KKO/1990/174

1990 false KKO:1990:174 A:n kiinteistönsaanto oli oikean omistajan B:n kanteesta alioikeuden päätöksellä julistettu mitättömäksi. Kolme päivää tämän jälkeen E oli A:n antamalla valtakirjalla myynyt kiinteistön C:lle ja D:lle. E:n sekä C:n ja D:n kesken oli sovittu niin sanotun mustan kauppahinnan maksamisesta. B:n allekirjoittama kiinteistöön kiinnitetty haltijavelkakirja oli ollut pankissa E:n velan panttina ja kauppahinnan maksamisen yhteydessä haltijavelkakirja oli vapautunut olemasta velan panttina. Kun A ei ollut osallisena mustaa kauppahintaa koskevassa järjestelyssä eikä hänen ollut näytetty hyötyneen siitä, hänet velvoitettiin palauttamaan C:lle ja D:lle ainoastaan kauppakirjaan merkitty kauppahinta. B:n ei katsottu saaneen C:n ja D:n kustannuksella perusteetonta hyötyä kun E oli kauppahintana vastaanottamillaan varoilla maksanut omia velkojaan pankille. ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Kankaanpään kihlakunnanoikeuden päätös 3.11.1988 Jutussa oli kysymys Pekanpesän tilasta RN:o 1:472 Kankaanpään kaupungin Kankaanpään kylässä. B oli saanut tilaan lainhuudon 23.9.

1. B:n silloinen aviomies E oli 9.7.1980 vahvistetulla kauppakirjalla myynyt B:n valtuuttamana mainitun tilan 10.000 markan kauppahinnasta vuonna 1901 syntyneelle äidilleen A:lle, jolle oli 25.8.1980 myönnetty tilaan lainhuuto. B oli vuonna 1982 nostanut kanteen kiinteistönkaupan purkamiseksi. Kihlakunnanoikeus oli 25.1.1983 julistamallaan päätöksellä julistanut kaupan puretuksi ja A:n siihen saaman lainhuudon mitättömäksi sillä perusteella, ettei E:n tarkoituksena ollut ollut B:n puolesta myydä eikä A:n tarkoituksena ostaa sanottua tilaa, vaan kauppakirja 9.7.1980 oli tehty B:n ja E:n tulevan avioeron varalta puolisoiden omaisuutta koskeneiden järjestelyjen takia näön vuoksi. Turun hovioikeus ei ollut 10.2.1984 antamallaan tuomiolla muuttanut kihlakunnanoikeuden päätöstä eikä Korkein oikeus ollut 18.5.1984 myöntänyt hovioikeuden tuomioon valituslupaa. E oli A:n valtuuttamana 28.1.1983 vahvistetulla kauppakirjalla myynyt sanotun Pekanpesän tilan 67.500 markan kauppahinnasta C:lle ja D:lle. C ja D olivat 24.5.1983 hakeneet tilaan mainitun kaupan perusteella lainhuutoa, mitä heille ei ollut kuitenkaan myönnetty. E oli kihlakunnanoikeuden 7.4.1988 julistamalla päätöksellä tuomittu ehdolliseen vankeusrangaistukseen erittäin raskauttavien asianhaarain vallitessa tehdystä, C:hen ja D:hen kohdistuneesta petoksesta, koska hän oli tilan A:n valtuuttamana myydessään tiennyt, ettei A:lla ollut ollut tilaan laillista saantoa. Mainitulla kihlakunnanoikeuden päätöksellä E oli lisäksi tuomittu maksamaan vahingonkorvaukseksi C:lle ja D:lle muun muassa heidän suorittama kauppahinta 67.500 markkaa sekä heidän tilalle tekemistään perusparannustöistä 20.000 markkaa sekä B:lle hallinnan menetyksestä 20.000 markkaa. E sekä C ja D olivat valittaneet kihlakunnanoikeuden päätöksestä eikä hovioikeus vielä ollut antanut asiassa päätöstään. Mitä on tullut B:n sekä C:n ja D:n puolin ja toisin ajamiin kanteisiin, kihlakunnanoikeus on todennut, että C ja D olivat ostettuaan tilan 28.1.1983 vahvistetulla kauppakirjalla E:n äidiltä A:lta hallinneet siitä lähtien tilaa. B oli myöntämänsä mukaan antanut C:lle ja D:lle luvan hallita ja käyttää kiinteistöä tilapäisesti kunnes kihlakunnanoikeuden 25.1.1983 julistamalla päätöksellä ratkaisema juttu oli hovioikeuden lainvoimaisella tuomiolla ratkaistu. C ja D olivat tilan ostaessaan olleet siinä vilpittömässä mielessä, että A:lla oli ollut laillinen saanto tilaan ja että tämä siis oli ollut tilan oikea omistaja. Vasta haettuaan 24.5.1983 lainhuutoa C ja D olivat tulleet tietoisiksi siitä, ettei A:lla ollutkaan ollut tilaan laillista saantoa. Kihlakunnanoikeus on todennut, ettei B tässä jutussa vaatiessaan C:ltä ja D:ltä tilaa koskevan hallinnan palauttamista ja korvausta hallinnan menetyksestään ollut nostanut heitä vastaan maakaaren 11 luvun 1 §:ssä tarkoitettua saannonmoitekannetta. B:n tarkoituksena ei myöskään ollut ollut jutussa vaatia C:n ja D:n saantoa pätemättömäksi, vaan hän oli vedonnut kanteensa tueksi ainoastaan siihen, että hän oli tilan oikea omistaja hänelle myönnetyn lainhuudon perusteella. Kihlakunnanoikeus on katsonut, etteivät C ja D olleet 28.1.1983 vahvistetulla kaupalla saaneetkaan tilaan sellaista saantoa, jota B:n tilan oikeana omistajana olisi tullut moittia, jotta hän olisi voinut esittää C:tä ja D:tä vastaan vaatimuksensa hallinnan palauttamisesta ja korvauksen maksamisesta hallinnan menetyksen johdosta. E oli nimittäin A:n valtuuttamana myynyt kyseisen tilan 28.1.1983 vahvistetulla kauppakirjalla eli vasta sen jälkeen, kun C:n ja D:n saantomiehen A:n tilaan saama lainhuuto oli kihlakunnanoikeuden 25.1.1983 julistamalla päätöksellä jo julistettu pätemättömän saannon takia mitättömäksi. Näin ollen oli ollut selvää, ettei C:llä ja D:llä ollut ollut tilaan laillista saantoa, johon he olisivat voineet hallintansa perustaa ja josta seikasta he olivat, kuten edellä oli todettu, tulleet tietoiseksi 24.5.1983 haettuaan tilaan ensimmäisen kerran lainhuutoa. Sen vuoksi C ja D olivat velvolliset muuttamaan pois tilalta ja jättämään se B:n hallintaan. C ja D olivat kaupanteosta 28.1.1983 lähtien hallinneet korvauksetta Pekanpesän tilaa. B:n ei ollut näytetty antaneen C:lle ja D:lle suostumusta saada hallita korvauksetta tilaa kuin siihen saakka, kunnes hovioikeus oli lainvoimaisesti ratkaissut kihlakunnanoikeuden 25.1.1983 julistamasta päätöksestä tehdyn valituksen. Myöskään mitään sopimusta kiinteistön hallinnasta hovioikeuden tuomion jälkeen ei ollut asianosaisten kesken näytetty tehdyn. Tämän vuoksi C ja D olivat velvolliset suorittamaan B:lle korvausta saamastaan tilan hallintaa koskevasta edusta. C:n ja D:n saama hyöty tilan hallinnasta ja B:n sitä vastaava menetys hallinta-ajalta oli, kuten kihlakunnanoikeus oli päätöksessään 7.4.1988 E:tä vastaan ajetussa rikosjutussa lausunut, arvioitava 20.000 markaksi. C ja D olivat, ostettuaan tilan vilpittömässä mielessä A:lta, tehneet huhtikuussa 1983 tilalla olevaan huvilarakennukseen tarpeellisiksi katsottavia perusparannustöitä, joista he olivat vaatineet korvausta 31.700 markkaa. E:tä vastaan ajetussa rikosjutussa 7.4.1988 julistamassaan päätöksessä kihlakunnanoikeus oli tuolloin esitetyn selvityksen perusteella arvioinut mainittujen perusparannustöiden arvoksi 20.000 markkaa. Tässä jutussa C ja D olivat esittäneet perusparannustöiden arvosta lisäselvitystä, jonka perusteella kihlakunnanoikeus on arvioinut perusparannustöiden arvoksi 30.000 markkaa. Perusparannustöiden arvosta C:llä ja D:llä ei ollut kuitenkaan vaatimaansa pidätysoikeutta B:tä kohtaan, koska, kuten edellä oli todettu, C:n ja D:n saantomiehen A:n saanto tilaan oli jo ennen hänen sekä C:n ja D:n välisen kaupan vahvistamista julistettu kihlakunnanoikeuden päätöksellä mitättömäksi. B oli näin ollen velvollinen suorittamaan C:lle ja D:lle korvaukseksi heidän tilalle suorittamien perusparannustöiden arvon 30.000 markkaa ja heidän vastaavasti tilan hallinnasta saaman arvon 20.000 markkaa välisen erotuksen 10.000 markkaa. Mitä sitten on tullut C:n ja D:n B:tä vastaan ajamaan kanteeseen siltä osin kuin siinä oli vaadittu B:n velvoittamista suorittamaan C:lle ja D:lle heidän hallussaan olevan B:n ja E:n 4.7.1980 allekirjoittaman haltijavelkakirjan määrä 40.000 markkaa velkakirjassa mainittuine korkoineen, kihlakunnanoikeus on todennut, että mainittu velkakirja oli niin sanottu kiinnitysvelkakirja, josta ilmenevään Pekanpesän tilaan oli 8.7.1980 vahvistettu kiinnitys velkakirjan sisällön maksamisen vakuudeksi. Sanottu velkakirja, joka oli ollut Kankaanpään Osuuspankin hallussa, oli luovutettu A:n ja C:n ja D:n välisen kaupanteon yhteydessä C:lle ja D:lle ilmeisesti lainoittamattomana ja panttauksesta vapaana pankin saatavan tultua suoritetuksi. Kiinnitetyn haltijavelkakirjan panttaamisen tarkoituksena ei ollut yleensä panttioikeuden antaminen panttivelkakirjasta ilmenevään saatavaan, vaan ainoastaan velkakirjassa mainittuun kiinnitettyyn kiinteistöön. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaisesti kiinnitetyn haltijavelkakirjan saajan eli tässä tapauksessa C:n ja D:n tuli esittää selvitystä siitä, että he olivat velkakirjan haltuunsa saadessaan olleet mainitusta seikasta velkakirjalain 15 §:ssä tarkoitetussa perustellussa vilpittömässä mielessä. Tätä selvitystä C ja D eivät olleet esittäneet ja ilmeistä oli, että he olivat velkakirjan haltuunsa saadessaan myös tienneet tai heidän olisi ainakin tullut tietää, ettei B ollut henkilökohtaisessa vastuussa velkakirjassa mainitun saatavan osalta. C ja D eivät olleet myöskään näyttäneet, että heidän suorittamallaan kauppahinnalla olisi maksettu B:n velkoja ja että B olisi siis saanut kanteessa väitettyä perusteetonta etua C:n ja D:n kustannuksella. Mitä sitten on tullut C:n ja D:n A:ta vastaan ajamaan kanteeseen, kihlakunnanoikeus on katsonut, että vaikka C ja D olivat Pekanpesän tilan A:n valtuuttamalta E:ltä ostaessaan olleet vilpittömässä mielessä A:n saannon suhteen, viimeksi mainittua ei kuitenkaan voitu velvoittaa palauttamaan C:lle ja D:lle näiden E:lle maksamaa kauppahintaa tai suorittamaan heille kanteessa vaadittua vahingonkorvausta. Kun C ja D eivät edellä kerrotusta syystä voineet perustaa vaatimustaan A:ta vastaan maakaaren 11 luvun 1 §:n säännökseen, olisi heidän vaatimuksensa hyväksyminen edellyttänyt, että A olisi kaupanteon yhteydessä erehdyttänyt C:tä ja D:tä saantonsa laillisuuden suhteen tai muuten tietoisesti toiminut kaupassa C:n ja D:n vahingoksi taikka saanut heidän kustannuksellaan perusteetonta etua. Mutta kuten kihlakunnanoikeus oli jo 7.4.1988 julistamassaan, E:tä vastaan ajetun rikosjutun yhteydessä antamassaan päätöksessä lausunut, oli E sanotussa A:n, C:n ja D:n välisessä tilankaupassa esiintynyt ainoastaan muodollisesti A:n asiamiehenä saaden samalla C:n ja D:n tilasta maksaman kauppahinnan 67.500 markkaa kokonaan itselleen. Näin ollen oli ilmeistä, että A, joka ei kihlakunnanoikeuden 25.1.1983 julistaman päätöksen mukaisesti ollut tarkoittanutkaan ostaa Pekanpesän tilaa B:ltä vuonna 1980, oli ollut täysin tietämätön siitä, että E, joka oli rikosjutussa annetulla päätöksellä velvoitettu suorittamaan C:lle ja D:lle korvaukseksi näiden hänelle tilasta maksamansa kauppahinta 67.500 markkaa korkoineen kaupantekopäivästä lukien, oli hänen valtuuttamanaan mainitun tilan 28.1.1983 C:lle ja D:lle myynyt. Sen vuoksi kihlakunnanoikeus, joka oli myöntänyt A:lle maksuttoman oikeudenkäynnin ilman korvausvelvollisuutta ja määrännyt virkaa toimittavan yleisen oikeusavustajan Seppo Lehden hänen oikeudenkäyntiavustajakseen, on velvoittanut C:n ja D:n kustannuksellaan tapahtuvan häädön uhalla muuttamaan pois B:n omistamalta Pekanpesä nimiseltä tilalta RN:o 1:472 Kankaanpään kaupungin Kankaanpään kylässä ja jättämään se B:n omistamine irtaimistoineen B:n hallintaan. B on velvoitettu suorittamaan C:lle ja D:lle yhteisesti korvaukseksi näiden tilalle suorittamista tarpeellisista perusparannustöistä 10.000 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 1.8.1988 lukien. Muut jutussa esitetyt vaatimukset on hylätty. Asian näin päättyessä ja sen epäselvä ja sekava laatu huomioon ottaen ovat kaikki asianosaiset saaneet pitää heillä olleet kulut omana vahinkonaan. Vaatimukset hovioikeudessa B on valituksessaan vaatinut, että hänet vapautettaisiin velvollisuudesta suorittaa korvausta kiinteistön perusparannustöistä C:lle ja D:lle ja että nämä velvoitettaisiin yhteisvastuullisesti korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa kihlakunnanoikeudessa ja hovioikeudessa korkoineen. C ja D ovat B:hen kohdistamassaan valituksessa vaatineet, että heidät vapautettaisiin velvollisuudesta suorittaa korvausta kiinteistön hallinnan menetyksestä ja toistaneet vaatimuksensa, että B velvoitettaisiin suorittamaan heille korvaukseksi perusparannustöistä 31.700 markkaa 16 prosentin korkoineen 3.10.1983 lukien, että heidät velvoitettaisiin muuttamaan pois Pekanpesän tilalta ja luovuttamaan se B:n hallintaan vasta, kun tämä oli suorittanut heille edellä mainitun korvauksen korkoineen, suorittamaan heille 40.000 markkaa 14 prosentin korkoineen 4.7.1980 lukien B:n tuolloin tunnustaman haltijavelkakirjan perusteella ja perusteettoman edun palauttamista koskevien oikeussääntöjen nojalla, suorittamaan heille oikeudenkäyntikulujen korvaukseksi kihlakunnanoikeuden osalta 12.759,70 markkaa ja mikäli katsottaisiin, ettei B ollut esittänyt maakaaren 11 luvun 1 §:n mukaista saannonmoitevaatimusta, B:n vaatimukset jätettäisiin tutkimatta. Lisäksi C ja D ovat vaatineet korvausta oikeudenkäyntikuluistaan hovioikeudessa korkoineen. C ja D ovat A:han kohdistamassaan valituksessa toistaneet kihlakunnanoikeudessa esittämänsä vaatimuksen, että A velvoitettaisiin palauttamaan heille kiinteistön kauppahinta 67.500 markkaa 16 prosentin korkoineen 28.1.1983 lukien, suorittamaan heille vahingonkorvausta 62.500 markkaa 16 prosentin korkoineen 24.9.1988 lukien ja suorittamaan heille oikeudenkäyntikulujen korvaukseksi kihlakunnanoikeuden osalta 4.619,60 markkaa 16 prosentin korkoineen 3.11.1988 lukien. Lisäksi C ja D ovat vaatineet korvausta oikeudenkäyntikuluistaan hovioikeudessa korkoineen. B on kohdaltaan vastannut C:n ja D:n valitukseen ja vaatinut korvausta vastauskuluistaan hovioikeudessa. C ja D ovat vastanneet B:n valitukseen ja vaatineet korvausta vastauskuluistaan hovioikeudessa korkoineen. A on kohdaltaan vastannut C:n ja D:n valitukseen. Turun hovioikeuden tuomio 30.10.1989 Hovioikeus on lausunut, että C ja D olivat kihlakunnanoikeudessa esittäneet kustannusarvion kiinteistölle tekemistään perusparannustöistä. Kustannusarvion mukaan perusparannustöiden arvo oli 31.700 markkaa. Hovioikeus on arvioinut perusparannustöiden arvoksi 31.700 markkaa. B kiinteistön omistajana sai hyödykseen kiinteistölle tehtyjen perusparannustöiden arvon. C ja D olivat kihlakunnanoikeuden päätöksessä selostetuin tavoin hallinneet kiinteistöä saaden siten hyötyä. B oli velvollinen suorittamaan korvausta C:lle ja D:lle näiden kiinteistölle tekemistä perusparannustöistä 31.700 markkaa. C ja D olivat velvollisia suorittamaan korvausta B:lle tilan hallintaa koskevasta edusta 20.000 markkaa. Kankaanpään kihlakunnanoikeus oli 7.4.1988 julistamallaan päätöksellä, tuomitessaan E:n rangaistukseen erittäin raskauttavien asianhaarojen vallitessa tehdystä petoksesta, velvoittanut E:n suorittamaan C:lle ja D:lle näiden kiinteistölle tekemistä perusparannustöistä vahingonkorvausta 20.000 markkaa, jonka korvauksen määrän hovioikeus oli 30.10.1989 antamallaan päätöksellä jutussa 1988 R 9 Ika 2 korottanut 31.700 markaksi. Mainitulla päätöksellä E oli velvoitettu suorittamaan B:lle korvaukseksi kiinteistön hallinnan menetyksen arvoa vastaavan vahingon 20.000 markkaa. Mitä on tullut C:n ja D:n B:tä vastaan ajamaan kanteeseen siltä osin kuin siinä oli vaadittu B:n velvoittamista suorittamaan C:lle ja D:lle heidän hallussaan olevan haltijavelkakirjan määrä 40.000 markkaa korkoineen niin hovioikeus on hyväksynyt kihlakunnanoikeuden perustelut muutoin paitsi siltä osin kuin kihlakunnanoikeus oli todennut, että C ja D eivät olleet näyttäneet, että B olisi saanut tältä osin kanteessa väitettyä perusteetonta etua C:n ja D:n kustannuksella. Kaupantekotilaisuudessa 28.1.1983 olivat olleet saapuvilla C, D ja E sekä julkisena kaupanvahvistajana toiminut Kankaanpään Osuuspankin toimitusjohtaja Teuvo Pakkala. C ja D olivat poliisikuulustelussa, jossa E oli ollut epäiltynä petoksesta, kertoneet, että 67.500 markan kauppahinnasta oli E saanut 13.000 markkaa ja että loput rahoista olivat tiettävästi ohjautuneet Kankaanpään Osuuspankille. Mainitussa poliisikuulustelussa oli E kertonut, että tila täytyi myydä lähinnä sen takia koska pankki vaati omiaan tilaa vastaan tehdyn kiinnelainan maksamiseksi. Kaupan yhteydessä olikin kuittaantunut tuo E:n muistaman mukaan noin 40.000 markan laina pankille. Pakkala oli mainitussa poliisikuulustelussa vedoten pankkisalaisuusmääräyksiin ilmoittanut, ettei hän voinut kertoa oliko kaupan yhteydessä Kankaanpään Osuuspankki hoitanut jotain myyjän lainojen kuittaamisia. Myöskin oikeudessa todistajana kuulusteltaessa oli Pakkala pankkisalaisuuteen viitaten kieltäytynyt vastaamasta kysymykseen oliko haltijavelkakirja ollut pankissa ennen sen C:lle ja D:lle luovuttamista jonkun henkilön velan panttina. Kauppahinnan maksua ei ollut suoritettu todistajan läsnäollessa. 40.000 markan haltijavelkakirjasta oli kaupantekotilaisuudessa ollut todistajan kertoman mukaan kaikilla läsnäolleilla tieto. Ottaen huomioon edellä lausutut kertomukset ja sen, että kauppakirjaan oli merkitty kauppahinnaksi 13.000 markkaa todellisen kauppahinnan ollessa 67.500 markkaa, olivat C ja D esittäneet riittävää selvitystä siitä, että B:n omistama Pekanpesän tila RN:o 1:472 oli kaupantekohetkellä ollut 40.000 markan määräisen tilaan kiinnitetyn velan vakuutena. Koska C ja D olivat kaupantekotilaisuudessa saaneet haltuunsa kysymyksessä olevan velkakirjan oli se osoitus siitä, että edellä mainittu laina oli tuolloin tullut maksetuksi. Vaikka B oli näyttänyt, ettei hänellä itsellään ollut ollut Kankaanpään Osuuspankista lainaa 28.1.1983, oli hänen tilaansa tuolloin rasittanut mainittu 40.000 markan määräinen velka. Koska Pekanpesän tila oli C:n ja D:n suoritettua 67.500 markan määräisen kauppahinnan vapautunut olemasta tuon velan panttina, oli B saanut 40.000 markan määräisen sellaisen perusteettoman edun, joka hänen oli korvattava C:lle ja D:lle. Korkoa tuolle erälle oli suoritettava haasteen tiedoksiannosta lukien. Jos useat henkilöt olivat velvollisia korvaamaan saman vahingon, vastasivat he yhteisvastuullisesti. Näillä perusteilla hovioikeus on korottanut B:n C:lle ja D:lle maksettavaksi tuomittua korvausta kiinteistölle tehdystä perusparannustyöstä. B:n oli suoritettava C:lle ja D:lle perusparannustyöstä 31.700 markkaa 16 prosentin korkoineen 1.8.1988 lukien. Korvausvelvollisuus oli yhteisvastuullinen hovioikeuden 30.10.1989 jutussa 1988 R 9 Ika 2 antamassa päätöksessä korvausvelvolliseksi tuomitseman E:n kanssa. C ja D on velvoitettu suorittamaan B:lle korvaukseksi kiinteistön hallinnan menetyksestä 20.000 markkaa 16 prosentin korkoineen 14.10.1988 lukien. Korvausvelvollisuus oli yhteisvastuullinen hovioikeuden 30.10.1989 jutussa 1988 R 9 Ika 2 antamassa päätöksessä korvausvelvolliseksi tuomitseman E:n kanssa. B on velvoitettu suorittamaan C:lle ja D:lle korvaukseksi perusteettomasta edusta 40.000 markkaa 14 prosentin korkoineen 1.8.1988 lukien. Korvausvelvollisuus oli yhteisvastuullinen hovioikeuden 30.10.1989 jutussa 1988 R 9 Ika 2 antamassa päätöksessä 67.500 markan määräisen maksetun kauppahinnan osalta korvausvelvolliseksi tuomitseman E:n kanssa. Maksun tapahtuessa oli C:n ja D:n luovutettava hallussaan oleva B:n 4.7.1980 tunnustama Pekanpesän tilaan kiinnitetty 40.000 markan määräinen haltijavelkakirja B:lle. Muilta osin kihlakunnanoikeuden päätös on jäänyt pysyväksi. Valtion varoista on maksettu A:lle korvaukseksi kuluista 112,50 markkaa, joka määrä C ja D on velvoitettu yhteisvastuullisesti korvaamaan valtiolle. C ja D on velvoitettu yhteisvastuullisesti suorittamaan Kankaanpään kaupungille A:ta hovioikeudessa avustaneen yleisen oikeusavustajan arvioituna palkkiona 900 markkaa. Koska asia oli ollut niin sekava ja epätietoinen, että oikeudenkäyntiin oli ollut perusteellista aihetta, C ja D sekä B ovat saaneet itse kärsiä heillä hovioikeudessa olleet kulut vahinkonaan. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA B:lle sekä C:lle ja D:lle on myönnetty valituslupa 7.2.
2. B on valituksessaan vaatinut vapauttamistaan velvollisuudesta suorittaa korvausta kiinteistön perusparannustöistä ja perusteettomasta edusta C:lle ja D:lle sekä vaatinut korvausta oikeudenkäyntikuluistaan kaikissa oikeusasteissa. C ja D ovat B:hen kohdistamassaan valituksessa vaatineet, että heidät vapautettaisiin velvollisuudesta suorittaa B:lle korvausta kiinteistön hallinnan menetyksestä ja toistaneet vaatimuksensa, että B velvoitettaisiin suorittamaan heille hovioikeuden tuomitsema 40.000 markkaa myös B:n 4.7.1980 tunnustaman haltijavelkakirjan perusteella 14 prosentin korkoineen mainitusta päivästä lukien. C ja D ovat lisäksi vaatineet B:n velvoittamista korvaamaan heidän oikeudenkäyntikulunsa kihlakunnanoikeudessa 12.759,70 markalla ja myös hovioikeudessa ja Korkeimmassa oikeudessa 16 prosentin korkoineen tuomioiden antamisesta. C ja D ovat A:han kohdistamassaan valituksessa vaatineet, että A velvoitettaisiin palauttamaan heille kiinteistön kauppahinta 67.500 markkaa 16 prosentin korkoineen 28.1.1981 lukien ja suorittamaan heille vahingonkorvausta 62.500 markkaa 16 prosentin korkoineen 24.9.1988 lukien. C ja D ovat lisäksi vaatineet vapauttamistaan velvollisuudesta korvata valtiolle A:lle maksettua korvausta kuluista ja Kankaanpään kaupungille suoritettua yleisen oikeusavustajan arvioitua palkkiota sekä A:n velvoittamista korvaamaan heidän oikeudenkäyntikulunsa kihlakunnanoikeudessa 4.619,60 markalla 16 prosentin korkoineen 3.11.1988 lukien ja myös hovioikeudessa ja Korkeimmassa oikeudessa 16 prosentin korkoineen tuomioiden antamisesta. B on antanut pyydetyn vastauksen C:n ja D:n muutoksenhakemukseen. C ja D ovat antaneet pyydetyn vastauksen B:n muutoksenhakemukseen ja vaatineet korvausta vastauskuluistaan korkoineen. A on antanut pyydetyn vastauksen C:n ja D:n muutoksenhakemukseen. C ja D ovat 14.6.1990 toimittaneet Korkeimpaan oikeuteen lisäkirjoituksen pankkitarkastusviraston 4.6.1990 päivättyine lausuntoineen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 19.12.1990 Käsittelyratkaisu Korkein oikeus ottaa erityisestä syystä huomioon C:n ja D:n tänne määräajan jälkeen toimittaman pankkitarkastusviraston lausunnon. Selityksen pyytäminen B:ltä lausunnon johdosta on ilmeisesti tarpeetonta. Pääasiaratkaisu Perustelut A on 3.1.1983 allekirjoittamallaan valtakirjalla valtuuttanut E:n puolestaan päättämään alempien oikeuksien ratkaisuissa selostetun kiinteistönkaupan sekä nostamaan ja kuittaamaan kauppahinnan. Siten E on vastaanottanut kiinteistön kauppahinnan A:n puolesta. Maksettu kauppahinta on palautettava ja A on vastuussa siitä. Kauppahinta on ollut 67.500 markkaa. Kauppakirjaan on kuitenkin kauppahinnaksi merkitty vain 13.000 markkaa ja muu osa kauppahinnasta on ollut niin sanottua mustaa kauppahintaa. Jutussa ei ole väitetty A:n olleen tietoinen mustaa kauppahintaa koskevasta sopimuksesta tahi siitä hyötyneen. Kiinteistön myyntiin annetun valtakirjan ei voida katsoa oikeuttaneen E:tä sopimaan valtakirjan antajaa sitovasti mustaa kauppahintaa koskevasta järjestelystä. Tämän vuoksi A on velvollinen palauttamaan ainoastaan kauppakirjaan merkityn kauppahinnan 13.000 markkaa. Pankkitarkastusviraston lausunnon mukaan B:n 4.7.1980 allekirjoittama 40.000 markan määräinen Pekanpesän tilaan kiinnitetty haltijavelkakirja on ollut Kankaanpään Osuuspankilla velan panttina. B:llä itsellään ei ollut ollut mainitusta osuuspankista lainaa silloin kun kauppakirja C:n ja D:n kanssa oli allekirjoitettu. Esitetyn selvityksen perusteella voidaan päätellä, että velkakirja oli ollut osuuspankilla E:n sitoumusten vakuutena ja että pankki oli luovuttanut velkakirjan sen jälkeen kun E oli C:ltä ja D:ltä kauppahintana vastaanottamillaan varoilla maksanut pankille lainojaan. B ei ole myötävaikuttanut siihen, että E oli käyttänyt C:ltä ja D:ltä vastaanottamiaan rahoja omien velkojensa maksuun. E:n suorittama lainan maksu osuuspankille ei ole ollut B:n suhteen perusteeton eikä B ole siinä yhteydessä saanut perusteetonta etua C:n ja D:n kustannuksella. A:n oikeudenkäyntiavustajaksi määrätty asianajaja Seppo Lehti ei enää toimi yleisen oikeudenkäyntiavustajan viransijaisena vaan asianajajana. Hänellä on kuitenkin oikeus saada valtion varoista palkkio. Näillä ja hovioikeuden tuomiossa mainituilla perusteilla Korkein oikeus on ratkaissut asian tuomiolauselmasta ilmenevällä tavalla. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomiota muutetaan. A velvoitetaan suorittamaan C:lle ja D:lle 13.000 markkaa 16 prosentin korkoineen 24.9.1988 lukien. Maksuvelvollisuus on yhteisvastuullinen Turun hovioikeuden 30.10.1989 jutussa 1988 R 9 Ika 2 antamassa päätöksessä 67.500 markan määräisen maksetun kauppahinnan osalta korvausvelvolliseksi tuomitseman E:n kanssa. B vapautetaan velvollisuudesta suorittaa C:lle ja D:lle korvauksena perusteettomasta edusta 40.000 markkaa 14 prosentin korkoineen 1.8.1988 lukien. C ja D vapautetaan velvollisuudesta korvata valtiolle sen varoista A:lle korvauksena kuluista suoritettua 112,50 markkaa ja Kankaanpään kaupungille A:ta hovioikeudessa avustaneen yleisen oikeusavustajan palkkiota 900 markkaa. Muilta osilta hovioikeuden tuomiota ei muuteta. Asian laadun vuoksi B sekä C ja D saavat kärsiä heillä olleet oikeudenkäyntikulut vahinkonaan. Maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain nojalla maksetaan valtion varoista asianajaja Seppo Lehdelle palkkioksi A:n avustamisesta Korkeimmassa oikeudessa 850 markkaa, mikä määrä samoin kuin hovioikeuden tuomiossa A:lle valtion varoista korvauksena kuluista makettavaksi määrätty korvaus 112,50 markkaa jäävät jutun näin päättyessä valtion vahingoksi. Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Ailio, Ådahl, Riihelä, Lindholm ja Taipale