KKO/1991/48

1991 false KKO:1991:48 Kannetta, jossa perintökaaren 17 luvun 1 tai 2 §:n nojalla vaadittiin irtaimen lahjan julistamista pätemättömäksi ja lahjan palauttamista kuolinpesään, voitiin ajaa vastaajan kotipaikan tuomioistuimessa. PK 17 luku 1 § PK 17 luku 2 § ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Kanteet Tuusulan kihlakunnanoikeudessa A on 3.2.1987 B:lle tiedoksi annetun haasteen nojalla lausunut, että Helsingistä ollut C, joka oli 24.6.1945 vihitty toiseen avioliittoonsa A:n 9.6.1973 kuolleen sisaren D:n kanssa, oli kuollut 16.5.

1. C ja D:n 26.8.1964 tekemän keskinäisen testamentin mukaan jälkeen jäänyt puoliso sai heidän pesänsä kaiken omaisuuden täysin omistusoikeuksin ja molempien kuoltua omaisuus oli jaettava lain mukaan. A oli D:n perillisenä C:n kuolinpesän osakas. C oli kuolinpäivänsä aamuna allekirjoittamallaan lahjakirjalla lahjoittanut K:n osakkeet nro:t 10044-10309, jotka oikeuttivat huoneiston B 35 hallintaan yhtiön omistamassa talossa osoitteessa Kotikonnuntie 9, Helsinki, sekä koti-irtaimistonsa B:lle ehdoin, että C sai asua huoneistossa ja käyttää sitä kotinaan kuolemaansa saakka omistusoikeuden siirtyessä heti B:lle. Lahjoitusta oli pidettävä sopimuksena elossa olevan henkilön jäämistöstä. Lahjoitusta ei ollut tehty testamentille säädetyssä muodossa. Mainituilla perusteilla A on ensisijaisesti vaatinut, että C:n B:lle tekemä lahjoitus perintökaaren 17 luvun 1 tai 2 §:n nojalla julistetaan pätemättömäksi ja että B velvoitetaan luovuttamaan omaisuus tai, jollei se ollut tallella, sen arvo 320.000 markkaa lahjoituspäivästä laskettavine 16 prosentin korkoineen pesänselvittäjän hallintaan. C oli lahjoituksella aiheuttanut omaisuutensa olennaisen vähentymisen eikä hänen pesänsä varoista ollut suoritettavissa vastiketta A:lle. Tämän vuoksi A on toissijaisesti perintökaaren 3 luvun 3 §:n 2 momentin nojalla vaatinut lahjakirjassa mainitun omaisuuden tai sen arvon 320.000 markkaa lahjoituspäivästä laskettavine 16 prosentin korkoineen palauttamista C:n kuolinpesään. Vielä A on vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista 16 prosentin korkoineen. C:n kuolinpesään määrätty pesänselvittäjä varatuomari X on 25.6.1987 B:lle tiedoksi annetun haasteen nojalla niin ikään vaatinut, että C:n B:lle tekemä lahjoitus julistetaan perintökaaren 17 luvun 1 tai 2 §:n perusteella mitättömäksi ja että B velvoitetaan luovuttamaan saamansa omaisuus C:n kuolinpesään sekä korvaamaan kuolinpesän oikeudenkäyntikulut korkoineen. Kihlakunnanoikeus on ottanut kanteet yhdessä käsiteltävikseen. Vastine B on vaatinut, että kanteet jätetään väärässä tuomioistuimessa nostettuina tutkimatta. Sen varalta, että kanteet kuitenkin tutkittaisiin, B on vaatinut niiden hylkäämistä. Maksuton oikeudenkäynti Kihlakunnanoikeus on myöntänyt A:lle ja B:lle maksuttoman oikeudenkäynnin sekä määrännyt Helsingin kaupungin yleisen oikeusavustajan Y:n A:n ja varatuomari Z:n B:n oikeudenkäyntiavustajaksi. Kihlakunnanoikeuden päätös 14.12.1987 Perintökaaren 3 luvun 3 §:n 2 momentin ja oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 2 §:n 1 momentin nojalla kihlakunnanoikeus on katsonut, että se oli toimivaltainen asiassa. Kihlakunnanoikeus on lausunut, että C, joka oli solminut toisen avioliittonsa A:n sisaren D:n kanssa, oli kuollut 16.5.
2. C:llä oli ollut ensimmäisestä avioliitostaan yksi lapsi, kun taas avioliitto D:n kanssa oli ollut lapseton. C ja D:llä oli ollut keskinäinen omistusoikeustestamentti, jonka C oli asianmukaisesti valvonut vuonna 1973 kuolleen D:n jälkeen ja jonka testamentin C:n toissijaiset perilliset, muun ohessa A, olivat 9.9.1979 hyväksyneet ja sitoutuneet olemaan sitä moittimatta millään perusteella. C:n kuolinpesän omaisuus oli 18.9.1986 määrätty luovutettavaksi pesänselvittäjän hallintoon ja pesänselvittäjäksi oli määrätty X. C oli 16.5.1986 allekirjoittamallaan lahjakirjalla lahjoittanut B:lle omistamansa K:n osakkeet nrot 10044-10309, jotka oikeuttivat huoneiston nro B 35 hallintaan mainitussa asunto-osakeyhtiössä, pidättäen itselleen oikeuden asua ja käyttää mainittua huoneistoa kotinaan kuolemaansa saakka. Lahjoitukseen sisältyi asunnossa oleva koti-irtaimisto kokonaisuudessaan ja lahjakirjan mukaan omistusoikeus osakkeisiin ja koti-irtaimistoon siirtyi B:lle lahjakirjan allekirjoittamisella. C oli allekirjoittanut lahjakirjan lahjanantajana ja B lahjansaajana kahden esteettömän todistajan läsnäollessa kaikkien ollessa tietoisia lahjakirjan sisällöstä ja tarkoituksesta. Osakekirjaan oli merkitty C:n avoin siirto. Koska B:llä oli ollut hallussaan asianmukaisesti siirretty osakekirja ja koska omistusoikeus lahjakirjan mukaan oli siirtynyt sen allekirjoittamisella, kihlakunnanoikeus on katsonut, että lahjoitus oli tullut täytetyksi, vaikka C oli pidättänyt itselleen oikeuden asua ja käyttää lahjakirjassa tarkoitettua huoneistoa kotinaan kuolemaansa saakka. Kihlakunnanoikeus on lisäksi katsonut, että C oli edellä kerrotun testamentin nojalla ollut oikeutettu elinaikanaan määräämään omaisuudestaan. Sen vuoksi kihlakunnanoikeus on hylännyt kanteet kokonaisuudessaan. Valtion varoista on maksettu Z:lle B:n avustamisesta kulujen korvaukseksi ja palkkioksi yhteensä 7.783,10 markkaa ja A:lle kulujen korvaukseksi 361,15 markkaa, mitkä määrät samoin kuin valtion varoista maksetut todistajanpalkkiot on jätetty valtion vahingoksi. Helsingin hovioikeuden päätös 21.6.1989 Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A ja X olivat saattaneet asian, on lausunut, että A, joka oli ilmoittanut olevansa 16.5.1986 kuolleen C:n toissijainen perillinen, oli kanteessaan ensisijaisesti vaatinut, että C:n B:lle tekemä lahjoitus perintökaaren 17 luvun 1 tai 2 §:n perusteella julistetaan pätemättömäksi sekä että B velvoitetaan luovuttamaan omaisuus pesänselvittäjän hallintaan. Toissijaisesti A oli vaatinut lahjan tai sen arvon palauttamista C:n kuolinpesään perintökaaren 3 luvun 3 §:n 2 momentin mukaisesti. C:n kuolinpesään määrätty pesänselvittäjä X oli kanteessaan myös vaatinut C:n tekemän lahjoituksen julistamista mitättömäksi perintökaaren 17 luvun 1 tai 2 §:n perusteella. X:n kanteessa ja A:n kanteessa ensisijaisesti oli ollut kysymys perillisen oikeuden voimaansaattamista koskevasta asiasta. Oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan edellä mainitun kanteen käsitteleminen kuului sen tuomioistuimen toimivaltaan, jonka piirissä vainajan asunto ja koti oli ollut. Koska C:n kotipaikka oli ollut Helsingissä, Tuusulan kihlakunnanoikeus ei ollut ollut toimivaltainen tutkimaan X:n ja A:n kanteita. Edellä mainitulla perusteella hovioikeus on kumonnut kihlakunnanoikeuden päätöksen muutoin paitsi valtion varoista maksettujen korvauksien osalta. Kumotuilta osin asia on oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 29 §:n 1 momentin nojalla siirretty Helsingin raastuvanoikeuteen. Asian ratkaistessaan raastuvanoikeuden tuli antaa lausunto, oliko vastapuolen korvattava valtiolle sen varoista suoritettuja määriä vai jäivätkö ne valtion vahingoksi. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Valituslupa on myönnetty 13.3.
3. Yhteisessä valituksessaan A ja X ovat vaatineet, että hovioikeuden päätös kumotaan ja että Korkein oikeus ratkaisee viivytyksen välttämiseksi jutun tai palauttaa sen hovioikeuteen. Lisäksi on vaadittu, että B velvoitetaan korvaamaan Helsingin kaupungille yleisen oikeusavustajan Y:n arvioidun palkkion. B on antanut pyydetyn vastauksen ja vastauksessaan vaatinut jutun palauttamista hovioikeuteen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 10.4.1991 Perustelut X:n kanteessa ja A:n kanteessa ensisijaisesti on vaadittu C:n B:lle tekemän lahjoituksen julistamista perintökaaren 17 luvun 1 tai 2 §:n nojalla pätemättömäksi sekä lahjoitetun omaisuuden tai sen arvon palauttamista kuolinpesään. Hovioikeus on katsonut tältä osin olevan kysymys perillisen oikeuden voimaansaattamista koskevasta asiasta, jota koskevan kanteen käsittely kuuluu oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan sen tuomioistuimen toimivaltaan, jonka piirissä vainajan asunto ja koti on ollut. Viimeksi mainitussa säännöksessä luetellaan riidat, jotka kuuluvat perittävän asuin- ja kotipaikan perusteella määräytyvän perintöasiain tuomioistuimen ratkaistaviin. Säännöksessä tarkoitetaan perillisen oikeuden voimaansaattamisella perintökaaren 16 luvun 2 §:n 1 momentissa tarkoitettua vaatimusta. Sitä vastoin säännöksessä ei nimenomaisesti mainita perintökaaren 17 luvun 1 ja 2 §:n perusteella ajettavaa kannetta. Kysymyksessä oleva riitaasia ei ole muullakaan perusteella sellainen, että se olisi tuon säännöksen nojalla ratkaistava perintöasiain tuomioistuimessa. A:n kanteessa on toissijaisesti vaadittu C:n B:lle lahjoittaman omaisuuden tai sen arvon palauttamista perintökaaren 3 luvun 3 §:n 2 momentin nojalla kuolinpesään. Hovioikeus on ratkaisuaan perustelematta siirtänyt asian myös tältä osin Helsingin raastuvanoikeuteen. Niinkuin Korkein oikeus on ratkaisussaan 1989:152 katsonut, kysymys ei ole perintöasiain tuomioistuimessa käsiteltävästä riidasta. Puheena olevia kanteita ei ole missään muussakaan säännöksessä määrätty ratkaistaviksi jossakin erityisessä oikeuspaikassa. Sen vuoksi niitä voidaan oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan ajaa siinä tuomioistuimessa, jonka piirissä B:n koti ja asuinpaikka on, eli Tuusulan kihlakunnanoikeudessa. Päätöslauselma Hovioikeuden päätös kumotaan ja asia palautetaan hovioikeuteen, jonka tulee ottaa se ilmoituksetta uudelleen käsiteltäväkseen. Maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain nojalla maksetaan valtion varoista varatuomari Z:lle palkkioksi B:n avustamisesta täällä 850 markkaa, minkä määrän mahdollisesta korvausvelvollisuudesta valtiolle samoin kuin yleisen oikeusavustajan arvioidun palkkion korvaamisesta Helsingin kaupungille hovioikeuden tulee ratkaisussaan lausua. Ratkaisuun osallistuneet: presidentti Heinonen, oikeusneuvokset Nikkarinen, Nybergh, Huopaniemi ja Wirilander