KKO/1991/22

1991 false KKO:1991:22 Kysymys avioeroon tuomittujen puolisoiden lopulliseksi osituksekseen hyväksymän ositussopimuksen ehtojen kohtuullistamisesta. OikTL 36 § 1 mom ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Kajaanin kihlakunnanoikeuden päätös 27.10.1987 Kihlakunnanoikeus on katsonut selvitetyksi, että sitten kun kantaja A ja vastaaja B oli Kajaanin kihlakunnanoikeuden 10.4.1984 julistamalla lainvoiman saaneella päätöksellä tuomittu asumuseroon, asianosaiset olivat 13.6.1984 ja 15.6.1984 vahvistaneet jo aiemmin 6.3.1984 asumuseron varalta tekemänsä sopimuksen lopulliseksi ositussopimuksekseen. Sopimuksessa vastaaja oli sitoutunut suorittamaan kantajalle tasinkona kaikkiaan 80.000 markkaa, joka oli sovittu suoritettavaksi ilman korkoa 11 erässä vuosittain joulukuussa siten, että vuonna 1984 suoritettiin 4.000 markkaa, vuosina 1985 ja 1986 kumpanakin 5.000 markkaa, vuonna 1987 ja 1988 kumpanakin 6.000 markkaa, vuonna 1989 7.000 markkaa, vuonna 1990 8.000 markkaa, vuonna 1991 9.000 markkaa sekä vuosina 1992, 1993 ja 1994 kunakin 10.000 markkaa. Sopimuksessa asianosaiset olivat sopineet muun ohessa myös heidän yhteisen lapsensa huollosta ja elatusavusta siten, että lapsi jäisi isänsä B:n huoltoon ja A sitoutuisi maksamaan lapselle elatusavuksi 400 markkaa kuukausittain etukäteen, kunnes lapsi täytti 18 vuotta. Sopimusta tehtäessä asianosaiset olivat suullisesti sopineet, että tasinkoerät, jotka oli laskettu siten, että ne vastasivat vuosittain sitä elatusapua, jota kantaja joutui maksamaan vastaajan huoltoon uskotulle lapselle, kuitattiin aina vuoden lopussa vuoden aikana erääntyneitä maksamattomia elatusapuja vastaan. Asianosaiset olivat siis edellyttäneet, ettei kantaja perinyt sovittua vuosittaista tasinkoerää ja että vastaaja taas ei käyttänyt perintävaltuuttaan elatusavun suhteen. Kuitenkin jutussa on selvitetty, että heti heinäkuussa 1984 vastaaja oli ryhtynyt perimään kuukausittain mainittua elatusapua ja että myös kantaja oli vaatinut tasingon maksamista sopimuksen mukaisesti. Edelleen kihlakunnanoikeus on katsonut selvitetyksi, että edellä mainitun vuoden 1984 joulukuussa maksettavaksi sovitun erän vastaaja oli maksanut 18.1.1985, vuoden 1985 joulukuussa maksettavaksi sovitun erän 22.1.1986 ja vuoden 1986 joulukuussa maksettavaksi sovitun erän 15.5.

1. Ositussopimuksessa ei kuitenkaan ollut sovittu siitä, että maksuerien viivästyessä kantajalla olisi ollut oikeus heti vaatia myös erääntymättä olevat maksuerät. Kantajalla ei viivästysten johdosta muullakaan perusteella ollut katsottava olleen oikeutta vaatia sovituista maksuehdoista poiketen maksamatta olevan tasingon välitöntä suorittamista. Kihlakunnanoikeus on vielä katsonut, että ositussopimuksen noudattaminen, ottaen huomioon sopimuksen solmimisen jälkeen vallinneet olosuhteet ja muut seikat, siltä osalta kuin tasingon suorittamisesta oli sovittu kerrotuin tavoin ilman korkoa, johtaisi tasingon saajan A:n kohdalta kohtuuttomuuteen. Sen vuoksi kihlakunnanoikeus on, hyläten kanteen enemmälti, oikeustoimilain 36 §:n 1 momentin nojalla kohtuullistanut sopimuksen maksuehtoja siten, että B:n oli suoritettava vielä maksamatta oleville tasinkoerille juoksevaa korkoa haasteen tiedoksiantopäivästä 15.6.1987 lukien. Korko oli määrältään Suomen Pankin kulloinkin voimassa olevaa peruskorkoa vastaavan korkokannan suuruinen. Peruskorko oli kihlakunnanoikeuden päätöksen julistamispäivään saakka ollut 7 prosenttia. Asian laatuun katsoen kihlakunnanoikeus on kuitenkin määrännyt, että asianosaiset saivat pitää heillä jutussa olleet oikeudenkäyntikulut vahinkonaan. Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 1.3.1990 Hovioikeus, jossa A ja B hakivat muutosta, A toistaen kanteensa sekä B vaatien kanteen hylkäämistä kokonaisuudessaan ja A:n velvoittamista korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa, ei ole muuttanut kihlakunnanoikeuden päätöstä. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Valituslupa on myönnetty 28.5.
2. B on vaatinut, että kanne hylätään ja A velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa kaikissa oikeusasteissa korkoineen. B on lausunut muun muassa, että tasinkosumma sekä määrän että maksutavan osalta on kytkeytynyt elatusapuun. Elatusavun vuosittaiset korotukset on pyritty ennakoimaan. Vuosittaiset tasinkoerät on kytketty oletettuun elatusapujen indeksikorotuskehitykseen. Elatusapujen kehitys ennakoitiin kuitenkin väärin, koska elatusavut ovat kohonneet oletettua vähemmän. Näin ollen ei voida katsoa, että sopimus maksuehdoiltaan olisi A:lle kohtuuton, kun A päin vastoin on saanut sopimuksesta johtuvaa perusteetonta hyötyä, minkä määrä vuosittain vain tulee lisääntymään. A on antanut vastauksen, jossa hän on vaatinut valituksen hylkäämistä ja B:n velvoittamista korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa Korkeimmassa oikeudessa korkoineen. A on lausunut muun muassa, että B on jättänyt huomioon ottamatta vertailun ositustoimitukseen sisältyvästä omaisuuden ja tasingon suhtautumisesta keskenään. B:lle jäänyt omaisuus on sopimuksen tekemisen jälkeen noussut arvoltaan noin kaksinkertaiseksi, joten B on hyötynyt, jos alunperin sovittua ositussopimusta ei kohtuullisteta alempien oikeuksien määräämällä tavalla. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 7.2.1991 Perustelut Asianosaiset ovat 6.3.1984 tehneet kihlakunnanoikeuden päätöksessä selostetun sopimuksen asumuseron varalta, jonka he ovat 13.6.1984 ja 15.6.1984 ja siis yli kolme kuukautta myöhemmin vahvistaneet lopulliseksi ositussopimuksekseen. Asianosaisten tarkoituksena tasingon määrän ja sen vuosittain erääntyvien osien osalta on ollut, että ne vastaisivat A:n suoritettavien elatusapujen määrää ja että sanotut suoritukset kuitattaisiin kunkin kalenterivuoden lopussa ilman rahasuorituksia. Sopimuksen vahvistamisen jälkeen on ilmennyt, ettei elatusavun määrä ole lainmukaisten indeksikorotusten johdosta vuosittain noussut asianosaisten sopimusta tehtäessä edellyttämään määrään, vaan se on jäänyt vuosina 1985, 1987 ja 1988 huomattavasti sen alle. Sopimus ja sen tarkoitus olennaisilta osilta on toteutunut. Sen vuoksi ei ole syytä sovitella tasingon maksutapaa koskevia ehtoja. Koska A häviää juttunsa Korkeimmassa oikeudessa, hänen tulee korvata B:n oikeudenkäyntikulut täällä. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomio ja kihlakunnanoikeuden päätös B:lle tuomitun koronmaksuvelvollisuuden osalta kumotaan ja ne hylätään kokonaisuudessaan sekä B vapautetaan hänelle määrätystä koronmaksuvelvollisuudesta. A velvoitetaan korvaamaan B:n kulut täällä 2.000 markalla 16 prosentin korkoineen Korkeimman oikeuden tuomion antamisesta lukien. Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Ailio, Portin, Lindholm, Taipale ja Suhonen