← Suomi

KKO/1992/5

1992 false KKO:1992:5 Ään. A ja B olivat vuonna 1981 tehneet heidän kahta alaikäistä lastaan varten maksettavista elatusavuista sopimuksen, jonka mukaan A:n tuli suorittaa hänen kuukausittain maksettavikseen vuonna 1976 tuomitut elatusavut kertakaikkisena suorituksena. B:n ja täysi-ikäiseksi tulleen lapsen kanteesta todettiin sovitun kertakaikkisen suorituksen olleen kohtuuttoman pieni, joten sopimusta oli muutettava. Korotetun elatusavun tuomitseminen kanteen vireille panoa aikaisemmasta ajankohdasta ei kuitenkaan ollut mahdollista. L lapsen elatuksesta 10 § 1 mom L lapsen elatuksesta 11 § 1 mom L lapsen elatuksesta 11 § 3 mom ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Vantaan kihlakunnanoikeuden päätös 25.9.1990 Kihlakunnanoikeus on B:n C:n holhoojana ja D:n kuolinpesän edustajana A:ta vastaan 28.6.1990 vireille panemasta kanteesta, johon C on oikeudenkäynnin aikana yhtynyt tultuaan 10.7.1990 täysiikäiseksi, lausunut selvitetyksi, että Vantaan kihlakunnanoikeus oli 4.5.1976 julistamallaan lainvoimaisella päätöksellä tuomitessaan B:n ja A:n avioeroon ja määrätessään heidän yhteiset lapsensa 6.5.1970 syntyneen, 30.4.1990 kuolleen D:n ja 10.7.1972 syntyneen C:n B:n huoltoon velvoittanut A:n suorittamaan elatusavuksi kumpaakin lasta varten erikseen 300 markkaa kuukaudessa kuukausittain etukäteen 4.5.1976 lukien, kunnes lapset täyttivät 20 vuotta tai sitä ennen kykenivät itsensä elättämään tai mahdollisesti toisin määrättiin. Indeksikorotusten johdosta elatusavun määrä oli 10.7.1990 lukien ollut 786 markkaa kuukaudessa. C opiskeli Tikkurilan ammattioppilaitoksessa ja hänen koulutuksensa kesti arviolta vielä kaksi vuotta. B:n tarvittua rahaa asunnon hankkimista varten vuonna 1981 hän oli pyytänyt A:lta elatusapujen kertasuoritusta 20.000 markkaa. A oli laatinut ja allekirjoittanut 7.7.1981 "maksutodistus" nimisen asiakirjan, jonka mukaan hän oli suorittanut B:lle lasten elatusmaksut 20.000 markkaa kertasuorituksena asunnon hankkimista varten. Pankkisiirtotositteeseen, johon A oli pyytänyt B:n allekirjoituksen, A oli kirjoittanut "C:n ja D:n elatusmaksut kertakaikkisena suorituksena 1.8.1981 alkaen 18 vuoteen asti käteisenä". Lisäksi B oli allekirjoittanut 29.5.1984 A:n pyynnöstä asiakirjan, jossa oli todettu, että B oli vastaanottanut edellä tarkoitetut 20.000 markkaa elatusapumaksujen kertasuorituksena, että ehdotus elatusapujen kertamaksujärjestelystä oli tullut hänen taholtaan ja että A oli hyväksynyt ehdotuksen asiaa koskevaksi sopimukseksi, mikä oli ollut myös B:n tarkoitus. Kihlakunnanoikeus on todennut, että 7.7.1981 päivätyn maksutodistuksen sanamuodon mukaan oli ollut kysymys lasten elatusmaksujen kertasuorituksesta ja että todistuksesta ilmeni, että rahat oli ollut tarkoitus käyttää asunnon hankkimiseen. Huomioon ottaen lisäksi etenkin 29.5.1984 allekirjoitetun asiakirjan sisällön kihlakunnanoikeus on katsonut, että asianosaisten tarkoituksena 7.7.1981 oli ollut kuitata elatusapumaksut kertasuorituksena. Tällä sopimuksella ei ollut kuitenkaan katsottava luovutun oikeudesta vaatia lapsille elatusapuja vastaisuudessa. Sopimusta ei siten ollut pidettävä lapsen elatuksesta annetun lain 7 §:n 3 momentin nojalla mitättömänä. Elatusapujen suorittaminen kertamaksuna ei myöskään vapauttanut elatusvelvollista vanhempaa elatusvastuusta. Kihlakunnanoikeus on edelleen todennut, että elatusapumaksut oli kerrotulla sopimuksella kuitattu kummankin lapsen osalta erikseen määrällisesti vajaan kolmen vuoden ajalta 1.5.1983 saakka lasten ollessa tuolloin 10 ja 13 vuotiaita. Lapsen elatuksesta annetun lain mukaan lapsella oli oikeus riittävään elatukseen, joka käsitti lapsen kehitystason mukaisten aineellisten ja henkisten tarpeiden tyydyttämisen, hoidon ja koulutuksen ja josta vanhempien oli vastattava kykynsä mukaan. Huomioon ottaen maksutodistuksen laatimisen aikaan ja sen jälkeen vallinneet olosuhteet ja sopimuksen koko sisällön sekä osapuolten aseman kihlakunnanoikeus on katsonut, että sopimus oli lasten etu huomioon ottaen kohtuuton ja siten pätemätön 1.5.1983 jälkeiseltä ajalta. Tällä perusteella kihlakunnanoikeus on, hylätessään kanteen D:n kuolinpesälle vaadittujen elatusapujen osalta, velvoittanut A:n, joka ei ollut kiistänyt vaadittuja elatusapuja indeksikorotuksineen määriltään, suorittamaan C:lle elatusavuksi ajalta 1.5.1983-10.7.1990 erääntyneet elatusavut yhteensä 55.233 markkaa ja 10.7.1990 jälkeiseltä ajalta elatusapua 786 markkaa kuukaudessa jo erääntyneet erät heti ja vastedes erääntyvät erät kuukausittain etukäteen, kunnes C oli täyttänyt 20 vuotta tai asiasta ehkä toisin määrättiin. Lisäksi A on velvoitettu korvaamaan Vantaan kaupungille maksuttoman oikeudenkäynnin saaneen B:n oikeudenkäyntiavustajana toimineen yleisen oikeusavustajan arvioitu palkkio 3.500 markkaa 16 prosentin korkoineen 25.9.1990 lukien sekä valtiolle sen varoista todistajalle maksettu palkkio 193,60 markkaa. Helsingin hovioikeuden tuomio 13.2.1991 Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A oli saattanut jutun, on jättänyt kihlakunnanoikeuden päätöksen pysyväksi ja velvoittanut hänet suorittamaan Vantaan kaupungille yleisen oikeusavustajan arvioidun palkkion 700 markkaa 16 prosentin korkoineen hovioikeuden tuomion antopäivästä lukien. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Valituslupa on myönnetty 5.6.1991 A on vaatinut kanteen hylkäämistä, vapauttamistaan kaikesta maksuvelvollisuudesta sekä oikeudenkäyntikulujensa korvaamista jutussa korkoineen päätöspäivästä. B ja C ovat antaneet yhteisesti heiltä pyydetyn vastauksen sekä vaatineet A:n velvoittamista korvaamaan Vantaan kaupungille maksuttoman oikeudenkäynnin saaneen B:n ja C:n oikeudenkäyntiavustajana toimineen Vantaan yleisen oikeusavustajan arvioidun palkkion heidän avustamisestaan Korkeimmassa oikeudessa. Lisäksi C on pyytänyt, että hänelle myönnetään maksuton oikeudenkäynti 30.7.1990 lukien ja sen varalta, ettei pyyntöön suostuttaisi, että A velvoitetaan korvaamaan hänen vastauskulunsa korkoineen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 21.1.1992 Maksuton oikeudenkäynti Koskei C, huomioon ottaen hänen tulonsa ja varansa sekä elatusvelvollisuutensa ja muut taloudelliseen asemaansa vaikuttavat seikat, vaikeuksitta kykene suorittamaan asian käsittelyn vaatimia menoja, Korkein oikeus maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain nojalla myöntää C:lle maksuttoman oikeudenkäynnin 30.7.1991 lukien ilman korvausvelvollisuutta valtiolle. Perustelut A ja B ovat 7.7.1981 tehneet heidän alaikäisiä lapsiaan D:tä ja C:tä varten maksettavia elatusapuja koskevan sopimuksen, jonka mukaan A:n tuli suorittaa Vantaan kihlakunnanoikeuden hänen maksettavikseen 4.5.1976 määräämät elatusapumaksut kertakaikkisena 20.000 markan suuruisena suorituksena. Kun otetaan huomioon Vantaan kihlakunnanoikeuden A:lle 4.5.1976 määräämä maksuvelvollisuus sekä hänen ja lasten olosuhteet, kertakaikkista elatusapua koskeva sopimus on ollut määrältään kohtuuttoman pieni. Sopimusta on sen vuoksi lapsen elatuksesta annetun lain 11 §:n 1 ja 3 momentin nojalla muutettava. Lainkohdan säännöksien mukaan, verrattuina lain 10 §:n säännöksiin, korotetun elatusavun tuomitseminen kanteen vireille panoa aikaisemmasta ajankohdasta ei kuitenkaan ole mahdollista. C on oman ilmoituksensa mukaan 31.5.1991 valmistunut Tikkurilan ammattikoulun rakennustekniikan peruslinjalta talonrakentajaksi ja päättänyt olla jatkamatta opiskeluaan. Hänen on siten katsottava kykenevän elättämään itsensä 1.6.1991 alkaen. C on lisäksi ilmoittanut, että A on hovioikeuden tuomion perusteella keväällä 1991 suorittanut hänelle taannehtivasti määrätyt elatusavut. Harkitessaan lapsen elatuksesta annetun lain 12 §:n 1 momentin nojalla, onko suoritetut elatusavut tai osa niistä palautettava, Korkein oikeus kiinnittää huomiota seuraavaan. A:n kanteen vireille panon jälkeen elatusapuina suorittama maksu on perustunut alempien oikeuksien jutussa antamiin elatusapuratkaisuihin. Näin maksetut elatusavut ovat kuitenkin ainakin pääasiallisesti koskeneet aikaa, jolta edellä ilmenevistä syistä ei ole ollut edellytyksiä määrätä hänelle maksuvelvollisuutta. Hänen maksunsa on käsittänyt useamman vuoden elatusavut ja sen johdosta ollut huomattavan suuri. Kertamaksuna suoritetut taannehtivat elatusavut eivät ole toistuvaissuorituksille ominaisella tavalla olleet C:n käytettävissä hänen jatkuvaan elantoonsa. Hänen äskettäin saamansa kertamaksun palauttaminen ei siten merkitse vakiintuneen olotilan järkkymistä eikä se myöskään vaaranna C:n toimeentuloa. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että C on velvollinen palauttamaan A:lle tältä vastaanottamastaan elatusapumaksusta määrän, joka ylittää A:lle täällä vahvistetun maksuvelvollisuuden. Tuomiolauselma Kanne hylätään enemmälti ja kihlakunnanoikeuden päätöstä ja hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että A velvoitetaan suorittamaan C:lle elatusavuksi 1.7.1990 ja 31.5.1991 väliseltä ajalta 8.646 markkaa. C:n on kuitenkin palautettava A:lle takaisin, mitä tämä on alempien oikeuksien ratkaisujen perusteella liikaa suorittanut. Siltä osin kuin A on velvoitettu korvaamaan Vantaan kaupungille yleisen oikeusavustajan arvioidut palkkiot kihlakunnanoikeudessa ja hovioikeudessa sekä valtiolle todistelukustannukset kihlakunnanoikeudessa hovioikeuden tuomio jää pysyväksi. Asian laadun vuoksi A:n on itse vastattava oikeudenkäyntikuluistaan Korkeimmassa oikeudessa. Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot Vanhempi oikeussihteeri Ahola: Korkein oikeus lausunee tuomionsa perusteluissa: Vantaan kihlakunnanoikeus oli 4.5.1976 velvoittanut A:n maksamaan avioerossa B:n huoltoon uskotuille lapsilleen 10.7.1972 syntyneelle C:lle ja 6.5.1970 syntyneelle D:lle elatusapua kumpaakin lasta varten 300 markkaa kuukaudessa kuukausittain etukäteen päätöspäivästä lukien, kunnes lapset täyttivät 20 vuotta tai sitä ennen kykenevät itsensä elättämään tai asiasta toisin määrättiin. B:n pyynnöstä A oli maksanut 7.7.1981 B:lle lasten elatusapuja kertasuorituksena 20.000 markkaa, jotka B oli kuitannut saaneensa 1.8.1981 alkaen elatusapujen kertakaikkisena suorituksena 18 ikävuoteen saakka. B oli lisäksi 29.5.1984 allekirjoittanut A:n pyynnöstä asiakirjan, jonka mukaan hän oli 7.7.1981 vastaanottanut mainitut 20.000 markkaa C:n ja D:n elatusmaksujen kertasuorituksena. Kerrotuilla oikeustoimilla, joilla B oli vastaanottanut C:tä ja D:tä varten tuomittuja elatusapuja 20.000 markkaa, ei ollut muutettu Vantaan kihlakunnanoikeuden 4.5.1976 julistamaa päätöstä C:tä varten tuomitun elatusavun määrästä. A ei ollut näin ollen vapautunut suorittamasta Vantaan kihlakunnanoikeuden C:tä varten 4.5.1976 tuomitsemaa elatusapua enemmälti kuin 7.7.1981 maksetusta 20.000 markan kertasuorituksesta oli C:tä varten tuomitun elatusavun osuus. Koska C oli 31.5.1991 valmistunut Tikkurilan ammattikoulun rakennustekniikan peruslinjalta talonrakentajaksi, hänen on katsottava kykenevän elättämään itsensä 1.6.1991 alkaen. Kysymyksessä olevaa elatusapua ei ole näin ollen enää maksettava 1.6.1991 lukien. Korkein oikeus, joka myöntänee C:lle maksuttoman oikeudenkäynnin 30.7.1991 lukien, ei muuttane hovioikeuden tuomion lopputulosta muulla tavoin kuin että A vapautettaneen suorittamasta hänen maksettavakseen tuomittua elatusapua C:lle 1.6.1991 lukien. Jutun laadun vuoksi saanee A kärsiä kulunsa vahinkonaan. Oikeusneuvos Lindholm: A:n ja B:n 7.7.1981 solmima sopimus Vantaan kihlakunnanoikeuden 4.5.1976 A:n maksettavaksi D:tä ja C:tä varten tuomitsemien elatusapujen muuttamisesta on tosiasiallisesti merkinnyt elatusavuista luopumista 1.5.1983 jälkeiseltä ajalta. Tällainen sopimus on lapsen elatuksesta annetun lain 7 §:n 3 momentin mukaan mitätön. Vantaan kihlakunnanoikeuden päätös 4.5.1976 A:n C:tä varten maksettavasta elatusavusta on näin ollen jäänyt voimaan. Alempien oikeuksien ei sen vuoksi olisi pitänyt sanotulta osalta ottaa kannetta tutkittavakseen. Jätän kanteen tutkimatta ja vapautan A:n suorittamasta alempien oikeuksien hänen maksettavakseen määrättyjä korvauksia Vantaan kaupungille yleisen oikeusavustajan arvioiduista palkkioista yhteensä 4.200 markkaa korkoineen sekä korvaamasta valtiolle sen varoista maksettua todistajanpalkkiota 193,60 markkaa. Asian laatuun nähden A saa vastata oikeudenkäyntikuluistaan jutussa. C:lle myönnetyn maksuttoman oikeudenkäynnin osalta olen samaa mieltä kuin Korkeimman oikeuden enemmistö. Oikeusneuvos Jalanko: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Lindholm. Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Jalanko (eri mieltä), Lindholm (eri mieltä), Huopaniemi, Krook ja Raulos

🔗 Viralliseen lähteeseen

Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.