KKO/1990/27

1990 false KKO:1990:27 Aliupseeri oli vammautunut käteen, kun yksi harjoituspaikalle asetetuista vetosytyttimistä, joka oli irronnut ja pudonnut paikaltaan, oli taisteluharjoituksen päätyttyä räjähtänyt. Syyte ja vahingonkorvausvaatimus harjoitusvaiheen johtajana toiminutta upseeria vastaan hylättiin, kun määräyksiä varotoimista ei ollut annettu ja kun upseerin toimet räjähtämättömien sytyttimien keräämiseksi talteen harjoituksen jälkeen olivat olleet riittävät ottaen huomioon sytyttimien vähäinen räjähdysvoima ja vahingossa tapahtuvan räjähtämisen epätodennäköisyys sekä yksityiskohtaisesta jälkitarkastuksesta aiheutuva ajanhukka. ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Asianomistajan vaatimukset Euran kihlakunnanoikeudessa A on B:lle ja puolustusministeriölle valtion edustajana tiedoksi toimituttamansa haasteen nojalla kihlakunnanoikeudessa kertonut, että ollessaan suorittamassa asevelvollisuuttaan Porin prikaatin aliupseerikoulussa Säkylässä siellä oli 7.11.1985 kasarmialueella olleessa rakennuksessa järjestetty taisteluharjoitus, jonka yhteydessä oli käytetty useampia räjähtäviä vetosytyttimiä tarkoituksin tehdä harjoitus todellisemman tuntuiseksi. Harjoituksen yhteydessä järjestetyn hyökkäyksen aikana tarkoituksena oli ollut pitkän seipään avulla laukaista sytyttimet yhtä kerrosta alempaa kuin missä ne olivat. Kun laukaisijalla ei ollut ollut näköyhteyttä sytyttimiin, hän ei ollut voinut harjoituksen aikana näköhavainnoin varmistaa, mitkä sytyttimistä räjähtivät ja mitkä eivät. Hyökkäyksen aikana oli ammuttu myös kivääreillä harjoituspatruunoita, mistä johtuneen metelin ja paukkeen vuoksi laukaisijana toiminut varusmies oli käyttänyt kuulosuojaimia eikä ollut voinut kuulohavainnoinkaan varmistua sytyttimien räjähtämisestä. Mainituista syistä olisi ollut erittäin tärkeää harjoituksen päätyttyä tarkastaa, olivatko kaikki sytyttimet räjähtäneet. Harjoituksesta vastuussa ollut B oli laiminlyönyt ennen harjoitusesteiden purkamista varmistua tästä ja antanut lähes välittömästi käskyn kerätä pois paikalla olleet tarvikkeet sekä sallinut vapaan pääsyn rakennukseen. B:n menettely oli ollut ohjesääntöjen vastaista. A oli määrätty palvelukseen seuraamaan kyseistä harjoitusta ja sen päätyttyä hän oli mennyt asuinpaikkaansa kasarmilla. Sieltä tullessaan hän oli joutunut kulkemaan harjoitusalueen kautta. Kukaan ei ollut kieltänyt menemästä alueelle eikä mistään ollut ilmennyt, että sinne ei olisi saanut mennä. Päästäkseen kulkemaan portaissa hän oli tarttunut erääseen piikkilankaesteeseen siirtääkseen sen pois tieltään. Tällöin esteeseen sidottu, täysin näkymättömissä ollut vetosytytin VS-70 oli räjähtänyt ja hänen kätensä oli loukkaantunut. Sairaalassa hänen pikkusormensa oli amputoitu ja kättä muutenkin leikattu hoidon ollessa vielä kesken. Varmaa oli, että käteen tuli jäämään pysyvä vamma, joka tuli haittaamaan hänen vastaista työhönsijoittumistaan. A, joka oli koulutukseltaan ylioppilas, oli ennen varusmiespalvelustaan ollut työssä rakennuksilla ansaiten siellä 23 markkaa tunnilta. Hänen tarkoituksenaan oli ollut pyrkiä poliisi- tai taidekouluun, joihin kumpaankaan hän ei todennäköisesti vammansa vuoksi tulisi pääsemään. Hän oli oikeakätinen ja vamma oli oikeassa kädessä. Valtion tapaturmavirasto oli suorittanut eräitä vähäisiä korvauksia, mutta kipua ja särkyä ei ollut korvattu lainkaan ja maksetut työkyvyttömyyspäivärahat olivat olleet riittämättömiä eivätkä olleet vastanneet aiheutuneita ansion menetyksiä. Pysyvän haitan johdosta maksettavista korvauksista ei ollut vielä tehty lopullista päätöstä. B oli laiminlyönyt varmistua siitä, että kaikki porraskäytävään taisteluharjoituksen yhteydessä asetetut räjähdyspanokset oli kerätty pois ennen taisteluesteiden raivaamista ja ihmisten päästämistä kulkemaan vapaasti porraskäytävään. Hänellä oli ollut erityinen syy varmistua tästä, koska taisteluharjoituksen yhteydessä kukaan ei ollut pystynyt toteamaan räjähtivätkö kaikki asennetut panokset. B:n menettely oli ollut annettujen määräysten vastaista ja hänen laiminlyönnistään A:lle oli aiheutunut ruumiinvamma, joka ei ollut vähäinen. B oli näin ollen syyllistynyt rikoslain 21 luvun 10 §:n mukaiseen ruumiinvamman tuottamukseen ja rikoslain 45 luvun 15 §:n mukaiseen palvelusrikokseen. Suomen valtio B:n työnantajana oli vastuussa hänen menettelystään aiheutuneista vahingoista. Näillä perusteilla A on vaatinut, että B tuomittaisiin rikoslain 21 luvun 10 §:n ja 45 luvun 15 §:n nojalla rangaistukseen ruumiinvamman tuottamuksesta sekä että B ja valtio B:n työnantajana velvoitettaisiin suorittamaan hänelle kyseisen ruumiinvamman johdosta vahingonkorvauksena ansion menetyksestä ajalta 2.1.-17.08.1986 yhteensä 36.550 markkaa vähennettynä tapaturmaviraston maksamalla 11.440 markalla eli korvauksena tältä osin 25.210 markkaa, pysyvästä viasta ja haitasta 120.000 markkaa tai vastaava summa elinkorkona sekä kivusta ja särystä 12.000 markkaa, kaikki mainitut määrät 16 prosentin korkoineen tapahtumapäivästä 7.11.1985 lukien. Lisäksi A on vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista korkoineen. Edellä mainituista korvausvaatimuksista ansionmenetyksestä vaadittu korvaus perustui A:lla ennen varusmiespalvelusta olleeseen palkkatasoon 23 markkaan tunnilta, mitä tuntipalkkaa oli rahanarvon alenemisen johdosta korotettava 10 prosentilla eli 25 markkaan tunnilta. Kun A oli 17.8.1986 päässyt opiskelemaan erääseen oppilaitokseen, oli korvauksena suoritettava 8,5 kuukaudelta yhteensä mainitut 36.550 markkaa. Pysyvän vian ja haitan osalta oli otettava huomioon vammasta aiheutuva haitta vastaiselle työhön sijoittumiselle, sen koulutusmahdollisuuksia rajoittava vaikutus, siitä aiheutuva kosmeettinen haitta sekä se, että vamma esti A:ta harjoittamasta aiemmin harrastamiaan kitaran ja urkujen soittoa sekä melomista. Kihlakunnanoikeuden päätös 29.2.1988 B:n kiistettyä rangaistus- ja korvausvaatimukset sekä valtion vastustettua kannetta ja virallisen syyttäjän valvottua julkista kannevaltaa kihlakunnanoikeus on lausunut selvitetyksi, että Porin prikaatin aliupseerikoulussa Säkylässä oli 7.11.1985 järjestetty asutuskeskustaisteluharjoitus. Sen elävöittämiseksi oli käytetty paukkuilmaisimella varustettuja vetosytyttimiä (VS-70), jotka oli kiinnitetty sellaisinaan kasarmirakennuksen porraskaiteen pystytolppiin kuvaamaan kepin avulla toimitettavaa käsikranaatin räjähdystä. Todennäköisenä voitiin pitää, että harjoituksen sovelletun osan kuluessa eräs tolppaan kiinnitetty vetosytytin oli irronnut räjähtämättömänä kiinnityksestään ja sen sokka oli löystynyt. Vetosytytin oli ilmeisesti takertunut porraskäytävässä olleeseen, harjoitusmateriaalina käytettyyn piikkilankaan. Harjoituksen jälkeen tapahtuneessa tarkastuksessa ei ollut havaittu vetosytyttimen putoamista kiinnityspaikastaan vaan sen oli oletettu räjähtäneen. Harjoitusmateriaalin purkamisvaiheen aikana harjoituksen apukouluttajana toiminut A oli, päästäkseen kulkemaan portaita alaspäin, tarttunut kädellään piikkilankaan, jolloin vetosytytin oli räjähtänyt ja A:n oikean käden kaksi sormea oli silpoutunut niin, että ne oli jouduttu amputoimaan. Harjoituksen sovelletun vaiheen kouluttajana toimineen B:n ei kuitenkaan ollut näytetty rikkoneen annettuja varomääräyksiä eikä muutoinkaan toimineen annettujen käskyjen tai määräysten vastaisesti taikka laiminlyöneen tällaisissa harjoituksissa yleisesti noudatettavaa huolellisuutta ja varovaisuutta vahingon välttämiseksi. Sen vuoksi ja kun A:n vammautumisen niin ollen oli katsottava tapahtuneen pikemminkin tapaturmasta kuin B:n syyksi luettavasta tuottamuksesta, kihlakunnanoikeus on hylännyt B:tä vastaan ajetun syytteen ja muut siihen perustuvat vaatimukset. Helsingin hovioikeuden päätös 14.2.1989 A on valittamalla saattanut jutun hovioikeuden tutkittavaksi ja kihlakunnanoikeudessa esittämänsä perusteella vaatinut B:n tuomitsemista rangaistukseen yksin teoin tehdyistä palvelusrikoksesta ja ruumiinvamman tuottamuksesta sekä toistanut kihlakunnanoikeudessa esittämänsä korvausvaatimukset ja vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista korkoineen myös hovioikeuden osalta. Hovioikeus on päätöksessään lausunut selvitetyksi, että A oli kihlakunnanoikeuden päätöksessä tarkoitetussa harjoituksessa toiminut apukouluttajana. Hän oli saanut koulutuksen vetosytyttimien asentamiseen ja purkamiseen sekä joutunut harjoituksissa käsittelemään sytyttimiä. A oli ennen harjoitusta vastaanottanut hyökkäysosastoa johtaneelta B:ltä vetosytyttimiä, joilla oli harjoituksen elävöittämiseksi kuvattu kranaattien räjähdyksiä. A oli antanut oppilaille kolme sytytintä sijoitettaviksi majoitusrakennuksen kolmannen kerroksen tiloihin sekä muuttanut toisen kerroksen porraskäytävässä yhden sytyttimen laukaisulangan paikkaa ja kiristänyt yhden sytyttimen kiinnitystä. Luovutettuaan jäljelle jääneet sytyttimet B:lle A oli seurannut hyökkäyksen kulkua. Hyökkäyksen päätyttyä B oli antanut osastolle ohjeet harjoitusmateriaalin purkamiseksi ja tarkastanut toisen kerroksen porraskäytävään sijoitettujen vetosytyttimien paikat. Hän oli todennut, että kaksi sytytintä oli räjähtänyt, ja kun kolmas kaiteen pystytolppaan kiinnitetty sytytin, jonka kiinnitystä A oli kiristänyt, oli hävinnyt paikaltaan, B oli olettanut myös sen räjähtäneen. Samassa vaiheessa A oli saapunut B:n luo ja antanut tälle vielä yhden sytyttimen. A:n ilmoitettua ettei sytytin ollut räjähtänyt, B oli tehnyt sen johtopäätöksen, että A oli tarkastanut kolmannen kerroksen sytyttimet. Mainittu pystytolppaan kiinnitetty vetosytytin ei ollut räjähtänyt. Kun hyökkäyksessä oli alhaaltapäin kepillä kiristetty vetosokasta vaakasuoraan lähtenyttä laukaisulankaa, sokka ei ollut irronnut kokonaan eikä sytytin niin ollen virittynyt. Se oli pudonnut ja jäänyt räjähdysherkkänä riippumaan piikkilankaesteestä. A on kertonut, että hän oli valvoessaan purkamistoimenpiteitä kävellyt porraskäytävässä ja tuolloin tarttunut piikkilankaesteeseen siirtääkseen sitä syrjään. Pudonnut vetosytytin oli samassa räjähtänyt ja silponut hänen oikeaa kättään niin, että hän oli menettänyt

1. ja
2. sormesta kärkinivelet. Suoritetussa tutkimuksessa pystytolpasta ei ollut löydetty vetosytyttimen räjähdysjälkiä. Sen sijaan niissä paikoissa, joissa sytyttimien oli todettu räjähtäneen, räjähdyksen jättämät jäljet olivat olleet selvästi nähtävissä. Prikaatin asemestarin tekemässä kokeessa sytytin oli räjähtäessään jättänyt selvän jäljen. Hovioikeus on todennut, että mikäli B olisi riittävällä huolella tarkastanut pystytolppaa, johon vetosytytin oli kiinnitetty, hän olisi ilmeisesti havainnut, ettei siinä ollut räjähdysjälkeä, ja voinut sitten ryhtyä toimenpiteisiin sytyttimen löytämiseksi. Toisaalta voitiin, huomioon ottaen A:n saamien vammojen laatu, pitää todennäköisenä, että A nähdessään pudonneen sytyttimen, jossa oli ollut vetosokka paikallaan, oli ottanut sytyttimen käteensä palauttaakseen myös sen B:lle. Kysymyksessä olevien vetosytyttimien käytön suhteen ei ollut annettu erityisiä varomääräyksiä. Hovioikeus on katsonut, että B:n velvollisuus harjoitusmateriaalia purettaessa oli ollut tarkistaa olivatko kaikki sytyttimet räjähtäneet ja ryhtyä toimenpiteisiin räjähtämättömän sytyttimen löytämiseksi. B ei ollut näin tehnyt. Hän ei kuitenkaan vallinneissa olosuhteissa ilmeisesti ollut voinut ottaa huomioon räjähtämisen mahdollisuutta, eikä siten ollut tuottamuksesta aiheuttanut A:lle sanottuja vammoja. Sen vuoksi hovioikeus on katsonut, ettei ollut syytä muuttaa kihlakunnanoikeuden päätöksen lopputulosta. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA A, jolle on 5.5.1989 myönnetty valituslupa, on muutoksenhakemuksessaan toistanut aikaisemmin esittämänsä ja vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista Korkeimmassa oikeudessa korkoineen. B ja valtio ovat antaneet pyydetyt vastaukset. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 21.2.1990 Perustelut Porin prikaatin aliupseerikoulussa Säkylässä 7.11.1985 järjestetyn asutuskeskustaisteluharjoituksen yhteydessä on harjoituksen elävöittämiseksi käytetty paukkuilmaisimella varustettuja vetosytyttimiä (VS-70), joista eräs on harjoituksen kestäessä irronnut kiinnityksestään ja pudonnut ilmeisesti kiinnityspaikkansa alapuolella olleeseen piikkilankaan. Harjoitusmateriaalin purkuvaiheen aikana kyseinen sytytin on hovioikeuden päätöksessä kerrotuin tavoin räjähtänyt ja aiheuttanut A:lle hovioikeuden päätöksestä ilmenevät vammat. Harjoituksessa on hyökkäysosaston johtajana toiminut B, joka on myös vastannut harjoituksen purkutoimista. Mainitunlaisia paukkuilmaisimella varustettuja vetosytyttimiä on asiakirjoista saatavan selvityksen mukaan harjoitusta varten asennettu kaikkiaan seitsemän kappaletta. Niiden asentamisen ja laukaisuvalmiiksi saattamisen ovat suorittaneet aliupseerikoulun oppilaat kouluttajien luovutettua heille sytyttimet. B itse on luovuttanut oppilaille kaksi sytytintä, joista toinen, edellä mainituin tavoin räjähtänyt sytytin, on asennettu toisen kerroksen porraskaiteen pystytolppaan. Harjoituksessa apukouluttajana toimineelle A:lle B on luovuttanut viisi sytytintä, joista tämä on antanut kolme kappaletta asennettaviksi harjoitusrakennuksen yläkerran tiloihin ja palauttanut loput kaksi takaisin B:lle. Harjoituksessa myös kouluttajana toiminut ylikersantti C on luovuttanut oppilaille kaksi sytytintä asennettaviksi toisen kerroksen porrastasanteelle sijoitettuihin harjoitusmiinoihin. A on oppilaiden asennettua sytyttimet kertomansa mukaan muuttanut yhden sytyttimen laukaisulangan paikkaa ja kiristänyt porraskaiteen pystytolppaan asennetun sytyttimen kiinnitystä. Harjoituksen hyökkäysvaiheen jälkeen B on kertonut tarkastaneensa toisen kerroksen porraskäytävään asennettujen sytyttimien paikat ja tuolloin todenneensa porraskaiteen pystytolppaan asennetun sytyttimen hävinneen kiinnityspaikastaan, mistä syystä hän oli olettanut sen räjähtäneen. C on kertomansa mukaan todennut harjoitusmiinoihin kiinnitettyjen sytyttimien räjähtäneen. A on tuonut B:lle yhden räjähtämättä jääneen sytyttimen, mistä B on tehnyt sen johtopäätöksen, että A oli tarkastanut yläkertaan asennetut sytyttimet. B:n edellä mainituin tavoin asennettavaksi luovuttama ja toisen kerroksen porraskaiteen pystytolppaan asennettu sytytin, jonka kiinnitystä A oli ennen hyökkäysvaihetta kiristänyt, ei ollut hyökkäyksen aikana räjähtänyt vaan jostain syystä irronnut kiinnityksestään siten, että sen sokka ei ollut kokonaan irronnut vaan sytytin oli räjähdysherkäksi jääneenä pudotessaan takertunut ilmeisesti alapuolella olleeseen piikkilankaan. Harjoituksen purkuvaiheen aikana se oli edellä mainituin tavoin ja seurauksin räjähtänyt. Onnettomuuden jälkeen suoritettujen tutkimusten yhteydessä ei mainitun sytyttimen kiinnityspaikkana olleessa pystytolpassa ollut havaittu räjähdysjälkeä. Niihin paikkoihin taas, joissa sytyttimen oli todettu varmuudella räjähtäneen, oli sen sijaan jäänyt selvästi havaittava räjähdysjälki. Prikaatin asemestarin jälkeenpäin järjestämässä kokeessa oli todettu, että sytyttimen räjähtämisestä jäi selvästi havaittava räjähdysjälki. Jäljen puuttumisesta olisi ollut pääteltävissä se, ettei sytytin ollut ainakaan kiinnityspaikassaan räjähtänyt. Nimenomaisesti kyseisenlaisia sytyttimiä koskevista varotoimista ei ole annettu määräyksiä eikä esitetyn selvityksen mukaan myöskään kyseistä harjoitusta varten ollut annettu niitä koskevia erityisiä ohjeita. B on tehnyt johtopäätöksen sytyttimen räjähtämisestä siitä, että se oli hävinnyt kiinnityspaikastaan. Edellä esitetyn mukaisesti olisi räjähdysjäljen puuttumisesta kuitenkin ollut pääteltävissä, ettei sytytin ollut ainakaan kiinnityspaikassaan räjähtänyt. Lounais-Suomen sotilasläänin esikunnan tapahtuman johdosta antamassa lausunnossa katsotaan, että räjähdysjäljen tarkastaminen kyseisessä tilanteessa, jossa poissaolleen vetosytyttimen räjähtäminen oli looginen päättelytulos, olisi olosuhteet huomioon ottaen ollut liian ankara tarkastusvaatimus silmälläpitäen vahingon syntymismahdollisuutta sekä tarkastuksesta aiheutuvaa ajanhukkaa. Kun määräykset kyseisenlaisia sytyttimiä koskevista varotoimista puuttuvat, on varotoimenpiteiden riittävyyttä harkittaessa kiinnitettävä huomiota muun muassa sytyttimien vaarallisuuteen ja harjoituksen olosuhteisiin sekä siihen, miten kyseisenlaisissa tilanteissa on käytännössä ollut tapana menetellä. Se, että B ilmeisesti on menetellyt noudatetun käytännön mukaisesti, on pääteltävissä jutussa annetuista asiantuntijalausunnoista. Edelleen jutun asiakirjoista ilmenee, että kyseisenlaisia sytyttimiä ei ole pidetty erityisen vaarallisina, koska niiden räjähdysvoima on verrattain vähäinen ja käyttö sallittua sisätiloissa. Sytyttimiä on käsitelty massatavarana siten, että niiden lukumääriä ei ole esimerkiksi varastosta haettaessa ja sinne takaisin luovutettaessa kappaleen tarkkuudella varmistettu. Edelleen niiden asentaminen tulenkuvauspaikoille ja laukaisukuntoon saattaminen on voitu antaa varusmiesten itsenäisesti suoritettavaksi. Kaikki harjoitukseen osallistuneet ovat myöskin tunteneet sytyttimien rakenteen ja saaneet koulutuksen niiden käyttämiseen. Harjoituksen olosuhteiden osalta asiakirjoista ilmenee muun muassa, että kyseessä on ollut suurehko harjoitus, jonka harjoitusmateriaali on käsittänyt muun muassa tuhansia hiekkasäkkejä. Tämän vuoksi kiinnityspaikastaan pudonneen ja mahdollisesti räjähtämättä jääneen sytyttimen etsiminen harjoitusmateriaalin joukosta olisi saattanut olla vaikeata ja aikaa viepää. Huomioon ottaen sytyttimen vähäinen räjähdysvoima ja se, että harjoitukseen osallistui vain henkilöitä, jotka tunsivat sen ominaisuudet ja käytön, sytyttimen räjähtäminen vaaraa ja vahinkoa aiheuttavalla tavalla on ollut hyvinkin etäinen mahdollisuus. Mainitut seikat tukevat sitä asiantuntijalausunnoissa esitettyä käsitystä, että vaatimus tarkastustoimien ulottamisesta nyt tapahtunutta pitemmälle olisi ollut liian ankara. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei B ole laiminlyönyt noudattaa palvelusvelvollisuutensa edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vahingon välttämiseksi eikä siten myöskään tuottamuksesta aiheuttanut A:lle tämän saamia ruumiinvammoja. Päätöslauselma Hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta. Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Takala ja Portin, kenraaliluutnantit Pajula ja Savolainen, oikeusneuvokset Roos, Taipale ja Krook