KKO/1991/101

1991 false KKO:1991:101 Puolisoiden välistä ositusta koskenutta juttua oli ajettu väärässä tuomioistuimessa. Määräaika osituksen moittimista varten oli kulunut umpeen jutun ollessa vireillä alioikeudessa. Korkein oikeus katsoi, että hovioikeus oli oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 29 §:n 1 momentin nojalla voinut siirtää jutun käsiteltäväksi toimivaltaisessa alioikeudessa. OK 10 luku 29 § 1 mom ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Kanne Lapuan kihlakunnanoikeudessa A on 13.1.1989 B:lle tiedoksi annetun haasteen nojalla kertonut, että Lapuan kihlakunnanoikeuden määräämä pesänjakaja X oli toimittanut A:n ja B:n välillä omaisuuden osituksen, jonka hän oli saattanut päätökseen 4.11.

1. Pesänjakaja oli katsonut, että A:n ja hänen ensimmäisen vaimonsa C:n välillä oli toimitettu lopullinen omaisuuden ositus, mistä oli ollut seurauksena, että Mäkirinta niminen tila RN:o 1:80 Laihian kunnan Kirkonkylässä kuului kokonaisuudessaan A:n ja B:n pesään. C oli kuollut 27.11.
2. A ja C:n lapset olivat äitinsä kuolinpesän osakkaina tilan osaomistajia eikä tilaa sen vuoksi voitu kokonaisuudessaan ottaa huomioon osituksessa, joka toimitettiin A:lle ja B:lle myönnetyn asumuseron jälkeen. Pesänjakajan menettely oli johtanut A:lle epäedulliseen tulokseen, kun hänen saamiinsa varoihin oli luettu omaisuutta, joka ei kuulunut ositettavaan pesään, ja hän siten oli saanut vähemmän omaisuutta kuin hänelle lain mukaan kuului. Pesänjakaja oli samoin katsonut, että ositustoimituksessa olisi sovittu puhelinosakkeen kuuluvan B:lle tulevaan omaisuuteen. Tällaista sopimusta ei ollut tehty eikä siitä myöskään ollut selvitystä asiakirjoissa. Pesänjakajan menettely oli johtanut A:lle epäedulliseen lopputulokseen. Pesänjakaja oli edelleen katsonut, että ositustoimituksen yhteydessä olisi sovittu Tampereen kaupungista olevan Asunto Oy P:n osakkeiden N:o 4349-4396, jotka oikeuttivat asunto-osakeyhtiön Tampereella omistamassa talossa sijaitsevan huoneiston hallintaan, olevan arvoltaan vain 160.000 markkaa. Tällaista sopimusta ei ollut tehty. Siinäkin tapauksessa, että sopimuksen katsottaisiin syntyneen, sopimus oli kohtuuton ja syntynyt olosuhteissa, jotka eivät A:ta sitoneet, koska hänellä ei ollut ollut tietoa Tampereen asuntojen hintatasosta. Hinta 160.000 markkaa oli esitetty B:n toimesta, vaikka tämä oli ollut erittäin hyvin tietoinen asuntojen korkeasta hintatasosta Tampereella. A oli esittänyt pesänjakajalle todistuksen, jonka mukaan osakehuoneiston hinta oli vähintään 230.000 markkaa. Kun pesänjakaja oli pitänyt huoneiston arvona 160.000 markkaa todellisen arvon ollessa vielä oleellisesti 230.000 markkaakin korkeampi, sopimus oli kohtuuton. Siinä tapauksessa, että pätevän sopimuksen olisi katsottu syntyneen, olisi sopimusta kohtuuttomana ollut soviteltava siten, että osituksessa otettiin huomioon huoneiston todellinen arvo. Pesänjakaja oli vielä katsonut, että asianosaiset olisivat yhdessä antaneet tyttärilleen D:lle ja E:lle rahalahjat. A oli osituksessa vaatinut, että koska hän ei ollut noita varoja lahjoittanut vaan sen oli tehnyt yksin B, lahjoitetut varat olisi ollut otettava osituksessa huomioon B:n varoina tai B olisi ollut velvoitettava suorittamaan A:lle vastiketta, koska B varat lahjoittamalla oli käyttänyt väärin oikeuttaan vallita avio-oikeuden alaista omaisuutta. Pesänjakaja oli hylännyt nämä A:n vaatimukset eikä ollut ottanut lahjoitettuja varoja huomioon osituksessa. Tämä pesänjakajan ratkaisu oli virheellinen. A on vaatinut osituksen muuttamista kerrotuilta osin tai asian palauttamista pesänjakajalle. Joka tapauksessa oli oikeustoimilain 36 §:n nojalla soviteltava Asunto Oy P:n osakkeiden arvosta tehdyksi väitettyä sopimusta. A on myös vaatinut oikeudenkäyntikujensa korvaamista korkoineen. Kihlakunnanoikeuden päätös 13.7.1989 A:n koti- ja asuinpaikka oli Korsholman kihlakunnan rekisteritoimiston kotipaikkatodistuksen mukaan ollut 31.8.1988 lukien Laihia ja hän oli todistuksen mukaan asunut Laihialla osoitteessa Q. Tämän vuoksi kihlakunnanoikeus on oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 2 §:n 2 momentin ja 16 luvun 1 §:n 2 momentin nojalla jättänyt asian tutkimatta. A on velvoitettu korvaamaan B:n oikeudenkäyntikulut kihlakunnanoikeudessa 8.449,40 markalla 16 prosentin korkoineen 13.7.1989 lukien. Vaatimukset hovioikeudessa A on valituksessaan vaatinut, että kihlakunnanoikeuden päätös kumotaan ja asia palautetaan Lapuan kihlakunnanoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi tai että asia siirretään käsiteltäväksi jossakin muussa toimivaltaisessa alioikeudessa. Lisäksi A on vaatinut korvausta oikeudenkäyntikuluistaan kihlakunnanoikeudessa ja hovioikeudessa korkoineen. B on antanut vastauksen, jossa hän on vaatinut valituksen hylkäämistä ja korvausta oikeudenkäyntikuluistaan hovioikeudessa korkoineen. Vaasan hovioikeuden päätös 24.5.1990 Asian tutkimatta jättämisen osalta kihlakunnanoikeuden päätös on jätetty pysyväksi. Koska Laihian kihlakunnanoikeus esitetyn selvityksen perusteella oli oikea alempi tuomioistuin käsittelemään jutun, hovioikeus on, kun sitä oli valituksessa pyydetty, oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 29 §:n 1 momentin nojalla siirtänyt jutun Laihian kihlakunnanoikeuteen, jonka tuli päätöksen saatua lainvoiman ilmoituksesta ottaa se käsiteltäväkseen. A:n tuli, jos hän tahtoi saattaa jutun Laihian kihlakunnanoikeuden käsiteltäväksi, kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun hovioikeuden päätös oli saanut lainvoiman, tehdä asiasta ilmoitus tuolle kihlakunnanoikeudelle ja sen jälkeen haasteen tiedoksiantamisesta säädetyssä järjestyksessä antaa B:lle tieto jutun käsiteltäväksi ottamisesta ja uudesta käsittelypäivästä uhalla, että hovioikeuden määräys muutoin katsottiin rauenneeksi. Oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuuden osalta kihlakunnanoikeuden päätös on kumottu. Laihian kihlakunnanoikeuden tuli päätöksessään antaa lausunto myös jutussa esitetyistä oikeudenkäyntikuluvaatimuksista. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA A:lle ja B:lle on 11.10.1990 myönnetty valituslupa. A on vaatinut hovioikeuden ja kihlakunnanoikeuden päätösten kumoamista ja asian palauttamista Lapuan kihlakunnanoikeuteen sekä korvausta oikeudenkäyntikuistaan kaikkien oikeusasteiden osalta korkoineen. B on vaatinut hovioikeuden päätöksen muuttamista siten, että lausuma jutun siirtämisestä Laihian kihlakunnaoikeuteen poistetaan, sekä siten, että Lapuan kihlakunnanoikeuden päätös jätetään B:lle maksettavien oikeudenkäyntikulujen osalta pysyväksi. B on lisäksi vaatinut korvausta oikeudenkäyntikuluistaan hovioikeuden ja Korkeimman oikeuden osalta korkoineen. Asianosaiset ovat vastanneet toistensa valituksiin ja vaatineet korvausta vastauskuluistaan korkoineen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 28.6.1991 Perustelut Avioliittolain 106 §:ssä tarkoitettu perintökaaren 23 luvun 10 §:n mukainen kuuden kuukauden määräaika A:n ja B:n välillä suoritetun, 4.11.1988 loppuun saatetun osituksen moittimiseksi on kulunut umpeen 4.5.1989 eli tämän jutun ollessa vireillä Lapuan kihlakunnanoikeudessa. Vaikka juttua on ajettu väärässä tuomioistuimessa, se on kuitenkin ollut jatkuvasti vireillä. Sen vuoksi hovioikeus on voinut siirtää jutun käsiteltäväksi toimivaltaisessa alioikeudessa Laihian kihlakunnanoikeudessa. Näillä sekä muutoin Lapuan kihlakunnanoikeuden ja hovioikeuden mainitsemilla perusteilla Korkein oikeus on ratkaissut jutun päätöslauselmasta ilmenevällä tavalla. Päätöslauselma Hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta. Laihian kihlakunnanoikeuden tulee päätöksessään antaa lausunto kaikista jutussa esitetyistä oikeudenkäyntikuluvaatimuksista. Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Ailio, Ådahl, Riihelä, Lindholm ja Suhonen