1991 false KKO:1991:86 Työehtosopimuksen mukaan eroamisikä oli miehillä 65 ja naisilla 60 vuotta. Naispuolinen työntekijä oli siirretty eläkkeelle hänen saavuttaessaan 60 vuoden iän. Koska eroamisikä oli miesten ja naisten kohdalla erilainen, sopimusmääräys oli tasa-arvolain 8 §:n 2 momentin 3 kohdan vastainen. Työnantaja tuomittiin tasa-arvolain vastaisen irtisanomisen johdosta suorittamaan työntekijälle työsopimuksen irtisanomismenettelystä annetun lain nojalla korvaus lainvastaisesta irtisanomisesta. L naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta 8 § 2 mom 3 kohta ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Kanne Helsingin raastuvanoikeudessa A on Suomen Yritysrahoitus Oy:lle 12.2.1988 tiedoksi annetun haasteen nojalla lausunut, että hän oli ollut yhtiön palveluksessa toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa 16.9.1969-30.9.1987 välisen ajan, viimeksi 7.640 markan kuukausipalkalla. Yhtiö oli purkanut A:n työsopimuksen 30.9.1987 lukien sillä perusteella, että hän oli 11.9.1987 täyttänyt 60 vuotta. Yhtiö ei ollut antanut varsinaista purkuilmoitusta eikä menettelytapaohjeita. Pankkialan työnantajaliitto r.y:n ja Pankkitoimihenkilöliitto r.y:n välillä, johon A kuului, oli 20.2.1987 allekirjoitettu rahoitusyhtiöiden toimihenkilöitä koskeva työehtosopimus ajalle 1.4.1987-29.2.
- Sopimuksen 5 §:n 10 kohdan mukaan työsuhde jatkui vanhuuseläkkeelle siirryttäessä sen kuukauden loppuun, jona eläkeikä saavutetaan. Sopimuksen 41 §:ssä oli määräykset toimihenkilön eläke-eduista. Lisäeläkejärjestelmän osalta siinä oli viitattu allekirjoittajaliittojen välillä solmittuun pankkialan mallieläkesäännön vähimmäisehtoihin. Tämän mallieläkesäännön 2 §:ssä oli määrätty eläkeiästä, että se oli miehille 65 vuotta ja naisille 60 vuotta. Koska A:n työsuhde oli päätetty viimeksi mainitun eläkesäännön naispuolista toimihenkilöä koskevaan eläkeikään vedoten ja siten työntekijän sukupuolen perusteella, oli työsuhteen päättäminen ollut naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain (jäljempänä tasa-arvolaki) 8 §:n 2 momentin 3 kohdassa tarkoitettua kiellettyä syrjintää. Edelleen A on katsonut, ettei naispuolisen työntekijän saavuttama 60 vuoden ikä ollut myöskään työsopimuslain 37 §:n 2 momentissa tarkoitettu erityisen painava syy työsopimuksen irtisanomiseen taikka 43 §:ssä tarkoitettu tärkeä syy sen purkamiseen. Koska A:n työsuhde näin oli päätetty työsopimuslain ja tasa-arvolain vastaisesti, A on vaatinut yhtiön velvoittamista suorittamaan hänelle irtisanomisajan palkkana neljältä kuukaudelta yhteensä 30.560 markkaa ja odotusajan palkkana kuudelta päivältä 1.580,70 markkaa, molemmat erät 16 prosentin korkoineen 1.2.1988 lukien, sekä korvauksena työsuhteen perusteettomasta päättämisestä 20 kuukauden palkkaa vastaavat 152.800 markkaa ja tasa-arvolaissa tarkoitettuna hyvityksenä 30.000 markkaa sanottuine korkoineen haastepäivästä lukien sekä korvausta oikeudenkäyntikuluista korkoineen raastuvanoikeuden päätöspäivästä lukien. Myöhemmin oikeudenkäynnin kestäessä A on ilmoittanut palkkansa olleen työsuhteen päättyessä 7.440 markkaa kuukaudessa, minkä lisäksi hänelle oli kuulunut noin 250 markan suuruinen aamiaiskorvaus, jota ei ollut otettu haastehakemusta laadittaessa huomioon. Yhtiön vastaus Yhtiö on kiistänyt kanteen ja vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista. Yhtiö on todennut, että perusteena A:n työsuhteen päättämiseen ei ollut ollut hänen sukupuolensa, vaan voimassa olleen työehtosopimuksen ja mallieläkesäännön määräykset, joiden mukaan naisten eläkeikä ja samalla eroamisikä oli 60 vuotta. Kysymyksessä oli eräänlainen määräaikainen työsopimus, jonka takarajana oli eläkkeelle siirtyminen 60 vuoden iässä. Sovittu takaraja oli tullut myös An työsuhteen ehdoksi sekä työehtosopimuksella että työsopimuksen allekirjoituksin eläkeiän alentamisen jälkeen. Eläkesäännön määräykset eivät olleet ristiriidassa tasaarvolain kanssa ja naisten alempi eläkeikä oli heille kiistaton etu. Mikäli katsottaisiin, että naispuolisella työntekijällä olisi oikeus jatkaa työsuhdettaan 65 ikävuoteen saakka, johtaisi se eläkejärjestelmään liittyvien laskentaperusteiden johdosta siihen, että alempaan eläkeikäryhmään kuuluva naishenkilö saisi suurempaa eläkettä kuin mitä oli mahdollista saada ylemmässä eläkeikäryhmässä. Tässä tapauksessa naiset ja miehet asetettaisiin täysin eri asemaan. Koska A:n kohdalla oli ollut kyseessä eläkkeelle siirtyminen eikä työsuhteen päättäminen irtisanomalla tai purkamalla, ei työsuhdeturvanormeja ollut sovellettava. Yhtiö on vielä viitannut tasa-arvolain 25 §:n säännöksiin ja todennut, ettei pankkitoimihenkilöitä koskevaa työehtosopimusta ollut 1.1.1987 jälkeen irtisanottu, vaan sen voimassaoloaikaa oli jatkettu muutamin tarkistuksin, ja että koska kysymyksessä oleva eläkejärjestelmä oli ollut voimassa jo ennen sanotun lain voimaantuloa, oli järjestelmä lain mukainen. Varsinaista irtisanomisaikaa ei A:n kohdalla ollut sovellettava, mutta hänelle oli joka tapauksessa jo toukokuun lopussa 1987 ilmoitettu eläkkeelle siirtymisestä. Työsuhteen päättyessä A:lla ei ollut ollut työsuhteesta johtuvia saatavia. Irtisanomisajan ja odotusajan palkkaa koskevat vaatimukset olivat siten perusteettomia. Muihinkaan vaatimuksiin ei ollut perusteita. Raastuvanoikeuden päätös 8.2.1989 Raastuvanoikeus, joka on myöntänyt A:lle maksuttoman oikeudenkäynnin, on katsonut selvitetyksi, että A:n työsuhde yhtiöön oli päättynyt 30.9.1987, jolloin yhtiö oli siirtänyt 11.9.1987 60 vuotta täyttäneen A:n eläkkeelle. A:lla oli ollut tällöin 215 eläkkeeseen oikeuttavaa kuukautta täyden eläkkeen edellyttämistä 360 kuukaudesta ja hänen bruttomääräiseksi eläkkeekseen oli tullut 2.987 markkaa kuukaudessa. A oli oikeuteen annettujen kahden työsopimuksen mukaan hyväksynyt työsuhteessaan noudatettavaksi pankkialan toimihenkilöitä koskevan työehto- ja palkkasopimuksen ja asianosaisten yhtäpitävän ilmoituksen mukaan työsuhteeseen oli tullut 1.4.1987 alkaen soveltaa Pankkialan työnantajaliitto r.y:n ja Pankkitoimihenkilöliitto r.y:n välillä 20.2.1987 solmittua työehtosopimusta ajalle 1.4.1987-29.2.
- Sanotun työehtosopimuksen 41 §:n mukaan "Toimihenkilö saa eläkettä voimassaolevan työntekijäin eläkelain ja työnantajan järjestämän lisäeläkejärjestelmän perusteella. Lisäeläkejärjestelmän tulee täyttää Pankkialan Työnantajaliiton ja Pankkitoimihenkilöliiton välillä sovitun pankkialan mallieläkesäännön vähimmäisehdot." Edelleen työehtosopimuksen 5 §:n 10 kohdan mukaan työsuhde jatkuu vanhuuseläkkeelle siirryttäessä sen kuukauden loppuun, jona eläkeikä saavutetaan. Mallieläkesäännön 2 §:n mukaan eläkeikä oli miehille 65 vuotta ja naisille 60 vuotta ja 6 §:n mukaan oikeus saada vanhuuseläkettä oli henkilöllä hänen täytettyään eläkeiän. Tasa-arvolain 8 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaan työnantajan menettelyä on pidettävä syrjintänä, jos työnantaja irtisanoo, purkaa tai muutoin lakkauttaa palvelussuhteen taikka siirtää tai lomauttaa työntekijän tämän sukupuolen perusteella. Kun edellä mainitun työehtosopimuksen mukaan eroamisikä oli naisten ja miesten osalta erilainen, oli työehtosopimus tältä osin sanotun lainkohdan vastainen. Kun työehtosopimus oli solmittu vasta tasa-arvolain voimaantulon jälkeen, oli kyseistä lakia sen 25 §:n voimaantulosäännös huomioon ottaen asiassa sovellettava. Näillä perusteilla raastuvanoikeus on katsonut, että yhtiön menettely sen päättäessä A:n työsuhteen kanteessa kerrotuin tavoin oli, ottaen huomioon, ettei yhtiö ollut näyttänyt menettelyn johtuneen muusta hyväksyttävästä seikasta kuin työntekijän sukupuolesta, edellä mainitun lainkohdan tarkoittamaa syrjintää. Sen vuoksi ja kun A:n työsopimus oli irtisanottu vastoin tasa-arvolain säännöksiä sekä ilman työsopimuslain 37 §:n tarkoittamaa erityisen painavaa syytä tai 43 §:n edellyttämää tärkeää syytä, raastuvanoikeus on työsopimuksen irtisanomismenettelystä annetun lain 19 ja 20 §:n nojalla velvoittanut yhtiön suorittamaan A:lle korvaukseksi lainvastaisesta irtisanomisesta, ottaen korvauksen määrää harkitessaan huomioon A:n iän ja työsuhteen keston sekä hänen saamansa eläkkeen vähäisyyden, 10 kuukauden palkkaa vastaavat 76.400 markkaa ja tasa-arvolain 11 §:n mukaisena hyvityksenä, huomioon ottaen epäselvän laintulkintatilanteen, 10.000 markkaa, kumpikin määrä 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 12.2.1988 lukien. Siltä osin kuin A oli vaatinut irtisanomisajan palkkaa raastuvanoikeus on todennut, että A:lle oli ilmoitettu työsuhteen päättymisestä toukokuussa 1987 eli yli neljä kuukautta ennen työsuhteen päättymistä. A oli siten saanut hyväkseen laillisen irtisanomisajan. Koska hänellä näin ollen ei ollut ollut työsuhteen päättyessä työsuhteesta johtuvia saatavia, hylättiin A:n odotusajan palkkaa koskeva vaatimus. Valtion varoista maksettiin maksettiin maksuttoman oikeudenkäynnin saaneelle A:lle korvaukseksi kuluista 230 markkaa, mikä määrä yhtiö velvoitettiin korvaamaan valtiolle. Yhtiö velvoitettiin vielä suorittamaan Helsingin kaupungille korvaukseksi A:lle annetusta oikeusavusta 9.470 markkaa 16 prosentin korkoineen raastuvanoikeuden päätöksen julistamispäivästä lukien. Helsingin hovioikeuden tuomio 4.4.1990 Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A ja Suomen Yritysrahoitus Oy olivat saattaneet jutun, ei ole muuttanut raastuvanoikeuden päätöstä. Asianosaisten vaatimukset oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta hylättiin. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA A:lle ja Suomen Yritysrahoitus Oy:lle on myönnetty valituslupa 14.8.
- A on vaatinut kanteensa hyväksymistä kokonaisuudessaan ja yhtiön velvoittamista korvaamaan Helsingin kaupungille yleisen oikeusavustajan palkkio korkoineen Korkeimman oikeuden osalta. Yhtiö on vaatinut kanteen hylkäämistä ja oikeudenkäyntikulujensa korvaamista jutussa. Asianosaiset ovat vastanneet toistensa valituksiin. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 10.6.1991 Hovioikeuden tuomiota ei muuteta. Asian näin päättyessä Suomen Yritysrahoitus Oy:lle ei ole tuleva korvausta oikeudenkäyntikuluistaan eikä yhtiötä velvoiteta korvaamaan Helsingin kaupungille A:ta täällä avustaneen yleisen oikeusavustajan arvioitua palkkiota. Ratkaisuun osallistuneet: presidentti Heinonen, oikeusneuvokset Mörä, Nybergh, Ketola ja Huopaniemi