KKO/1990/37

1990 false KKO:1990:37 Työnantajan kanssa kilpailevan yrityksen perustamisen suunnittelemista työntekijän toimesta ei pidetty työsopimuslain 16 §:n 1 momentissa tarkoitettuna kilpailutekona, jonka perusteella työnantajalla olisi ollut oikeus heti purkaa työsopimus. Ään. Työntekijälle, jonka työsopimus oli laillisetta syyttä purettu, oli suoritettava irtisanomisajan palkan lisäksi sitä vastaava lomakorvaus. TSL 16 § 1 mom TSL 45 § ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Kanne Vaasan raastuvanoikeudessa A on Oy Mainostoimisto Kimalainen Reklambyrå Ab:lle 4.9.1986 tiedoksi toimituttamansa haasteen nojalla ja kannetta kehittäessään lausunut toimineensa yhtiön palveluksessa viimeksi yhteystoimittajana. Hänen palkkansa oli ollut 8.750 markkaa kuukaudelta ja lisäksi hänellä oli ollut autoetu, jonka verotusarvo oli 1.000 markkaa kuukaudelta. Yhtiö oli 16.6.1986 purkanut A:n työsopimuksen välittömästi ilmoituksin, että hänen oli heti luovutettava kaikki hallussaan olleet asiakirjat ja tavarat yhtiölle ja poistuttava työpaikalta. Yhtiö ei ollut ensin antanut hänelle pyynnöistä huolimatta mitään tietoa työsuhteen päättämisen syistä. Myöhemmin liittonsa myötävaikutuksella A oli saanut yhtiöltä tiedon, että hänen työsopimuksensa oli purettu työsopimuslain 43 ja 16 §:n nojalla sen vuoksi, että hän oli yhtiön väittämän mukaan törkeällä tavalla rikkonut työntekijänä työnantajan kanssa kilpailevaa toimintaa koskevaa kieltoa. Tämä peruste ei ollut oikea eikä työsopimuksen purkamiseen ollut muutenkaan ollut laillista perustetta. Yhtiön menettely osoitti ilmeistä piittaamattomuutta lain työntekijän työsuhteen päättämiselle asettamista vaatimuksista. Koska työsopimus oli purettu välittömästi, A ei ollut saanut hyväkseen hänelle kuuluvaa irtisanomisaikaa, joka työsopimuksen mukaan oli ollut yksi kuukausi. Työsuhteen päättyessä yhtiö oli jättänyt suorittamatta hänelle vuosilomakorvauksen vuoden 1986 toukokuulta. Koska työsuhde oli päätetty vasta 16.6.1986, A:lla oli oikeus vuosilomakorvaukseen myös kesäkuulta. Työsuhteen ehtojen mukaan hänellä oli oikeus lomaltapaluurahaan. Koska työsopimuksen purkamiselle ei ollut ollut laillista perustetta, hänelle oli aiheutunut myös lomaltapaluurahan menetystä vastaava vahinko. Yhtiö oli törkeästi rikkonut sekä työsopimuslain että työsopimuksen irtisanomismenettelystä annetun lain säännöksiä. Yhtiön menettely oli ollut niin törkeää ja perusteetonta, että A:lla oli oikeus saada korvausta laissa säädetty enimmäismäärä tai ainakin sitä lähellä oleva määrä. Yhtiö ei ollut työsuhteen purkautuessa maksanut kaikkia lain mukaan hänelle kuuluvia suorituksia, minkä vuoksi yhtiö oli velvollinen suorittamaan hänelle odotusajan palkkaa. Lausutuilla perusteilla A on vaatinut, että yhtiö velvoitetaan suorittamaan hänelle 1) irtisanomisajan palkkana 9.750 markkaa, 2) vuosilomakorvauksena kahdelta kuukaudelta kolmen päivän palkkaa 464 markan 30 pennin mukaan päivältä vastaavat 1.392 markkaa 90 penniä, 3) lomaltapaluurahana 50 prosenttia yhden kuukauden palkasta 9.750 markasta eli 4.875 markkaa, 4) odotusajan palkkana kuudelta päivältä 464 markkaa 30 penniä päivältä eli yhteensä 2.785 markkaa 80 penniä, 5) vahingonkorvauksena 20 kuukauden palkkaa 9.750 markan kuukausipalkan mukaan vastaavat 195.000 markkaa, kaikki vaaditut määrät 16 prosentin korkoineen työsuhteen purkamispäivästä 16.6.1986 lukien, sekä 6) korvaamaan hänelle oikeudenkäyntikulut jutusta 16 prosentin korkoineen raastuvanoikeuden päätöksen julistamispäivästä lukien. Vastine raastuvanoikeudessa Yhtiö on vastustanut kannetta ja vaatinut korvausta oikeudenkäyntikuluistaan. Raastuvanoikeuden päätös 12.5.1987 Raastuvanoikeus on lausunut, että A oli ollut vastaajayhtiön palveluksessa yhteystoimittajana toistaiseksi voimassaolleen työsopimuksen nojalla. Vastaajayhtiö oli 16.6.1986 purkanut hänen työsopimuksensa työsopimuslain 43 §:n 2 momentin 4 kohdan ja 16 §:n nojalla. A oli yhdessä vastaajayhtiössä työskennelleiden B:n, C:n ja D:n kanssa perustanut yhtiön, joka sittemmin oikeudenkäynnin aikana oli merkitty kaupparekisteriin nimellä B, A, C ja D Advertising Oy. D oli 5.6.1986 vuokrannut perustettavan yhtiön lukuun Vakuutusosakeyhtiö Pohjolan kiinteistöstä huoneiston 1.7.1986 alkaen. D ja B olivat 6.6.1986 olleet yhtiön asiakkaan Oy Kymi-Strömberg Ab:n Vaasan tehtailla, jossa he olivat pyytäneet neuvottelua ja ilmoittaneet tuon yhtiön edustajille, että heillä oli tarkoitus perustaa Vaasaan oma mainostoimisto alkusyksystä

1. Vastaajayhtiön hallituksen puheenjohtaja oli 9.6.1986 saanut tietää, että jotkut yhtiön henkilökuntaan kuuluvat olivat perustamassa Vaasaan kilpailevaa mainostoimistoa, ja ilmoituksensa mukaan myös Oy Kymi-Strömberg Ab:n Vaasan tehtailla käydystä neuvottelusta. C ja D olivat myöntäneet mainostoimistohankkeen olevan vireillä, viimeksimainittu puhelimitse 9.
2. alkaneella viikolla. Hallituksen puheenjohtaja oli 16.6.1986 purkanut A:n työsopimuksen puhelimitse keskustellessaan asiasta hänen kanssaan. A:n yhtiökumppanit B, C ja D olivat oma-aloitteisesti irtisanoutuneet työtehtävistään vastaajayhtiössä välittömästi A:n työsopimuksen purkamisen jälkeen. Raastuvanoikeus on katsonut selvitetyksi, että A uuden mainostoimiston perustajana oli osallistunut sille tulevan huoneiston vuokrauspäätökseen viimeistään 5.6.
3. D:n ja B:n ei kuitenkaan voitu katsoa edustaneen A:ta 6.6.1986 vastaajayhtiön asiakkaan luona käydyssä neuvottelussa. A oli todistajan kertomuksen mukaan poikennut normaaleista työtehtävistään ja tällöin nähtävästi suunnitellut perustettavan mainostoimiston toimintaa työaikana yhtiökumppaniensa kanssa. Kuitenkin oli jäänyt selvittämättä, että A olisi käyttänyt tähän enemmän aikaa kuin sittemmin irtisanoutuneet yhtiökumppaninsa. A ei ollut oma-aloitteisesti kertonut vastaajayhtiön hallitukselle, että hän oli mukana perustamassa kilpailevaa mainostoimistoa Vaasaan, jolloin vastaajayhtiön hallituksen puheenjohtajan kuultua asian puhelimessa voitiin katsoa luottamussuhteen hävinneen eikä tässä yhteydessä työnantajalta voitu kohtuudella vaatia selitysmahdollisuuden varaamista työntekijälle. A oli erään todistajan kertomuksen mukaan ilmoittanut tälle, että hänkin olisi irtisanoutunut työsuhteen purkamista seuranneena päivänä yhtiökumppaneittensa tavoin. Raastuvanoikeus on katsonut, ettei kilpailevan mainostoimiston perustamista sinänsä voinut pitää työsopimuslain 16 §:n 1 momentissa tarkoitettuna kilpailutekona ja ettei ollut näytetty, että olisi työsopimussuhteen aikana käyttänyt hyödykseen yhtiön liike- ja ammattisalaisuuksia. Tämän vuoksi työsopimuksen purkamiseen ei ollut ollut perustetta. A:n mainittu toiminta oli kuitenkin ollut sellainen erityisen painava syy, että vastaajayhtiöllä olisi työsopimuslain 37 §:n 2 momentin perusteella ollut oikeus irtisanoa hänen työsopimuksensa. Näin ollen yhtiö oli velvollinen korvaamaan A:lle irtisanomisajan palkan lomakorvauksineen sekä odotusajan palkan. Tämän vuoksi raastuvanoikeus on velvoittanut vastaajayhtiön suorittamaan A:lle irtisanomisajan palkkana ajalta 16.6.-15.7.1986 9.750 markkaa ja vuosilomakorvauksena 1.392 markkaa 90 penniä, molemmat määrät 16 prosentin korkoineen 15.7.1986 lukien, sekä odotusajan palkkana 2.785,80 markkaa 16 prosentin korkoineen 4.9.1986 lukien. Lisäksi vastaajayhtiö on velvoitettu osaksi korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut 6.000 markalla 16 prosentin korkoineen 12.5.1987 lukien. Vaasan hovioikeuden tuomio 2.6.1988 Hovioikeus, jossa A ja vastaajayhtiö puolin ja toisin olivat valittamalla hakeneet muutosta ja vastanneet toistensa valituksiin vaatien myös korvausta vastauskuluistaan, on lausunut seuraavaa: Työsopimuksen purkaminen: A oli jo ennen hänen työsopimuksensa purkamista ollut yhdessä raastuvanoikeuden päätöksessä mainittujen B:n, C:n ja D:n kanssa suunnittelemassa yhtiön kanssa kilpailevaa toimintaa harjoittamaan ryhtyvän mainostoimiston perustamista. Koska mainostoimistoa varten oli jo 5.6.1986 alustavasti vuokrattu Vakuutusosakeyhtiö Pohjolalta huoneisto niin, että sen oli määrä olla perustettavan toimiston käytettävissä 1.8.1986 alkaen, hovioikeus on katsonut, että kilpailevan toiminnan alkamisesta omissa liiketiloissakin oli A:n työsopimusta purettaessa ollut varmuus. Perustettavan mainostoimiston lukuun oli käyty 6.6.1986 A:n työnantajayhtiön asiakkaan Oy Kymi-Strömberg Ab:n Vaasan tehtailla neuvottelu ja todistajana kuultu X oli kertonut ymmärtäneensä, että neuvotteluissa oli yritetty pohjustaa jonkinlaista liikesuhdetta jo etukäteen Kymi-Strömbergin kanssa. Kun hanke perustettavasta uudesta mainostoimistosta oli tullut vastaajayhtiön tietoon, tilanne siellä oli todistaja Y:n mukaan ollut sekava. A:n ja D:n yhteyssihteereillä ei ollut tuolloin ollut selvyyttä töistä eikä siitä, missä vaiheessa työt talossa olivat olleet. Muu henkilökunta oli Y:n mukaan pelännyt työpaikkansa puolesta, sillä vastaajayhtiön tulevaisuus oli tuntunut olevan vaakalaudalla, koska A, B, C ja D olivat olleet vastaajayhtiön avainhenkilöitä. Hovioikeus on todennut, että A:lla olisi ollut velvollisuus oma-aloitteisesti kertoa vastaajayhtiölle olevansa mukana perustamassa kilpailevaa mainostoimistoa. Kun hän oli tämän laiminlyönyt, ja kun perustamistoimet olivat tulleet vastaajayhtiön tietoon, luottamussuhde sen ja A:n välillä oli hävinnyt. Jutussa oli selvitetty, että A:n työ yhteystoimittajana oli ollut vastaajayhtiölle varsin merkittävää. Olemalla tässä asemassaan samanaikaisesti suunnittelemassa kilpailevan mainostoimiston perustamista A oli toiminnallaan menetellyt tavalla, joka oli ollut työsuhteessa noudatettavan hyvän tavan vastaista sekä omiaan vahingoittamaan työnantajaa. Tämän vuoksi hovioikeus on katsonut, että A oli menettelyllään kokonaistilanne huomioon ottaen törkeällä tavalla rikkonut työsopimuslain 16 §:n 1 momentissa säädettyä kieltoa ja että vastaajayhtiöllä oli sen vuoksi saman lain 43 §:n 2 momentin 4 kohdan nojalla ollut oikeus 16.6.1986 heti purkaa A:n työsopimus. Vuosilomakorvaus: A:n ilmoituksen mukaan hän ei ollut saanut lomakorvausta entiseltä työnantajaltaan vuoden 1986 toukokuulta eikä saman vuoden kesäkuulta. Yhtiö ei ollut myöskään näyttänyt maksaneensa vaadittua vuosilomakorvausta. Työntekijällä oli työsuhteen päättyessä vuosilomalain 10 §:n nojalla oikeus saada vuosilomapalkkaa vastaava lomakorvaus niiltä täysiltä lomanmääräytymiskuukausilta, joilta hän siihen mennessä ei ollut saanut lomaa tai korvausta. Täydeksi lomanmääräytymiskuukaudeksi katsottiin saman lain 3 §:n 3 momentin mukaan sellainen kalenterikuukausi, jonka aikana työntekijä oli ollut työnantajan työssä vähintään neljätoista päivää. A:lla oli siten oikeus vuosilomalain 3 §:n 1 momentin ja 7 §:n 1 momentin nojalla saada toukokuun 1986 ajalta, kun hänen työsuhteensa yhtiöön oli jatkunut yli yhden vuoden, vuosilomakorvausta kahdelta ja puolelta päivältä. Sitä vastoin A:lla ei ollut oikeutta saada lomakorvausta kesäkuulta 1986, koska työssäolopäiviä silloin oli ollut vain yksitoista. Koska A:n päiväpalkka oli ollut vaadittu 464 markkaa 30 penniä (9.750 mk:21), hänellä oli saamatta vuosilomakorvausta 2,5 päivän palkkaa 464,30 markan mukaan päivältä vastaavat 1.160 markkaa 75 penniä. Vuosilomakorvaus oli erääntynyt työsuhteen päättymispäivänä 16.6.1986, mistä lukien A:lla oli oikeus saada saatavalleen 16 prosentin korko. Odotusajan palkka: Koska työsuhteesta johtuvan lomakorvauksen suorittaminen oli edellä kerrotulla tavalla A:n työsuhteen päättyessä viivästynyt, yhtiö oli työsopimuslain 22 §:n 5 momentin nojalla velvollinen maksamaan A:lle odotusajan palkkaa kuudelta päivältä. Lomaltapaluuraha: A:lla ei ollut oikeutta lomaltapaluurahaan, koska yhtiöllä oli ollut oikeus purkaa A:n työsopimus eikä A ollut muutoinkaan esittänyt perusteita vaatimukselleen. Tuomiolauselma: Hovioikeus on muuttanut raastuvanoikeuden päätöstä seuraavasti: Yhtiö on vapautettu velvollisuudesta suorittaa A:lle maksettavaksi tuomittua irtisanomisajan palkkaa 9.750 markkaa korkoineen. Yhtiön A:lle maksettavaksi tuomittu vuosilomakorvaus on alennettu 1.160,75 markaksi, jolle määrälle yhtiön on suoritettava 16 prosentin korko 16.6.1986 lukien. Sikäli kuin yhtiö oli velvoitettu suorittamaan A:lle odotusajan palkkaa ja oikeudenkäyntikulujen korvausta korkoineen, hovioikeus on jättänyt raastuvanoikeuden päätöksen pysyväksi. Hovioikeus on vielä velvoittanut A:n korvaamaan yhtiön vastauskulut hovioikeudessa 1.000 markalla. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Valituslupa on myönnetty 31.8.
4. Valituksessaan A on vaatinut kanteensa hyväksymistä kokonaisuudessaan ja oikeudenkäyntikulujensa korvaamista jutussa laillisine korkoineen. Yhtiö on antanut pyydetyn vastauksen vaatien siinä valituksen hylkäämistä perusteettomana ja korvausta vastauskuluistaan korkoineen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 23.3.1990 Perustelut A:n on näytetty ennen työsopimuksensa purkamista osallistuneen yhdessä B:n, C:n ja D:n kanssa uuden mainostoimiston perustamisen suunnitteluun. Sen sijaan hänen ei ole näytetty olleen vastuussa työnantajansa asiakkaan kanssa perustettavan mainostoimiston lukuun käydystä neuvottelusta eikä ennen työsuhteensa päättymistä neuvotelleen yhtiön mediasihteerin kanssa tämän siirtymisestä uuden yrityksen palvelukseen. A:n ei myöskään ole näytetty tehtäviään laiminlyömällä tai muutoin käyttäytymisellään työssään antaneen aihetta työsuhteensa päättämiseen. Työnantajan kanssa kilpailevan yrityksen perustamisen suunnittelemista ei sellaisenaan voida pitää työsuhteessa noudatettavan hyvän tavan vastaisena kilpailutekona. A:n työsopimuksen purkamiseen ei ole ollut työsopimuslain 43 §:n 2 momentin 4 kohdassa tarkoitettua tai muutakaan tärkeää syytä. Yhtiön on siten työsopimuslain 45 §:n mukaan korvattava A:lle irtisanomisajan palkkana hänen yhden kuukauden palkkansa 9.750 markkaa sekä sitä vastaavan lomakorvauksen määrä. Koska A on kanteessaan vaatinut lomakorvausta yhteensä 1.392,90 markkaa ja hovioikeus on tuominnut hänelle maksettavaksi toukokuulta 1986 lomakorvauksena 1.160,75 markkaa, A:lla on oikeus saada irtisanomisajan palkkaa vastaavana lomakorvauksena vielä 232,15 markkaa. A:n asema yhtiön organisaatiossa huomioon ottaen yhtiöllä on kuitenkin ollut perusteltu syy uskoa, että uuden mainostoimiston perustamisen suunnitteluun osallistuneen A:n jääminen yhtiön palvelukseen olisi vaarantanut yhtiön omat toimintaedellytykset paikkakunnalla. Yhtiöllä on niin ollen ollut työsopimuslain 37 §:n 2 momentissa, sellaisena kuin lainkohta on 30.4.1970 annetussa laissa (320/1970), tarkoitettu erityisen painava syy A:n työsopimuksen päättämiseen irtisanomisella. A:lla ei siten ole oikeutta työsopimuksen irtisanomismenettelystä annetun lain nojalla määräytyvään korvaukseen. Koska A ei ole näyttänyt toteen vaatimansa lomaltapaluurahan maksamisedellytyksiä, hovioikeuden tuomion lopputuloksen muuttamiseen lomaltapaluurahan osalta ei ole syytä. Koska raastuvanoikeus ja hovioikeus ovat eri tavoin arvioineet jutun pääasiakysymystä, A ei saa oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 §:n 1 momentin ensimmäisestä virkkeestä, sellaisena kuin se oli 13.3.1964 annetussa laissa, ilmenevän periaatteen mukaan korvausta oikeudenkäyntikuluistaan hovioikeudessa. Koska A on hävinnyt jutun siltä osin kuin hän on siinä vaatinut työsopimuksen irtisanomismenettelystä annetun lain mukaista korvausta, hovioikeuden tuomiota ei muuteta siltä osin kuin hänet on siinä velvoitettu korvaamaan yhtiön vastauskulut hovioikeudessa. Koska yhtiö on hävinnyt jutun Korkeimmassa oikeudessa, sen tulee korvata A:n kulut täällä. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että yhtiö velvoitetaan suorittamaan A:lle irtisanomisajan palkkana ajalta 16.6.-15.7.1986 9.750 markkaa sekä sitä vastaavana lomakorvauksena 232,15 markkaa eli yhteensä 9.982,15 markkaa 16 prosentin korkoineen 15.7.1986 lukien. Lomakorvausta toukokuulta 1986, odotusajan palkkaa ja oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevilta osilta hovioikeuden tuomio sekä lomaltapaluurahan korvaamista koskevan vaatimuksen osalta tuomion lopputulos jäävät pysyviksi. Yhtiö velvoitetaan suorittamaan A:lle korvaukseksi hänen oikeudenkäyntikuluistaan Korkeimmassa oikeudessa 1.500 markkaa 16 prosentin korkoineen Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä lukien. Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot Oikeusneuvos af Hällström: Olen muutoin Korkeimman oikeuden tuomiosta ilmenevällä kannalla, mutta katson, ettei ole syytä muuttaa hovioikeuden tuomiota A:lle maksettavan lomakorvauksen osalta, jota koskevan ratkaisun siis jätän pysyväksi. Oikeusneuvos Lehtonen: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos af Hällström. Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Salervo, Mörä, Lehtonen (eri mieltä), af Hällström (eri mieltä) ja Huopaniemi