KKO/1992/19

1992 false KKO:1992:19 Kiven louhinta-alueesta ja sille rakennetusta meluvallista naapuritilan omistajalle maiseman rumentumisena ilmenevä aineeton vahinko ei ollut sellainen eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:ssä tarkoitettu rasitus, josta hän mainitun lain 21 §:n nojalla saisi vahingonkorvausta. L eräistä naapuruussuhteista 17 § L eräistä naapuruussuhteista 21 § 1 mom ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Kanne Ylivieskan kihlakunnanoikeudessa A ja B ovat Oulaisten Kivi Oy:lle 4.1.1988 tiedoksi toimitetun haasteen nojalla lausuneet, että yhtiö oli harjoittanut kiintokallion louhintaa A:n ja B:n omistaman asuinkiinteistön naapuritilalta vuokraamallaan alueella. Louhimoalue, etenkin sen A:n ja B:n puoleiselle rajalle rakennettu meluvalli, oli pilannut A:n ja B:n maiseman ja aiheuttanut heille aineetonta vahinkoa. Lisäksi louhimotoiminta ja siinä tapahtuneet luparikkomukset olivat aiheuttaneet henkisiä ja muita aineettomia kärsimyksiä, joiden korvaamiseen oli olemassa erityisen painavia syitä. Tämän vuoksi A ja B, jotka ovat myös vaatineet korvausta melusta ja tärinästä aiheutuneesta rasituksesta, ovat vaatineet, että yhtiö velvoitetaan suorittamaan heille korvaukseksi henkisestä kärsimyksestä ja muusta aineettomasta vahingosta 100.000 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä lukien. Kihlakunnanoikeuden päätös 19.1.1989 Kihlakunnanoikeus, jossa yhtiö oli vastustanut kannetta, on lausunut, että yhtiö oli huhtikuusta 1982 alkaen Oulaisten rakennuslautakunnan eräistä naapuruussuhteista annetun lain nojalla antaman luvan sekä kaupunginhallituksen maa-aineslain nojalla antaman, 31.12.1994 saakka voimassa olevan luvan nojalla harjoittanut kiintokallion louhintaa Oulaisten kaupungin Piipsjärven kylässä sijaitsevista tiloista vuokraamallaan alueella. Sanotun alueen naapurina sijaitsi A:n ja B:n asuinkiinteistö. Eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:ssä tarkoitettu tuottamuksesta riippumaton vastuu koski ainoastaan kiinteistön käytöstä aiheutuvia pysyviä aineellisia immissiovahinkoja, mutta ei aineettomia immissiovahinkoja. Yhtiön vastuu A:lle ja B:lle mahdollisesti aiheutuvista aineettomista vahingoista määräytyi näin ollen normaalien vahingonkorvausoikeudellisten periaatteiden mukaan. Kihlakunnanoikeus on 14.6.1988 toimitetussa katselmuksessa esille tulleiden seikkojen ja siinä tehtyjen havaintojen perusteella katsonut selvitetyksi, että louhimoalue ja sen rajalle rakennettu meluvalli, jotka sijaitsivat A:n ja B:n pihamaan välittömässä läheisyydessä, aiheuttivat A:lle ja B:lle piha-alueen kauneuden ja viihtyisyyden vähenemisenä ilmenevää maisemallista haittaa. Sen määräksi kihlakunnanoikeus on arvioinut 10.000 markkaa. Sen vuoksi kihlakunnanoikeus on, samalla kun yhtiö on velvoitettu suorittamaan A:lle ja B:lle vahingonkorvaukseksi melun ja tärinän muodossa kärsitystä rasituksesta 59.000 markkaa korkoineen, hyläten korvausvaatimuksen enemmälti näyttämättömänä velvoittanut yhtiön suorittamaan A:lle ja B:lle kertakaikkiseksi korvaukseksi maiseman pilaantumisesta aiheutuneesta vahingosta 10.000 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 4.1.1988 lukien. Vaasan hovioikeuden tuomio 11.4.1991 Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A ja B ja yhtiö puolin ja toisin olivat valittamalla saattaneet jutun, on lausunut, ettei eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:ssä tarkoitettu tuottamuksesta riippumaton vastuu koskenut aineettomia immissiovahinkoja. A:lla ja B:llä ei näin ollen ollut oikeutta mainitun lainkohdan nojalla saada korvausta aineettomana vahinkona vaatimastaan maiseman pilaantumisesta. Tämän vuoksi hovioikeus on siten muuttanut kihlakunnanoikeuden päätöstä, että A:n ja B:n korvausvaatimus maiseman pilaantumisesta aiheutuneesta haitasta on hylätty ja yhtiö on vapautettu tältä osin sen A:lle ja B:lle maksettavaksi tuomitusta 10.000 markan korvauksesta. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Valituslupa on myönnetty 8.8.1991. A ja B ovat yhteisessä muutoksenhakemuksessaan vaatineet hovioikeuden päätöksen muuttamista siten, että yhtiö velvoitetaan suorittamaan heille maisemahaitasta eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:ssä tarkoitettuna aineettomana immissiohaittana 10.000 markkaa 16 prosentin korkoineen 4.1.1988 lukien. Lisäksi he ovat vaatineet oikeudenkäyntikulujensa korvaamista Korkeimmassa oikeudessa korkoineen. Yhtiö on antanut pyydetyn vastauksen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 12.2.1992 Perustelut Eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n 1 momentin mukaan kukaan ei saa käyttää kiinteistöä niin, että naapuri "kärsii siitä pysyväistä kohtuutonta rasitusta, kuten kipinöiden, tuhkan, noen, savun, lämmön, löyhkän, kaasujen, höyryn, tärinän, jyskeen taikka muun sellaisen kautta". Naapuri, jolle on aiheutettu tällaista kohtuutonta rasitusta, on lain 21 §:n 1 momentin nojalla oikeutettu saamaan korvauksen koko rasituksesta. Sanamuotonsa mukaan mainittu 17 §:n säännös tarkoittaa sellaisia haittoja, jotka kiinteistöllä harjoitettavan toiminnan johdosta tunkeutuvat naapurikiinteistön alueelle ja jotka koetaan pysyvänä kohtuuttomana rasituksena. Naapurikiinteistön omistajalle maisemanäkymän rumentumisena ilmenevä aineeton vahinko ei ole mainitunlainen rasitus. Myös lain perustana olevassa lainvalmistelukunnan ehdotuksessa vuodelta 1914 asetukseksi, joka koskee eräitä naapurien välisiä suhteita, on lähdetty siitä, ettei säännös koskisi pelkästään esteettistä tai muuta psyykkistä harmia, jota naapurikiinteistöllä oleva laitos aiheuttaa. Näin ollen A:lla ja B:llä ei ole oikeutta saada louhimoalueesta ja sille rakennetusta meluvallista aiheutuneesta maisemahaitasta vaatimaansa vahingonkorvausta. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Salervo, Nikkarinen, Lindholm, Huopaniemi ja Krook