KKO/1991/81

1991 false KKO:1991:81 Syytetyt olivat harjoittaneet ulkomaankauppaa, joka huomattavalta osalta oli suuntautunut Neuvostoliittoon. Heidän sinne viemiinsä tuotteisiin oli sisältynyt korkeatasoista teknologista tietoa edustavia laitteita. Eräiden vieraiden valtioiden asettaman vientivalvontajärjestön määräämien luovutusrajoitusten mukaan laitteiden vienti Neuvostoliittoon ei ollut sallittua. Yksistään sen perusteella, että syytetyt tahallaan olivat rikkoneet näitä rajoituksia, heidän menettelyään ei pidetty maanpetoksellisena. Kun ei myöskään ollut näytetty, että kyseessä olevat laitteet olisivat laadultaan olleet sellaisia, että niitä olisi pidettävä Suomen taloudellisten etujen suojelemiseksi vieraalta valtiolta salassa tai että tämänlaatuisia laitteita koskevien tietojen hankkiminen olisi voinut vaarantaa Suomen suhteita vieraaseen valtioon, hylättiin syytettyjä vastaan rikoslain 12 luvun 7 §:n 1 ja 2 momentin nojalla nostettu syyte. RL 12 luku 7 § 1 mom RL 12 luku 7 § 2 mom ASIAN KÄSITTELY HELSINGIN HOVIOIKEUDESSA Hovioikeudessa esitetty syyte Kanneviskaali on hovioikeuteen antamassaan syytekirjelmässä ja hovioikeuden suullisessa käsittelyssä 18.4.1988 kertonut, että Helsingistä olevat diplomi-insinööri A ja vientikonsultti B olivat vuoden 1985 ja maaliskuun 1988 välisenä aikana Helsingissä, A toimiessaan omistamansa muun muassa tuonti- ja vientikauppaa harjoittaneen X Oy:n toimitusjohtajana ja B toimiessaan X Oy:n edustajana sekä omistamansa muun muassa tuonti- ja vientikauppaa harjoittaneen Y Oy:n lukuun, hankkineet hallintaansa ulkomaista valmistetta olevia, korkeaa teknologiaa sisältäviä, sekä siviili- että sotilaskäyttöön tarkoitettuja laitteita ja sellaisia koskevia tietoja sekä eräissä tapauksissa yrittäneet hankkia tällaisia tietoja. Laitteet oli voitu tuoda Suomeen ainoastaan sillä ehdolla, että niitä ei luovuteta edelleen kolmanteen maahan ilman valmistusmaan viranomaisten lupaa ja että niitä koskevaa tietoutta ei luovuteta kolmannelle maalle. Laitteiden jälleenvientiin CoComiin (Coordinating Committee for Multilateral Export Controls) kuulumattomiin valtioihin ei olisi myönnetty lupaa. Osa laitteista oli lisäksi laadultaan sellaisia, että niiden jälleenvientiin ei olisi edes voitu myöntää tällaista lupaa. Tietoisina näistä luovutusrajoituksista A ja B olivat kerrottuna aikana yksissä tuumin toimien tahallaan vierasta valtiota hyödyttääkseen palkkiota vastaan toistuvasti luovuttaneet eräälle vieraalle, CoComiin kuulumattomalle valtiolle mainittuja korkeaa teknologiaa sisältäviä laitteita ja sellaisia koskevia tietoja. A ja B olivat näin menetellen ilmaisseet vieraalle valtiolle sellaisia seikkoja, jotka Suomen taloudellisten, tieteellisten ja sotilaallisten etujen suojelemiseksi olisi tullut pitää tältä valtiolta salassa sekä vaarantaneet näin Suomen mahdollisuuden tulevaisuudessa saada käyttöön korkeatasoista teknologiaa. A ja B olivat lisäksi ryhtymällä yksissä tuumin hankkimaan tietoja ulkomailla valmistetuista siviili- ja sotilaskäyttöön tarkoitetuista korkeaa teknologiaa sisältävistä laitteista vaarantaneet Suomen suhteet sekä valtioihin, joissa laitteet oli valmistettu, että valtioihin, joissa niiden käyttöön oli saatu asianomainen lupa. Sen vuoksi syyttäjä on vaatinut, että A ja B tuomitaan kumpikin rikoslain 12 luvun 7 §:n 1 ja 2 momentin sekä 7 luvun 2 §:n nojalla rangaistukseen jatketusta rikoksesta, joka käsittää tahallisen ryhtymisen vieraan valtion hyödyksi sellaiseen tietojen hankkimiseen, joka voi vaarantaa Suomen suhteita vieraaseen valtioon, ja tahallisia vieraan valtion hyödyttämistarkoituksessa tehtyjä Suomen etujen suojelemiseksi vieraalta valtiolta salassa pidettävien tietojen ilmaisemisia. Lisäksi syyttäjä on vaatinut, että A ja B tuomitaan menettämään valtiolle rikoksella saamansa taloudellinen hyöty. Syyttäjä on 11.5.1988 pidetyssä suullisessa käsittelyssä toistanut 18.4.1988 esittämänsä syytteen ja kertonut, että A ja B olivat syytteessä mainitussa tarkoituksessa luvattomasti vieneet Neuvostoliittoon: 1) 15.10.1985 4 kameraputkea, 2) 8.11.1985 3 data-generaattoria, 3) 5.12.1985 4 mikrotietokonetta lisälaitteineen, 4) 25.2.1986 oskilloskoopin, vahvistinpistoyksikön ja kaapelitutkan, 5) 25.2.1986 6 mikrotietokonetta lisälaitteineen, 6) 4.4.1986 3 mikrotietokonetta lisälaitteineen, 7) 30.9.1986 graafisen työaseman, 8) 7.10.1986 3 minitietokoneen massamuistiasemaa, 9) 31.10.1986, antaen virheelliseksi tietämänsä tullausilmoituksen, tietokoneen lisälaitteineen, 10) joulukuussa 1986 matkatavarana 2 mikrotietokonetta lisälaitteineen, 11) 10.2.1987 mikrotietokoneen lisälaitteineen, 12) vuoden 1987 alkupuolella matkatavarana mikrotietokoneen lisälaitteineen, 13) heinä-elokuussa 1987 matkatavarana 4 värigrafiikkapäätettä sekä 14) 11.9.1987 mikrotietokoneen lisälaitteineen. Hovioikeuden suullisessa käsittelyssä antamassaan kirjelmässä syyttäjä on 2.6.1988 lisäksi lausunut, että A:n ja B:n menettelyn tahallisuutta arvioitaessa voitiin esitutkinta-aineistoa kokonaisuutena tarkastellen havaita, että A ja B olivat toimineet osana järjestäytynyttä organisaatiota, jonka tarkoituksena oli ollut toimittaa Neuvostoliittoon sellaisia tuotteita, joita Neuvostoliitto ei omatoimisesti pystynyt luvallisesti länsimarkkinoilta hankkimaan. A ja B olivat ulkomaankaupan ammattilaisina olleet täysin tietoisia menettelynsä oikeudenvastaisuudesta ja siitä, että heidän toimintansa hyödytti Neuvostoliittoa. He olivat pyrkineet salaamaan menettelynsä todellisen laadun ja osallisuutensa siihen käyttämällä laitteista erehdyttäviä nimikkeitä sekä toimimalla oikeudettomasti erään tosiasiallisen toimintansa lopettaneen yhtiön ja sen edesmenneen omistajan lukuun. Salaamispyrkimys ja tietoisuus menettelyn todellisesta luonteesta ilmeni selvästi myös A:n ja B:n käymästä kirjeenvaihdosta englantilaisen D:n kanssa. Vaikka A:n ja B:n syytekirjelmässä tarkoitettu menettely perustui eräiltä osin näennäisesti lainmukaisiin toimenpiteisiin, ilmeni heidän tosiasiallinen tarkoituksensa tarkasteltaessa järjestelyjä kokonaisuutena. Ns. transitovientitapauksissa oli A:n ja B:n toimesta, D:n pyynnöstä laadittu totuudenvastaisia loppukäyttäjän todistuksia ja niiden avulla hankittu lisenssivirastolta maahanjääntitodistuksia. Lisäksi oli eräissä tapauksissa laitteiden kauppahinta suoritettu toimittajalle tämän omalta suomalaiselta valuuttatililtä. Näillä järjestelyillä oli toimitusvaltion viranomaisille haluttu antaa erheellinen käsitys siitä, että laitteet tulivat jäämään Suomeen. Eräänä osoituksena siitä, että A ja B olivat ryhtyneet rikoslain 12 luvun 7 §:n 2 momentissa tarkoitettuun tietojen hankkimiseen, voitiin pitää sitä, että he olivat D:n edustajana Neuvostoliitossa toimineen E:n toimeksannosta hankkineet ja tälle toimittaneet esitutkintapöytäkirjassa yksilöityjä tietoja ja laitteita, joista osalla oli pääasiassa sotilaallista merkitystä. A ja B olivat esitutkinnassa myöntäneet mieltäneensä, että E oli Neuvostoliiton valtion asiamies. A ja B olivat myös toimittaneet Neuvostoliittoon normaalitoimituksiin kuulumattomia käsikirjoja. Esimerkkinä mainittakoon, että syytekohdassa 5 mainitun laitetoimituksen yhteydessä oli Neuvostoliittoon viety ns. korjaamopäällikön käsikirja, jonka avulla oli mahdollista helposti selvittää laitteen rakenne ja toiminta. Hovioikeus on kuullut A:ta ja B:tä heihin kohdistetuista vaatimuksista. Hovioikeuden päätös 16.3.1989 Perustelut A ja B olivat yhdessä harjoittaneet normaalia liiketoimintaa, joka oli ulkomaankaupassa huomattavalta osalta suuntautunut Neuvostoliittoon. Syytteessä kerrotut laitteiden ja tavaroiden maasta viennit samoin kuin tietojen hankinta Neuvostoliittoon olivat tapahtuneet vasta sen jälkeen, kun B oli ryhtynyt harjoittamaan liiketoimiaan samassa huoneessa kuin A. A oli toiminut liiketoiminnan pääasiallisena rahoittajana. Käytännön toimista A oli hoitanut suurimmalta osalta kauttakulkutavaroiden viennin ja B tietojen hankkimisen. A:n ja B:n toimintaa oli arvosteltava kokonaisuutena. Sen vuoksi syytteessä tarkoitettuja yksittäisiä laitteiden maasta vientejä tai tietojen hankkimisia ei voitu erottaa yksitellen jommankumman omiksi liiketoimiksi tai jommankumman yksin suorittamiksi. Hovioikeus on katsonut, että A ja B olivat syytteessä kerrotuin tavoin toimineet yhdessä ja vieneet syytteessä mainitut tavarat Neuvostoliittoon samoin kuin ryhtyneet hankkimaan yhdessä E:n pyytämiä tietoja. Suomen taloudellisten, tieteellisten ja sotilaallisten etujen kannalta oli tärkeää, ettei korkeatasoisen teknologian saanti Suomeen estynyt. Vientikieltomääräysten rikkominen voi aiheuttaa rajoituksia sanotun teknologian Suomeen saantiin, minkä vuoksi määräysten rikkominen oli Suomen etujen vastaista. A ja B olivat toimittaneet 1-12 ja 14 kohdassa kerrotut laitteet Neuvostoliittoon. Näin toimimalla he olivat tahallaan ilmaisseet Neuvostoliitolle sellaisia seikkoja, jotka Suomen taloudellisten ja tieteellisten etujen suojelemiseksi sekä ulkoisen turvallisuuden vuoksi olisi tullut pitää siltä salassa. Ratkaistaessa kysymystä, olivatko A:n ja B:n ilmaisemat seikat olleet salassa pidettäviä, asiassa ei ole merkitystä sillä, onko Neuvostoliitossa syytteessä mainittuna aikana ollut siellä valmistettuja teknisiltä ominaisuuksiltaan kohdissa 1-12 ja 14 mainittuihin laitteisiin verrattavia laitteita, tai sillä, onko tällaisia laitteita toimitettu Neuvostoliittoon muista valtioista, eikä myöskään sillä seikalla, että näitä laitteita on ollut Englannissa, Saksan liittotasavallassa tai Suomessa vapaasti ostettavissa. Asiassa oli selvitetty, että A ja B olivat Neuvostoliittoa hyödyttääkseen hankkineet Neuvostoliiton tiedusteluasiamiehen pyynnöstä tietoja länsimaissa valmistetuista supertietokoneen käyttöohjeistosta, lentokoneiden paikallistamisjärjestelmästä ja muistiyksiköstä sekä, paitsi hankkineet tietoja tiedusteluasiamiehen pyynnöstä, myös toimittaneet Neuvostoliittoon optisen laitteen ja tietokoneen käsikirjoja. Näin he olivat vaarantaneet Suomen suhteet sekä valtioihin, joissa laitteet oli valmistettu, että valtioihin, joissa niiden käyttöön oli saatu asianomainen lupa. Kohdan 13 osalta oli tosin selvitetty, että A ja B olivat toimittaneet siinä mainitut laitteet Neuvostoliittoon, mutta koska mainituille laitteille asiassa kuullun todistajan mukaan todennäköisesti olisi ollut saatavissa lisenssi, hovioikeus on katsonut, etteivät A ja B olleet tässä kohdassa ilmaisseet vieraalle valtiolle salassa pidettäviä tietoja. Rikoksen tuottama taloudellinen hyöty Hovioikeus on arvioinut, että taloudellista hyötyä oli saanut A 180.000 markkaa ja B 100.000 markkaa. Hovioikeus on hyläten syytteen enemmälti ja katsoen, että A:n ja B:n syyksi luetut rikolliset teot olivat saman rikoksen jatkamista, tuominnut A:n ja B:n kumpaisenkin rikoslain 12 luvun 7 §:n 1 ja 2 momentin sekä 7 luvun 2 §:n nojalla jatketusta rikoksesta, joka käsittää tahallisia vieraan valtion hyödyttämistarkoituksessa tehtyjä Suomen taloudellisten ja tieteellisten etujen sekä ulkoisen turvallisuuden suojelemiseksi vieraalta valtiolta salassa pidettävien tietojen ilmaisemisia sekä tahallisia ryhtymisiä vieraan valtion hyödyksi sellaiseen tietojen hankkimiseen, joka voi vaarantaa Suomen suhteita vieraaseen valtioon, 2 vuoden 10 kuukauden vankeusrangaistukseen, mistä kummankin rangaistuksesta rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla on vähennetty 3 kuukautta 11 päivää. Rikoslain 2 luvun 16 §:n 1 momentin nojalla hovioikeus on tuominnut A:n menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä 180.000 markkaa ja B:n 100.000 markkaa. Lisäksi A ja B on velvoitettu yhteisvastuullisesti korvaamaan valtiolle todistelukustannuksia. Takavarikoituna oleva aineisto on tuomittu valtiolle menetetyksi. Oikeudenkäynnin julkisuudesta annetun lain 9 §:n nojalla hovioikeus on määrännyt, että oikeudenkäyntiaineisto tuomiolauselmia ja päätöksen sivuja 1-5 lukuun ottamatta oli pidettävä salassa 25 vuotta päätöksen antamisesta. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Hakijoiden vaatimukset Kanneviskaali on vaatinut, että A ja B kumpikin tuomitaan myös syytekohdan 13 osalta rangaistukseen tahallisesta vieraan valtion hyödyttämistarkoituksessa tehdystä Suomen taloudellisten, tieteellisten ja sotilaallisten etujen suojelemiseksi vieraalta valtiolta salassa pidettävien tietojen ilmaisemisesta. Syyttäjä on sen varalta, että myös Korkein oikeus hylkää tämän syytteen, vaatinut että A ja B joka tapauksessa tuomitaan rangaistukseen eräitä valtuuslakeja vastaan tehtyjen rikosten rankaisemisesta annetun lain 2 §:n nojalla maan ulkomaankaupan ja taloudellisen kasvun turvaamisesta annetun lain ja sen nojalla annetun asetuksen määräysten rikkomisesta katsoen tällaisen rangaistusvaatimuksen sisältyneen jo hänen hovioikeudessa esittämäänsä syytteeseen. Tuomittujen rangaistusten osalta syyttäjä on vaatinut, että A ja B tuomitaan ankarampiin rangaistuksiin. Lisäksi syyttäjä on vaatinut, että A ja B eräitä valtuuslakeja vastaan tehtyjen rikosten rankaisemisesta annetun lain 5 §:n 1 momentin nojalla tuomitaan syytekohtien 1-14 osalta menettämään valtiolle luvatta Suomesta viedyn omaisuuden arvo sekä että heidät molemmat tuomitaan menettämään valtiolle rikoksella saamansa taloudellinen hyöty. A ja B ovat vaatineet, että hovioikeuden päätös kumotaan ja että heitä vastaan ajetut syytteet ja muut vaatimukset hylätään. A ja B ovat vastanneet syyttäjän valitukseen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 4.6.1991 Käsittelyratkaisu Syyttäjän vaatimus A:n ja B:n tuomitsemisesta rangaistukseen maan ulkomaankaupan ja taloudellisen kasvun turvaamisesta annetun lain ja sen nojalla annetun asetuksen määräysten rikkomisesta jätetään vasta täällä tehtynä tutkittavaksi ottamatta. Pääasiaratkaisun perustelut A ja B ovat hovioikeuden päätöksessä mainituin tavoin liiketoiminnassaan itse vieneet tai myötävaikuttaneet syytteessä tarkoitettujen laitteiden ja tavaroiden viemiseen sekä tietojen hankkimiseen Neuvostoliittoon. Näitä laitteita, tavaroita ja tietoja ovat koskeneet hovioikeuden päätöksessä kerrotut vieraan valtion asettamat luovutusrajoitukset, joista A ja B ovat olleet tietoisia. Yksistään sen seikan perusteella, että A ja B ovat tahallaan rikkoneet näitä rajoituksia, joihin Suomen puolesta ei ole liitytty tai sitouduttu niitä noudattamaan, heidän menettelyään ei voida pitää maanpetoksellisena. Jutussa ei myöskään ole näytetty, että kysymyksessä olevat laitteet ja tavarat olisivat olleet laadultaan sellaisia, että niitä olisi pidettävä Suomen taloudellisten etujen suojelemiseksi vieraalta valtiolta salassa tai että tämänlaatuisia laitteita koskevien tietojen ilmaiseminen tai hankkiminen olisi voinut vaarantaa Suomen suhteita vieraaseen valtioon. Tämän vuoksi on A:ta ja B:tä vastaan rikoslain 12 luvun 7 §:n 1 ja 2 momentin nojalla nostettu syyte hylättävä. Syyttäjä on hovioikeudessa rangaistusvaatimusta esittämättä vaatinut, että A ja B tuomitaan eräitä valtuuslakeja vastaan tehtyjen rikosten rankaisemisesta annetun lain 5 §:n 1 momentin nojalla syytekohtien 1-14 osalta menettämään valtiolle luvatta Suomesta viedyn omaisuuden arvo. Korkein oikeus toteaa, että vaadittuihin menettämisseuraamuksiin voidaan tuomita siitä huolimatta, ettei teoista ole vaadittu rangaistusta. Syytekohdissa 1-8, 11 ja 14 tarkoitetut laitteet on toimitettu Suomeen kauttakulkutavarana tullaamattomina vapaavarastoon. Kun laitteita ei ole tullattu Suomessa, niiden edelleen toimittamiseksi vapaavarastosta Neuvostoliittoon ei ole tarvinnut esittää maan ulkomaankaupan ja taloudellisen kasvun turvaamisesta annetun asetuksen 3 §:ssä tarkoitettua lisenssiviraston hyväksymää vientitarkkailuilmoitusta. Sen vuoksi ja koska A:n ja B:n ei ole näytetty muutoinkaan rikkoneen tavaran maasta vientiä koskevia määräyksiä, heitä ei voida tuomita syyttäjän vaatimiin menettämisseuraamuksiin näiden syytekohtien osalta. A:n ja B:n jutussa esittämien kertomusten perusteella on näytetty, että he ovat vientitarkkailuilmoituksia koskevia määräyksiä tahallaan rikkoen yhdessä vieneet syytekohdissa 9, 10, 12 ja 13 tarkoitetut laitteet ja tavarat Neuvostoliittoon. Sen vuoksi A ja B on tuomittava menettämisseuraamuksiin näiden syytekohtien osalta. Vientitarkkailuilmoitusta koskevia määräyksiä rikkoen luvatta maasta viedyn omaisuuden arvona on pidettävä omaisuuden hankintahintaa. Sen mukaisesti jutussa esitetyn selvityksen perusteella on syytekohdassa 9 mainitun tietokoneen arvo ollut 450.000 markkaa, syytekohdassa 10 mainittujen kahden mikrotietokoneen lisälaitteineen 51.058 markkaa, syytekohdassa 12 mainitun mikrotietokoneen 25.000 markkaa ja syytekohdassa 13 mainittujen neljän värigrafiikkapäätteen 54.000 markkaa. A:n ja B:n luvatta maasta viemän omaisuuden arvoa koskevan menettämisseuraamuksen määränä Korkein oikeus pitää koko omaisuuden arvoa eli 580.058 markkaa. Lainvastaisten tekojen A:lle ja B:lle tuottamaksi taloudelliseksi hyödyksi Korkein oikeus arvioi 85.000 markkaa A:n osalta ja 62.000 markkaa B:n osalta. Lainkohdat Laki maan ulkomaankaupan ja taloudellisen kasvun turvaamisesta 1 § 1, 8 § Asetus maan ulkomaankaupan ja taloudellisen kasvun turvaamisesta 3 § 2 Laki eräitä valtuuslakeja vastaan tehtyjen rikosten rankaisemisesta 1 §, 2 § 1, 4 § 1, 5 § 1 A ja B vapautetaan korvaamasta valtiolle hovioikeuden päätöksessä mainittuja syyttäjän nimeämille todistajille maksettuja todistelukustannuksia. Oikeudenkäynnin julkisuudesta annetun lain 9 §:ssä säädetyn mukaisesti Korkeimman oikeuden päätös ja päätökseen liitetty hovioikeuden päätös liitteitä lukuun ottamatta ovat julkiset. Mitä asiassa on muutoin tapahtunut, on pidettävä salassa kymmenen vuotta. Päätöslauselma Hovioikeuden päätöstä muutetaan. Syytteet A:ta ja B:tä vastaan hylätään ja heidät vapautetaan hovioikeuden heille tuomitsemista rangaistuksista. Vientitarkkailuilmoitusta koskevia määräyksiä rikkoen maasta viedyn omaisuuden arvona A ja B tuomitaan menettämään valtiolle yhteisvastuullisesti 580.058 markkaa. A ja B tuomitaan lisäksi menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä hovioikeuden tuomitsemien määrien asemesta, A 85.000 ja B 62.000 markkaa. Muilta osin menettämisseuraamusvaatimukset hylätään ja A ja B vapautetaan enemmälti hovioikeuden heille määräämistä menettämisseuraamuksista. Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Salervo, Ådahl, Riihelä, Haarmann ja Krook