KKO/1991/161

1991 false KKO:1991:161 Kuukausipalkkainen leipomotyöntekijä oli säännöllisesti aloittanut työnsä yhtiössä kello 5.

1. Ennen kello 6.00 tehdystä työstä maksettiin niin sanottu aamutuntikorvaus. Työntekijällä oli itsenäisyyspäivän viettämisestä yleisenä juhla- ja vapaapäivänä annetun lain 3 §:n nojalla oikeus saada palkkaa tiistaiksi sattuneelta itsenäisyyspäivältä se määrä, jonka hän olisi ansainnut, jos hän olisi ollut työssä itsenäisyyspäivänä kello 5.00 alkaen. Yhtiö velvoitettiin suorittamaan työntekijälle kuukausipalkan lisäksi itsenäisyyspäivältä aamutuntikorvaus. L itsenäisyyspäivän viettämisestä yleisenä juhla- ja vapaapäivänä 3 § ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Kanne Vantaan kihlakunnanoikeudessa A on Finncatering Oy:lle 25.9.1989 tiedoksi toimitetun haasteen nojalla lausunut, että hän oli ollut työsopimuslain 1 §:n mukaisessa työsuhteessa yhtiöön vuodesta 1970 alkaen. Viimeisten vuosien ajan hän oli säännöllisesti tehnyt kahdeksan tunnin työpäivää ja työaika oli alkanut kello 5.
2. Leipomotyölain 5 §:n 2 momentin mukaan hänelle oli maksettu ennen kello 6.00 tehdystä työstä 100 prosentilla korotettu palkka eli niin sanottu aamutuntikorvaus. Itsenäisyyspäivän viettämisestä yleisenä juhla- ja vapaapäivänä annetun lain 2 §:n mukaan on itsenäisyyspäivän sattuessa arkipäiväksi työt yrityksissä keskeytettävä kuten sunnuntaina. Sanotun lain 3 §:n mukaan työntekijälle on maksettava itsenäisyyspäivältä, jos se muuten olisi ollut työpäivä, täyttä työpäivää vastaava palkka. Vuonna 1988 itsenäisyyspäivä oli ollut tiistai. Jos A:n työ ei olisi itsenäisyyspäivän johdosta tuolloin keskeytynyt, hän olisi tullut normaalisti työhön kello 5.
3. Yhtiö ei ollut maksanut A:lle itsenäisyyspäivältä täyttä työpäivää vastaavaa palkkaa vaan oli kieltäytynyt maksamasta hänelle aamutuntikorvausta kello 5.00 ja 6.00 väliseltä ajalta. A:n laskennallinen tuntipalkka oli joulukuussa 1988 ollut 40,20 markkaa. Tämän vuoksi A on vaatinut, että yhtiö velvoitetaan suorittamaan hänelle saamatta jäänyttä palkkaa 40,20 markkaa 16 prosentin korkoineen 15.12.1988 lukien. Yhtiön vastaus Yhtiö on kiistänyt kanteen perusteeltaan ja vaatinut korvausta oikeudenkäyntikuluistaan. Yhtiö on lausunut, että A:lle oli maksettu kuukausipalkkaa. A oli vuodesta 1984 lukien aloittanut normaalin kahdeksan tunnin työpäivänsä aamulla kello 5.
4. Leipomotyölain ja alan valtakunnallisen työehtosopimuksen nojalla aamulla ennen kello 6.00 tehdystä työstä maksettiin 100 prosentilla korotettu palkka. Niin sanottu aamutuntikorvaus maksettiin tehdystä työstä hankalan työajan perusteella. Työnantaja voi työnjohto-oikeutensa perusteella muuttaa työn totuttua päivittäistä alkamisajankohtaa. Itsenäisyyspäivän viettämisestä yleisenä juhla- ja vapaapäivänä annetun lain 3 §:ssä mainittu täyttä työpäivää vastaava palkka tarkoitti kannanottoa palkan maksamisesta täyden työpäivän pituiselta ajalta, mutta ei kannanottoa palkan määrään. Yhtiö on ilmoittanut, että aamutuntikorvauksen määrä oli ollut 40,02 markkaa tunnilta. Kihlakunnanoikeuden päätös 8.3.1990 Kihlakunnanoikeus on lausunut, että asiassa pyydetystä työtuomioistuimen lausunnosta ilmeni Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL r.y:n ja Elintarviketeollisuuden Työnantajaliitto ETTL r.y:n kannaksi, että leipomoiden työehtosopimus ei sisältänyt määräystä itsenäisyyspäivän palkan maksamisesta tai sen suuruudesta. Jutussa oli kysymys, kuten työtuomioistuin oli todennut, itsenäisyyspäivän viettämisestä yleisenä juhla- ja vapaapäivänä annetun lain tulkinnasta ja siitä, oliko työntekijällä, jonka työsuhteeseen sovellettiin leipomoiden työntekijöitä koskevaa työehtosopimusta, oikeus työehtosopimuksen 10 §:ssä ja leipomotyölain 5 §:n 2 momentissa tarkoitettuun 100 prosentilla korotettuun palkkaan ennen kello 6.00 tehdystä työstä itsenäisyyspäivältä, joka muutoin olisi ollut työntekijän työpäivä. Kannetta oli perusteltu sillä, että itsenäisyyspäivän viettämisestä yleisenä juhla- ja vapaapäivänä annetun lain 3 §:n 1 momentin mukaan työntekijälle oli maksettava itsenäisyyspäivältä, jos se muuten olisi ollut työpäivä, täyttä työpäivää vastaava palkka. Asiasta ei ollut aikaisemmin syntynyt erimielisyyttä. Vakiintunut tulkinta alalla oli, ettei niin sanottua aamutuntikorvausta makseta itsenäisyyspäivältä, vaikka sitä muutoin oli maksettu ainakin vuodesta 1957 lukien. Myöskään sanotussa laissa ei vuoden 1937 jälkeen ollut tapahtunut muutoksia, jotka antaisivat perusteen aikaisemman tulkinnan muuttamiselle. Itsenäisyyspäivän palkasta säädettäessä ei niin sanottua aamutuntisäännöstöä ollut. Myöhemmin syntyneen aamutuntikorvauksen maksuperusteena oli todella tehty työ. Työehtosopimuksessa ei ollut asiaa koskevaa määräystä eikä työehtosopimusta ollut perusteltua tulkita laajentavasti, etenkin kun työehtosopimuksen mukaisesta kuukausipalkan jakajasta johtuen myös itsenäisyyspäivän osalta aamutuntia vastaava ansionmenetyksen korvaus oli mahdollisesti tarkoitettu maksettavaksi tehtyjen aamutuntien palkassa. Tästä seikasta asianosaiset eivät olleet yksimielisiä, mutta asia liittyi työehtosopimuksen tulkintaan. Työnantajalla oli oikeus määrätä työajan alkamisesta eikä leipomoalan normaalia työpäivää ollut tulkittava niin, että se ilman muuta sopimusta koskisi myös vapaapäiviä. Itsenäisyyspäivän viettämistä yleisenä juhla- ja vapaapäivänä annetun lain 3 §:n säännös "täyttä työpäivää vastaava palkka" tarkoitti tähän tapaukseen sovellettuna, että palkka oli maksettava kahdeksan tunnin työpäivältä. Sanottua lakia säädettäessä oli normaali työpäivä saattanut olla aattopäivä tai muu lyhennetty työpäivä, joka kuitenkaan ei ollut ollut täysi työpäivä, ja säännös oli tulkittava tämän seikan selventämiseksi. A ei ollut esittänyt muutakaan perustetta kanteensa tueksi. Tämän vuoksi kihlakunnanoikeus on hylännyt kanteen. Asian tulkinnanvaraisuuden vuoksi A on velvoitettu korvaamaan yhtiön välttämättömät oikeudenkäyntikulut 2.000 markalla 16 prosentin korkoineen 8.3.1990 lukien. Helsingin hovioikeuden tuomio 9.1.1991 Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A oli saattanut jutun, on lausunut asiassa selvitetyn, että A oli vuodesta 1984 lukien säännöllisesti aloittanut työnsä yhtiössä kello 5.00 ja että A:lle maksettavan aamutuntikorvauksen määrä oli ollut yhtiön esittämä 40,02 markkaa. Itsenäisyyspäivän viettämisestä yleisenä juhla- ja vapaapäivänä 26.11.1937 annetun lain 3 §:n 1 momentin mukaan työntekijälle on töiden keskeyttämisestä huolimatta maksettava itsenäisyyspäivältä, jos se muuten olisi ollut työpäivä, täyttä työpäivää vastaava palkka. Myös aikaisemmassa, 8.11.1929 annetussa laissa joulukuun kuudennen päivän viettämisestä yleisenä juhla- ja vapaapäivänä oli samoin edellytyksin säädetty maksettavaksi täyttä työpäivää vastaava palkka. Viimeksi mainittua lakia koskevan hallituksen esityksen perusteluista (vuoden 1927 valtiopäivät N:o 17) ilmeni, että säännöksen tarkoituksena oli ollut, ettei työntekijän jokapäiväistä työansiota vähennetä. Sosiaaliministeriö oli neuvoteltuaan työmarkkinajärjestöjen edustajien kanssa 30.12.1948 antamassaan kiertokirjeessä 20/48 katsonut, että sanonnalla täyttä työpäivää vastaava palkka tarkoitettiin sitä palkkaa, minkä työntekijä työssä ollessaan sinä päivänä olisi ansainnut. Myös oikeuskirjallisuudessa oli katsottu, että säännöksen tarkoituksena oli järjestää työntekijälle korvaus siitä ansionmenetyksestä, mikä itsenäisyyspäivän viettämisestä vapaapäivänä hänelle aiheutui. Mainituilla perusteilla ja koska A:n säännöllinen työaika oli alkanut kello 5.00, hovioikeus on katsonut, että A:lle oli 6.12.1988 aiheutunut itsenäisyyspäivän viettämisestä vapaapäivänä ansion menetystä sen lisäksi, mitä yhtiö oli hänelle suorittanut, vielä 40,02 markkaa. Itsenäisyyspäivän viettämisestä yleisenä juhla- ja vapaapäivänä annetun lain 3 §:n 1 momentin nojalla yhtiö oli velvollinen suorittamaan A:lle mainitun määrän. Sen vuoksi hovioikeus on kumonnut kihlakunnanoikeuden päätöksen ja A on vapautettu velvollisuudesta suorittaa yhtiölle maksettavaksi tuomittua oikeudenkäyntikulujen korvausta 2.000 markkaa korkoineen. Yhtiö on velvoitettu suorittamaan A:lle maksamattomana palkkana 40,02 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 25.9.1989 lukien sekä korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa hovioikeudessa 900 markalla. Kun kihlakunnanoikeuden päätös oli kumottu, yhtiölle ei tullut korvausta vastauskuluistaan hovioikeudessa. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Valituslupa on myönnetty 8.5.
5. Yhtiö on vaatinut kanteen hylkäämistä ja korvausta oikeudenkäyntikuluistaan. A on antanut häneltä pyydetyn vastauksen. A on vaatinut muutoksenhakemuksen hylkäämistä ja yhtiön velvoittamista korvaamaan hänen vastauskulunsa korkoineen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 15.11.1991 Hovioikeuden tuomiota ei muuteta. Yhtiö velvoitetaan korvaamaan A:n vastauskulut Korkeimmassa oikeudessa 1.100 markalla 16 prosentin korkoineen tämän tuomion antamisesta lukien. Ratkaisuun osallistuneet: presidentti Heinonen, oikeusneuvokset Nybergh, Ketola, Taipale ja ylimääräinen oikeusneuvos Heikonen