KKO/1991/181

1991 false KKO:1991:181 Vrt. KKO:1961-II-129 Lääninverovirasto valvoi A:n konkurssissa vuodelta 1987 pidättämättä ja suorittamatta jätettyjen, myöhemmin maksuunpantavien ennakonpidätysten ja työnantajan sosiaaliturvamaksujen sekä veronlisäysten yhteisenä enimmäismääränä 50.000 markkaa. A riitautti valvonnan sillä perusteella, että hänellä ei tuona vuotena ollut ollut työntekijöitä. Korkein oikeus katsoi, että ennakonpidätysvelvollisuutta ja sosiaaliturvamaksun suorittamisvelvollisuutta koskevat velat ovat julkisoikeudellisia saatavia, joiden peruste ja määrä vahvistetaan hallinto-oikeudellisessa järjestyksessä. Kun lääninverovirasto oli lainvoimaisessa konkurssituomiossa osoitettu eri oikeudenkäynnissä näyttämään saatavansa toteen, Korkein oikeus jätti kanteen julkisoikeudellisen saatavan perustetta sekä määrää koskevana tutkimatta ja vahvisti lääninveroviraston kanteesta sille maksettavaksi konkurssipesän varoista sen määrän, mikä ennakkoperintälaissa ja laissa työnantajan sosiaaliturvamaksusta säädetyssä järjestyksessä lainvoimaisesti ehkä määrättiin A:n maksettavaksi, kuitenkin enintään 50.000 markkaa. KS 96 § ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Vaasan lääninveroviraston kanne Kauhavan kihlakunnanoikeudessa Vaasan lääninverovirasto on A:n konkurssipesälle 15.6.1990 tiedoksi toimituttamansa haasteen nojalla lausunut, että tuomio A:n konkurssissa oli julistettu 24.4.1990 ja se oli tullut kaikkiin nähden lainvoimaiseksi. Kihlakunnanoikeus oli siinä osoittanut Vaasan lääninveroviraston kolmessa kuukaudessa tuomion lainvoimaiseksi tulemisesta konkurssipesän hallintoa, joka edustaa myös riitauttajaa, vastaan vireille pantavassa eri oikeudenkäynnissä näyttämään toteen lääninveroviraston valvontapöytäkirjan kohdan 9 kohdassa 1 valvoman ja A:n esiinhuudossa riitauttaman saatavan. Tämä saatava oli käsittänyt pidättämättä tai suorittamatta jätettyjä ennakonpidätyksiä ja suorittamatta jätettyjä työnantajan sosiaaliturvamaksuja veronlisäyksineen palkanmaksuvuodelta 1987 ja ollut määrältään enintään 50.000 markkaa. Lääninverovirasto on sen vuoksi vaatinut, että sen valvoma saatava ja valvonta vahvistetaan oikeaksi. Lisäksi lääninverovirasto on vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista korkoineen. Konkurssipesän vastaus Konkurssipesä on viitaten A:n esiinhuudossa lausumaan, että valvottu saatava oli perusteeton, koska A:lla ei vuonna 1987 ollut ollut työntekijöitä lainkaan, vastustanut kannetta ja vaatinut korvausta oikeudenkäyntikuluistaan korkoineen. Kihlakunnanoikeuden päätös 25.9.1990 Perustelu Kihlakunnanoikeus on ensin todennut, että haastehakemuksessa oli puhuttu 50.000 markan sijasta 5.000 markan määräisestä valvonnasta. Koska kuitenkin haastehakemuksen sananmuoto kokonaisuutena oli tarkoittanut, siltä osin kuin nyt on kysymys, nimenomaan lääninveroviraston suorittamaa 50.000 markan määräistä valvontaa, kihlakunnanoikeus on katsonut, että kysymys oli kirjoitusvirheestä, jolla ei ollut merkitystä kanteen tutkimisen kannalta 50.000 markan määräisenä. Virheen oikaiseminen ei siten ollut kanteen muuttamista. Pääasian osalta on jäänyt näyttämättä, että A:lla olisi vastoin riitautusta ollut työväkeä vuonna

1. Tuomiolauselma Kanne on hylätty. Vaasan lääninverovirasto on velvoitettu korvaamaan A:n konkurssipesän oikeudenkäyntikulut 2.000 markalla 16 prosentin korkoineen 25.9.1990 lukien. Vaasan hovioikeuden tuomio 7.3.1991 Hovioikeus, jonka tutkittavaksi lääninverovirasto oli saattanut jutun vaatien kanteen hyväksymistä ja konkurssipesän velvoittamista korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut jutussa korkoineen, on jättänyt kihlakunnanoikeuden päätöksen pysyväksi. Lääninverovirasto on velvoitettu suorittamaan A:n konkurssipesälle korvaukseksi vastauskuluista hovioikeudessa 900 markkaa 16 prosentin korkoineen 7.3.1991 lukien. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Lääninverovirastolle on myönnetty valituslupa 6.6.
2. Lääninverovirasto on vaatinut kanteensa hyväksymistä ja oikeudenkäyntikulujensa korvaamista kaikissa oikeusasteissa korkoineen. Konkurssipesä ei ole antanut siltä pyydettyä vastausta. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 13.12.1991 Perustelut Vaasan lääninverovirasto on valvonut A:n konkurssissa muun muassa vuonna 1987 pidättämättä tai suorittamatta jätettyjen ennakkojen ja suorittamatta jätettyjen sosiaaliturvamaksujen myöhemmin maksuunpantavana määränä enintään 50.000 markkaa. Konkurssisäännön 24 §:n 3 momentin mukaan velkojan, saadakseen maksun konkurssiin luovutetuista varoista, on valvottava myös saatavat, joiden määriä ei voida tarkalleen määrätä. A on riitauttanut tältä osin lääninveroviraston valvonnan sillä perusteella, että hänellä ei ole ollut sanottuna vuotena työntekijöitä. Konkurssituomiossa kihlakunnanoikeus on osoittanut lääninveroviraston eri oikeudenkäynnissä näyttämään toteen valvomansa riitautetun saatavan. Tämän vuoksi lääninverovirasto on kanteessaan vaatinut, että kysymyksessä oleva saatava ja sitä koskeva valvonta vahvistetaan oikeaksi. Työnantajan ennakonpidätysvelvollisuutta ja sosiaaliturvamaksun suorittamisvelvollisuutta koskevat velat ovat julkisoikeudellisia saatavia, joiden peruste ja määrä vahvistetaan hallinto-oikeudellisessa järjestyksessä. Tämän vuoksi alempien oikeuksien olisi pitänyt konkurssituomiossa annetusta osoituksesta huolimatta jättää kanne julkisoikeudellisen saatavan perustetta sekä määrää koskevana tutkimatta. Lääninveroviraston valvoma saatava tulee kuitenkin määrätä maksettavaksi konkurssipesän varoista sen määräisenä kuin se ennakkoperintälain ja työnantajan sosiaaliturvamaksusta annetun lain säätämässä menettelyssä tulee vahvistetuksi. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomio ja kihlakunnanoikeuden päätös kumotaan ja poistetaan. Vaasan lääninveroviraston vaatimus siitä, että sen valvoma saatava vahvistetaan oikeaksi, jätetään tutkimatta. Lääninverovirastolle vahvistetaan maksettavaksi A:n konkurssipesän varoista se määrä, mikä ennakkoperintälaissa ja työnantajan sosiaaliturvamaksusta annetussa laissa säädetyssä järjestyksessä lainvoimaisesti ehkä määrätään A:n maksettavaksi vuodelta 1987 pidättämättä tai suorittamatta jätettyjen ennakkojen ja suorittamatta jätettyjen sosiaaliturvamaksujen ja siitä johtuvan veronlisäyksen johdosta, yhteensä kuitenkin enintään 50.000 markkaa. Kun asia on ollut niin sekava ja epätietoinen, että oikeudenkäyntiin on ollut perusteellista aihetta, jäävät Vaasan lääninverovirastolla Korkeimmassa oikeudessa olleet kulut sen itsensä kärsittäviksi. Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Ailio, Nybergh, Ketola, Taipale ja Wirilander