KKO/1992/179

1992 false KKO:1992:179 Syytetty, joka oli luvallisella radiovastaanottimella kuunnellut poliisiradiota ja ohjelmoinut vastaanottimen toimimaan myös automaattisen radiopuhelinverkon taajuuksilla, ei ollut menettelyllään syyllistynyt rikoslain 24 luvun 3 b §:n 1 momentissa tarkoitettuun salakuunteluun eikä 38 luvun 8 §:ssä (L 8.9.1989/792) tarkoitettuun viestintärikokseen. Ks. KKO:1991:76 RL 24 luku 3 b § 1 mom RL 38 luku 8 § (L 8.9.1989/792) ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Tyrvään kihlakunnanoikeuden päätös 23.10.1990 Virallisen syyttäjän syytteestä, johon Turun ja Porin lääninhallitus valtion edustajana poliisiradioverkon kuuntelun osalta on yhtynyt, kihlakunnanoikeus on lausunut selvitetyksi, että A oli toukokuussa 1990 kuukauden 26 päivään saakka Vammalassa luvattomasti kuunnellut Realistic-merkkisellä radiovastaanottimella poliisiradion lähetyksiä ja mitä poliisiaseman päivystäjän virkahuoneessa muuten oli tapahtunut lähettimen ollessa kytkettynä lähetystä varten. A oli kerrotulla menettelyllä oikeudettomasti yrittänyt hankkia tietoja poliisin televerkossa välitettävinä olevien viestien sisällöstä. Todistajana kuultu vanhempi konstaapeli Antti Olavi Jeronen oli 26.5.1990 yhdessä vanhemman konstaapelin Aatos Juurijoen kanssa todennut teknisen peilauslaitteen avulla, että A:n henkilöautossa oli toiminnassa poliisiradion kuuntelulaite. Todistaja oli tavannut A:n kuuntelemasta laitteeseen ohjelmoimiaan poliisikanavia. Laitteen muistiin ohjelmoiduista 53 kanavasta 30 oli poliisin käyttämiä radiopuhelinkanavia ja muut muun muassa palokunnan käytössä. Ohjelmoitujen kanavien joukossa olivat olleet käytännöllisesti katsoen kaikki valtakunnan poliisikanavat. Laite oli hakenut esille minkä tahansa poliisiteleverkon kanavan, joka oli sattunut olemaan käytössä. Jerosen kertomusta voitiin pitää luotettavana ja siten täytenä näyttönä asiassa. Jerosen mukaan vastaanotin oli ohjelmoitu siten, että sillä voitiin vaivattomasti kuunnella myös NMT-puheluja. Ohjelmoidessaan laitteeseensa poliisiradioverkon käyttämien taajuuksien lisäksi automaattisen autoradiopuhelinverkon taajuuksia A oli oikeudettomasti tahallaan yrittänyt hankkia tietoja tässä yleiseen puhelinverkkoon kuuluvassa televerkossa välitettävinä olleiden tuntemattomiksi jääneiden henkilöiden puhelinkeskustelujen sisällöstä. Näillä perusteilla kihlakunnanoikeus on rikoslain 24 luvun 3 b §:n 1 momentin, 38 luvun 8 §:n 2 kohdan ja 7 luvun 1 §:n nojalla tuominnut A:n yksin teoin tehdyistä salakuuntelusta ja viestintärikoksesta 30:een 20 markan määräiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 600 markkaa ja velvoittanut hänet korvaamaan valtiolle sen varoista maksetut todistelukustannukset 257,40 markkaa. Tämän ohessa A on määrätty menettämään valtiolle takavarikoidut rikoksentekovälineinä käytetyt kannatin, Realistic pro 34 -scanneri ja tasavirtamuuntaja. Turun hovioikeuden päätös 30.12.1991 Hovioikeus, jossa virallinen syyttäjä oli vaatinut A:lle tuomitun rangaistuksen korottamista ja A syytteen hylkäämistä, on todennut, että radiosalaisuus, josta säädetään radiolain 7 §:ssä, käsittää ainoastaan radiolähetyksen luvattoman tallentamisen ja sen, ettei lähetyksen sisältöä tai tietoa sen olemassaolosta saa ilmaista taikka käyttää hyväksi. Sitä vastoin radiosalaisuus ei estä kuuntelemasta radiolähetystä, jota ei ole tarkoitettu yleisesti vastaanotettavaksi. Radiolaitteista annetun lain 1 §:n 1 momentin mukaan radiolaitteiden käyttöön tarvitaan lupa, mutta 3 momentin mukaan muiden kuin yleisradiolähetysten vastaanottamiseen sovelletaan radiolakia, jonka 4 §:n 3 momentin mukaan radiovastaanottimen hallussapitoon ja käyttöön ei tarvita lupaa. Kun A:lla siten on ollut oikeus käyttää kyseessä olevaa radiovastaanotinta, hän ei huomioon ottaen radiolain 7 §:n säännöksen pelkästään kuuntelemalla poliisiradion lähetystä tai muita radiolähetyksiä, joita ei ollut tarkoitettu yleisesti vastaanotettaviksi, ollut syyllistynyt rangaistavaan tekoon. Näillä syillä hovioikeus on hylännyt syytteen ja vapauttanut A:n hänelle tuomitusta rangaistuksesta ja todistelukustannusten korvausvelvollisuudesta sekä kumonnut takavarikon ja määrännyt takavarikoidut laitteet palautettaviksi A:lle. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Valituslupa on myönnetty 2.4.1992. Syyttäjä on toistaen syytteensä vaatinut A:n tuomitsemista rangaistukseen yksin teoin tehdyistä salakuuntelusta ja viestintärikoksesta sekä rikoksentekovälineenä käytetyn scannerradion määrämistä menetetyksi valtiolle. A on antanut häneltä pyydetyn vastauksen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 11.12.1992 Perustelut Radiolain 4 §:n 3 momentin mukaan radiovastaanottimen hallussapitoon ja käyttöön ei tarvita lupaa eikä lain 7 §:ssä säännelty radiosalaisuus estä kuuntelemasta myös radiolähetystä, jota ei ole tarkoitettu yleisesti vastaanotettavaksi. Kuunnellessaan poliisiradion lähetyksiä ja sellaisessa lähetyksessä myös, mitä poliisiaseman päivystäjän virkahuoneessa on tapahtunut lähettimen ollessa kytkettynä lähetystä varten, A ei ole syyllistynyt rikoslain 24 luvun 3 b §:n 1 momentissa tarkoitettuun salakuunteluun. Rikoslain 38 luvun 8 §:n mukaan viestintärikokseen syyllistyy se, joka hankkii tai yrittää hankkia tiedon televerkon välitettävänä olevan puhelun, sähkeen, tekstin-, kuvan- tai datasiirron taikka muun vastaavan televiestin sisällöstä. Hallituksen esityksen perusteluista viestintärikokseksi (HE 58/1988) ilmenee, ettei tiedon vastaanottamista luvallisella radiovastaanottimella sinänsä ole tarkoitettu rangaistavaksi. Siten A kuuntelemalla radiovastaanottimellaan poliisiradiota ja ohjelmoimalla sen toimimaan automaattisen radiopuhelinverkon taajuuksilla ei ole syyllistynyt viestintärikokseen. Päätöslauselma Hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta. Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Ailio, Jalanko, Lindholm, Taipale ja Sevon