KKO/1992/18

1992 false KKO:1992:18 Kaupunki oli soveltanut A:han, joka oli hoitanut samanarvoisia työtehtäviä kuin vastakkaista sukupuolta oleva B, epäedullisempia palkkaehtoja kuin B:hen naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain voimaantullessa 1.1.1987 ja vielä sen jälkeenkin, kunnes B oli 9.5.1988 lukien nimitetty toiseen kaupungin toimeen. Ään. Koska kaupungin oli työehtosopimuksen mukaan tullut säilyttää B:n työehtosopimusta paremmat palvelussuhteen ehdot ja niiden perusteella muodostunut palkkataso tasaarvolain voimaantulosta huolimatta ennallaan ja koska kaupungilta ei myöskään ollut voitu edellyttää tapahtunutta nopeampia toimenpiteitä tilanteen korjaamiseksi, kaupungin menettely oli johtunut muusta, hyväksyttävästä seikasta kuin sukupuolesta. L naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta 8 § 2 mom L naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta 8 § 3 mom ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Kanne Helsingin raastuvanoikeudessa A on Helsingin kaupungille 24.3.1988 tiedoksi toimitetun haasteen nojalla kertonut työskennelleensä kaupungin kiinteistöviraston asuntoasiainosaston asuntotoimistossa työsuhteessa olevana asuntolainatarkastajana hänen toimenkuvaansa kuuluessa: - valmistella vanhojen aravaomistusasuntojen välittämistä ja kaupungille ostamista tai lunastamista sekä niiden edelleen myyntiä koskevia asioita, - suorittaa edellä mainittujen toimintojen kehittämiseen ja suunnitteluun liittyviä tehtäviä, - valmistella omistusasuntojen korkotukilainoitukseen kuuluvia asioita, - valmistella aravalainojen siirtoihin ja pidennyksiin kuuluvia asioita, - valmistella erityisasuntolainoihin kuuluvia asioita, - valmistella omistusasuntojen vuokrauslupiin kuuluvia asioita ja - esitellä valmistelemiaan asioita osastopäällikölle, jollei tehtävää ollut määrätty jollekin muulle. Hänen toimensa, jonka mukaista nimikettä ei ollut ollut kunnallisessa yleisessä virka- ja työehtosopimuksessa, oli kuulunut palkkaluokkaan Y

1. Kiinteistöviraston asuntotoimistossa oli työskennellyt tehtävänimikkeellä asuntoasiainsihteeri B -niminen miespuolinen toimenhaltija, jonka tehtäviin oli kuulunut: - suorittaa vuokra- ja omistusasuntojen käytön ja luovutuksen valvontaan kuuluvia valvonta-, tarkistus- ja valmistelutehtäviä, - suorittaa edellä mainittuun valvontatoimintaan liittyviä toiminnan kehittämistehtäviä ja - avustaa osakeasuntoryhmää vuokrauslupa-asioiden valmistelussa. Kyseinen toimi oli sijoitettu palkkausluokkaan Y
2. A:n työtehtävät olivat tosin hieman eronneet B:n tehtävistä, mutta niitä oli kuitenkin pidettävä naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun 1.1.1987 voimaan tulleen lain (tasa-arvolain) tarkoittamassa mielessä samanarvoisina, joskin A:n työtehtävät olivat tosiasiassa olleet vaativampia. Kaupunki ei ollut voinut osoittaa, että palkkaero olisi johtunut jostakin muusta, hyväksyttävästä seikasta. Tasa-arvovaltuutettu oli lausunnossaan 25.11.1987 katsonut, että B:n työtehtävät eivät poikenneet A:n tai muiden asuntotoimiston asuntoasioiden valmistelua suorittavien työntekijöiden tehtävistä siten, että palkkaluokkaerot olisivat tasa-arvolain 8 §:n 2 momentin 1 kohdasta ilmenevä samapalkkaisuussäännös huomioon ottaen perusteltavissa. Tasa-arvovaltuutettu oli esittänyt, että toimien ja virkojen palkkaluokkiin sijoittelua tulisi tarkistaa siten, että kerrotut vääristymät korjattaisiin. Kaupungin tasa-arvotoimikunta, jonka käsiteltävänä asia oli ollut, ei ollut kuitenkaan ryhtynyt toimenpiteisiin epäkohdan korjaamiseksi. Palkkaerot olivat säilyneet ennallaan. A on lausunut, että kaupunki oli työnantajana syyllistynyt tasa-arvolain 8 §:n 2 momentin vastaiseen menettelyyn soveltaessaan miespuoliseen työntekijään edullisempia palkkaehtoja kuin häneen. Sen vuoksi A on vaatinut, että kaupunki velvoitettaisiin suorittamaan hänelle tasa-arvolain 8 §:n 2 momentin sekä 11 §:n nojalla kohtuullisena hyvityksenä sukupuoleen perustuvan syrjinnän johdosta 20.000 markkaa ja korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa, molemmat määrät korkoineen. Oikeudenkäyntiväite Kaupunki on väittänyt, ettei raastuvanoikeus ollut asiallisesti toimivaltainen käsittelemään kannetta, koska siinä oli kysymys työehtosopimuksen tulkinnasta ja siis työtuomioistuimen toimivaltaan kuuluvasta asiasta, ja vaatinut, että kanne jätetään tutkimatta. Raastuvanoikeuden väitepäätös 9.5.1988 Raastuvanoikeus on väitteen johdosta ennen pääasian ratkaisemista julistamassaan päätöksessä lausunut, että asia ei koskenut työehtosopimuksen pätevyyttä, voimassaoloa, sisällystä ja laajuutta tai tietyn sopimuskohdan oikeaa tulkintaa taikka muutakaan työtuomioistuimesta annetun lain 1 §:ssä tarkoitettua asiaa. Tämän vuoksi raastuvanoikeus on hylännyt tehdyn väitteen. Kaupungin vastaus Kanteesta kuultuna kaupunki on vaatinut, että kanne kanneoikeuden vanhentumisen vuoksi tai muutoin perusteettomana hylätään ja että A velvoitetaan korvaamaan kaupungin oikeudenkäyntikulut. Raastuvanoikeuden päätös 4.9.1989 Raastuvanoikeus on, hankittuaan asiassa tasa-arvolautakunnan lausunnon, lausunut selvitetyksi, että A:n tehtäviin asuntolainatarkastajana oli kuulunut vaativia valmistelu-, kehittämis- ja suunnittelutehtäviä Helsingin kaupungin asuntoasiain toimistossa ja että samassa toimistossa työskennelleen asuntoasiain sihteerin B:n tehtäviin oli myös kuulunut valmistelu- ja kehittämistehtäviä. A:n ja B:n työtehtävien laadussa ja sisällössä tai työoloissa ei siten ollut ollut olennaisia eroja. A:lle oli kanteen vireilletulohetkellä maksettu Y 23 palkkausluokan ja B:lle Y 28 palkkausluokan mukaista palkkaa. Ottaen huomioon A:n ja B:n työtehtävien laadun ja sisällön raastuvanoikeus on katsonut, että kaupunki oli soveltanut A:han huonompia palkkaehtoja kuin B:hen, mikä menettely oli synnyttänyt tasa-arvolain 8 §:n 2 momentin tarkoittaman syrjintäolettaman. Edelleen raastuvanoikeus on katsonut, että A ja B olivat tehneet samanarvoista työtä 8.5.1988 saakka, joten syrjintäolettama oli ollut olemassa kannetta vireille pantaessa eli 24.3.
3. Tämän vuoksi raastuvanoikeus on tasa-arvolain 12 §:n 2 momentin nojalla hylännyt kaupungin väitteen siitä, että kanne oli vanhentunut. Raastuvanoikeus on katsonut jääneen näyttämättä, että huonompien palkkaehtojen soveltaminen A:han olisi johtunut muusta, hyväksyttävästä seikasta kuin A:n sukupuolesta. Kaupunki oli siten menettelyllään rikkonut tasa-arvolain 8 §:n 2 momentissa määriteltyä sukupuolisyrjinnän kieltoa. Sen vuoksi raastuvanoikeus on velvoittanut kaupungin suorittamaan A:lle tasa-arvolain 11 §:n 1 ja 2 momentin mukaisena hyvityksenä 20.000 markkaa 16 prosentin korkoineen 24.3.1988 lukien sekä korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista samoin 20.000 markkaa 16 prosentin korkoineen 4.9.1989 lukien. Helsingin hovioikeuden tuomio 24.10.1990 Hovioikeus, jonka tutkittavaksi kaupunki oli valittamalla saattanut jutun toistaen raastuvanoikeudessa esittämänsä vaatimukset, on lausunut jääneen näyttämättä, että 1.1.1987 voimaan tulleen tasa-arvolain säännökset olisivat olleet ristiriidassa 1.3.1986-29.2.1988 voimassa olleen kunnallisen kuukausipalkkaisia työntekijöitä koskevan työehtosopimuksen kanssa. Sanotun lain 25 §:n 3 momentin mukaan tuota lakia voitiin siten soveltaa myös lain ja työehtosopimuksen samanaikaiseen voimassaoloaikaan. Hyväksyttävänä syynä kysymyksessä olleeseen 1.1.1987-8.5.1988 tapahtuneeseen syrjintämenettelyyn ei ollut pidettävä sitä, että raastuvanoikeuden päätöksessä kerrotut syrjinnäksi katsotut olosuhteet olivat syntyneet jo vuonna 1982 valittaessa B toimeensa, jolloin hänen palkkansa oli kaupungin henkilökunnan uudelleensijoittamisperiaatteiden mukaisesti pysytetty hänen aikaisemman toimensa palkkauksen mukaisena. Näillä ja raastuvanoikeuden muutoin mainitsemilla perusteilla hovioikeus on jättänyt asian raastuvanoikeuden päätöksen lopputuloksen varaan. Hovioikeus on vielä velvoittanut kaupungin korvaamaan A:n vastauskulut hovioikeudessa 1.200 markalla 16 prosentin korkoineen hovioikeuden tuomion antopäivästä lukien. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Kaupungille on myönnetty valituslupa 20.2.
4. Valituksessaan kaupunki on raastuvanoikeudessa ja hovioikeudessa esittämänsä oikeudenkäyntiväitteen toistaen vaatinut, että kanne jätetään tutkimatta. Toissijaisesti kaupunki on vaatinut, että kanne hylätään ja että A velvoitetaan korvaamaan kaupungin oikeudenkäyntikulut asiassa 16 prosentin korkoineen. A on antanut häneltä pyydetyn vastauksen ja vaatinut vastauskulujensa korvaamista korkoineen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 11.2.1992 Perustelut Oikeudenkäyntiväite A:n jutussa ajamassa kanteessa on kysymys tasa-arvolain säännösten perusteella maksettavasta hyvityksestä, jota koskevaa kannetta on lain 12 §:n 1 momentin mukaan ajettava yleisessä tuomioistuimessa. Pääasia Raastuvanoikeuden päätöksestä ilmenevillä perusteilla A:n kanneoikeus asiassa ei ole vanhentunut. Kun B otettiin kaupungin kiinteistöviraston asuntoasiain osaston asuntoasiainsihteerin toimeen, ensin sijaiseksi vuoden 1981 lopulla ja sitten vakinaiseksi 1.1.1982 alkaen, hänen palkkauksensa on kaupungin henkilökunnan uudelleensijoittamisperiaatteiden mukaisesti pysytetty saman suuruisena kuin se oli ollut hänen edellisessä työtehtävässään kaupungin omistaman kiinteistöyhtiön apulaisisännöitsijänä. B:lle on tästä tehtävästä maksettu näin määräytynyttä palkkaa tasa-arvolain tullessa voimaan 1.1.1987 ja vielä sen jälkeenkin, kunnes hänet on 9.5.1988 lukien nimitetty toiseen kaupungin toimeen. A:n ja B:n palkkauksen erilaisuus 1.1.1987 ja 8.5.1988 välisenä aikana on synnyttänyt tasa-arvolain 8 §:n 2 momentissa tarkoitetun syrjintäolettaman. B:n työsuhteessa sovellettujen 1.3.1986-29.2.1988 ja 1.3.1988-28.2.1990 voimassa olleiden työehtosopimusten mukaan kaupungin on kuitenkin tullut säilyttää B:n työehtosopimusta paremmat palvelussuhteen ehdot ja niiden perusteella muodostunut palkkataso tasa-arvolain voimaantulosta huolimatta ennallaan. Koska kaupungilta ei myöskään ole voitu edellyttää tapahtunutta nopeampia toimenpiteitä sanotun tasa-arvolain vastaisen tilanteen korjaamiseksi, kaupungin menettely soveltaa 1.1.1987-8.5.1988 A:han epäedullisempia palkkaehtoja kuin samanarvoisia työtehtäviä hoitaneeseen B:hen on johtunut muusta, hyväksyttävästä seikasta kuin työntekijän sukupuolesta. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei kaupunki ole rikkonut tasa-arvolain 8 §:ssä tarkoitettua syrjinnän kieltoa. Tuomiolauselma Raastuvanoikeuden päätös ja hovioikeuden tuomio kumotaan. Kaupunki vapautetaan velvollisuudesta suorittaa A:lle hyvitystä ja korvata hänen oikeudenkäyntikulunsa raastuvanoikeudessa ja hovioikeudessa. Asian laadun vuoksi kaupunki saa kuitenkin pitää oikeudenkäyntikulunsa asiassa vahinkonaan. Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot Oikeusneuvos Raulos: Oikeudenkäyntiväitteen osalta olen Korkeimman oikeuden ratkaisun mukaisella kannalla. Pääasian osalta totean, että kun B otettiin kaupungin kiinteistöviraston asuntoasiainosaston asuntoasiainsihteerin toimeen, ensin sijaiseksi vuoden 1981 lopulla ja sitten vakinaiseksi 1.1.1982 alkaen, hänen palkkauksensa haluttiin säilyttää saman suuruisena kuin se oli ollut hänen edellisessä työtehtävässään kaupungin omistaman kiinteistöyhtiön apulaisisännöitsijänä. B:lle on maksettu tämän mukaisesti määräytynyttä palkkaa tasaarvolain tullessa voimaan 1.1.1987 ja vielä sen jälkeenkin 8.5.1988 saakka, jolloin hän oli siirtynyt toisiin tehtäviin. Pyrkimystä säilyttää B:n palkkaedut ennallaan hänen siirtyessään kaupungin toimeen ei voida pitää tasaarvolain 8 §:n 3 momentissa tarkoitettuna hyväksyttävänä syynä soveltaa kaupungin palveluksessa kiinteistöviraston asuntotoimistossa samanarvoisia työtehtäviä hoitaneeseen A:han epäedullisempia palkkaehtoja kuin B:hen. Näillä ja muilta osin alempien oikeuksien ratkaisuista ilmenevillä perusteilla jätän hovioikeuden tuomion lopputuloksen pysyväksi. Velvoitan kaupungin korvaamaan A:n vastauskulut Korkeimmassa oikeudessa 1.500 markalla 16 prosentin korkoineen Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä lukien. Oikeusneuvos Roos: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Raulos. Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Salervo, Takala, Roos (eri mieltä), Huopaniemi ja Raulos (eri mieltä)