KKO/1990/18

1990 false KKO:1990:18 Harkittaessa kysymystä siitä, oliko työnantajalla ollut laillista perustetta työsopimuksen purkamiseen, otettiin huomioon myös sellainen seikka, josta työnantaja työsopimuksen purkaessaan ei vielä ollut tiennyt. Vrt. Ään. KKO:1985-II-47, KKO:1989:56 ja KKO:1998:70 ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Kanne Tampereen raastuvanoikeudessa A on X Oy:lle 2.10.1987 tiedoksi toimitetun haasteen nojalla kertonut, että hän oli ollut yhtiön palveluksessa koneenhoitajana työsopimuslain 1 §:n tarkoittamassa, toistaiseksi voimassa olleessa työsuhteessa 24.4.1985 alkaen. Hänen keskituntiansionsa oli ollut 36 markkaa 57 penniä. Yhtiö oli 17.9.1986 purkanut hänen työsopimuksensa sen vuoksi, että hän oli yhtiön mukaan syyllistynyt yhtiön omaisuuden varastamiseen. Yhtiön tehtyä 24.9.1986 rikosilmoituksen varkaudesta Ylöjärven kihlakunnanoikeudessa oli virallisen syyttäjän ajamana käyty häntä vastaan oikeudenkäynti. Kihlakunnanoikeus oli lainvoiman saaneella päätöksellään 15.4.1987 hylännyt syytteen. Kun yhtiöllä ei ollut työsopimuslain 43 §:n mukaista perustetta hänen työsopimuksensa purkamiselle eikä mainitun lain 37 §:n tarkoittamaa erityisen painavaa syytä edes sen irtisanomiseen, ja kun yhtiö hänen toimittuaan kevättalvesta 1986 lähtien yhtiön pääluottamusmiehenä oli päättäessään hänen työsuhteensa menetellyt myös työsopimuslain 53 §:n 2 momentin vastaisesti, A on vaatinut, että yhtiö velvoitettaisiin suorittamaan hänelle työsopimuslain 45 §:n perusteella irtisanomisajan palkkana, mihin sisältyi myös vuosilomakorvaus, kahden kuukauden palkkaa vastaavat 13.530 markkaa 90 penniä 16 prosentin korkoineen 17.9.1986 lukien ja työsopimuksen irtisanomismenettelystä annetun lain 19 ja 20 §:ien tarkoittamana korvauksena 20 kuukauden palkkaa vastaavat 123.606 markkaa 60 penniä 16 prosentin korkoineen 2.10.1987 lukien sekä korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa korkoineen. Yhtiön vastaus Yhtiö on vastustanut kannetta sekä vaatinut sen hylkäämistä ja oikeudenkäyntikulujensa korvaamista korkoineen. A:n työsopimuksen purkaminen oli perustunut väitettyyn anastusrikokseen ja väitettyyn väärennysrikokseen. Työsopimusta purettaessa purun syyksi oli ilmoitettu epäilty anastusrikos. A:ta vastaan nostettu varkaussyyte yhtiön omaisuuden anastamisesta oli alioikeudessa tosin hylätty. Työsopimuksen purkamisen oikeutusta pohdittaessa varkaussyytteeseen johtaneita tapahtumia ja olosuhteita oli kuitenkin harkittava toisin kuin rikosprosessissa, koska yhtiö ei ollut antanut A:lle eikä kenellekään muullekaan työntekijälleen lupaa ottaa tehtaan tuotteita ilmaiseksi omaan tai sukulaisten käyttöön siten kuin A oli tehnyt. A:lle oli 2.7.1985 kirjoitettu lääkärintodistus, johon sairaudesta johtuvaksi työkyvyttömyysajaksi oli merkitty 2.7.-6.7.

1. A oli kuitenkin todistuksen käyttäjänä ja todistuksen perusteella ollut työstä sairauslomalla 2.7.16.7.1985 ja nostanut koko sanotulta ajalta myös sairausajan palkan. Asia oli yhtiön rikosilmoituksen perusteella ollut syyttäjän harkittavana yksityisen asiakirjan väärentämiseksi otsikoituna juttuna, jota oli ollut tarkoitus käsitellä Ylöjärven kihlakunnanoikeudessa 2.3.
2. A:ta ei ollut saatu haastetuksi vastaajaksi asiaan. Kun yhtiöllä A:n työsopimuksen purkaessaan oli ollut täysi aihe pitää A:n menettelyä, jolla A oli ottanut yhtiön tuotteita, anastuksena, mitä virallisen syyttäjän syytekin osoitti, ja kun yhtiöllä syyskuussa 1986 oli ollut aihetta epäillä A:ta myös ainakin osaksi työnantajaan kohdistuneesta väärennysrikoksesta, A oli menetellyt työnantajaa kohtaan siinä määrin epärehellisesti, ettei työnantajalta kohtuuden mukaan ollut voitu vaatia sopimussuhteen jatkamista, ja yhtiöllä siten oli ollut tärkeä syy purkaa A:n työsopimus. Raastuvanoikeuden päätös 16.3.1988 Raastuvanoikeus on lausunut selvitetyksi, että A:n työsopimus oli 17.9.1985, oikeastaan 17.9.1986, purettu yhtiön ilmoituksen mukaan sillä perusteella, että A:n oli epäilty varastaneen yhtiön omaisuutta. A oli 24.9.1986 ilmoittanut pitävänsä työsopimuksen purkamista lainvastaisena ja katsonut, ettei työsopimuksen irtisanomisellekaan ollut ollut perustetta, koska yhtiön väittämää varkautta ei ollut tapahtunut. Yhtiön edustaja oli 24.9.1986 tehnyt poliisille rikosilmoituksen, jonka mukaan A oli anastanut yhtiön tehtaalta siellä valmistettavia muovituotteita siten, että A oli luovuttanut tuotteet pahvilaatikossa kahdelle mieshenkilölle, jotka olivat kuljettaneet laatikon pois tehdasalueelta. Väitetty anastus oli tullut yhtiön johdon tietoon eräiden tehtaan työntekijöiden kertomana. Syyttäjän syytettyä A:ta yhtiöön kohdistuneesta varkaudesta Ylöjärven kihlakunnanoikeus oli 15.4.1987 julistamallaan päätöksellä hylännyt syytteen. Lainvoiman saaneessa päätöksessään kihlakunnanoikeus oli katsonut, että A oli 10.9.1986 ottanut työpaikaltaan yhtiön tehtaalta muovituotteita neljä rullaa rullapussirullia ja kolme rullaa jätesäkkejä, jotka olivat olleet raaka-aineeksi menevää hylkytavaraa, ja antanut tuotteet tehtaan ulkopuolella eräälle henkilölle asunnolleen kuljetettavaksi. Kun yhtiössä oli ollut käytäntönä, että työntekijät olivat saaneet ottaa yhtiön sekundatuotteita omaan käyttöönsä kohtuullisessa määrin, kihlakunnanoikeus oli katsonut jääneen näyttämättä, että A olisi ottanut yhtiön omaisuutta yhtiössä vallitsevan käytännön vastaisesti ja että hän siten olisi syyllistynyt varkauteen. Rikosjutun perusteena olleen selvityksen mukaan yhtiön työntekijöiden tiedossa oli yleisesti ollut, että yhtiön hylkytavaraa oli saanut viedä kotiinsa. Sen sijaan työntekijöiden tiedossa ei ollut ollut yhtiön johdon taholta annettua ohjetta hylkytavaran kotikäyttöönottamisen luvanvaraisuudesta ja siitä, minkälaisia määriä tuotteita oli voinut ottaa, vaan sopivan määrän valinta oli jäänyt kunkin työntekijän itsensä harkittavaksi. Kun yhtiön tiedossa oli täytynyt olla yhtiön työntekijöiden keskuudessa vallinnut käytäntö hylkytavaran kotiinviemiseksi, mihin käytäntöön yhtiön ei ollut näytetty ennen A:n tapausta puuttuneen, yhtiön edustajalla A:n työsopimuksen purkaessaan oli tiedossaan olleiden seikkojen vuoksi ollut aihetta epäillä A:n syyllisyyskysymystä. Näissä olosuhteissa pelkkä yhtiön epäily A:n syyllistymisestä varkauteen, minkä epäilyn sittemmin nostetun oikeudenkäynnin päätös perusteluineen oli osoittanut perusteettomaksi, ei huomioon ottaen A:n työtehtävänkin koneenhoitajana ole ollut omiaan vaikuttamaan työnantajan ja työntekijän väliseen luottamussuhteeseen siinä määrin huonontavasti, että yhtiöllä olisi ollut oikeus pitää sanottua seikkaa sellaisena työsopimuslain 43 §:ssä tarkoitettuna tärkeänä syynä, jonka perusteella työsopimus olisi voitu purkaa, eikä yhtiöllä ollut A:n syyksi väitetyn teon johdosta ollut edes sanotun lain 37 §:ssä tarkoitettua erityisen painavaa syytä työsopimuksen irtisanomiseen. Raastuvanoikeus on katsonut jääneen näyttämättä, että yhtiöllä A:n työsopimuksen purkaessaan olisi ollut tiedossaan muutakaan sellaista perustetta, johon se olisi voinut tässä oikeudenkäynnissä vedota. Työsopimuksen laittomasta purkamisesta aiheutuvaa korvausta harkitessaan raastuvanoikeus on ottanut huomioon toisaalta A:n luottamusmiesaseman yhtiössä ja toisaalta korvausta vähentävänä seikkana A:n työsuhteen varsin lyhyen kestoajan ja sen, että A oli välittömästi saanut uuden työpaikan. Edellä olevan perusteella raastuvanoikeus on harkinnut kohtuulliseksi korvauksen määräksi kuuden kuukauden palkan. Huomioon ottaen oikeudelle esitetyistä palkkakuiteista ilmenevän A:n keskituntiansion vuonna 1986, joka oli ollut 36 markkaa 57 penniä, raastuvanoikeus on katsonut A:n kuukausipalkan määräksi 6.180 markkaa. Tämän vuoksi raastuvanoikeus on velvoittanut yhtiön suorittamaan A:lle irtisanomisajan palkkana, mihin sisältyi vuosilomakorvaus, 13.530 markkaa 90 penniä 16 prosentin korkoineen 17.9.1986 lukien, ja työsopimuksen perusteettomasta purkamisesta johtuvana korvauksena 37.080 markkaa 16 prosentin korkoineen 2.10.1987 lukien sekä oikeudenkäyntikulujen korvauksena 9.000 markkaa 16 prosentin korkoineen 16.3.1988 lukien. Turun hovioikeuden tuomio 20.1.1989 Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A ja yhtiö olivat saattaneet jutun, on katsonut, että työsopimuslain tai työsopimuksen irtisanomismenettelystä annetun lain säännökset eivät estäneet yhtiötä vetoamasta työsopimuksen purkamisperusteena A:lle alunperin ilmoitetun perusteen ohella siihen, että A olisi väärentänyt yhtiölle toimittamansa lääkärintodistuksen. Yhtiön edustaja oli väärentämistä koskeneessa poliisitutkinnassa kertonut, että teko oli tullut yhtiön tietoon vasta A:n työsopimuksen purkamisen jälkeen. Esitetyn selvityksen mukaan Ylöjärven kihlakunnanoikeus oli tuominnut A:n rangaistukseen mainitusta väärentämisestä. Vain virallinen syyttäjä oli ilmoittanut tuohon päätökseen tyytymättömyyttä. Yhtiö oli näin ollen näyttänyt, että sillä oli ollut työsopimuslain 43 §:n mukainen tärkeä syy purkaa A:n työsopimus. Tämän vuoksi hovioikeus, kumoten raastuvanoikeuden päätöksen ja hyläten A:n kanteen, on vapauttanut yhtiön kaikesta korvausvelvollisuudesta jutussa. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Valituslupa on myönnetty 11.5.
3. Yhtiö on antanut siltä pyydetyn vastauksen. A on pyytänyt hovioikeuden tuomion kumoamista ja vaatinut, että yhtiö velvoitettaisiin suorittamaan hänelle irtisanomisajan palkkana 13.530 markkaa 90 penniä sekä työsopimuksen laittomasta purkamisesta johtuvana korvauksena kolmen kuukauden palkkaa vastaavat 18.540 markkaa, molemmat määrät korkoineen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 2.2.1990 Perustelut A:n työnantajansa X Oy:n vahingoksi tekemä väärennysrikos ei ollut yhtiön edustajien tiedossa kun yhtiö 17.9.1986 purki A:n työsopimuksen eikä purkaminen siten ole tapahtunut sen perusteella. Väärennysrikos oli kuitenkin 17.9.1986 jo tapahtunut. Näin ollen se on yhtiön vaatimuksesta tässä oikeudenkäynnissä otettava huomioon arvioitaessa yhtiön velvollisuutta maksaa A:lle korvausta ja irtisanomisajan palkkaa sen johdosta, ettei 17.9.1986 olisi ollut laillista perustetta työsopimuksen purkamiseen. Lääkärin määrättyä A:n työkyvyttömyyden ajaksi 2.7.6.7.1985 A on väärentänyt lääkärintodistukseen työkyvyttömyytensä ajaksi 2.7.-16.7.1985 ja käyttänyt väärennettyä todistusta esittämällä sen yhtiölle perusteeksi sairaslomalle ja sairausajan palkanmaksulle. Tämän käyttäytymisen johdosta yhtiöltä ei kohtuuden mukaan olisi voinut vaatia sopimussuhteen jatkamista. Siten 17.9.1986 oli olemassa työsopimuslain 43 §:n mukainen laillinen peruste purkaa A:n työsopimus eikä yhtiö näin ollen ole velvollinen maksamaan korvausta ja irtisanomisajan palkkaa sen johdosta, että purkaminen oli perusteeton tai laiton. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. Asian laadun vuoksi X Oy saa pitää vahinkonaan sillä vastauksen antamisesta aiheutuneet kulunsa. Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot Oikeusneuvos Krook: Olen samaa mieltä kuin enemmistö ja lausun kantani perusteluksi lisäksi seuraavaa: Ratkaistaessa kysymystä, saako yhtiö tässä oikeudenkäynnissä vedota seikkaan, joka sopimusta purettaessa on ollut olemassa, mutta josta yhtiö ei tuolloin ole ollut tietoinen, totean, että irtisanomismenettelystä annetun lain 4 §:n mukaan työnantajan on ennen työsopimuksen päättämistä varattava työntekijälle mahdollisuus tulla kuulluksi päättämisen perusteesta. Saman lain 9 §:n mukaan työnantajan on lisäksi työntekijän pyynnöstä viivytyksettä ilmoitettava tälle päättämisperuste kirjallisesti. Työsopimuslain 47 §:n 1 momentin perusteella työnantajan on vielä työntekijän vaatimuksesta työtodistuksessa mainittava syy työsuhteen päättymiseen. Näiden velvollisuuksien rikkomisesta ei kuitenkaan ole kummassakaan laissa säädetty sellaista seuraamusta, joka estäisi työnantajaa työsopimuksen päättämisestä johtuneessa oikeudenkäynnissä vetoamasta aikaisemmin ilmoittamatta jääneeseen päättämisperusteeseen. Korkein oikeus onkin ratkaisuissaan 1985 II 47 ja 1989:56 katsonut, että työnantajalla on ollut oikeus vedota irtisanomisperusteisiin, jotka ovat olleet hänen tiedossaan irtisanomishetkellä, vaikka niitä ei tällöin ollut ilmoitettu työntekijälle. Tässä järjestelmässä on työntekijän kannalta yhdentekevää, onko työnantaja työsuhteen päättämishetkellä ollut tietoinen vai tietämätön sellaisesta jo tuolloin olemassa olleesta työsuhteen päättämisen perusteesta, johon työnantaja vetoaa vasta sen jälkeisessä oikeudenkäynnissä. Näin ollen työntekijän suojantarve ei edellytä näiden kahden tapauksen erilaista oikeudellista arviointia. Työnantajan puolestaan on katsottava olevan vähintään yhtä oikeutettu vetoamaan hänelle työsopimuksen päättämishetkellä tuntemattomaan kuin tunnettuun, mutta työntekijälle tuolloin ilmoittamatta jääneeseen seikkaan. Tapausten yhdenmukaista sääntelyä puoltaa lisäksi se, että näin vältetään tuloksia, jotka muutoin jäisivät riippumaan siitä sattumasta, milloin työnantaja on saanut tiedon jostakin seikasta ja miten tämä ajankohta pystytään selvittämään. Tämän mukaan ei ole aihetta katsoa työnantajan voivan vedota vain sellaisiin seikkoihin, jotka olivat hänen tiedossaan työsuhteen päättämishetkellä. Oikeusneuvos Portin: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Krook. Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Portin (eri mieltä), Mörä, Roos, Taipale ja Krook (eri mieltä)