1992 false KKO:1992:10 A oli ennen konkurssinsa alkua myynyt miltei kaiken liikeomaisuutensa. Kauppaehtojen mukaan ostajat suorittivat kauppahinnan pääasiallisesti siten, että se käytettiin A:n muutaman sellaisen velan maksamiseen, joista myös ostajat olivat takaustensa perusteella vastuussa. Ään. Kauppasopimus maksuehtoineen oli konkurssisäännön 46 §:n b kohdassa tarkoitettu A:n konkurssivelkojien oikeutta loukkaava sopimus. Ostajat velvoitettiin palauttamaan omaisuus konkurssipesään. Konkurssisäännön 46 §:n i kohdan 1 momentissa tarkoitettuna konkurssipesän varoista päältäpäin ostajille palautettavana vastikkeena pidettiin rahamäärää, joka kauppahinnan suoritukseksi maksetuille saamisille olisi kertynyt jako-osuutena, jos ne olisi valvottu A:n konkurssissa. KS 46 § b kohta KS 46 § i kohta ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Kanne Pudasjärven kihlakunnanoikeudessa A:n konkurssipesä on B:lle, C:lle ja D:lle 3.7.1987, E:lle 6.7.1987, F:lle 8.7.1987 sekä G:lle 10.7.1987 tiedoksi toimitetun haasteen nojalla kertonut, että A:n konkurssi oli alkanut velkojan 12.12.1986 tekemästä hakemuksesta ja että saamisten valvonta konkurssissa oli toimitettu 16.4.
- A oli harjoittanut Pudasjärvellä autokauppaa toiminimellä Autovälitys A. Hän oli 4.11.1986 allekirjoitetulla vuokrasopimuksella vuokrannut Pappilanpalon tilan RN:o 59:25 ja sillä sijainneen autoliikkeensä Pudasjärven Autotalo Oy:lle. Lisäksi A oli 4.11.1986 allekirjoitetulla kauppakirjalla myynyt Pudasjärven Autotalo Oy:lle kauppakirjan liitteessä mainitun Autovälitys A:n autoliikkeiden irtaimen omaisuuden 240.974,40 markan hinnasta. Kauppaan oli kuulunut miltei kaikki Autovälitys A:n vaihto- ja käyttöomaisuus. Myydystä omaisuudesta oli kuitenkin myöhemmin osa palautettu. Kun palautetun omaisuuden arvo oli hyvitetty, lopulliseksi kauppahinnaksi oli tullut 231.869,40 markkaa. Myöhemmin oli ilmennyt, ettei Pudasjärven Autotalo Oy -nimistä osakeyhtiötä ollut merkitty kaupparekisteriin. Yhtiön perustajaosakkaita olivat olleet B, E, C, F, D ja G. Yhtiön perustajaosakkaina he vastasivat yhteisvastuullisesti yhtiön puolesta ennen sen rekisteröimistä tehdyistä toimista aiheutuneista velvoitteista sillä perusteella, että he olivat toimenpiteistä päättäneet ja niihin osallistuneet. F oli A:n veli ja B viimeksi mainitun poika. E, C, D ja G olivat A:n hyviä ystäviä ja liikekumppaneita. He olivat takaajina tai muulla perusteella vastuussa eräistä A:n veloista. Mainitusta kauppahinnasta oli kaupantekotilaisuudessa maksettu käteisellä 87.296,25 markkaa. Tuo määrä oli samana päivänä käytetty ulosottomiehellä perittävinä olleiden A:n velkojen ja velvoitteiden suoritukseksi. Loppuosa kauppahinnasta oli maksettu siten, että aina kun jossakin luottolaitoksessa oli erääntynyt sellainen A:n velka, josta B tai joku hänen myötäpuolensa oli takaajana tai muutoin vastuussa, osa kauppahintaa oli maksettu pankkiin ja käytetty välittömästi sanotun velan suorittamiseen. A:n ilmoituksen mukaan hänellä ei ollut ollut tuolloin mahdollisuutta määrätä, mihin kauppahintana pankkiin maksettu raha oli käytetty. Tätä menettelytapaa noudattaen ostaja oli 11.11.1986 maksanut Oulun Aluesäästöpankin Pudasjärven konttoriin 22.000 markkaa tilille nro 480949-
- Samana päivänä mainitulta tililtä oli maksettu pankin hallussa ollut 22.000 markan määräinen vekseli, joka oli erääntynyt 7.11.
- Vekselissä oli ollut asettajana C ja maksavana A. Seuraavaksi ostaja oli 12.11.1986 maksanut KansallisOsake-Pankin Pudasjärven konttoriin 24.000 markkaa tilille nro 10-
- Tililtä oli samana päivänä nostettu 24.000 markkaa, joilla oli välittömästi maksettu Postipankki Oy:n hallussa ollut 24.000 markan määräinen vekseli, joka oli erääntynyt 10.11.
- Vekselissä oli ollut asettajana E ja maksavana Auto-A. Lisäksi ostaja oli 12.11.1986 maksanut Suomen Yhdyspankki Oy:n Pudasjärven konttoriin 98.400 markkaa tilille nro 211218-
- Tililtä oli samana päivänä nostettu 24.000 markkaa, joilla oli lyhennetty Oulun Osuuspankin hallussa ollutta 44.000 markan vekseliä, joka oli erääntynyt 9.11.
- Samalla kun vekseliä oli lyhennetty, Oulun Osuuspankkiin oli diskontattu uusi 20.000 markan määräinen vekseli. Näissä vekseleissä oli ollut asettajana G ja maksavana A. Viimeksi mainitulta tililtä oli 12.11.1986 lisäksi lyhennetty A:lla Yrittäjäin Fennia, Keskinäiseltä Yhtiöltä ollutta lainaa 70.000 markkaa sekä maksettu lainan korkoa 4.282,64 ja kuluja 30 markkaa. Lainan eräpäivä oli ollut 20.8.
- Lainan takaajina olivat olleet E ja F. B ja hänen myötäpuolensa olivat kaupantekohetkellä tienneet A:n heikosta taloudellisesta tilasta. He olivat myös tienneet, että hänen liiketoimintansa kannalta keskeinen piirimyyntisopimus Korpivaara Oy:n kanssa oli irtisanottu. Lisäksi he olivat tienneet A:n omaisuuteen kohdistuneista ulosottotoimenpiteistä ja siitä, että he todennäköisesti joutuisivat vastaamaan niistä sitoumuksista, joihin he olivat A:n puolesta menneet. Edellä mainitulla kauppakirjalla ostettu omaisuus oli jaettu B:n ja hänen myötäpuoltensa kesken. Nämä olivat tilanteessa, jossa A:n konkurssi olisi ollut oikea vaihtoehto, ottaneet hänen liikeomaisuutensa haltuunsa. Siten he olivat päässeet parempaan asemaan kuin missä he olisivat ilman kauppaa olleet. He olivat voineet käyttää ostamaansa omaisuutta erääntyneiden vastuidensa maksamiseen. Kauppahinnan maksutapa osoitti sovitun, ettei A saanut käyttää kauppahintaa muuhun tarkoitukseen kuin niiden velkojen maksamiseen, joista myös B myötäpuolineen oli vastuussa. Viimeksi mainitut olivat siten puheena olevalla kaupalla suosineet itseään A:n velkojina ja samalla loukanneet hänen muita velkojiaan. Velan maksu B:n ja hänen myötäpuoltensa hyväksi oli tapahtunut sijaissuorituksin epätavallista maksuvälinettä käyttäen. Omaisuuden luovutus voitiin vaihtoehtoisesti käsittää myös siten, että A oli 4.11.1986 allekirjoitetulla kauppakirjalla tosiasiassa luovuttanut B:lle ja hänen myötäpuolilleen 144.573,15 markan arvosta irtainta omaisuutta niiden takausten ja muiden vastuiden vakuudeksi, joihin he olivat A:n puolesta sitoutuneet. Tällaisesta käteispanttauksesta ei kuitenkaan ollut sitoumuksiin mentäessä sovittu. Sen vuoksi konkurssipesä on konkurssisäännön 46 §:n b-, d- ja e- kohtien nojalla vaatinut, että kihlakunnanoikeus määrää 4.11.1986 allekirjoitettuun kauppakirjaan perustuvan omaisuuden luovutuksen peräytymään muilta kuin käteismaksua koskevilta osilta ja velvoittaa B:n ja hänen myötäpuolensa yhteisvastuullisesti palauttamaan konkurssipesään omaisuutta 144.573,15 markan arvosta tai, ellei omaisuus ollut tallella, korvaamaan sen arvon 144.573,15 markalla 16 prosentin korkoineen 5.11.1986 lukien ja korvaamaan konkurssipesän oikeudenkäyntikulut korkoineen. Kihlakunnanoikeuden päätös 11.5.1989 Kihlakunnanoikeus, jossa B ja hänen myötäpuolensa ovat vaatineet, että kanne hylätään ja konkurssipesä velvoitetaan korvaamaan heidän yhteiset oikeudenkäyntikulunsa 42.813 markalla 16 prosentin korkoineen kihlakunnanoikeuden päätöksen julistamisesta lukien, on katsonut selvitetyksi, että E, joka oli mennyt A:n puolesta takaukseen tämän eräiden velkojen maksamisesta, oli 13.10.1986 saanut A:lta tietää, että Toyota-autojen maahantuoja Korpivaara Oy oli irtisanonut B:n kanssa tehdyn Toyota-autojen piirimyyntisopimuksen. E oli jo tuolloin aavistanut, että A:n taloudellinen asema oli huono. Hän oli ilmoittanut piirimyyntisopimuksen irtisanomisesta C:lle, joka myös oli mennyt B:n puolesta takaukseen. A oli 14.10.1986 toimittanut E:n ja C:n käyttöön tuloslaskelman ja taseen vuodelta 1985 sekä itse laatimansa luettelon varoistaan ja veloistaan. Tuon luettelon mukaan hänen varansa olivat olleet velkoja suuremmat. E oli 15.10.1986 päivätyssä, Korpivaara Oy:lle osoitetussa kirjeessä esittänyt, että piirimyyntisopimukseen perustuvaa liiketoimintaa jatketaan Pudasjärvellä kirjeessä ehdotetuin tavoin. C puolestaan oli käynyt eri pankeissa ja esittänyt, etteivät pankit suorittaisi mitään ratkaisevia toimenpiteitä A:ta koskevissa asioissa E:n ja C:n matkasta johtuneen poissaolon aikana. A:n omaisuuteen kohdistuneen ulosoton uhka oli tuolloin ollut olemassa. E oli matkalla ollessaan puhelimitse antanut määräyksen asettaa ulosottomiehelle vakuus A:han kohdistuvissa perintäasioissa. Selviteltyään 30.10.1986 uudelleen A:n taloudellista asemaa E ja C olivat saaneet tietää, että A:n velat olivat olleet huomattavasti varoja suuremmat. Sen johdosta E oli kutsunut koolle A:n, B:n ja ensiksi mainitun takaajat. Kokouksessa oli päätetty liiketoiminnan jatkamisesta uuden takaajien toimesta perustettavan yhtiön nimissä. Ulosottomiehen vaadittua uudelleen
- tai 31.10.1986 A:n verorästien maksamista A ja B myötäpuolineen olivat pitäneet kokouksen, jossa oli päätetty perustaa uusi osakeyhtiö ja myydä sille A:n liikkeiden omaisuus sekä vuokrata A:n liikehalli. Pudasjärven Autotalo Oy:n perustamiskirja oli allekirjoitettu 31.10.
- Perustamiskokous oli pidetty 3.11.
- Perustamiskokouksen pöytäkirjan olivat allekirjoittaneet B, E, C, F, D ja G. Yhtiötä ei kuitenkaan ollut rekisteröity. A oli 4.11.1986 päivätyllä vuokrasopimuksella vuokrannut omistamansa, Pappilanpalon tilalla RN:o 59:25 sijaitsevan autoliikkeen hallin tontteineen Pudasjärven Autotalo Oy:lle. Lisäksi A oli 4.11.1986 allekirjoitetun kauppakirjan mukaan myynyt Pudasjärven Autotalo Oy:lle kauppakirjan liitteenä olleen luettelon mukaisen Autovälitys A:n omistamien autoliikkeiden irtaimen omaisuuden 240.974,40 markan kauppahinnasta. Kauppakirjassa oli mainittu, että kauppahinnan maksun tuli tapahtua sopimuksen mukaan. Kauppahinnasta oli heti kaupantekotilaisuudessa maksettu 87.296,25 markkaa, jotka oli samana päivänä käytetty ulosottomiehellä perittävinä olleiden A:n velkojen maksuksi. Kun osa luovutetuista tavaroista oli myöhemmin palautettu takaisin Autovälitys A:lle ja se oli hyvittänyt Pudasjärven Autotalo Oy:tä niistä 9.105 markalla, kauppahintaa oli ollut maksamatta vielä 231.869,40 markkaa, oikeastaan 144.573,15 markkaa. E ja C olivat 6.11.1986 käyneet Korpivaara Oy:ssä selvittelemässä piirimyyntisopimuksen irtisanomisasiaa. B ja hänen myötäpuolensa sekä A olivat 10.11.1986 kokoontuneet pohtimaan keinoja A:n liikkeen pelastamiseksi konkurssilta ja liikkeen toiminnan jatkamiseksi. Keinoja oli pohdittu myös 5.12.1986 pidetyssä neuvottelussa, johon olivat osallistuneet Korpivaara Oy:n edustajat ja A:n merkittävimmät velkojat, ja 5.1.1987 pidetyssä toisessa neuvottelussa. Keinoja estää konkurssi ei kuitenkaan ollut löydetty. Pudasjärven Autotalo Oy:n puolesta oli maksettu 11.11.1986 Oulun Aluesäästöpankin Pudasjärven konttoriin 22.000 markkaa tilille nro 480910-1964, 12.11.1986 KansallisOsake-Pankin Pudasjärven konttoriin 24.000 markkaa tilille nro 10-19548 ja 12.11.1986 Suomen Yhdyspankki Oy:n Pudasjärven konttoriin 98.000 markkaa tilille nro 211218-
- Yhteensä oli siten maksettu 144.000 markkaa. Säästöpankin tililtä oli 11.11.1986 maksettu säästöpankin hallussa ollut, 7.11.1986 maksettavaksi erääntynyt vekseli, jossa maksavana oli ollut A ja asettajana C. Kansallis-Osake-Pankin tililtä oli 12.11.1986 nostettu 24.000 markkaa ja maksettu Postipankki Oy:n hallussa ollut, 10.11.1986 maksettavaksi erääntynyt vekseli, jossa maksavana oli ollut A ja asettajana E. Suomen Yhdyspankki Oy:n tililtä oli 12.11.1986 nostettu 24.000 markkaa ja lyhennetty Oulun Osuuspankin hallussa ollutta 9.11.1986 maksettavaksi erääntynyttä vekseliä, jossa maksavana oli ollut A ja asettajana G. Lisäksi Suomen Yhdyspankki Oy:n tililtä oli 12.11.1986 lyhennetty A:lla Yrittäjäin Fennia, Keskinäiseltä yhtiöltä ollutta, 20.8.1986 maksettavaksi erääntynyttä lainaa 70.000 markalla sekä maksettu lainan korkoja 4.282,64 ja kuluja 30 markkaa. Lainan takaajina olivat olleet E ja F. A oli Oulun lääninveroviraston 12.12.1986 Iin tuomiokunnan tuomarille jättämästä hakemuksesta asetettu konkurssiin. Puheena olevalla 4.11.1986 tehdyllä kaupalla ostettuun irtaimeen omaisuuteen sisältyneitä varaosia oli myyty Pudasjärven Autotalo Oy:n lukuun A:lta vuokratusta hallista. B ja hänen myötäpuolensa olivat kukin saaneet myydäkseen osan ostettuun omaisuuteen sisältyneistä autoista ja käyttöomaisuudesta. He olivat lisäksi yhteisesti pitämällään huutokaupalla myyneet A:lta ostettua käyttöomaisuutta. Pudasjärven Autotalo Oy:n lukuun tapahtuneesta tavaroiden myynnistä oli saatu kauppahintana kaikkiaan 88.709 markkaa. B ja hänen myötäpuolensa olivat ilmoittaneet, että heidän kunkin myymästä omaisuudesta saadut kauppahinnat tai myymättä jääneen omaisuuden tarjoushinnat tekivät yhteensä 87.970 markkaa. He olivat katsoneet, että 4.11.1986 tehdyllä kaupalla ostetun omaisuuden todellinen arvo oli ollut sanottujen määrien summa 176.679 markkaa. F oli A:n veli ja B A:n poika. B ja hänen myötäpuolensa olivat olleet tietoisia A:n heikosta taloudellisesta tilasta ja ennen konkurssia tapahtuneesta vaikeaan pulaan joutumisesta. He olivat tienneet, että Korpivaara Oy oli irtisanonut piirimyyntisopimuksen. Lisäksi he olivat tienneet A:han kohdistuneista ulosottotoimenpiteistä. Heillä oli G:tä lukuunottamatta ollut muitakin kuin edellä mainittuja vastuita A:n veloista. He olivat G:tä lukuunottamatta tienneet, että he sitoumustensa perusteella joutuisivat maksamaan A:n puolesta tämän velkoja. He olivat kaupassa, kuten kauppakirjaan oli merkitty, sitoutuneet maksamaan kauppahinnan sopimuksen mukaan. Pudasjärven Autotalo Oy:n puolesta
- ja 12.11.1986 suoritetut maksut oli välittömästi käytetty sellaisten vekselien maksamiseen tai lyhentämiseen, joissa asettajana oli ollut E, C tai G, ja sellaisen lainan lyhentämiseen, jossa takaajina olivat olleet E ja F. Käytännöllisesti katsoen koko A:n autoliikkeiden irtain omaisuus oli 4.11.1986 tehdyssä kaupassa siirtynyt A:lta B:n ja hänen myötäpuoltensa haltuun Pudasjärven Autotalo Oy:n lukuun. A oli kertonut, että jo kaupantekohetkellä sovittiin, että kauppahinnasta maksetaan vekseleitä ja velkoja siinä järjestyksessä kuin niitä erääntyi maksettaviksi ja siltä osin kuin B ja hänen myötäpuolensa olivat niissä vekselivelallisina tai takaajina. A ei ollut saanut itse määrätä, mihin tarkoitukseen rahat käytettiin. C puolestaan oli kertonut sovitun, että kauppahinnasta maksettiin kaikki sellaiset velat, joiden maksamatta jääminen olisi johtanut A:n luotonsaantimahdollisuuksien menettämiseen, ja että osa erääntyvistä veloista jätettiin maksamatta. Huomioon ottaen, mitä jutussa muutoin oli käynyt ilmi, kihlakunnanoikeus on pitänyt selvitettynä, että kauppahinnan maksusta oli sovittu A:n kertomalla tavalla. Huolimatta siitä, että B ja hänen myötäpuolensa olivat edellä selostetuin tavoin yrittäneet keksiä keinon siirtää A:n liiketoiminta kokonaisuudessaan muun kuin A:n nimiin ja estää konkurssi, esillä olevista asianhaaroista voitiin havaita, että puheena olevalla A:n kuuden kuukauden kuluessa ennen konkurssia tekemällä kaupalla kauppahinnan maksusopimuksineen oli tarkoitettu muulta kuin ulosottomiehelle suoritettua maksua 87.296,25 markkaa vastaavalta osalta suosia B:tä ja hänen myötäpuoliaan A:n velkojen ja velvoitteiden takaajina tai muutoin niistä vastuussa olleina henkilöinä ja loukata muiden A:n velkojien oikeutta. A oli luovuttamalla autoliikkeidensä irtaimen omaisuuden B:lle ja hänen myötäpuolilleen Pudasjärven Autotalo Oy:n lukuun maksanut velkojaan sijaissuorituksin toimialaansa nähden epätavallisia maksuvälineitä käyttäen viimeisten 60 päivän kuluessa ennen konkurssia. Kaupassa luovutettua omaisuutta oli pidettävä arvoltaan siitä kaupassa sovittua hintaa vastaavana. Osakeyhtiölain 2 luvun 14 §:n mukaan B ja hänen myötäpuolensa vastasivat kaupasta johtuvasta velvoitteesta yhteisvastuullisesti, koska he kaikki olivat kaupasta päättäneet ja siihen osallistuneet. Sen vuoksi kihlakunnanoikeus konkurssisäännön 46 §:n b- ja d- kohtien nojalla on julistanut puheena olevan kaupan peräytyneeksi muulta kuin heti käteisellä maksettua määrää 87.296,25 markkaa koskevalta osalta ja velvoittanut B:n, E:n, C:n, F:n, D:n ja G:n heti yhteisvastuullisesti konkurssipesälle suorittamaan 144.573,15 markkaa 16 prosentin korkoineen 10.7.1987 lukien ja korvaamaan konkurssipesän oikeudenkäyntikulut jutussa 30.400 markalla 16 prosentin korkoineen kihlakunnanoikeuden päätöksen julistamispäivästä lukien. Lisäksi kihlakunnanoikeus on antanut vastaajille jälkivalvontaosoituksen. Rovaniemen hovioikeuden tuomio 29.12.1989 Hovioikeus, jonka tutkittavaksi B, E, C, F, D ja G olivat valittamalla saattaneet jutun, on todennut kihlakunnanoikeuden päätöksessään lausuneen, että A oli kanteessa kerrotuin tavoin myynyt liikkeensä omaisuutta perustettavalle Pudasjärven Autotalo Oy:lle. Kihlakunnanoikeus oli katsonut, ettei myydyn omaisuuden kauppahinta ollut ollut omaisuuden käypää hintaa alhaisempi. Kihlakunnanoikeus oli edelleen lausunut, että A oli saamallaan kauppahinnalla osaksi maksanut kihlakunnanoikeuden päätöksessä mainitut vekselit eräille pankeille sekä lyhentänyt lainaa eräälle vakuutusyhtiölle. Kihlakunnanoikeus oli todennut, että mainitut velanmaksut olivat näissä olosuhteissa tapahtuneet sijaissuorituksin velallisen toimialaan nähden epätavallisin maksuvälinein. Kihlakunnanoikeus oli sen vuoksi julistanut Autovälitys A:n ja Pudasjärven Autotalo Oy:n välisen 4.11.1986 tehdyn kaupan peräytyneeksi muulta kuin 87.296,25 markkaa koskevalta osalta sekä velvoittanut B:n, E:n, C:n, F:n, D:n ja G:n Pudasjärven Autotalo Oy:n perustajina maksamaan konkurssipesälle 144.573,15 markkaa korkoineen ja oikeudenkäyntikuluineen. Konkurssipesä oli kanteessaan ainoastaan vaatinut 4.11.1986 tehdyn kaupan peräyttämistä 144.573,15 markan osalta sekä samanmääräisen omaisuuden tai sen arvon palauttamista konkurssipesälle. Sen sijaan konkurssipesä ei ollut ajanut kannetta pankkeja ja vakuutusyhtiötä vastaan A:n niille tekemien suoritusten palauttamisesta konkurssipesälle. Hovioikeus on todennut, ettei sanotulla kaupalla, kun myydyn omaisuuden arvo ei ollut ollut maksettua kauppahintaa alhaisempi, ollut sinänsä loukattu velkojien oikeutta. Kaupan peräyttämisestä seurasi, että kaupan osapuolten väliset suhteet oli palautettava siihen tilaan, missä ne olisivat olleet, ellei peräytettävää kauppaa olisi tehty. Kihlakunnanoikeuden B:n ja hänen myötäpuoliensa konkurssipesälle maksettavaksi tuomitsema rahamäärä voi tarkoittaa vain sen kaupalla myydyn omaisuuden arvoa, jota ei jostain syystä voitu palauttaa konkurssipesälle. Vastaavasti heillä oli oikeus konkurssisäännön 46 §:n i-kohdan nojalla saada takaisin palautettavasta omaisuudesta maksamansa kauppahinta. Kun myydyn omaisuuden kauppahinta vastasi sen todellista arvoa, B:n ja hänen myötäpuoliensa sekä konkurssipesän toisilleen kaupan peräytymisen johdosta tehdyt suoritukset kuittautuivat keskenään. Näin ollen konkurssipesällä ei ollut kaupan peräytymisen johdosta mitään saatavaa vastapuoliltaan. Sen vuoksi hovioikeus on hylännyt kanteen ja vapauttanut B:n, E:n, C:n, F:n, D:n ja G:n konkurssipesälle maksettavaksi määrätystä suorituksesta ja velvollisuudesta korvata konkurssipesän oikeudenkäyntikuluja. Hovioikeus on velvoittanut konkurssipesän korvaamaan B:n, E:n, C:n, F:n, D:n ja G:n yhteiset oikeudenkäyntikulut jutussa 45.000 markalla 16 prosentin korkoineen hovioikeuden tuomion antopäivästä. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Valituslupa on myönnetty 1.11.
- Konkurssipesä on vaatinut, että Korkein oikeus kumoaa hovioikeuden tuomion ja ensisijaisesti konkurssisäännön 46 §:n b- ja d- kohtien nojalla julistaa puheena olevan kaupan peräytyneeksi muulta kuin heti käteisellä maksettua määrää 87.296,25 markkaa koskevalta osalta tai toissijaisesti julistaa kaupan peräytyneeksi konkurssisäännön 46 §:n e-kohdan nojalla muulta kuin edellä mainittua määrää koskevalta osalta ja velvoittaa B:n, E:n, C:n, F:n, D:n ja G:n heti yhteisvastuullisesti palauttamaan konkurssipesälle haltuunsa saamaa omaisuutta 144.573,15 markan edestä tai, ellei omaisuutta ole enää tallella, suorittamaan yhteisvastuullisesti konkurssipesälle 144.573,15 markkaa 16 prosentin korkoineen 10.7.1987 lukien ja velvoittaa heidät yhteisvastuullisesti korvaamaan konkurssipesän oikeudenkäyntikulut jutussa kihlakunnanoikeuden osalta 30.400 markalla korkoineen 11.5.1989 lukien sekä hovioikeuden ja Korkeimman oikeuden osalta riittävällä määrällä korkoineen päätöspäivästä lukien. B, E, C, F, D ja G ovat yhteisesti antaneet heiltä pyydetyn vastauksen ja vaatineet vastauskulujensa korvaamista. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 27.1.1992 Perustelut A on 4.11.1986 myynyt autoliikkeensä vaihto- ja käyttöomaisuutta Pudasjärven Autotalo Oy:lle. Kaupan ovat kaupparekisteriin merkitsemättömän osakeyhtiön puolesta päättäneet sen perustajaosakkaat B, E, C, F, D ja G. Sen jälkeen kun kauppa oli vähäiseltä osalta purettu, lopulliseksi kauppahinnaksi on tullut 231.869,40 markkaa. Kauppahinnasta on maksettu käteisellä 87.296,25 markkaa. A:n kauppahintasaamisen loppuosan 144.573,15 markkaa osapuolet ovat sopineet suoritettavaksi siten, että se käytetään vain sellaisten A:n velvoitteiden maksamiseen, joista myös B ja hänen myötäpuolensa tai jotkut heistä takauksensa perusteella tai muutoin olivat vastuussa. Kauppahintaa on tämän jälkeen sopimuksen mukaisesti suoritettu 144.312,64 markkaa siten, että varat on käytetty kanteessa lueteltujen velkojen maksuun. Sovittu kauppahinta on voinut olla omaisuuden arvoa vastaava. Vastiketta ei kuitenkaan ole tosiasiallisesti luovutettu A:lle. Sitä ei myöskään ole käytetty tasapuolisesti hänen velkojiensa tyydyttämiseen. Kauppaa tehtäessä osapuolet ovat tienneet, että A oli vakavissa taloudellisissa vaikeuksissa, ja pyrkineet sopimuksella pääasiallisesti siihen, että velkojen suorittamisjärjestystä konkurssitilanteessa koskevat säännökset syrjäyttäen kaupan kohteen arvo käytetään vain muutamien sellaisten velkojen maksamiseen, joista B ja hänen myötäpuolensa olivat vastuussa. Menettelyn seurauksena A:n varat ovat vähentyneet myydyn omaisuuden arvolla. Hänen velkansa ovat vastaavasti vähentyneet. Kuitenkaan ei voida pitää todennäköisenä, että ne kanteessa mainitut velkojat, jotka ovat 4.11.1986 tehdyn sopimuksen osapuolten toimenpiteiden johdosta saaneet saamisestaan suorituksen, olisivat saaneet saamisilleen saman jako-osuuden A:n konkurssissa. A:n velkojille on 4.11.1986 tehdystä sopimuksesta siten koitunut tuntuva vahinko. Puheena oleva kauppasopimus on sen vuoksi konkurssisäännön 46 §:n b-kohdassa tarkoitettu velkojien oikeuden loukkaamista tarkoittava sopimus. Koska kaupasta on maksettu vastiketta, palautusvelvollisilla on oikeus konkurssisäännön 46 §:n i-kohdan 1 momentin mukaan saada se hyväkseen. Mainitussa lainkohdassa tarkoitettuna velallisen saamana vastikkeena ei tässä tapauksessa kuitenkaan voida pitää kauppahinnasta velkojille heidän saamistensa suorittamiseksi maksettuja määriä sellaisenaan. Siinä tapauksessa takaisinsaannin tarkoitus jäisi toteutumatta. Kun B ja hänen myötäpuolensa ovat puheena olevalla kaupalla pyrkineet siihen, että heidän maksamansa vastike saatetaan A:n yleisen velkojatahon ulottumattomiin, he eivät voi toteuttaa vastikkeen palauttamista koskevaa vaatimustaan konkurssivelkojien vahingoksi. Sen vuoksi puheena olevassa lainkohdassa tarkoitettuna pesän varoista massavelkana palautettavana vastikkeena voidaan tässä tapauksessa pitää vain sitä rahamäärää, joka kauppahinnan suoritukseksi maksetuille saamisille olisi jako-osuuksina kertynyt, jos ne olisi valvottu A:n konkurssissa. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomio kumotaan ja A:n konkurssipesä vapautetaan sille tuomitusta oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta. Puheena oleva 4.11.1986 tehty kauppa julistetaan konkurssisäännön 46 §:n b-kohdan nojalla peräytymään kihlakunnanoikeuden määräämässä laajuudessa. Koska kaupan kohteena ollut omaisuus ei asiakirjoista saatavan selvityksen mukaan ole palautettavissa, B, E, C, F, D ja G velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan konkurssipesälle myydyn omaisuuden arvona 144.573,15 markkaa 16 prosentin korkoineen 10.7.1987 lukien. Sanotusta summasta korvausvelvolliset voivat kuitenkin vähentää sen määrän, joka heidän esittämänsä selvityksen mukaan olisi kertynyt jako-osuutena niille saamisille, jotka maksettiin kauppahinnan loppuosan 144.573,15 markan suoritukseksi, jos sanotut saamiset olisi valvottu A:n konkurssissa. B, E, C, F, D ja G velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan konkurssipesälle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista kihlakunnanoikeuden osalta sen tuomitsemat 30.400 markkaa 16 prosentin korkoineen kihlakunnanoikeuden päätöksen julistamispäivästä 11.5.1989 sekä hovioikeuden ja Korkeimman oikeuden osalta yhteensä 5.000 markkaa 16 prosentin korkoineen Korkeimman oikeuden tuomion antamispäivästä lukien. Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot Oikeusneuvos Roos: A on 4.11.1986 myynyt autoliikkeensä vaihto- ja käyttöomaisuuden 231.869,40 markaksi määräytyneestä kauppahinnasta kaupparekisteriin merkitsemättömän osakeyhtiön puolesta toimineille B:lle, E:lle, C:lle, F:lle, D:lle ja G:lle. Kauppahinnasta maksettiin käteisellä 87.296,25 markkaa. Muun osan siitä B ja hänen myötäpuolensa ovat A:n myötävaikutuksella suorittaneet maksamalla tämän erääntyneistä veloista 11.11.1986 Oulun Aluesäästöpankille 22.000 markkaa vekselistä, josta myös C oli vastuussa asettajana, sekä 12.11.1986 Postipankki Oy:lle 24.000 markkaa vekselistä, josta myös E oli vastuussa asettajana, Oulun Osuuspankille 24.000 markkaa vekselistä, josta myös G oli vastuussa asettajana, ja Yrittäjäin Fennia, Keskinäiselle Yhtiölle 74.312,64 markkaa lainasta, josta myös E ja F olivat vastuussa takaajina. Velkojan hakemus A:n asettamisesta konkurssiin on tehty 12.12.
- Kauppa ei ole ollut lahjan laatuinen. Ilman kauppaa ja maksujärjestelyä edellä mainitut velat olisivat kuitenkin ilmeisesti jääneet A:lta suorittamatta ja tulleet C:n, E:n, G:n ja F:n suoritettaviksi. Takautumisoikeutensa perusteella heillä ei olisi ollut etuoikeutta maksuun A:n konkurssissa ja he olisivat todennäköisesti jääneet ilman jako-osuutta. Kauppa ja kauppahinnan käyttäminen vain sellaisten A:n erääntyneiden velkojen maksuun, joista myös C, E, G ja F olivat vastuusssa, on siirtänyt näille A:n omaisuutta noiden velkojen maksua vastaan ja on siten muodostanut vähän ennen konkurssia sopimuskokonaisuuden, joka pääasiallisesti on tarkoittanut A:n velkojien oikeuden loukkaamista syrjäyttämällä velkojen suorittamisjärjestyksen konkurssissa. Näin ollen sopimusjärjestelyllä luovutettu etuus tai sen arvo peräytyy konkurssisäännön 46 §:n b-kohdan ja i-kohdan 3 momentin nojalla konkurssipesälle. Etuuden ovat yhdessä muodostaneet A:n omaisuuden luovutus ja kauppahinnan käyttäminen luovutuksensaajienkin vastattavien velkojen maksuun. B ja D eivät ole saaneet tällaista peräytettävää etuutta. Vastikkeena A on vapautunut takautumisvastuustaan C:lle, E:lle, G:lle ja F:lle ja konkurssipesä siihen perustuvasta mahdollisesta maksuvelvollisuudesta. Tämä vastike olisi täyttynyt kuitenkin vain, jos C, E, G ja F olisivat saaneet jako-osuutta takautumissaatavilleen. Näillä perusteilla muutan hovioikeuden tuomiota seuraavasti: Pääasia Peräytän A:lle 4.11.1986 tehdyn kaupan perusteella kuuluneen kauppahintasaatavan käytön niin, että hänen konkurssipesälleen on maksettava E:n 24.000 markkaa, C:n 22.000 markkaa, G:n 24.000 markkaa sekä E:n ja F:n yhteisvastuullisesti 74.312,64 markkaa, kaikki vaadittuine 16 prosentin korkoineen 10.7.1987 lukien. Maksettavista määristä maksuvelvolliset saavat vähentää, mitä heille olisi tullut jako-osuutena A:n konkurssissa, jos he olisivat valvoneet nuo määrät takautumissaatavinaan. B:n ja D:n osalta jätän hovioikeuden tuomion lopputuloksen pysyväksi. Oikeudenkäyntikulut Vapautan konkurssipesän velvollisuudesta suorittaa hovioikeuden määräämän 45.000 markan korvauksen ja velvoitan sen asemesta konkurssipesän korvaamaan B:n ja D:n yhteiset oikeudenkäyntikulut kihlakunnanoikeudessa ja hovioikeudessa 15.000 markalla 16 prosentin korkoineen 29.12.1989 lukien sekä heidän vastauskulunsa Korkeimmassa oikeudessa 600 markalla. Velvoitan E:n, C:n, F:n ja G:n yhteisvastuullisesti korvaamaan konkurssipesän oikeudenkäyntikulut kihlakunnanoikeuden osalta 20.000 markalla 16 prosentin korkoineen 11.5.1989 lukien sekä hovioikeuden ja Korkeimman oikeuden osalta 3.200 markalla 16 prosentin korkoineen Korkeimman oikeuden tuomion antamisesta lukien. Oikeusneuvos Jalanko: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Roos. Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Jalanko (eri mieltä), Nikkarinen, Roos (eri mieltä), Suhonen ja Raulos