvittavat maa-alueet. Omaisuuden arvo oli lunastuslain 30 §:n 3 momentin nojalla määrättävä tämän haltuunottoajankohdan mukaan. Kuultuaan A:ta ja hänen myötäpuoliaan maaoikeus on päätöksessään todennut, että voimansiirtolin- ja oli otettu Pohjolan Voima Oy:n haltuun vapaaehtoisin sopimuksin vuonna

1. Lunastustoimikunta oli harkitessaan maankäyttötarkoituksia perustanut korvauspäätöksensä välillä Siipisuo-Juurusoja ympäristöministeriön 21.5.1985 vahvistamaan Madekosken osayleiskaavaan ja muilta osin Oulun kaupunginvaltuuston 23.9.1985 hyväksymään Oulun yleiskaavaan
2. Lisäksi oli käytetty kauppahintaaineistoa yksinomaan vuosilta 1981-
3. Maaoikeus on katsonut, että lunastuslain 44 §:n 1 momentin nojalla omaisuus olisi ollut arvioitava sellaisena kuin se oli ollut haltuunoton tapahtuessa ottamalla mainitun lain 30 §:n 3 momentin mukaisesti omaisuuden arvon määrittämisessä haltuunoton jälkeen huomioon pelkästään yleisen hintatason muutos. Sillä johtoaukean osalla, joka oli jo aikaisemmin ollut reunavyöhykettä, ei olisi pitänyt jättää huomioon ottamatta aikaisemmin määrättyjä korvauksia. Koska lunastuskorvauksia ei ollut arvioitu lunastuslain 30 §:n 3 momentin ja 44 §:n säännösten mukaisesti, maaoikeus, kumoten lunastustoimikunnan päätöksen lunastuskorvausten osalta, on palauttanut toimituksen niiltä osin kokonaisuudessaan uudelleen toimituspaikalla käsiteltäväksi. Asian lopputulos huomioon ottaen A ja hänen myötäpuolensa saivat itse kärsiä oikeudenkäyntikulunsa asiassa. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA A:lle ja hänen myötäpuolilleen on 26.10.1989 myönnetty valituslupa. Pohjolan Voima Oy on antanut siltä pyydetyn vastauksen. A ja hänen myötäpuolensa ovat vaatineet, että omaisuus arvioidaan sellaisena kuin se oli lunastuspäätöksen julistamishetkellä vuonna 1986, koska yhtiö ei ollut aikaisemmin saanut haltuunotto-oikeutta, ja ettei aikaisemmin reunavyöhykkeeksi lunastetuista alueista maksettuja korvauksia vähennetä noista alueista nyt määrättävistä korvauksista. Lisäksi he ovat vaatineet korvausta oikeudenkäyntikuluistaan maaoikeudessa ja Korkeimmassa oikeudessa. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 4.12.1990 Perustelut Lunastuslain 44 §:n mukaan omaisuus on arvioitava ja korvaus määrättävä sen arvon perusteella, mikä omaisuudella on lunastuspäätöksen julistamisen ajankohtana, ellei lunastaja ole aikaisemmin saanut haltuunotto-oikeutta. Maanomistajat ovat vuonna 1980 antaneet suostumuksensa siihen, että Pohjolan Voima Oy sai rakentaa kysymyksessä olevan voimansiirtojohdon heidän maalleen jo ennen lunastuspäätöksen julistamista. Näiden suostumusten perusteella yhtiö ei kuitenkaan ole saanut 44 §:ssä tarkoitettua, lain 59 §:n mukaista lunastusluvan antavan viranomaisen myöntämään lupaan perustuvaa haltuunotto-oikeutta. Näin ollen korvaus lunastettavasta omaisuudesta on A:lle ja hänen myötäpuolilleen määrättävä 44 §:n pääsäännön mukaisesti lunastuspäätöksen julistamisen ajankohdan arvon perusteella. Nyt johtoaukeaksi lunastetuista alueista maksettavista korvauksista on vähennettävä, mitä samoista alueista on jo suoritettu korvaukseksi, kun ne Oulun lääninhallituksen 23.3.1971 loppuunsaatetuksi julistamassa pakkolunastuksessa lunastettiin reunavyöhykkeeksi. Pohjolan Voima Oy häviää asian. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n 1 momentin ja jakolain 331 §:n 1 momentin nojalla yhtiön on sen vuoksi korvattava A:n ja hänen myötäpuoltensa oikeudenkäyntikulut asiassa. Tuomiolauselma Maaoikeuden päätöstä muutetaan. Pohjolan Voima Oy:n on maksettava lunastuskorvaukset A:lle ja hänen myötäpuolilleen sen suuruisina kuin lunastustoimikunta on ne määrännyt. Korvauksista on kuitenkin vähennettävä, mitä Pohjolan Voima Oy on Oulun lääninhallituksen 23.3.1971 loppuunsaatetuksi julistamassa pakkolunastuksessa korvauksena jo maksanut nytkin lunastettavista alueista, jolloin lunastustoimikunnan määräämistä kokonaiskorvauksista jää maksettavaksi tiloista Lisä-Ojala RN:o 16:175 30.887 markkaa, Kotajärvi RN:o 25:147 15.792,60 markkaa, Iitula RN:o 25:202 44.879,78 markkaa, Hangaskangas RN:o 39:19 13.989,40 markkaa, Kourinjärvi RN:o 47:2 12.032 markkaa, Siipisuo RN:o 50:4 16.291,60 markkaa, Metsäkourinoja RN:o 50:23 16.793 markkaa ja Kanniainen RN:o 106:5 44.071,80 markkaa. Pohjolan Voima Oy:n on korvattava A:n ja hänen myötäpuoltensa yhteiset oikeudenkäyntikulut maaoikeudessa ja täällä yhteensä 8.000 markalla. Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Jalanko, Nikkarinen, Riihelä, Roos ja Krook