1992 false KKO:1992:44 Asianajajan katsottiin tuottamuksellaan aiheuttaneen perilliselle vahinkoa, kun hän oli sittemmin pätemättömäksi julistetun testamentin perusteella sen lainvoimaisuutta selvittämättä avustanut pesään kuuluneen omaisuuden myynnissä. Ään. Kysymys myös n.s. puhtaan varallisuusvahingon korvattavuudesta. VahL 5 luku 1 § ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA A:n kanne Helsingin raastuvanoikeudessa A on asianajaja B:lle 22.12.1987 tiedoksi toimituttamansa haasteen nojalla ja kannetta kehittäessään kertonut, että jyrsijä C oli 29.9.1980 valvonut Helsingin raastuvanoikeudessa suullisen testamentin 2.7.1980 kuolleen D:n jälkeen B:n toimiessa hänen asiamiehenään. B oli sittemmin 2.10.1980 toiminut C:n pyynnöstä uskottuna miehenä D:n jälkeen toimitetussa perunkirjoituksessa. Perunkirjoituksesta ei ollut annettu tietoa D:n perilliselle A:lle, joka oli hänen äitinsä. D oli otettu ottolapseksi 4.4.1950 eikä häneltä ollut jäänyt ottovanhempia eikä näiltä puolestaan rintaperillisiä. Näin ollen ei ollut voitu soveltaa perintökaaren kumottuja 4 luvun 2 ja 3 §:n säännöksiä, vaan sen 2 luvun 2 §:n 1 momenttia, jonka mukaan A perinnönjättäjän äitinä oli ainoa perillinen. B oli C:n pyynnöstä myös laatinut D:n jälkeen perinnönjakokirjan ja toiminut perinnönjaossa uskottuna miehenä. Perinnönjako oli toimitettu 10.7.
- Perinnönjakokirjan mukaan kaikki D:n omaisuus oli mennyt C:lle. Kuolinpesään oli kuulunut muun ohella 5.819 Lounais-Suomen Sähkö-Osakeyhtiön osaketta, jotka B oli 14.7.1981 C:n puolesta myynyt 128.018 markan kauppahinnasta. Testamentti oli annettu tiedoksi A:lle vasta 24.8.1981 hänen vaatimuksestaan. Saatuaan tiedon testamentista A oli moittinut sitä. Helsingin raastuvanoikeus oli 14.6.1982 julistanut testamentin pätemättömäksi. Helsingin hovioikeus oli 16.1.1985 ja Korkein oikeus 16.1.1986 pysyttänyt raastuvanoikeuden päätöksen. Asianajaja X oli raastuvanoikeuden määräämänä pesänselvittäjänä 19.2.1986 luovuttanut kuolinpesän omaisuuden kokonaisuudessaan perintönä A:lle. C oli 6.10.1982 kirjallisesti sitoutunut suorittamaan osakkeista saamansa kauppahinnan kolmen kuukauden kuluessa testamentin moitteesta annettavan päätöksen lainvoimaiseksi tulemisesta. Vaatimuksesta huolimatta C ei ollut tätä sitoumustaan täyttänyt. C oli kerrotulla tavalla lainopillista asiantuntemusta edustaneen asianajaja B:n avustamana myynyt kuolinpesän omaisuutta ilman, että siihen olisi ollut laillista oikeutta. Omaisuuden myyntiin ei olisi muutoinkaan ollut tarvetta, koska kuolinpesässä olleilla rahavaroilla olisi pystytty kattamaan kuolinpesän kaikki tarpeelliset menot. B oli siten tuottamuksesta osaltaan aiheuttanut A:lle osakkeiden kauppahinnan suuruisen vahingon. Tämän vuoksi A, joka oli vaatinut C:n velvoittamista sitoumuksensa mukaisesti suorittamaan hänelle 128.018 markkaa korkoineen, on vaatinut, että B velvoitetaan yhteisvastuullisesti C:n kanssa suorittamaan hänelle vahingonkorvauksena sama määrä 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä lukien, kuitenkin vähennettynä sillä määrällä, mikä C:ltä edellä mainitun sitoumuksen perusteella saatiin. Lisäksi A on vaatinut korvausta oikeudenkäyntikuluistaan. Vastine B on kiistänyt kanteen perusteeltaan ja määrältään ja vaatinut sen hylkäämistä. A:n perillisasema oli ollut tulkinnanvarainen eikä B ollut menetellyt tuottamuksellisesti, kun hän oli pitänyt D:n testamenttia lainvoimaisena, vaikka sitä ei ollut annettu tiedoksi A:lle. Vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:ssä säädettyjä erittäin painavia syitä A:n taloudellisen vahingon korvaamiseen ei myöskään ollut. Raastuvanoikeuden päätös 17.3.1989 Selvitetty tosiseikasto D, joka oli syntynyt 15.2.1950, oli kuollut rintaperillisittä 2.7.
- Hänet olivat 4.4.1950 ottaneet ottolapsekseen F, joka oli kuollut 22.11.1969, ja G, joka oli kuollut 22.1.1955, kumpikin vailla omia rintaperillisiä. D:n äiti oli jutun kantaja, A, entinen A. Tämä seikka oli käynyt ilmi D:n perunkirjoituksen perusteena olevista asiakirjoista. D oli 22.6.1980 sairastuttuaan vakavasti tehnyt suullisen testamentin, jossa hän oli määrännyt kaiken omaisuutensa C:lle. C oli valvonut testamentin 29.9.1980 B:n toimiessa hänen avustajanaan. B oli C:n toimeksiannosta toimittanut perunkirjoituksen D:n jälkeen 2.10.1980, jolloin pesän oli ilmoittanut D:n morsian H. C oli B:n toimiessa hänen asiamiehenään kuulustuttanut testamentin todistajana H:ta 29.12.
- B oli 10.7.1981 laatinut "Perinnönjakokirja ja testamenttisaannon vastaanottokirja"-otsikoidun asiakirjan, jossa C oli ilmoittanut testamentin perusteella omistavansa kaiken D:n omaisuuden ja ottavansa sen vastaan sekä ilmoittanut D:n perillisenä perinnönjaon samalla toteutuneen. C oli 14.7.1981 B:n toimiessa hänen asiamiehenään myynyt D:n kuolinpesään kuuluneet 5.819 kappaletta Lounais-Suomen Sähkö-Osakeyhtiön osaketta 128.018 markan kauppahinnasta. B oli 3.8.1981 tilittänyt kaupasta saadut varat vähennettynä siitä suoritetulla leimaveron määrällä 768,10 markalla C:lle. C oli B:n toimiessa hänen asiamiehenään antanut testamentista tiedon 17.11.1980 ja 7.1.1981 kahdelle henkilölle, joita oli väitetty D:n ottovanhempien sukulaisiksi, ja A:lle 24.8.1981, tämän ilmoittauduttua 18.8.1981 ja vaadittua perintöä asiamiehensä välityksin. Helsingin raastuvanoikeus oli 14.6.1982 A:n kanteesta julistanut testamentin pätemättömäksi ja Helsingin hovioikeus oli 16.1.1985 antamallaan tuomiolla sekä Korkein oikeus 16.1.1986 antamallaan tuomiolla pysyttänyt raastuvanoikeuden päätöksen. Edelleen raastuvanoikeus oli 10.9.1982 määrännyt asianajaja X:n D:n kuolinpesän pesänselvittäjäksi. C oli 23.9.1982 pidetyssä pesänselvityskokouksessa ilmoittanut pesänjakajalle myyneensä osakkeet. C oli pesänselvittäjän vaatimuksesta 6.10.1982 allekirjoittanut sitoumuksen, jolla "Minä C sitoudun täten suorittamaan siihen oikeuttavalle henkilölle viimeistään kolmen kuukauden kuluttua siitä, kun opiskelija D:n jälkeen valvomaani suullista testamenttia koskeva testamentin moiteasia on lainvoimaisesti ratkaistu Lounais-Suomen Sähkö-Osakeyhtiön osakkeista (5.819 kpl) saamani kauppahinnan kokonaisuudessaan". A:n asiamies oli vaatinut C:ltä sitoumuksen mukaista suoritusta 21.3.1986 päivätyllä kirjeellä. A:n asiamies oli B:lle osoitetussa, toukokuussa 1986 päivätyssä kirjeessään katsonut B:n menetelleen huolimattomasti ja edellyttänyt korvauksen suorittamista B:n vastuuvakuutuksesta. Johtopäätökset Raastuvanoikeus on katsonut B:n tosin menetelleen huolimattomasti laiminlyödessään lainopillista asiantuntemusta edustavana asianajajana kutsua A:n D:n jälkeen toimitettavaan perunkirjoitukseen, antaa A:lle tiedoksi D:n tekemän testamentin tai kutsua hänet perinnönjakotilaisuuteen D:n jälkeen. B ei ollut toisaalta myöskään kutsunut perunkirjoitukseen tai perinnönjakotilaisuuteen niitä henkilöitä, joille hän C:n asiamiehenä oli antanut testamentin tiedoksi 17.11.1980 ja 7.1.
- Koska B ei ollut kuitenkaan ollut sopimussuhteessa A:han, hänen vastuunsa kanteessa väitetystä vahingosta voisi tulla kysymykseen vain vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:n nojalla. Kysymyksessä olisi sanotun lainkohdan mukainen taloudellinen vahinko, joka ei ollut yhteydessä henkilö- tai esinevahinkoon. Tällaisen vahingon korvaaminen voisi tulla kysymykseen, paitsi milloin vahinko oli aiheutettu rikollisella teolla tai julkista valtaa käytettäessä, myös milloin siihen muissa tapauksissa oli erittäin painavia syitä. B:n ei ollut asiassa väitetty toimineen vilpillisesti eikä asiassa ollut näytetty muitakaan erittäin painavia syitä olevan olemassa. Asiassa oli jäänyt näyttämättä, että B olisi menettelyllään aiheuttanut A:lle kanteessa kerrotun vahingon. Tuomiolauselma Samalla kun C on velvoitettu sitoumuksensa perusteella suorittamaan A:lle 128.018 markkaa 16 prosentin korkoineen 16.4.1986 lukien, kanne on B:n osalta hylätty. Helsingin hovioikeuden tuomio 13.2.1991 Hovioikeus, jonka tutkittavaksi muun muassa A: oli valittamalla saattanut jutun vaatien myös hovioikeuden osalta korvausta oikeudenkäyntikuluistaan, ei ole muuttanut raastuvanoikeuden päätöstä. Asian näin päättyessä A:lle ei tullut korvausta oikeudenkäyntikuluistaan hovioikeudessa. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Valituslupa on myönnetty 30.7.
- Muutoksenhakemuksessaan A on vaatinut B:hen kohdistetun kanteen hyväksymistä ja B:n velvoittamista korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa kaikissa oikeusasteissa. B on antanut häneltä pyydetyn vastauksen ja vaatinut vastauskulujensa korvaamista korkoineen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 27.3.1992 Perustelut D on 4.4.1950 otettu ottolapseksi. Hänen ottovanhempansa ovat kuolleet ennen häntä ja, kuten hän itsekin, rintaperillisettä. Näin ollen hänet on 19.1.1979 lapseksiottamisesta annetun lain 33 §:n 1 momentin, ottolapsista 5.6.1925 annetun lain 4 §:n 2 ja 3 momentin, perintökaaren kumotun 4 luvun säännösten sekä perintökaaren 2 luvun säännösten nojalla perinyt hänen sukulaisensa. Perunkirjoitustiedoista on ilmennyt, että D oli 4.4.1950 otettu ottolapseksi. Perunkirjoituksen uskottuna miehenä, perinnönjakokirjan ja testamenttisaannon vastaanottokirjan laatijana sekä C:n asiamiehenä osakkeita myytäessä B:lla on siten asianajajana ollut erityinen aihe selvittää D:n mahdollisten sukulaisten perintöoikeus. Ilman tätä selvitystä B ei ole voinut todeta, oliko testamentti lainvoimainen ja C:lla sen perusteella oikeus myydä osakkeet. B on kuitenkin selvittämättä noudatettavan ottolapsilainsäädännön perusteella asianmukaisesti testamentin lainvoimaisuutta avustanut C:tä laatimalla myyntiä varten C:n saannon osoittamiseksi testamenttisaannon vastaanottokirjan ja myymällä sen nojalla C:n asiamiehenä A:lle kuuluneet Lounais-Suomen Sähkö-Osakeyhtiön osakkeet. Näin menetellessään B on tuottamuksesta aiheuttanut A:lle hänelle perintönä kuuluneiden osakkeiden menettämisestä johtuneen vahingon. Tämä A:n taloudellinen vahinko ei ole yhteydessä henkilö- tai esinevahinkoon. Sen hyvittäminen edellyttää siten vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:n nojalla erittäin painavia syitä. Korkein oikeus katsoo, että tällaiset syyt ovat olemassa seuraavilla perusteilla. B on toiminut asiassa asianajajana. Hänellä on siten yleisen asianajajayhdistyksen sääntöjen vahvistamisesta annetun oikeusministeriön päätöksen 38 §:n nojalla ollut erityinen velvollisuus toimia tunnollisesti. Hänen asianajajan asemansa oikeuttaa myös siihen liittyvän hyväksymismenettelyn ja julkisen valvonnan johdosta luottamaan, että hän täyttää toimissaan tunnollisuusvaatimuksen. Edellä mainituista syistä B ei ole osoittanut riittävää tunnollisuutta myydessään D:n kuolinpesään kuuluneet sähköyhtiön osakkeet. Samalla hän on yksipuolisesti pyrkinyt valvomaan vain toimeksiantajansa C:n etua, vaikka hänen olisi perunkirjoitustietojen perusteella asianajajana tullut kiinnittää huomiota myös D:n mahdollisten sukulaisten oikeuteen ja etuun. B on siten esiintynyt julkista luottamusta herättävässä asemassa, mutta jättänyt riittävästi noudattamatta tuon luottamuksen perusteena olevaa asianajajan tunnollisuutta ja tehtävänsä vaatimaa tasapuolisuutta. Tuomiolauselma B velvoitetaan suorittamaan A:lle vahingonkorvauksena 128.018 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 22.12.1987 lukien. Korvausvastuu on yhteisvastuullinen C:n suoritusvelvollisuuden kanssa. B velvoitetaan suorittamaan A:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista jutussa 20.000 markkaa. Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot Oikeusneuvos Suhonen: D on 4.4.1950 otettu ottolapseksi. Hänen ottovanhempansa ovat kuolleet ennen häntä ja, kuten hän itsekin, rintaperillisettä. Näin ollen hänet on 19.1.1979 lapseksiottamisesta annetun lain 33 §:n 1 momentin, ottolapsista 5.6.1925 annetun lain 4 §:n 2 ja 3 momentin, perintökaaren kumotun 4 luvun säännösten sekä perintökaaren 2 luvun säännösten nojalla perinyt hänen sukulaisensa. B on perunkirjoituksen uskottuna miehenä, perinnönjakokirjan ja testamenttisaannon vastaanottokirjan laatijana sekä C:n asiamiehenä osakkeita myytäessä toiminut asianajajana. Perunkirjoitustiedoista on ilmennyt, että D oli 4.4.1950 otettu ottolapseksi. Tämän johdosta B:n olisi menetellessään asianajajalta vaadittavalla tunnollisuudella tullut selvittää D:n mahdollisten sukulaisten perintöoikeus. Ilman tätä selvitystä B ei ole voinut todeta, oliko testamentti lainvoimainen ja C:llä sen perusteella oikeus myydä osakkeet. B:n on toimeksiannon perusteella ollut valvottava päämiehensä C:n etua. C:n oikeutettu etu ei kuitenkaan ole ollut ristiriidassa D:n mahdollisten sukulaisten lakiin perustuvan perintöoikeuden kanssa. Huomioon ottaen asianajajalta vaadittavan tasapuolisuuden ja luotettavuuden B:n olisi tämän vuoksi tullut kiinnittää huomiota myös mahdollisten sukulaisten oikeuteen ja etuun, jota nämä eivät ole voineet itse valvoa. B on kuitenkin selvittämättä noudatettavan ottolapsilainsäädännön perusteella asianmukaisesti testamentin lainvoimaisuutta avustanut C:tä laatimalla myyntiä varten C:n saannon osoittamiseksi testamenttisaannon vastaanottokirjan ja myymällä sen nojalla C:n asiamiehenä A:lle kuuluneet Lounais-Suomen Sähkö-Osakeyhtiön osakkeet. Näin menetellessään B on aiheuttanut A:lle tälle perintönä kuuluneiden osakkeiden menettämisestä johtuneen vahingon, jonka hän on velvollinen korvaamaan. Näillä perusteilla päädyn Korkeimman oikeuden tuomiolauselmasta ilmenevään lopputulokseen. Oikeusneuvos Takala: D on 4.4.1950 otettu ottolapseksi. Hänen ottovanhempansa ovat kuolleet ennen häntä ja, kuten hän itsekin, rintaperillisettä. Näin ollen hänet on 19.1.1979 lapseksiottamisesta annetun lain 33 §:n 1 momentin, ottolapsista 5.6.1925 annetun lain 4 §:n 2 ja 3 momentin, perintökaaren kumotun 4 luvun säännösten sekä perintökaaren 2 luvun säännösten nojalla perinyt hänen sukulaisensa. C on D:n hänen hyväkseen tekemän suullisen yleistestamentin saajan ominaisuudessa kuolinpesän osakkaana antanut B:lle toimeksi hoitaa pesää koskevia asioita, joihin ovat muun muassa kuuluneet testamentin valvonta, perunkirjoituksen toimittaminen, testamentin tiedoksiantaminen, "Perinnönjakokirja ja testamenttisaannon vastaanottokirja" -otsikoidun asiakirjan laatiminen sekä kuolinpesään kuuluneiden 5.819 Lounais-Suomen Sähkö-Osakeyhtiön osakkeen myyminen ja niistä saadun 128.018 markan kauppahinnan tilittäminen C:lle. Perunkirjoitusta toimitettaessa on ollut käsillä perunkirjoitusta varten hankittu 24.9.1980 päivätty sukuselvitys, johon D:n äidiksi oli merkitty A, nykyiseltä sukunimeltään A, niminen henkilö. Tämän johdosta B:n olisi tullut ennen perunkirjoituksen toimittamista hankkia tarkempaa selvitystä D:n sukulaisista ja vasta sen jälkeen toimittaa perunkirjoitus ilmoitettuaan siitä lain mukaisesti pesän osakkaille. Hankkimansa selvitys olisi osoittanut, että D:n äiti A oli D:n ainoa perillinen ja ettei muita perintöön oikeutettuja sukulaisia ollut elossa. Hankkimatta mainittua selvitystä B on toimittanut 2.10.1980 perunkirjoituksen kutsumatta A:ta siihen ja antamatta hänelle tietoa D:n testamentista. Siitä huolimatta B on C:n puolesta 10.7.1981 laatinut lainvoimaa vailla olleen testamentin nojalla perinnönjakokirjan, jossa on todettu C:n omistavan kaiken D:n jäämistöön kuuluvan omaisuuden. Sen jälkeen B on C:n toimeksiannosta 14.7.1981 myynyt kuolinpesään kuuluneet edellä mainitut sähköyhtiön osakkeet 128.018 markan hinnasta tilittäen myynnissä tulleet varat C:lle. Kuolinpesän varojen määrä on täten vähentynyt kauppahintaa vastaavalla määrällä. Jutun asiakirjoista ilmenee, että C:n valvoma testamentti on A:n kanteesta sittemmin lainvoimaisesti julistettu pätemättömäksi. Sen jälkeen A on vaatinut C:tä palauttamaan saamansa osakkeiden kauppahinnan A:lle. Kun C ei kuitenkaan ollut tekemästään kirjallisesta sitoumuksesta huolimatta suorittanut kauppahintaa A:lle, hovioikeus on 13.2.1991 antamallaan lainvoimaisella tuomiolla A:n kanteesta velvoittanut C:n suorittamaan A:lle 128.018 markkaa 16 prosentin korkoineen 16.4.1986 lukien. Hoitaessaan C:n toimeksiantoja kerrotuin tavoin B on menetellyt huolimattomasti ja varomattomuudellaan myötävaikuttanut A:lle osakkeiden kauppahintaa vastaavan suuruisen vahingon syntymiseen, mistä hän on korvausvelvollinen. Näillä perusteilla olen Korkeimman oikeuden tuomiolauselman mukaisella kannalla. Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Salervo, Takala (eri mieltä), Roos, Suhonen (eri mieltä) ja Raulos