1991 false KKO:1991:40 Ammatillisen kurssikeskuksen opettaja oli työsuhteensa alusta alkaen tehnyt niin sanotut täydet opetustunnit. Tästä vakiintuneesta käytännöstä oli muodostunut hänen työsuhteensa

§:n mukaan tuntiopettajan opetustuntien lukumäärä viikossa voi vaihdella minimin 16:n ja maksimin 35:n opetustunnin välillä. Tuntiopettajille maksettiin palkkaa tehtyjen opetustuntien perusteella. Vaikka oikeudessa oli todistajien kertomusten perusteella selvitetty, että A oli kurssikeskuksessa työskennellessään pääsääntöisesti tehnyt täysiä 35 opetustunnin työviikkoja, muutamia lyhyitä jaksoja ja irtisanomisaikaa lukuun ottamatta, tämä ei osoittanut, että työsopimuksen ehdoksi olisi sovittu oppilasmääristä ja olosuhteista riippumatta täydet opetustunnit. A oli myöntänyt, että kaupungilla oli ollut laillinen syy hänen työsopimuksensa irtisanomiseen koulutuksen supistumisen takia. Metalliosaston koulutuksen supistumista ja oppilasmäärän vähenemistä oli ollut havaittavissa jo A:n työsopimuksen irtisanomisaikana. Ammatillisten kurssikeskusten toiminta oli tarkoin säännelty työllisyyskoulutuksesta annetussa laissa, jonka 1 §:n 2 momentin mukaan koulutusta järjestettäessä oli erityisesti kiinnitettävä huomiota talouselämän rakennemuutosten ja teknisen kehityksen työvoiman kysynnässä ja tarjonnassa aiheuttamiin muutoksiin. Näyttämättä oli jäänyt, että kaupunki olisi irtisanomisajan palkan määräyksiä kiertääkseen tahallaan tai huolimattomuudesta laiminlyönyt sille työsopimuslaista tai A:n työsopimuksesta johtuvien velvollisuuksien täyttämisen. Näyttämättä oli myös jäänyt, että kaupunki olisi lomauttanut A:n irtisanomisen yhteydessä ja että lomautus olisi tullut voimaan siten, että A ei ollut saanut hyväkseen työsopimuksen lakkaamista koskevaa irtisanomisaikaa. A:han sovellettavan työehtosopimuksen liitteen 7/K-TES 1986 20 §:ssä säädettiin lomautuksesta. Määräyksen mukaan opettaja voitiin lomauttaa väliajaksi, mikäli työnantajasta tai opettajasta riippumattomasta syystä kurssien välinen aika muodostui pitemmäksi kuin työsuhteessa noudatettu säännöllinen irtisanomisaika. Lomautus koski työehtosopimuksen mukaan siis työsuhteen kestäessä olevaa kurssien välistä aikaa, ei työsuhteen päättymistilannetta. Tämän vuoksi raastuvanoikeus on hylännyt A:n kanteen näyttämättömänä ja perusteettomana. A on velvoitettu yhteisvastuullisesti jutussa myös kantajana olleen Kajaanista olevan opettajan B:n kanssa korvaamaan kaupungin oikeudenkäyntikulut 5.000 markalla 16 prosentin korkoineen päätöksen julistamispäivästä lukien. Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 25.1.1990 Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A oli valittamalla saattanut jutun, on katsonut selvitetyksi, että A oli ollut kaupungin palveluksessa Kajaanin ammatillisessa kurssikeskuksessa raastuvanoikeuden päätöksessä kerrotuin tavoin. A:n työsopimukseen sovellettavan kunnallisen kuukausipalkkaisia työntekijöitä (toimihenkilöitä) koskevan työehtosopimuksen liitteen 7/

§:ssä, jonka nojalla kaupunki oli katsonut olevansa oikeutettu muuttamaan A:n työtunteja tilanteen mukaan, oli vain määrätty päätoimisen tuntiopettajan opetustuntien lukumäärän ja hänen velvollisuuksiinsa kuuluvien muiden työtuntien kuin opetustuntien suhteesta viikossa, eikä työnantajalla tuon säännöksen nojalla ollut oikeutta yksipuolisesti muuttaa päätoimisen tuntiopettajan viikottaisten opetustuntien määrää. A:n työsuhteen ehtona oli irtisanomishetkellä katsottava olleen 35 opetustunnin viikottainen työaika. Vaikka työnantaja ei ollut järjestänyt hänelle sanottua määrää opetustunteja irtisanomisaikana, työnantajalla oli työsopimuslain 38 a §:stä ilmenevän oikeusohjeen mukaan ollut velvollisuus maksaa täyttä opetustuntimäärää vastaava palkka irtisanomisajalta. A:lla oli myös oikeus saada noiden työtuntien mukaan lasketut lomakorvaus ja lomaraha. Koska A:n edellä sanottujen saatavien suoritus oli työsuhteen päättyessä viivästynyt, hänellä oli oikeus saada odotusajan palkkana täysi palkka kuudelta odotuspäivältä. Kaupunki ei ollut kiistänyt vaadittuja korvauksia määriltään. Sen vuoksi hovioikeus on kumonnut raastuvanoikeuden päätöksen A:ta koskevilta osilta ja vapauttanut hänet korvaamasta kaupungin oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat jääneet raastuvanoikeuden päätökseen osaltaan tyytyneen B:n yksin korvattaviksi. Kaupunki on velvoitettu suorittamaan A:lle irtisanomisajan palkkaa 11.798,10 markkaa, lomakorvausta 2.707,60 markkaa ja lomarahaa 1.353,80 markkaa, kaikki määrät 16 prosentin korkoineen työsuhteen päättymispäivästä 15.1.1988 alkaen sekä odotusajan palkkana 2.851,40 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 31.3.1989 alkaen. Lisäksi kaupunki on velvoitettu suorittamaan A:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista jutussa 7.000 markkaa 16 prosentin korkoineen hovioikeuden tuomion antopäivästä. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Valituslupa on myönnetty 24.4.

1. Kaupunki on valituksessaan vaatinut hovioikeuden tuomion kumoamista ja kanteen hylkäämistä sekä korvausta oikeudenkäyntikuluistaan. A on antanut häneltä pyydetyn vastauksen kaupungin muutoksenhakemukseen ja vaatinut korvaukseksi vastauskuluistaan 1.000 markkaa 16 prosentin korkoineen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 25.3.1991 Perustelut A on vuonna 1972 tullut kaupungin palvelukseen ammatillisen kurssikeskuksen opettajaksi. Hänellä on ollut niin sanotut täydet opetustunnit eli viikottain 35 opetustuntia ja 5 tuntia muuta työtä. A on 28.12.1978 tehdyn kirjallisen työsopimuksen
2. kohdan mukaan ollut metallialan opettaja. Työsuhde on
3. kohdan mukaan ollut voimassa toistaiseksi. Työaika on
4. kohdan mukaan määräytynyt työehtosopimuksen määräysten ja ammattikasvatushallituksen ohjeiden mukaisesti. Sanotussa kohdassa on lisäksi mainittu, että "Tämän työehtosopimuksen voimassa ollessa voidaan työaikaa muuttaa noudattaen sovellettavan työehtosopimuksen määräyksiä." Kirjallisen työsopimuksen tekeminen ei ole muuttanut A:n työtehtäviä, vaan hän on edelleen tehnyt niin sanotut täydet opetustunnit. A:n asemalle päätoimisena opettajana on vuodesta 1973 lähtien haettu ammattikasvatushallituksen vahvistus. Tästä vahvistusmenettelystä on luovuttu vuonna 1982, mutta luopuminen ei ole vaikuttanut A:n työsuhteeseen. Hän on tämän jälkeenkin tehnyt niin sanotut täydet opetustunnit. Kurssikeskuksella ei enää vuosina 1986 ja 1987 ole ollut tarjota A:lle yhtä runsaasti opetustunteja kuin aikaisemmin. Tämän vuoksi A on lomautettu useampaan otteeseen. A on lomautusajoilta saanut työttömyysavustusta. Kaupunki on 15.9.1987 irtisanonut A:n työsuhteen päättymään 15.1.
5. Irtisanomisaikana A:lle on ajalla 1.10.-31.12.1987 annettu eri aikoina vaihdellen vain 16-26 opetustuntia viikossa. Tämä on alentanut A:n irtisanomisajan palkkaa, koska hänen palkkauksensa on perustunut opetustuntien lukumäärään. A on edellä kerrotuin tavoin vuodesta 1972 alkaen tehnyt vähäisin poikkeuksin niin sanotut täydet opetustunnit. Tästä vakiintuneesta käytännöstä on muodostunut hänen työsuhteensa ehto. A:n työsuhteen ehtona on siten irtisanomishetkellä ollut 35 opetustunnin viikottainen työaika. Kaupunki ei ole voinut yksipuolisesti muuttaa tätä ehtoa. Kaupunki on näin ollen irtisanomisajan opetustuntien vähäisestä lukumäärästä riippumatta työsopimuslain 38 a §:stä ja 42 §:n 3 momentista ilmenevät oikeusohjeet huomioon ottaen ollut velvollinen maksamaan työnantajan käytettävissä olleelle A:lle täyden palkan myös irtisanomisajalta. A:han sovellettavan kunnallisen kuukausipalkkaisia työntekijöitä (toimihenkilöitä) koskevan työehtosopimuksen liitteen 7/

§:ssä on vain määrätty päätoimisen tuntiopettajan opetustuntien lukumäärän ja muiden työtuntien välisestä suhteesta. Kaupungilla ei tuon määräyksen nojalla ole ollut oikeutta yksipuolisesti muuttaa A:n viikottaisten opetustuntien lukumäärää. Työehtosopimuksessa ei ole ollut muutakaan tähän oikeuttavaa määräystä. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että A:lla on oikeus vaatimaansa irtisanomisajan palkkaan sekä sen johdosta myös lomakorvaukseen ja lomarahaan. Työsuhteesta johtuneiden saatavien suoritus on työsuhteen päättyessä viivästynyt, joten A:lla on oikeus myös vaatimaansa odotusajan palkkaan. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. Kajaanin kaupunki velvoitetaan suorittamaan A:lle korvaukseksi vastauskuluista täällä 1.000 markkaa 16 prosentin korkoineen tuomion antamisesta. Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Salervo, Portin, Nikkarinen, Taipale ja Wirilander