KKO/1992/61

1992 false KKO:1992:61 Kuntainliiton palveluksessa suojatyössä olleen työntekijän muutettua asumaan kuntainliittoon kuulumattomaan kuntaan hänen aikaisempi asuinkuntansa oli peruuttanut hänen työhönsijoituksensa suojatyöhön. Kuntainliitolla oli oikeus taloudellisella syyllä irtisanoa työsopimus. TSL 37 a § ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Kanne Tyrvään kihlakunnanoikeudessa A on Pirkanmaan erityishuoltopiirin kuntainliitolle 23.5.1990 tiedoksi toimitetun haasteen nojalla kertonut, että hän oli 4.12.1986 alkaen ollut kuntainliiton palveluksessa toistaiseksi voimassa olleessa työsuhteessa invaliidihuoltolain mukaisessa suojatyössä. Kuntainliitto oli 11.9.1989 päivätyllä irtisanomisilmoituksella irtisanonut hänen työsuhteensa päättymään irtisanomisajan kuluttua 24.11.

1. Irtisanomisen perusteeksi kuntainliitto oli ilmoittanut, että sen rahoitusosuus A:n kotikunnalta Vammalalta oli päättynyt A:n muutettua Vammalasta Äetsään, joka ei ollut kuntainliiton jäsenkunta. Kuntainliitolla ei ollut ollut työsopimuslain 37 a §:n mukaista taloudellista ja tuotannollista irtisanomisperustetta irtisanoessaan hänen työsopimuksensa. A:n tekemä keittiöapulaisen työ ei ollut vähentynyt, vaan hänen irtisanomisensa jälkeen samaan tehtävään oli otettu toinen työntekijä. Näin ollen kuntainliitolla ei ollut ollut irtisanomiseen sanotun lainkohdan mukaista perustetta. A on katsonut, ettei asiaan vaikuttanut se, että hän oli ollut invaliidihuoltolain mukaisessa suojatyössä. Suojatyön osalta voimassa olleen invaliidihuoltolain 22 c §:n 3 momentin mukaan työsuhteen irtisanomisesta oli voimassa mitä muutoin oli säädetty, mutta suojatyön järjestäjällä oli oikeus irtisanoa myös suojatyöntekijä, jonka edellytysten puuttuessa ei voitu enää katsoa olevan 22 §:n 1 momentissa mainitun suojatyön tarpeessa. Kun tällaisesta tilanteesta nyt ei ollut ollut kyse ja kun suojatyöntekijän irtisanomisesta ei ollut muualla laissa muuta säädetty, irtisanomisessa oli noudatettava työsopimuslain säännöksiä, joiden mukaan irtisanominen oli ollut laiton. A on ilmoittanut, että hän oli irtisanomisen tapahtuessa ollut raskaana, mikä oli ollut kuntainliiton tiedossa. Täten kuntainliitolla ei olisi ollut työsopimuslain 37 §:n 4 momentin nojallakaan oikeutta irtisanoa hänen työsopimustaan. Näillä perusteilla A on vaatinut, että kuntainliitto velvoitetaan suorittamaan hänelle työsopimuksen laittomasta irtisanomisesta johtuvana vahingonkorvauksena hänen kuukausiansionsa perusteella 1.8.1990 saakka laskettuna 36.437,52 markkaa laillisine korkoineen sekä korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa korkoineen. Kuntainliiton vastaus Kuntainliitto on lausunut muun muassa, että perussääntönsä mukaan kuntainliitto ei ollut voinut järjestää suojatyötä muille kuin jäsenkuntiensa asukkaille. Kun A oli muuttanut Vammalasta Äetsään, joka ei ollut ollut kuntainliiton jäsen, ja kun Vammala oli tämän johdosta peruuttanut maksuosoituksensa, kuntainliitolla oli ollut taloudellinen ja tuotannollinen syy irtisanomiseen. Suojatyön rahoittaminen perustui siihen, että jäsenkunnat maksoivat työntekijän palkkauksesta aiheutuneet kulut kuntainliitolle työntekijäkohtaisesti eikä kuntainliitolla ollut muita varoja työntekijän palkkaamiseksi. Asiasta oli ilmoitettu A:lle jo kesän 1989 alussa, jolloin hänen muuttonsa Äetsään oli jo ollut kuntainliiton tiedossa. Kuntainliitto ei sitä vastoin ollut tuolloin tiennyt A:n raskaudesta. Irtisanomisen tapahtuessa kuntainliitto oli tiennyt A:n olevan raskaana. Kuntainliitto on vaatinut, että kanne hylätään ja A velvoitetaan korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut korkoineen. Kihlakunnanoikeuden päätös 16.10.1990 Kihlakunnanoikeus on todennut, että kuntainliiton perussäännön 2 §:n 1 momentin mukaan kuntainliiton tehtävänä oli "
2. toimia kehitysvammaisten erityishuollosta annetussa laissa (159/77 = kehitysvammalaki) tarkoitettuna erityishuoltopiirin kuntainliittona ja järjestää laissa säädetty kehitysvammaisten erityishuolto (kehitysvammahuolto) erityishuoltopiirissä, ellei laista muuta johdu;
3. järjestää invaliidihuoltolaissa (907/46) tarkoitettua suojatyötä (invalidin suojatyö) niiden jäsenkuntien puolesta, jotka ovat päättäneet toimintaan osallistumisesta; sekä
4. järjestää lastensuojelulaissa (683/83) tarkoitettuja laitospalveluja niiden jäsenkuntien puolesta, jotka ovat päättäneet toimintaan osallistumisesta." A oli 24.2.1987 allekirjoitetun työsopimuksen mukaan ollut invaliidihuoltolain mukaisessa toistaiseksi voimassa olleessa työsuhteessa kuntainliittoon 4.12.1986 alkaen. A:n muutettua 22.6.1989 Vammalasta Äetsään Vammala oli peruuttanut antamansa A:n työhönosoituksen suojatyöhön 1.9.1989 alkaen. Kuntainliitto oli 11.9.1989 irtisanonut A:n työsopimuksen päättymään 24.11.1989 sillä perusteella, ettei kuntainliitolla ollut mahdollisuutta työllistää A:ta suojatyöhön ja ettei Äetsän kunta ollut kuntainliiton jäsen. Invaliidihuoltolaki oli kumottu 1.1.1988 voimaan tulleella lailla vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluksista ja tukitoimista. Viimeksi mainitun lain 22 §:n 2 momentin mukaan suojatyöhön sovellettiin kuitenkin edelleen invaliidihuoltolain 1-4, 22, 22 a, 22 c ja 22 d §:ää. Työsopimuksen ja asianosaisten yksimielisen käsityksen perusteella A:n työsuhde oli ollut kuntainliiton perussäännön 2 §:n 1 momentin 2 kohdan ja invaliidihuoltolain mukainen suojatyö. Sanotuista suojatyötä koskeneista invaliidihuoltolain säännöksistä ilmeni se periaate, että suojatyöhön sovellettiin pääsääntöisesti yleisiä työsopimusta koskevia säännöksiä, ellei invaliidihuoltolain säännöksistä muuta johtunut. Työsopimuksen irtisanomisesta oli säädetty ainoastaan invaliidihuoltolain 22 c §:ssä. Tuon lainkohdan 3 momentin mukaan suojatyön järjestäjällä oli oikeus irtisanoa myös suojatyöntekijä, jonka 22 §:n 1 momentissa mainittujen edellytysten puuttuessa ei enää voitu katsoa olevan suojatyön tarpeessa. Tämän lainkohdan soveltamisesta ei tässä tapauksessa ollut kyse. Kun muualla laissa ei ollut säädetty mitään suojatyössä olevan työntekijän irtisanomisesta, oli irtisanomiseen muutoin sovellettava työsopimuslain säännöksiä. Tässä tapauksessa tuli ratkaistavaksi, oliko jäsenkunnan maksusitoumuksen peruutus ollut sellainen taloudellinen, tuotannollinen tai muu siihen verrattava syy, jonka nojalla kuntainliitolla oli ollut oikeus työsopimuksen irtisanomiseen työsopimuslain 37 a §:n nojalla. Kuntainliiton perussäännön 2 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan sen tehtävänä oli myös kehitysvammalaissa tarkoitetun kehitysvammahuollon järjestäminen. Kehitysvammalain 27 §:n 2 momentissa säädettiin seuraavaa: "Milloin erityishuoltopiirin kuntainliiton toimintayksikössä erityishuollossa olevan henkilön kotipaikka muuttuu tai milloin hänen erityishuoltonsa järjestäminen ei 1 momentin säännöksistä johtuen muutoin kuuluisi sille erityishuoltopiirin kuntainliitolle, jonka toimintayksikössä hän on, tulee tämän kuntainliiton ilmoittaa asiasta sille erityishuoltopiirin kuntainliitolle, jolle henkilön erityishuollon järjestäminen 1 momentin säännösten mukaan kuuluisi. Viimeksi mainitun kuntainliiton tulee ryhtyä tarpeellisiin toimenpiteisiin henkilön erityishuollon järjestämiseksi. Erityishuollon antamista on kuitenkin jatkettava entisessä paikassa siihen asti, kunnes se voidaan tarkoituksenmukaisesti ja henkilön erityishuoltomahdollisuuksia heikentämättä järjestää muualla." Kun kehitysvammahuollon ja invaliidihuoltolain mukaisen suojatyön järjestäminen kuuluivat perussäännön 2 §:n 1 momentin mukaan kuntainliiton tehtäviin, voitiin edellä selostetusta kehitysvammalain säännöksestä ilmenevää periaatetta ja menettelyohjetta soveltaa myös asioiden järjestämiseen suojatyön osalta, vaikka invaliidihuoltolain suojatyötä koskevissa säännöksissä tai vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetussa laissa ei ollutkaan vastaavaa säännöstä. Kehitysvammalaki oli säädetty invaliidihuoltolain säätämisen jälkeen. Suojatyö oli luonteeltaan yhteiskunnan tukema työmuoto, jolla pyrittiin työllistämään invaliidihuoltolain säätämät edellytykset täyttävät henkilöt heidän terveydentilaansa ja kuntoaan vastaavaan työhön ja tukemaan heidän mahdollisuuksiaan työntekoon. Tämä suojatyöhön liittyvä sosiaalinen peruste oli omiaan tukemaan suojatyön jatkuvuutta ja velvoitti yhteiskuntaa toimimaan niin, että suojatyömahdollisuudet säilyivät ja suojatyössä ollut koki asemansa turvalliseksi. Tätä taustaa vasten ei ollut hyväksyttävää, että suojatyösuhde voitiin irtisanoa vain sillä perusteella, että suojatyössä ollut työntekijä muutti sellaiseen kuntaan, joka ei ollut suojatyötä järjestäneen kuntainliiton jäsen ja jolla ei ollut työllistämisvelvollisuutta tuon kuntainliiton kautta. Tällöin yksittäistapauksissa saatettiin tosiasiallisesti rajoittaa kansalaisille hallitusmuodon 7 §:ssä säädettyä oikeutta vapaasti valita asuinpaikkansa. Näillä perusteilla kihlakunnanoikeus on katsonut, ettei kuntainliitolla ollut ollut työsopimuslain 37 a §:n mukaista perustetta A:n työsopimuksen irtisanomiseen. Kun irtisanominen siten oli laiton, A:lla oli työsopimuslain 51 §:n 1 momentin nojalla oikeus saada kuntainliitolta korvausta hänelle syntyneestä vahingosta. Kun tämä peruste oli ensisijainen siihen vaatimukseen nähden, ettei A:ta olisi saanut irtisanoa silläkään perusteella, että hän irtisanottaessa oli ollut raskaana, ei jälkimmäiseen perusteeseen ollut enää tarvetta ottaa kantaa. Kuntainliitto oli myöntänyt, että äitiysloman ajalta oli A:lle maksamatta palkkaa 9.619 markkaa. Tämän lisäksi A:lle oli syntynyt vahinkoa äitiysrahan päättymispäivästä eli äitiysloman päättymisestä 26.3.1990 lukien hänen työhön menoonsa 1.8.1990 saakka. Tältä ajalta maksettua vanhempainrahaa ei ollut vähennettävä siltä ajalta saamatta jääneestä palkasta, koska vanhempainrahaa olisi maksettu riippumatta siitä, oliko A työssä vai ei. Kanteessa A:n 24 kuukauden yhteispalkaksi oli ilmoitettu 106.646,40 markkaa. Tästä laskettuna hänen keskikuukausiansiokseen saatiin 4.443,60 markkaa ja 26.3.-1.8.1990 väliseltä neljältä kuukaudelta neljältä päivältä laskettuna palkka olisi ollut 18.582,40 markkaa. Vahingonkorvausta laskettaessa tähän tuli lisätä äitiysloman maksamatta ollut palkka 9.619 markkaa. Näin hänelle syntyneen vahingon määräksi saatiin 28.201,40 markkaa. Tämän vuoksi kihlakunnanoikeus on velvoittanut kuntainliiton suorittamaan A:lle työsopimuksen laittomasta irtisanomisesta johtuvana vahingonkorvauksena 28.201,40 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 23.5.1990 lukien sekä korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa 9.000 markalla 16 prosentin korkoineen päätöksen julistamispäivästä 16.10.1990 lukien. Turun hovioikeuden tuomio 14.6.1991 Hovioikeus, jonka tutkittavaksi kuntainliitto oli valittamalla saattanut asian, on todennut, että A:n työsuhteessa noudatettavan kunnallisen kuukausipalkkaisia työntekijöitä (toimihenkilöitä) koskevan työehtosopimuksen perusteella työntekijällä ei ollut oikeutta saada siltä äitiyslomansa ajalta, jolta hän oli saanut täydet palkkaedut, sairausvakuutuslain mukaista äitiysrahaa enempää kuin se määrä, millä äitiysraha ylitti hänen saamansa palkan tai muun korvauksen. Se osa äitiysrahasta, jota ei maksettu työntekijälle itselleen, suoritettiin työnantajalle. Kuntainliitto oli ilmoittanut, että A olisi saanut palkan 66 arkipäivältä äitiysloman ajalta. A ei ollut kiistänyt tuota ilmoitusta. Tuon palkan määräksi kuntainliiton nimeämä todistaja oli ilmoittanut 9.619 markkaa. Koska A oli saanut äitiysrahaa ajalta, jolta hän oli ollut oikeutettu saamaan palkkaa, A:lle maksettavasta vahingonkorvauksesta oli vähennettävä se osuus, jonka kuntainliitto olisi saanut äitiysrahana. A oli saanut sairausvakuutuslain mukaista äitiysrahaa ajalta 18.11.1989-26.3.
5. Etuuden määrä oli ollut arkipäivältä aluksi 99,20 markkaa ja 1.1.1990 lukien 135,75 markkaa. A:n saaman äitiysrahan määrä oli ajalta 18.11.-31.12.1989 ollut 3.372,80 markkaa ja 1.1.-8.2.1990 väliseltä ajalta 4.344 markkaa eli yhteensä 66 päivältä 7.716,80 markkaa. Kun A:n palkka mainitulta ajanjaksolta olisi ollut 9.619 markkaa, kuntainliiton korvattavaksi jäi tältä ajalta 1.902,20 markkaa. Tämän vuoksi hovioikeus on alentanut kuntainliiton A:lle työsopimuslain 51 §:n 1 momentin nojalla maksettavan vahingonkorvauksen määrän äitiysloman ajalta maksettavan palkan osalta ja velvoittanut siten kuntainliiton suorittamaan A:lle äitiysloman ajalta palkkaa 1.902,20 markkaa. Näin ollen kuntainliiton oli suoritettava A:lle vahingonkorvausta 20.484,60 markkaa kihlakunnanoikeuden päätöksessä selostettuine korkoineen. Muilta osin hovioikeus on jättänyt kihlakunnanoikeuden päätöksen voimaan. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Valituslupa on myönnetty 9.10.
6. Valituksessaan kuntainliitto on vaatinut hovioikeuden tuomion kumoamista ja kanteen hylkäämistä sekä korvausta oikeudenkäyntikuluistaan asiassa korkoineen. A on antanut pyydetyn vastauksen vaatien valituksen hylkäämistä. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 14.5.1992 Perustelut A ei ole kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain 1 §:n 1 momentissa tarkoitettu henkilö, vaan hänen invaliditeettinsa johtuu sydänviasta. Alempien oikeuksien soveltamasta mainitun lain 27 §:n 2 momentista ei muutoinkaan ole saatavissa työsopimuslain 37 a §:n tulkintaa koskevaa oikeusohjetta. Sanotunlaista ohjetta ei tässä tapauksessa ole myöskään saatavissa asuinpaikan vapaata valintaoikeutta koskevasta hallitusmuodon 7 §:n säännöksestä. Kuntainliiton perussäännön mukaan sen tehtävänä on muun muassa järjestää invaliidihuoltolaissa tarkoitettua suojatyötä niiden jäsenkuntien puolesta, jotka ovat päättäneet toimintaan osallistumisesta. Invaliidien suojatyötä järjestetään perussäännön mukaan asianomaisen sosiaalilautakunnan osoittamille henkilöille. A:n muutettua kuntainliiton jäsenkunnasta Vammalasta kuntainliittoon kuulumattomaan Äetsän kuntaan kuntainliitto ei perussääntönsä mukaan ole enää voinut järjestää hänelle suojatyötä. A:n kuntainliiton palveluksessa tekemä suojatyö on siten loppunut. Harkittaessa, onko kuntainliitolla ollut työsopimuslain 37 a §:ssä tarkoitettu taloudellinen syy irtisanoa A:n työsopimus, on otettava huomioon kuntainliiton edellytykset tarjota A:lle keittiöapulaisen työtä muuna kuin suojatyönä tai sijoittaa hänet toisiin työtehtäviin taikka kouluttaa hänet uusiin tehtäviin. Kuntainliiton toiminta ei ole liiketaloudellisesti kannattavaa. Myyntitulojen lisäksi sen toiminta rahoitetaan jäsenkuntien maksuosuuksilla ja valtionosuuksilla. A:n työllistämiseen muussa kuin suojatyössä ei olisi ollut mahdollista saada kumpaakaan viimeksi mainittua rahoitusta. Kuntainliitolla ei ole A:n palkkaukseen tarvittavien varojen puuttuessa ollut taloudellista mahdollisuutta työllistää A:ta eikä myöskään kouluttaa häntä uusiin tehtäviin. A:n tilalle suojatyöhön keittiöapulaisen tehtäviin on välittömästi otettu toinen henkilö. Hänestä on hänen asuinkuntansa, joka on kuntainliiton jäsen, antanut maksuosoituksen. Kun A:n osalta kunnan maksuosuus on lakannut, kuntainliiton edellytyksissä työllistää uusi työntekijä A:n asemesta on tapahtunut työsopimuslain 37 a §:n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitettu muutos. Näillä perusteilla kuntainliitolla on ollut taloudellinen syy irtisanoa A:n työsopimus. A:lle ei ole tuleva korvausta hänen työsuhteensa työsopimuslain 37 a §:n vastaisesta päättämisestä. Kanne on tältä osin hylättävä. Irtisanoessaan A:n työnantajan edustaja on tiennyt hänen olevan raskaana. Irtisanomisaika on päättynyt 24.11.1989 eli A:n 18.11.1989 alkaneen ja 26.3.1990 päättyneen äitiysloman aikana. Työsopimuslain 37 §:n 4 momentin mukaan A:n työsopimusta ei olisi saanut tässä tilanteessa irtisanoa päättymään ennen äitiysloman päättymistä 26.3.
7. Työsopimuksen ennenaikaisesta päättymisestä on A:lle aiheutunut 1.902,20 markan määräinen äitiysloma-ajan palkan menetys, joka kuntainliiton on työsopimuslain 51 §:n 1 momentin nojalla A:lle korvattava. Asian näin päättyessä ja sen laadun vuoksi kuntainliitolle ei tule korvausta oikeudenkäyntikuluistaan. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että kuntainliiton A:lle vahingonkorvauksena suoritettava määrä alennetaan 1.902,20 markkaan 16 prosentin korkoineen haastepäivästä 23.5.1990 alkaen. Siltä osin kuin kuntainliitto on velvoitettu korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut kihlakunnanoikeudessa korkoineen hovioikeuden tuomio jää pysyväksi. Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Jalanko, Takala, Linholm, Huopaniemi ja Suhonen