KKO/1992/52

1992 false KKO:1992:52 Avioliiton solmimisesta avioeroasian vireilletuloon oli kulunut runsaat puoli vuotta. Tänä aikana puolisot olivat asuneet yhdessä noin neljä kuukautta. Heidän ositettava omaisuutensa oli pääosin koostunut miehen ennen avioliittoa ostamasta maatilasta maatalousirtaimistoineen. Miehen velkataakka tilankaupan ja maatalouden johdosta oli ollut melkoinen. Ositusta soviteltiin siten, ettei vaimo aviooikeutensa nojalla saanut mieheltään mitään omaisuutta. AL 103 b § ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Kanne Äänekosken kihlakunnanoikeudessa A on B:lle, nykyiseltä sukunimeltään B, 30.9.1989 tiedoksi annetun haasteen nojalla nyt kysymyksessä olevalta osalta kertonut, että heidät oli vihitty avioliittoon 24.6.1988, jonka jälkeen he olivat asettuneet asumaan yhdessä B:n muuttaessa hänen maatilalleen. B ei kuitenkaan ollut suostunut juurikaan osallistumaan tilan töihin eikä muutoinkaan sopeutunut sen elämään, vaan oli muuttanut pois saman vuoden lokakuussa ja sen jälkeen hakenut avioeroa, jonka harkinta-aika oli alkanut 11.1.

1. Ositettavaan omaisuuteen kuuluneen tilan maatalousirtaimistoineen A oli 12.2.1988 ostanut vanhemmiltaan sukupolvenvaihdoskaupalla käytännössä tilan lainoja ja syytinkivelvoitetta vastaan, mitä saantoa oli siten pidettävä tosiasiallisesti ennakkoperintönä. Kaupan jälkeen A oli suurista työpanoksistaan huolimatta velkaantunut lisää eikä puolisoiden omaisuus ollut millään tavoin karttunut avioliiton aikana. Osituskirjan mukaan A:n, jolla oli 300.000 markaksi arvioidun syytinkivelan lisäksi muita velkoja 568.746 markkaa, ositettavan omaisuuden säästö oli 554.076 markkaa, kun sitä vastoin B:llä ei ollut osituksessa huomioon otettavaa omaisuutta erikseen ositetun koti-irtaimiston lisäksi. Ennen avioliiton solmimista B oli kieltäytynyt avioehtosopimuksen laatimisesta, mutta ilmoittanut, ettei hän tulisi mahdollisessa avioerossa vaatimaan mitään avio-oikeutensa nojalla. Tämän vuoksi ja kun ositus muutoin johtaisi kohtuuttomuuteen ja B saisi perusteettomasti taloudellista etua, A on vaatinut pesänjakajan suorittaman osituksen sovittelua siten, ettei B saa avio-oikeuden nojalla lainkaan tasinkoa tai että hänen oikeuttaan tasinkoon ainakin rajoitetaan pesänjakajan määräämää enemmän tai että omaisuus, joka A:lla oli avioliittoon mentäessä, katsotaan omaisuudeksi, johon B:llä ei ole avio-oikeutta. Kihlakunnanoikeuden päätös 14.12.1989 B:n vastustettua kannetta kihlakunnanoikeus on lausunut selvitetyksi, että asianajaja X oli sen määräämänä pesänjakajana toimittanut osituksen 24.6.1988 avioliittoon vihittyjen A:n ja B:n välillä. 15.8.1989 allekirjoittamassaan osituskirjassa pesänjakaja oli todennut, että B, ottaen huomioon heidän avioliittonsa lyhyen kestoajan ja sen, että ositettava varallisuus oli jo ennen avioliiton solmimista pääosin kuulunut yksin A:lle, saisi perusteettomasti taloudellista etua, jos A velvoitettaisiin suorittamaan B:lle osituskirjassa laskettu 277.038 markan tasinko täysimääräisenä. Sen vuoksi pesänjakaja oli avioliittolain 103 b §:n nojalla rajoittanut A:n B:lle maksettavan tasingon määrän 50.000 markaksi, josta 30.000 markkaa erääntyi 15.9.1989 ja 20.000 markkaa 30.12.
2. Kihlakunnanoikeus on katsonut jääneen näyttämättä, että B olisi laiminlyönyt osallistumisen tilan ja yhteisen talouden töihin siten, että sillä olisi taloudellista merkitystä tai että pesä olisi avioliiton kestäessä velkaantunut hänen syystään. Edelleen oli jäänyt näyttämättä, että B olisi luopunut avio-oikeudestaan tahi sen suhteen avioliittoa solmittaessa erehdyttänyt A:ta. Myöskään A:n tavallisella niin sanotulla sukupolvenvaihdoskaupalla vanhemmiltaan 12.2.1988 ostamaa tilaa ei kaupan ehdot huomioon ottaen ollut pidettävä saaduksi perinnönluonteisella saannolla. Kun kuitenkin tasingon soviteltuakin määrää, ottaen huomioon osituskirjassa mainitut avioliiton lyhyen kestoajan sekä A:n ja B:n varallisuusolot ennen avioliittoa, oli pidettävä kohtuuttomana, kihlakunnanoikeus on, hyläten vaatimukset enemmälti, alentanut A:n osituksessa suoritettavaksi määrätyn tasingon määrän 30 000 markaksi, joka A:n oli suoritettava B:lle kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun kihlakunnanoikeuden päätös sai lainvoiman. Vaasan hovioikeuden tuomio 13.12.1990 Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A ja B olivat valittamalla saattaneet jutun, on jättänyt kihlakunnanoikeuden päätöksen pysyväksi. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Valituslupa on myönnetty 19.6.
3. A on valituksessaan toistanut jutussa esittämänsä sovitteluvaatimukset ja yleistä oikeusapua saaneena lisäksi vaatinut B:n velvoittamista korvaamaan Laukaan kunnalle hänen valituksestaan aiheutuneet kulut. B on antanut häneltä pyydetyn vastauksen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 6.4.1992 Perustelut Ositettuaan 24.6.1988 avioliittoon vihittyjen A:n ja B:n koti-irtaimiston heidän entisten omistussuhteidensa mukaisesti ilman tasingonmaksuvelvollisuutta pesänjakaja on 15.8.1989 lopetetussa osituksessa arvioinut A:n muun avio-oikeuden alaisen omaisuuden arvon 1.422.822 markaksi. Tämä omaisuus on pääasiallisesti koostunut 12.2.1988 ostetusta maatilasta sekä kauppaa seuranneesta ja sen jälkeen jonkin verran täydennetystä maatalousirtaimistosta, joista tila on katsottu 1.260.000 ja maatalousirtaimisto 132.387 markan arvoisiksi. A:n velat ovat olleet 868.746 markkaa, joista 471.176 markkaa on ollut pankkilainaa, 300.000 markkaa syytinkivelkaa hänen vanhemmilleen ja 97.570 markkaa pääosin erilaisia ostovelkoja. B:llä puolestaan ei ole ollut koti-irtaimiston ohella muuta avio-oikeuden alaista omaisuutta. Opintovelkaa hänellä on ollut 13.846 markkaa. Tämän mukaan A:n avio-oikeuden alaisen omaisuuden säästö on ollut 554.076 markkaa, kun B:llä sen sijaan ei ole ollut sellaista. Kummankin aviopuolison laskelmallinen avio-osa on siten ollut 277.038 markkaa, mikä myös on ollut puolittamisperiaatteen mukainen tasingon määrä. A ja B ovat asuneet yhdessä heidän vihkimisestään 24.6.1988 lukien saman vuoden lokakuun loppupuolelle saakka. Heidän avioeroasiansa on B:n hakemuksesta tullut vireille 6.1.1989, mikä ajankohta ositusperusteen syntymishetkenä on määrännyt heidän ositettavan omaisuutensa piirin. Kysymyksessä olevana aikana avioliiton solmimisesta avioeroasian vireilletuloon heidän varallisuusasemassaan ei ole tapahtunut merkityksellisiä muutoksia. Edellä olevan mukaan A:n ja B:n avioliiton ja yhteiselämän kestoaika on ollut erityisen lyhyt, heidän ositettava omaisuutensa on pääosin koostunut A:n ennen avioliittoa ostamasta maatilasta maatalousirtaimistoineen ja hänen velkataakkansa tilankaupan ja maatalouden johdosta on ollut melkoinen. Ottaen huomioon nämä seikat Korkein oikeus katsoo, että A:n velvoittaminen maksamaan osittaistakin tasinkoa B:lle johtaisi kohtuuttomaan lopputulokseen A:n kannalta ja merkitsisi perusteetonta etua B:lle. Sen vuoksi Korkein oikeus avioliittolain 103 b §:n nojalla sovittelee heidän ositustaan siten, ettei B avio-oikeuden nojalla saa A:lta mitään omaisuutta. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että A vapautetaan velvollisuudesta suorittaa tasinkoa B:lle. Asian laadun vuoksi Laukaan kunta saa pitää vahinkonaan täällä olleet kulunsa. Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Salervo, Nikkarinen, Lindholm, Krook ja Suhonen