1992 false KKO:1992:41 Paikallistiellä olleet syvät ja jäiset urat olivat osaltaan aiheuttaneet sen, että auto oli suistunut tieltä ja törmännyt puuhun. Tielaitoksella on

§:n 1 momentin ja 12 §:n nojalla velvollisuus pitää tie liikennettä tyydyttävässä kunnossa ja moottoriajoneuvoliikenteen tarvetta vastaavasti lumi- ja jääesteistä vapaana. Lumisateiden johdosta urien muodostuminen verrattain vilkasliikenteiselle tielle ei ollut ennalta-arvaamatonta. Tiehen ei ollut näytetty kohdistetun sääolosuhteiden vaatimia kunnossapitotoimia. Vahingon katsottiin osaksi syntyneen tienpitäjän laiminlyönnistä. L yleisistä teistä 11 § 1 mom L yleisistä teistä 12 § ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Kanne Kokemäen kihlakunnanoikeudessa A on Suomen valtiolle 7.3.1989 tiedoksi annetun haasteen nojalla lausunut, että hän oli kuljettaessaan 3.3.1988 miehensä B:n omistamaa Opel Corsa -merkkistä henkilöautoa Harjavallassa niin sanottua Satalinnan Yhdystietä joutunut syviin ajouriin, jolloin auto oli ryhtynyt heittelehtimään seurauksin, että se oli suistunut oikealle tien oheen päin tien varressa kasvanutta mäntyä. Törmäyksen johdosta auto oli vaurioitunut ja A loukkaantunut. Lisäksi vahinkoa oli aiheutunut silmälasien ja vaatteiden rikkoutumisesta, auton hinauksesta Poriin ja väliaikaisten kulkuneuvojen käyttämisestä, auton arvon alentumisesta sekä bonuksen menetyksestä ja omavastuun korvauksesta. Puheena olevalla tieosuudella oli talven 1987-1988 aikana ollut viikkoja ja jopa kuukausia 5-10 senttimetrin syvyisiä ajouria, joita ei ollut korjattu. Koska valtio tienpitäjänä oli laiminlyönyt pitää tien

§:n 1 momentin mukaan liikennettä tyydyttävässä kunnossa, valtio oli velvollinen korvaamaan laiminlyönnistä aiheutuneen vahingon. Näillä perusteilla A on vaatinut valtion velvoittamista suorittamaan hänelle korvauksena auton arvon alenemisesta 2.500, särkyneistä silmälaseista 950, rikkoutuneista housuista 380, hinausajosta sekä kuljetuksesta Poriin 600, väliaikaisista kuljetuksista 500, bonustappiona 761,40 ja vakuutuksen omavastuuosuutena 500 sekä korvauksena kivusta ja särystä 1.500 markkaa eli yhteensä 7.691,40 markkaa ja korvausta oikeudenkäyntikuluista, kaikki laillisine korkoineen. Vastine Tie- ja vesirakennushallitus, nykyisin tiehallitus, Suomen valtion edustajana on kiistänyt kanteen ja lausunut, että tie oli ollut liikennettä tyydyttävässä kunnossa ja että ne kunnossapitotyöt oli tehty, mitkä yleensäkin tehdään. Tien huonosta kunnosta ei ollut tätä ennen tullut valituksia. Kihlakunnanoikeuden päätös 14.6.1989 Todistajankertomuksista ilmeni, että talvi 1988 oli ollut tienhoidollisesti poikkeuksellisen hankala. Todistajana kuullun X:n mukaan kyseinen tie oli talven 1988 aikana ollut niin huonossa kunnossa, että osa hänen työtovereistaan ei ollut uskaltanut kulkea työhön omalla autolla, ja että onnettomuushetkellä tie oli ollut todella huonossa kunnossa. Kyseinen tie oli normaalia paikallistietä vilkkkaammin liikennöity tien päässä sijaitsevasta sairaalasta johtuen, joten tie joutui normaalia suuremmalle kulutukselle. Kaikkien todistajina kuultujen kertoman mukaan tie oli onnettomuushetkellä ollut jäinen ja urainen. Todistaja Y:n mukaan tiessä tuolloin olleet urat olivat olleet poikkeuksellisen syvät. A:n taholta esitetyssä 50 henkilön allekirjoittamassa adressissa oli lisäksi todettu tienhoidollisten toimenpiteiden riittämättömyys talven 1988 aikana. Tiemestarin päiväkirjasta oli todettavissa, että ennen vahinkoa tie oli höylätty 19.2.1988. Näyttöä ei ollut esitetty siitä, että tämän ajankohdan ja onnettomuusajankohdan välillä olisi tiellä suoritettu höyläystoimenpiteitä. Sen sijaan vahinkoa seuranneena päivänä 4.3.1988 suoritetussa höyläyksessä tie oli saatu kauttaaltaan tasaisemmaksi ja urattomaksi. Todistaja X:n mukaan jo ennen vahinkotapahtumaa tien huonosta kunnosta oli tehty tiemestaripiiriin ilmoitus. Rakennusmestari Z oli todistajana tosin kertonut, että tie hänen näkemyksensä mukaan oli onnettomuushetkellä ollut liikennettä tyydyttävässä kunnossa, mutta Z:n kertomus oli poikennut muiden todistajien kertomuksista ja muutoin esitetystä selvityksestä. Kuultavana ollut tiemestari W ei sen sijaan ollut itse käynyt tien kuntoa toteamassa. Edellä esitetyn nojalla kihlakunnanoikeus on katsonut, että suurin syy ojaan suistumiselle oli ollut tien huono kunto ja erityisesti syvät ajourat. Tie ei siten ollut ollut liikennettä tyydyttävässä kunnossa. Vaikka kysymyksessä oli paikallistie, kunnossapitotyöt eivät olleet olleet riittävät. Toisaalta tie oli ollut A:lle tuttu ja tämä oli ollut tietoinen olosuhteista tiellä. Hänen olisi näin ollen tullut noudattaa olosuhteiden edellyttämää varovaisuutta ja huolellisuutta vahingon ja vaaran välttämiseksi. A oli ollut osaltaan itsekin syypää tapahtumaan. Ojaan suistumisesta oli aiheutunut vahinkoa auton arvon alentumisena 2.500, silmälasien särkymisestä 950, housujen rikkoutumisesta 380 ja hinausajosta sekä kuljetuksesta Poriin 600 markkaa. Valtion puolesta oli myönnetty korvauksena kuljetuksista autotta oloaikana 500, bonustappiona 761,40, omavastuuosuutena 500 sekä kivusta ja särystä 500 markkaa. Vahingot olivat siten olleet kaikkiaan 6.691,40 markkaa, mistä valtio velvoitettiin korvaamaan kolme neljäsosaa (3/4). A:n omaksi tuottamukseksi vahingosta jäi siten yksi neljäsosa (1/4). Näillä perusteilla kihlakunnanoikeus on, hyläten kanteen enemmälti, velvoittanut Suomen valtion yleisistä teistä annetun lain 4, 11 ja 12 §:n nojalla suorittamaan A:lle vahingonkorvauksena 5.018,55 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä lukien sekä korvaamaan A:lla asiassa olleet oikeudenkäyntikulut 8.903,80 markalla 16 prosentin korkoineen 14.6.1989 lukien. Turun hovioikeuden tuomio 11.1.1991 Hovioikeus, jonka tutkittavaksi tiehallitus oli saattanut jutun, on todennut, että vahingonkärsijä on velvollinen selvittämään, että vahingon ja korvausvelvollisuuteen johtavan laiminlyönnin välillä on syy-yhteys. Sen, jonka vastuulla on tien kunnossapito, on puolestaan korvausvastuusta vapautuakseen yleensä näytettävä, että kunnossapidossa on noudatettu riittävää huolellisuutta.

§:n 1 momentin mukaan tie on pidettävä tyydyttävässä kunnossa. Jutussa kuultu tiemestari oli kertonut todenneensa työpäiväkirjasta, että kysymyksessä oleva tie oli höylätty 19.2.

1. Työpäiväkirjaan tehdyn merkinnän mukaan 21.2.1988 oli satanut 7-20 senttimetriä lunta, minkä jälkeen jutussa esitettyjen valokuvien perusteella oli tiemestarin ilmoituksen mukaan myös täytynyt tapahtua tien auraus ja höyläys, koska valokuvista oli selvästi havaittavissa höylän jäljet. Myös 28.2.1988 oli satanut lunta. Tiemestarin kertoman mukaan kyseinen talvi oli ollut teiden hoidon kannalta hankala. Jutussa todistajana kuultu tiemestaripiirin palveluksessa oleva henkilö oli valokuvien perusteella myös katsonut, että tien höyläyksen oli täytynyt tapahtua 28.2.1988 jälkeen. Työpäiväkirjaan ei todistajan mukaan ollut merkitty kaikkia tapahtumia. Todistaja oli ajanut tiellä 4.3.1988 aamupäivällä eikä ollut havainnut tuolloin mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Tien urat eivät todistajan mukaan olleet olleet poikkeuksellisen syviä. Kaksi muuta todistajaa olivat kertoneet, että tie oli tapahtumapäivänä ollut jäinen ja siinä oli ollut syviä uria. Näiden todistajien mukaan tie oli tuolloin ollut todella huonossa kunnossa. Jutussa esitettyä näyttöä arvioidessaan hovioikeus on todennut, että kysymyksessä oleva tie oli suhteellisen vilkasliikenteinen paikallistie ja että sen varrella oli muun muassa sairaala, jonne kulki sairasajoneuvoja. Jutussa ei ollut selvitetty, että tiemestaripiiriin olisi ennen A:n liikennevahinkoa tullut ilmoituksia tien huonosta kunnosta tai että tapahtumapäivänä tai välittömästi sitä ennen tiellä olisi tapahtunut vastaavanlaisia liikennevahinkoja. Näin ollen ei tien kahden viimeksi mainitun todistajan kertomasta huolimatta voitu katsoa olleen tapahtumapäivänä poikkeuksellisen huonossa kunnossa. Myöskään ei ollut esitetty täsmällistä selvitystä niistä olosuhteista, joissa A:n kuljettaman auton suistuminen tieltä oli muutoin tapahtunut. Kun jutussa oli toisaalta näytetty, että tiellä oli toistuvasti suoritettu aurausta ja höyläystä, hovioikeus on katsonut, ettei tielaitos ollut laiminlyönyt tien pitämistä niin tyydyttävässä kunnossa kuin olosuhteet huomioon ottaen oli kohtuudella voitu vaatia. Koska juttu oli kuitenkin ollut niin epäselvä, että A:lla oli ollut perusteltua aihetta oikeudenkäyntiin, hän ei ollut velvollinen korvaamaan tiehallituksen oikeudenkäyntikuluja. Näillä perusteilla hovioikeus on, kumoten kihlakunnanoikeuden päätöksen, hylännyt kanteen ja vapauttanut valtion vahingonkorvausvelvollisuudesta ja velvollisuudesta korvata A:n oikeudenkäyntikulut. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Valituslupa on myönnetty 8.5.
2. A on vaatinut hovioikeuden tuomion kumoamista ja asian jättämistä kihlakunnanoikeuden päätöksen varaan sekä korvausta oikeudenkäyntikuluistaan. Tiehallitus on antanut pyydetyn vastauksen ja vaatinut korvausta asiassa olleista oikeudenkäyntikuluistaan korkoineen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 25.3.1992 Perustelut Tielaitoksella on

§:n 1 momentin ja 12 §:n nojalla velvollisuus pitää tie liikennettä tyydyttävässä kunnossa ja moottoriajoneuvoliikenteen tarvetta vastaavasti lumi- ja jääesteistä vapaana. Kysymyksessä olevalla paikallistiellä tapahtuma-aikaan olleet urat ovat olleet jäiset ja niin syvät, että ne ovat osaltaan olleet syynä A:lle aiheutuneeseen liikennevahinkoon. Lumisateiden johdosta urien muodostuminen verrattain vilkasliikenteiselle tielle ei ole ollut ennalta-arvaamatonta. Tiehen ei ole näytetty kohdistetun sääolosuhteiden vaatimia kunnossapitotoimia. Vahinko on siten osaksi aiheutunut tienpitäjän laiminlyönnistä. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia jätetään kihlakunnanoikeuden päätöksen varaan. Valtio velvoitetaan suorittamaan A:lle korvauksena hänellä jutussa olleista kuluista kihlakunnanoikeuden tuomitseman oikeudenkäyntikorvauksen lisäksi 2.000 markkaa. Ratkaisuun osallistuneet: presidentti Heinonen, oikeusneuvokset Nybergh, Riihelä ja Wirilander sekä ylimääräinen oikeusneuvos Heikonen