KKO/1992/114

1992 false KKO:1992:114 Velkoja oli perinyt koko saamisensa pantista mutta joutunut palauttamaan osan saamastaan suorituksesta pantinantajalle. Kun ei ollut erityisiä perusteita, joiden johdosta takaaja ei olisi enää ollut vastuussa saamisen maksamisesta, takaajan vastuun ei katsottu lakanneen siltä osalta, jolta maksu oli palautettu pantinantajalle. ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Kanne Helsingin raastuvanoikeudessa A on Suomen Yhdyspankki Oy:lle 12.10.1989 tiedoksi toimituttamansa haasteen nojalla lausunut, että pankki oli 4.10.1983 myöntänyt A:n pojalle B:lle 20 000 markan määräisen lainan, jonka takaisin maksamisesta A oli samana päivänä antanut pankille omavelkaisen takauksen. Edelleen Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Kalervo oli 28.11.1983 myöntänyt B:lle 20 000 markan määräisen lainan, jonka maksamisesta pankki oli 8.12.1983 sitoutunut omavelkaiseen takaukseen. B oli samana päivänä pankille antamassaan pankkitakaukseen liittyvässä vastasitoumuksessa sitoutunut korvaamaan pankille kaiken, mitä se takauksensa nojalla joutuisi suorittamaan. A oli 8.12.1983 sitoutunut omavelkaiseen takaukseen B:n antaman vastasitoumuksen täyttämisestä. B oli 5.4.1983 antamallaan yleisvakuussitoumuksella luovuttanut pankille pantiksi yhdessä C:n kanssa omistamansa Asunto-osakeyhtiö Turun Malmin osakkeen n:o 19 kaikkien pankilla tuolloin tai vastedes B:ltä olevien sitoumusten vakuudeksi. C oli samana päivänä antanut pankille suostumuksen panttaukseen. B:n jätettyä sitoumuksensa pankkia kohtaan täyttämättä Turun maistraatti oli pankin hakemuksesta antamillaan lainhakupäätöksillä 30.8.1985 nro 647 ja 7.3.1986 nro 191 muun ohella velvoittanut B:n ja A:n yhteisvastuullisesti heti suorittamaan pankille 4.10.1983 annettujen velkakirjan ja takaussitoumuksen perusteella 15 005 markkaa korkoineen sekä 8.12.1983 annettujen pankkitakauksen, sen vastasitoumuksen ja tämän täyttämisestä annetun takaussitoumuksen perusteella 19 577,60 markkaa korkoineen ja provisioineen. Kun B ja C olivat 27.3.1986 myyneet edellä mainitun asunto-osakkeen, pankki oli samana päivänä yleisvakuussitoumuksen ja suostumuksen nojalla perinyt kauppahinnasta B:ltä olleet saatavansa 54 048,06 markkaa, jolloin edellä selostetuilla lainhakupäätöksillä maksettaviksi tuomitut saatavat tuohon ajankohtaan mennessä kertyneine korkoineen olivat tulleet suoritetuiksi. Turun hovioikeus oli kuitenkin 18.9.1987 antamassaan lainvoiman saaneessa tuomiossa nro 744 katsonut, ettei C ollut omistamansa asunto-osakkeen puoliosuuden arvolla vastuussa B:n niistä sitoumuksista, jotka olivat syntyneet sen jälkeen, kun C oli antanut suostumuksensa osakkeen panttaukseen, ja velvoittanut pankin palauttamaan C:lle 19 844,05 markkaa 16 prosentin korkoineen 30.4.1986 lukien. Pankki oli tämän mukaisesti suorittanut C:lle palautettavan määrän korkoineen. A:lta oli tämän jälkeen lainhakupäätösten nojalla pakkotäytäntöönpanossa 28.7.1989 peritty pankin saatavaa 4.10.1983 allekirjoitetun velkakirjan perusteella 15 005 markkaa ja sille korkoa 3 567,90 markkaa sekä 8.12.1983 annettujen pankkitakauksen, vastasitoumuksen ja sille annetun takauksen perusteella 10 421,85 markkaa ja sille korkoa 2 478,13 markkaa sekä kuluja 2 461,35 markkaa eli yhteensä 33 934,25 markkaa. Koska pankki oli 27.3.1986 saanut suorituksen kaikista Bltä olleista saatavistaan, A:n takausvastuu oli rauennut eikä pankilla siten enää ollut ollut oikeutta lainhakupäätösten nojalla periä niitä häneltä. Maksun palauttaminen C:lle oli johtunut pankin menettelystä. A ei ollut vastuussa pankin saatavista ainakaan siltä osin kuin niiden pääomamäärä ylitti C:lle Turun hovioikeuden tuomiolla palautettavaksi määrätyn suorituksen pääomamäärän 17 291,30 markkaa. A:lta oli kuitenkin peritty velkojen pääomaa yhteensä 25 426,85 markkaa eli 8 135,55 markkaa liikaa. Näillä perusteilla A on vaatinut vahvistettavaksi, ettei pankilla ole hänen 4.10.1983 annetun velkakirjan tai 8.12.1983 annetun pankkitakauksen vastasitoumuksen vakuudeksi antamiensa takausten perusteella häneltä saatavaa. Toissijaisesti hänen vastattavanaan olevat määrät on alennettava velkakirjasaamisen perusteella 7 502,50 markkaan ja pankkitakauksen vastasitoumuksen perusteella 9 788,80 markkaan ja hänet siis vapautettava koronmaksuvelvollisuudesta sanotuille pääomille sekä korvaamasta lainhakukuluja 2 461,35 markkaa. Lisäksi hän on vaatinut pankin velvoittamista korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa korkoineen. Vastaus Pankki on lausunut, ettei A:n takausvastuu ollut missään vaiheessa lopullisesti rauennut. A:lta peritty määrä on koostunut C:lle palautetusta pääoman ja hovioikeuden sille maksettavaksi määräämän koron yhteismäärästä korkoineen palautuspäivästä 2.2.1988 lukien. Pankki on vaatinut kanteen hylkäämistä. Raastuvanoikeuden päätös 14.12.1989 Raastuvanoikeus on lausunut selvitetyksi, että A oli antanut kanteessa selostetut takaussitoumukset. Turun maistraatti oli pankin hakemuksesta 14.7.1985 ja 6.1.1986 antamillaan lainvoimaisilla päätöksillä velvoittanut Hannu ja A:n suorittamaan yhteisvastuullisesti pankille 4.10.1983 allekirjoitetun velkakirjan perusteella 15 005 markkaa korkoineen sekä 28.11.1983 päivätyn velkakirjan ja 8.12.1983 annettujen pankkitakauksen, pankkitakauksen vastasitoumuksen ja sille annetun takauksen perusteella 19 577,60 markkaa korkoineen ja provisioineen. Pankki oli perinyt B:n yleisvakuussitoumuksen ja C:n suostumuksen perusteella kaikki B:ltä olevat saatavansa asunto-osakkeen kauppahinnasta, mutta joutunut Turun hovioikeuden 18.9.1987 antaman lainvoimaisen tuomion perusteella palauttamaan C:lle puolet B:n velkojen vakuutena olleen asuntoosakkeen kauppahinnasta siltä osalta kuin pankin hyväksi tullut määrä oli koskenut niitä saatavia, joista C ei ollut vastuussa. Tuollaisia saatavia olivat olleet nyt kysymyksessä olevat velkakirjaan ja pankkitakauksen vastasitoumukseen perustuvat saatavat, jotka C:lle suoritettuine korkoineen olivat olleet yhteensä 25 426,84 markkaa Sopimusneuvottelujen päätyttyä tuloksettomina pankki oli lainvoimaisten lainhakupäätösten nojalla perinyt A:lta puheena olevista saamisista maksamatta olevaa pääomaa, korkoja ja kuluja sekä C:lle palauttamalleen suoritukselle maksamiaan korkoja yhteensä 33 934,25 markkaa A:n antamat omavelkaiset takaukset ja samojen velkojen vakuudeksi annettu pantti olivat olleet vaihtoehtoisia vakuuksia. Takaukset eivät olleet missään vaiheessa lopullisesti rauenneet. Siten pankilla oli ollut oikeus edelleen saada A:lta se määrä, jonka se oli hovioikeuden tuomion nojalla palauttanut C:lle eli 25 426,84 markkaa korkoineen 2.2.1988 alkaen. Pankilla oli ollut oikeus kohdentaa palauttamansa määrä A:n takaamien velkojen kesken. A ei ollut näyttänyt laillista perustetta, jonka nojalla hän olisi vapautunut velvollisuudesta maksaa osaltaan viivästyskorkoa takaamistaan saamisista taikka siltä osalta kuin C:lle oli maksettu korkoa palautetulle suoritukselle. Tämän vuoksi raastuvanoikeus on hylännyt kanteen ja velvoittanut A:n korvaamaan pankin oikeudenkäyntikulut 4 000 markalla 16 prosentin korkoineen 14.12.1989 lukien. Helsingin hovioikeuden tuomio 31.7.1991 Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A oli saattanut jutun, on jättänyt sen raastuvanoikeuden päätöksen varaan ja velvoittanut A:n korvaamaan pankin vastauskulut hovioikeudessa 800 markalla 16 prosentin korkoineen 31.7.1991 lukien. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA A:lle on myönnetty valituslupa 22.10.1991. Muutoksenhakemuksessaan hän on vaatinut alempien oikeuksien ratkaisujen kumoamista ja kanteensa hyväksymistä sekä korvausta oikeudenkäyntikuluistaan korkoineen tai asian epätietoisuuteen nähden ainakin vapauttamistaan velvollisuudesta korvata pankin oikeudenkäyntikuluja alemmissa oikeuksissa. Suomen Yhdyspankki Oy on antanut pyydetyn vastauksen ja vaatinut korvausta vastauskuluistaan korkoineen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 11.9.1992 Perustelut A on sitoutunut omavelkaiseen takaukseen B:n pankilta 4.10.1983 allekirjoittamaansa velkakirjaa vastaan saaman 20 000 markan määräisen lainan sekä sille sovitun tai vastedes pankin ja luotonsaajan välillä sovittavan koron ja sakkokoron maksamisesta sekä velkakirjassa mainittujen yleisten luottoehtojen täyttämisestä samoin kuin pankin B:n 28.11.1983 allekirjoittamaa velkakirjaa vastaan Keskinäiseltä Eläkevakuutusyhtiöltä Kalervolta saaman 20 000 markan määräisen lainan vakuudeksi 8.12.1983 myöntämän pankkitakauksen vastasitoumuksen täyttämisestä. Vastasitoumuksen yleisten ehtojen mukainen vastuu on käsittänyt velvollisuuden korvata pankille sen, minkä se on takauksensa nojalla katsonut olevansa velvollinen suorittamaan, ja koronmaksuvelvollisuuden pankin suorittamalle rahamäärälle. Takaussitoumusten antamisen edellytyksenä ei ole ollut, että myös edellä mainittu B:n ja C:n omistama asunto-osake olisi kysymyksessä olevien vastuiden vakuutena. Pankki on saanut A:n takaamista saamisistaan täyden suorituksen asunto-osakkeen kauppahinnasta 27.3.1986. Se on kuitenkin 2.2.1988 hovioikeuden 18.9.1987 antaman tuomion perusteella palauttanut C:lle 19 844,05 markkaa ja niille tuohon mennessä kertyneen koron 5 582,79 markkaa eli yhteensä 25 426,84 markkaa. Koska maksu on peräytynyt, pankki ei ole tältä osalta saanut pätevää suoritusta saatavistaan. Lähtökohta on, että velkoja on maksun peräytyessä saatettava samaan asemaan, missä hän olisi ollut, jos maksua ei olisi lainkaan tapahtunut. Kun velallisen jättäessä velkansa suorittamatta velkoja olisi takauksen perusteella saanut hakea sen takaajalta, on perusteltua, että myös takaajan vastuu saatavasta maksun peräytyneeltä osalta säännönmukaisesti palautuu. Jutussa ei ole ilmennyt erityisiä perusteita, joiden johdosta A ei olisi takaussitoumuksistaan huolimatta enää vastuussa pankin saamisten maksamisesta. Pankilla ei kuitenkaan ole oikeutta saada takausten nojalla suoritusta C:lle palauttamilleen varoille maksamastaan korosta siltä ajalta, jona nuo pantista saadut sittemmin palautetut varat ovat olleet pankin hallussa. A ei siten ole velvollinen maksamaan viivästyskorkoa pankin hovioikeuden tuomion nojalla C:lle palauttamalle pääomasuoritukselle 19 844,05 markalle 27.3.1986 ja 2.2.1988 väliseltä ajalta eikä tuolle 5 582,79 markan määräiselle korkoerälle sittemmin kertynyttä korkoa. Asian näin päättyessä ja sen laatuun nähden asianosaisten on itse vastattava oikeudenkäyntikuluistaan asiassa. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomiota ja raastuvanoikeuden päätöstä muutetaan pankin C:lle palauttamalle pääomasuoritukselle ja korolle kertynyttä korkoa ja oikeudenkäyntikuluja koskevilta osilta. Korkein oikeus vahvistaa, ettei A ole antamiensa takaussitoumusten perusteella velvollinen suorittamaan Suomen Yhdyspankki Oy:lle 5 582,79 markkaa eikä sille 16 prosentin vuotuista viivästyskorkoa 2.2.1988 ja 28.7.1989 väliseltä ajalta. A vapautetaan korvaamasta pankille sillä alemmissa oikeuksissa olleita oikeudenkäyntikuluja eli raastuvanoikeuden osalta 4 000 ja hovioikeuden osalta 800 markkaa korkoineen. Muilta osilta hovioikeuden tuomion lopputulos jää pysyväksi. Ratkaisuun osallistuneet: presidentti Heinonen, oikeusneuvokset Jalanko, Lindholm ja Suhonen sekä ylimääräinen oikeusneuvos Heikonen