1992 false KKO:1992:111 Työnantajalla ja työntekijällä oli ollut erimielisyyttä siitä kuuluiko työntekijälle työajan lyhennysvapaata eli niin sanottuja pekkas-päiviä. Työntekijä oli tästä huolimatta omatoimisesti ja siis ilman työnantajan lupaa ollut poissa työstä yli viikon pituisen ajan. Työnantajalla oli työntekijän poissaolon vuoksi oikeus purkaa työsopimus riippumatta siitä, oliko työnantajalla työehtosopimuksen mukaan velvollisuus toteuttaa työntekijän lyhennysvapaa tämän edellyttämällä tavalla. ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Kanne Ylöjärven kihlakunnanoikeudessa A on 28.6.1990 Konepaja B Ky:lle tiedoksitoimitetun haasteen nojalla ja kannetta kehittäessään kihlakunnanoikeudessa lausunut, että hän oli toiminut työnantajanaan olleen kommandiittiyhtiön palveluksessa hitsaajana. Hänen ansionsa oli joulukuussa 1989 ollut 43 markkaa tunnilta. Metalliteollisuuden työnantajaliiton ja Metallityöväen Liiton välillä 7.1.1988 sovittuun metalliteollisuuden työehtosopimukseen liittyvä päivä- ja kaksivuorotyön työajan lyhentämistä koskeva pöytäkirja edellytti, että työaikaa lyhennettiin vuonna 1989 ja että työajan lyhentäminen toteutettiin antamalla vapaata niin, että työaika enintään kalenterivuoden pituisena ajanjaksona tasoittui keskimäärin 37 tuntiin viikossa. Käytännössä tämä tarkoitti kahdeksantuntisia työpäiviä tehtäessä kymmenen vapaapäivän (niin sanotun pekkas-päivän) pitämistä vuonna
- A ei ollut 19.12.1989 mennessä pitänyt kyseisistä vapaapäivistä kuin kaksi ja ilmoitettuaan asiasta työnantajan edustajalle hän oli 20.12.1989 alkaen pitänyt vapaata vuoden loppuun saakka. Vapaapäiviä oli kertynyt kuusi, mutta siitä huolimatta sopimuksen mukaisista vapaapäivistä jäi vielä kaksi pitämättä. Kun A oli palannut työhön 2.1.1990 työnantaja oli ilmoittanut, että A oli ollut luvattomasti poissa työstä yli viikon ja tämän vuoksi työsopimus oli työnantajan toimesta työsopimuslain 44 §:n 2 momentin nojalla purettu päättyneeksi 20.12.
- Kirjallisen ilmoituksen A oli saanut 23.1.
- Työnantaja ei ollut voinut olla tietämätön A:n pitämien vapaapäivien tarkoituksesta. Kommandiittiyhtiö oli ollut velvollinen ennen vuodenvaihdetta toteuttamaan kyseiset vapaapäivät. Lisäksi myös eräät muut kommandiittiyhtiön työntekijät olivat samaan aikaan pitäneet mainittuja vapaapäiviä. A:n poissaolo työpaikalta 20.12.1989 alkaen ei ollut ollut perusteetonta. Työsuhteen purkaminen oli siten tapahtunut laittomasti eikä kommandiittiyhtiöllä olisi ollut asianmukaista perustetta edes irtisanoa työsopimusta. Sen vuoksi A, jonka irtisanomisaika oli ollut kuusi kuukautta, on vaatinut, että Konepaja B Ky velvoitettaisiin suorittamaan hänelle muun ohessa palkka ajalta 20.
- - 31.12.1989 yhteensä 3 096 markkaa ja korvaus kahdelta pitämättä jääneeltä pekkas-päivältä 688 markkaa, molemmat 16 prosentin korkoineen 8.1.1990 lukien, irtisanomisajan palkka kuudelta kuukaudelta 45 408 markkaa 16 prosentin korkoineen 8.7.1990 lukien ja työsopimuksen irtisanomismenettelystä annetun lain mukaista korvausta perusteettomasta työsuhteen purkamisesta 151 360 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantamisesta lukien sekä korvausta oikeudenkäyntikuluista jutussa korkoineen. Vastine Konepaja B Ky on kanteesta kuultuna lausunut, että A:lle oli vuodenvaihteessa 1988 - 1989 ilmoitettu työnantajan edustajan toimesta, että A sai pitää pekkas-päivät siten, että hänen päivittäinen työaikansa oli 7,5 tuntia. A:n palattua
- ja 17.11.1989 pitämiltään vapaapäiviltä työhön hänelle oli ilmoitettu, että hän oli käyttänyt vapaapäivistään yhdeksää päivää vastaavan määrän. Lisäksi lopputilin laskemisen yhteydessä A:lle oli merkitty pekkaspäiväksi 19.12.1989, vaikka hän oli ollut tuolloin luvattomasti poissa työstä. Kommandiittiyhtiö on vielä lausunut, että vasta myöhemmin tämän jutun käsittelyn yhteydessä työnantajalle oli selvinnyt edellä mainitun työajan lyhentämistä koskevan pöytäkirjan määräykset ja niiden soveltaminen yksityiskohtaisesti sekä se, ettei sanottuja määräyksiä tullut soveltaa A:n työsuhteeseen, koska hän oli tehnyt vain 37,5 tuntista työviikkoa, eikä hänellä siten alle 40 tuntista työviikkoa tekevänä työntekijänä ollut lainkaan oikeutta edellä tarkoitettuun työajan lyhentämiseen. Edellä selostetuilla perusteilla ja vastoin työnantajan työnjohto-oikeutta A oli syytä ilmoittamatta ollut poissa työstä 19.12.1989 - 2.1.1990, minkä vuoksi kommandiittiyhtiöllä oli ollut oikeus purkaa A:n työsopimus. Sen vuoksi ja koska A oli saanut poissaolopäiviltään 16.11., 17.
- ja 19.12.1989 perusteettomasti palkan, Konepaja B Ky on kiistänyt kanteen ja vaatinut sen hylkäämistä sekä korvausta oikeudenkäyntikuluistaan korkoineen. Kihlakunnanoikeuden päätös 23.1.1991 Kihlakunnanoikeus on katsonut selvitetyksi, että A oli toiminut hitsaajana Konepaja B Ky:n palveluksessa siirryttyään vuonna 1988 liikkeen luovutuksen yhteydessä vanhana työntekijänä Hitsaamo C -nimisen liikkeen palveluksesta, jossa hänen työsuhteensa oli alkanut vuonna
- Työsuhde oli ollut voimassa toistaiseksi. A:n tuntiansio oli viimeksi ollut 43 markkaa. Palkka oli maksettu kahden viikon jaksoissa. A:n oltua
- ja 17.11.1989 poissa työstä ilmoitettuaan pitävänsä kaksi pekkas-päivää työnantajan edustaja B oli hänelle ilmoittanut, että hän oli käyttänyt vuoden 1989 pekkas-päivistään yhdeksää päivää vastaavan määrän, eikä hänelle enää kuulunut pekkas-vapaita tuolta vuodelta. A oli vielä sen jälkeen 19.12.1989 jäänyt pois työstä palaten työpaikalleen vasta 2.1.
- Hän oli kertonut ilmoittaneensa työnantajan edustajalle ennen työstä lähtöään jäävänsä pitämään pekkas-vapaata. A ei ollut väittänytkään työnantajan hyväksyneen hänen menettelyään. A:n palatessa työpaikalle 2.1.1990 hänelle oli ilmoitettu, että työnantaja oli katsonut työsuhteen purkautuneen 20.12.1989, koska hän oli ollut luvattomasti poissa työstä yli viikon. Työsuhteen oli siten katsottava päättyneen 20.12.
- Asianosaisille oli ollut epäselvää A:n työsopimuksen sisältö työajan osalta ja hänen oikeutensa Suomen Työnantajain Keskusliiton ja Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK:n 15.3.1986 tekemässä sopimuksessa työajan lyhentämisestä ja muista työaikakysymyksiin liittyvistä järjestelyistä tarkoitettuun työajan lyhentämiseen sekä tuon sopimuksen soveltamisesta muutoinkin. A:lle oli työssäoloajalta maksettu palkkaa kahdeksan tunnin työpäivän mukaan, mikä vastasi alalla yleisesti noudatettua 40 tunnin työviikkoa. A, joka oli käynyt päivittäin kotonaan aterialla, oli kuitenkin pitänyt pitempää ruokataukoa kuin yleensä noudatettu puoli tuntia. Tähän liittyen Lahtinen, joka työnantajan edustajana oli vuodenvaihteessa 1988 - 1989 ilmoittanut A:lle, että pekkas-vapaat annettaisiin lyhentämällä päivittäistä työaikaa, oli A:n
- - 17.11.1989 poissaolon jälkeen katsonut tämän pitäneen kaikki sanotunlaiset vapaansa. A:lle oli lopputilin yhteydessä kuitenkin maksettu palkka vielä poissaolopäivältä 19.12.
- Muille työntekijöille työajan lyhentäminen oli myönnetty vapaapäivinä. Pääosa työntekijöistä oli ollut sanotunlaisella vapaalla joulun ja uudenvuoden välisen ajan
- A:n, jolle oli hyväksytty hänen tuntilaskelmansa mukaisesti tehdyksi työajaksi 40 tuntia viikossa, sopimuksen mukaisen työajan oli katsottava olleen sama kuin työpaikalla ja alalla yleensäkin eli 40 tuntia viikossa. Kommandiittiyhtiö ei ollut näyttänyt antaneensa A:lle työajan lyhentämisestä tehdyn sopimuksen edellyttämää vapaata kokonaisuudessaan. A oli kuitenkin lähtemällä pitämään vapaata vastoin työnantajan kieltoa ollut luvattomasti ja ilman työsopimuslain 44 §:n 2 momentissa tarkoitettua pätevää estettä poissa työstä. Poissaolon kestettyä yli yhden viikon työnantajalla oli ollut oikeus katsoa työsopimus purkautuneeksi. A:lla ei siten ollut oikeutta palkkaan työsuhteen päättymisen jälkeiseltä ajalta eikä korvaukseen työsuhteen purkamisen vuoksi. Sen sijaan hänellä oli oikeus vaadittuun korvaukseen pitämättä jääneiltä vapaapäiviltä. Sen vuoksi kihlakunnanoikeus on, hyläten kanteen enemmälti, velvoittanut kommandiittiyhtiön suorittamaan A:lle korvaukseksi pitämättä jääneiltä vapaapäiviltä 688 markkaa ja lisäksi odotusajan palkkaa 2 064 markkaa eli yhteensä 2 752 markkaa 16 prosentin korkoineen 8.1.1990 lukien sekä korvaamaan tämän oikeudenkäyntikulut 15 805,40 markalla 16 prosentin korkoineen 23.1.1991 lukien. Turun hovioikeuden tuomio 11.10.1991 Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A ja kommandiittiyhtiö olivat valittamalla saattaneet jutun, on katsonut selvitetyksi, että kommandiittiyhtiön ja A:n väliseen työsuhteeseen sovellettavan Metalliteollisuuden työnantajaliiton ja Metallityöväen Liiton välillä 7.1.1988 sovitun päivä- ja kaksivuorotyön työajan lyhentämistä eli niin sanottuja pekkas-päiviä koskevan pöytäkirjan 3 §:n 1 momentin mukaan työajan lyhentäminen toteutui antamalla vapaata niin, että työaika enintään kalenterivuoden pituisena ajanjaksona tasoittui vuonna 1989 siten, että työaika oli keskimäärin 37 tuntia viikossa. Lyhennys vastasi kymmentä kahdeksantuntista työpäivää vuodessa. Sanottu työajan lyhentäminen koski työntekijöitä, joihin oli sovellettu 40 tuntista työviikkoa. Jutussa oli selvitetty, että A oli päivittäin pitänyt normaalin puolen tunnin ruokatunnin asemesta noin tunnin ruokatunnin, jonka vuoksi hänen tosiasiallinen työaikansa oli muodostunut noin 7,5 tunnin pituiseksi päivässä. Tästä huolimatta kommandiittiyhtiö oli kuitenkin maksanut hänelle palkkaa 40 tunnilta viikossa. Siten A:n osalta oli sovellettu 40 tunnin työviikkoa. Näin ollen hänellä oli ollut oikeus kerrottuun työajan lyhennykseen. Jutussa kuultu todistaja oli kertonut, että A:lle oli vuoden 1989 alussa ilmoitettu, että A:n työajan lyhentäminen toteutettaisiin lyhentämällä hänen päivittäinen työaikansa 7,5 tuntiin. Aikaisemmin mainitun pöytäkirjan 3 §:n 2 momentin mukaan työajan lyhentämisen toteuttava vapaa pidettiin vähintään työvuoro kerrallaan, ellei työntekijän kanssa toisin sovittu. A oli kiistänyt suostuneensa yhtiön ilmoittamaan työajan lyhentämistapaan. Se, että A:n päivittäinen työaika edellä mainituin tavoin oli muodostunut 7,5 tunnin pituiseksi, ei ollut johtunut kyseisestä ilmoituksesta, koska A oli näin menetellyt aikaisemminkin. Näin ollen kommandiittiyhtiö ei ollut sopinut A:n kanssa sopimuksesta poikkeavasta työajan lyhentämisen toteuttamisesta. Sen vuoksi A oli ollut oikeutettu työvuoro kerrallaan toteutettavaan työajan lyhentämiseen. A oli ilmoittanut pitäneensä työajan lyhennysvapaata kaksi päivää
- ja 18.11.
- Kommandiittiyhtiö oli ilmoittanut A:n olleen poissa työstä 19.12.1989, mutta yhtiö oli kuitenkin maksanut A:lle sanotulta päivältä palkan ilmoittaen sen olleen niin sanottu pekkasvapaakorvaus. A oli väittänyt olleensa tuon päivän työssä. Kommandiittiyhtiö ei ollut näyttänyt, että A olisi ollut mainitun päivän poissa työstä. Siten oli jäänyt näyttämättä, että A olisi 20.12.1989 mennessä pitänyt työajan lyhennysvapaasta enemmän kuin kaksi päivää. Edellä mainitun pöytäkirjan 3 §:n 2 momentin mukaan siinä tarkoitettu vapaa pidettiin työnantajan osoituksen mukaan. A oli kertonut ilmoittaneensa kommandiittiyhtiön edustajalle lähtevänsä 20.12.1989 alkaen niin sanotulle pekkas-vapaalle. A ei ollut väittänytkään työnantajan osoittaneen sanottua aikaa työajan lyhennysvapaan pitämiselle tai hyväksyneen hänen ilmoituksensa vapaan pitämisestä. A oli siten ollut luvattomasti poissa työstä 20.12.1989 - 1.1.1990 eli yli viikon pituisen ajan. Riippumatta siitä oliko työnantajalla sopimuksen mukaan ollut velvollisuus toteuttaa A:n työajan lyhentämisvapaa kalenterivuoden 1989 aikana vai ei, kommandiittiyhtiöllä oli näin ollen ollut oikeus kihlakunnanoikeuden soveltaman lainkohdan nojalla käsitellä työsopimusta purkautuneena. A:lla ei siten ollut oikeutta irtisanomisajan palkkaan eikä työsopimuksen irtisanomismenettelystä annetun lain mukaiseen korvaukseen. A oli vaatinut pekkas-päivien palkkana ajalta
- - 31.12.1989 3 096 markkaa. Kun hänen työsopimuksensa oli 20.12.1989 päättynyt, hän ei ollut oikeutettu palkkaan sanotulta ajalta. Häneltä oli kuitenkin edellä ilmi käyvin tavoin jäänyt pitämättä työajan lyhennysvapaata kahdeksan päivää. Hän oli sen vuoksi oikeutettu vaatimansa palkan asemesta saamaan pekkas-päivien korvauksen kihlakunnanoikeuden tuomitseman kahden päivän lisäksi kuudelta päivältä eli saamatta jääneen työajan lyhennysvapaan korvauksena yhteensä 2 752 markkaa. Näillä perusteilla hovioikeus on korottanut kommandiittiyhtiön A:lle maksettavaksi tuomitun korvauksen pitämättä jääneiltä vapaapäiviltä 2 752 markaksi, joten kommandiittiyhtiön oli suoritettava A:lle korvausta ja kihlakunnanoikeuden tuomitsemaa odotusajan palkkaa yhteensä 4 816 markkaa, jolle oli maksettava 16 prosentin korko 2 752 markan osalta 8.1.1990 lukien ja 2 064 markan osalta 28.6.1990 lukien. Muutoin kihlakunnanoikeuden päätös on jäänyt pysyväksi. A oli vain vähäiseltä osin voittanut jutun. Sen vuoksi kommandiittiyhtiön hänelle maksettavaksi tuomittu oikeudenkäyntikulukorvaus kihlakunnanoikeuden osalta on alennettu 5 000 markkaan kihlakunnanoikeuden tuomitsemine korkoineen. Jutun lopputulos huomioon ottaen on hylätty asianosaisten vaatimukset saada korvausta oikeudenkäyntikuluistaan hovioikeudessa. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Valituslupa on myönnetty 13.2.
- A on muutoksenhakemuksessaan toistanut vaatimuksensa kommandiittiyhtiön velvoittamisesta suorittamaan hänelle palkka ajalta 20.12 - 31.12.1989 yhteensä 3 096 markkaa 16 prosentin korkoineen 8.1.1990 lukien, irtisanomisajan palkka kuudelta kuukaudelta 45 408 markkaa 16 prosentin korkoineen 8.7.1990 lukien ja korvauksena perusteettomasta työsuhteen purkamisesta 151 360 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantamisesta sekä vaatinut kommandiittiyhtiön velvoittamista korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa jutussa korkoineen. Kommandiittiyhtiö on antanut pyydetyn vastauksen ja vaatinut muutoksenhakemuksen hylkäämistä sekä korvausta vastauskuluistaan 5 000 markkaa 16 prosentin korkoineen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 9.9.1992 Perustelut A:lla on hovioikeuden tuomiossa mainituilla perusteilla ollut oikeus siinä tarkoitettuun työajan lyhennykseen eli kymmeneen niin sanottuun pekkas-päivään. Metalliteollisuuden työnantajaliiton ja Metallityöväen Liiton välillä 7.1.1988 sovitun päivä- ja kaksivuorotyön työajan lyhentämistä koskevan pöytäkirjan 3 §:n 2 momentin mukaan siinä tarkoitettu vapaa pidetään työnantajan osoituksen mukaan vähintään työvuoro kerrallaan, ellei työntekijän kanssa toisin sovita. A on pitänyt työajan lyhennysvapaasta kaksi päivää
- ja 17.11.
- Kommandiittiyhtiön edustaja on tämän jälkeen ilmoittanut A:lle, ettei A:lle enää kuulunut niin sanottua pekkas-vapaata. Kommandiittiyhtiön edustaja ja A ovat olleet asiasta erimielisiä pääsemättä siitä keskustelussa yhteisymmärrykseen. A on tästä huolimatta ja siis ilman työnantajan lupaa ollut poissa työstä myös 20.12.1989 - 1.1.1990 eli yli viikon pituisen ajan. Riippumatta siitä, oliko työnantajalla työehtosopimuksen mukaan ollut velvollisuus toteuttaa A:n työajan lyhennysvapaa kalenterivuoden 1989 aikana vai ei, A:lla ei ole ollut oikeutta omavaltaisesti ryhtyä pitämään vapaata. Kommandiittiyhtiöllä on näissä olosuhteissa ollut A:n luvattoman poissaolon vuoksi oikeus purkaa työsopimus. A:lla ei siten ole oikeutta palkkaan ajalta
- - 31.12.1989, irtisanomisajan palkkaan eikä työsopimuksen irtisanomismenettelystä annetun lain mukaiseen korvaukseen, mutta kommandiittiyhtiö on velvollinen suorittamaan hänelle hovioikeuden tuomiossa mainitun korvauksen saamatta jääneiltä kahdeksalta niin sanotulta pekkas-päivältä. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. A velvoitetaan suorittamaan Konepaja B Ky:lle korvaukseksi vastauksen antamisesta täällä olleista kuluista 1 100 markkaa 16 prosentin korkoineen Korkeimman oikeuden tuomion antamisesta. Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Portin, Riihelä, Tuleheimo-Takki, Wirilander ja Möller