1992 false KKO:1992:97 Vrt. KKO:1977-II-9 Työntekijät olivat työskennelleet työtuntijärjestelmän mukaisesti viikon jokaisena päivänä kahdeksan tuntia ja olleet sen jälkeen työstä vapaat sunnuntaista k

§:n 5 momentista ilmenevän oikeusohjeen mukaisesti työntekijöillä oli oikeus saada saamatta jääneestä viikkolevosta erillinen rahakorvaus. TyöaikaL 15 § 1 mom TyöaikaL 15 § 5 mom ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Kanne Jyväskylän raastuvanoikeudessa A, B, C, D, E ja F ovat Vapo Oy:lle 28.12.1987 tiedoksi annetun haasteen nojalla kertoneet, että he työskentelivät työsopimuslain 1 §:n mukaisessa työsuhteessa yhtiön palveluksessa Piipsannevan turvetyömaalla Haapavedellä. Työaika oli säännöllinen työaikalain 5 §:n 1 momentin mukaisesti. Työnantaja oli jättänyt suorittamatta, paitsi eräitä ylityökorvauksia viikkoylityöstä, työaikalain mukaisen viikkolepokorvauksen niiltä sunnuntailta, jolloin työaikalain mukainen viikkolepo oli jäänyt antamatta. A:lle oli näin ollen jäänyt korvaamatta vuonna 1986, jolloin hänen tuntipalkkansa oli ollut 24,94 markkaa, sunnuntailta 12.

1. viikkolepokorvausta 8 tunnilta 199,52 markkaa, 26.
2. 3 tunnilta 74,82 markkaa ja 9.2., 23.2., 9.3., 23.
3. ja 6.
4. kultakin 8 tunnilta 199,52 markkaa. Tuntipalkan noustua syyskuussa 26,18 markkaan A:lta oli jäänyt saamatta sunnuntailta 28.
5. viikkolepokorvaus 8 tunnilta 209,44 markkaa samoin kuin 26.
6. ja 9.
7. Vuonna 1987 vastaavat korvaukset olivat olleet 1.
8. 8 tunnilta 209,44 markkaa ja tuntipalkan noustua huhtikuun alusta 27,14 markkaan sunnuntailta 5.
9. ja 10.
10. kummaltakin 217,12 markkaa. A:n lainmukaisten viikkolepokorvausten yhteismäärä oli siten 2 543,94 markkaa. D:n saamatta jääneet viikkolepokorvaukset vuonna 1986 olivat olleet 26,46 markan tuntipalkan mukaan sunnuntailta 2.2., 16.2., 2.3., 16.
11. ja 30.
12. kultakin 8 tunnista 211,68 markkaa sekä tuntipalkan noustua huhtikuun alusta 27,34 markkaan 21.
13. vastaavasti 218,72 markkaa. Vuodelta 1987 D:ltä oli saamatta 9 tunnin korvaus 246,06 markkaa sunnuntailta 22.
14. D:n viikkolepoa koskevien korvausten yhteismäärä oli 1 523,18 markkaa. B:ltä, jonka tuntipalkka oli ollut 26,68 markkaa, oli jäänyt saamatta sunnuntailta 1.
15. ja 15.3.1987 8 tuntia vastaavat 213,44 markkaa eli viikkolepokorvauksia yhteensä 426,88 markkaa. E:n tuntipalkka oli ollut 21,93 markkaa ja häneltä oli jäänyt saamatta viikkolepokorvauksina vuonna 1987 8 tunnin korvaus 175,44 markkaa sunnuntailta 11.1., 11 tunnin korvaus 241,23 markkaa 22.2., 9,5 tunnin korvaus 217,45 markkaa 3.
16. ja 5 tunnin korvaus 80,10 markkaa 17.
17. eli kaikkiaan 714,22 markkaa. C:ltä oli jäänyt saamatta 24,86 markan tuntipalkan mukaan samoja korvauksia 4.
18. ja 15.2.1987 8 tunnin mukaan kummaltakin päivältä 198,88 markkaa ja 29.
19. 10 tunnilta 248,60 markkaa. C:n viikkolepokorvaussaatavat olivat yhteensä 646,36 markkaa. F:n tuntipalkka oli ollut 27,13 markkaa, ja häneltä oli jäänyt saamatta viikkolepokorvaus 25.1.1987 9 tunnilta 244,17 markkaa ja tuntipalkan noustua 27,63 markkaan 8.
20. samoin 9 tunnilta 248,67 markkaa. Tuntipalkan noustua huhtikuun puolesta välistä 28,59 markkaan saamatta jäänyt korvaus 4 tunnista sunnuntailta 24.
21. oli 114,36 markkaa. F:n viikkolepokorvaussaatavat olivat siten yhteismäärältään 607,20 markkaa. Työaikalakiin viitaten A, D, B, E, C ja F ovat kukin kohdastaan vaatineet, paitsi alussa mainittuja ylityökorvauksia, yhtiön velvoittamista suorittamaan heille edellä todetut maksamatta olevat viikkolepokorvaussaatavat 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä lukien sekä korvausta yhteisistä oikeudenkäyntikuluistaan. Raastuvanoikeuden päätös 24.5.1988 Raastuvanoikeus on lausunut selvitetyksi, että A, B, C, D, E ja F olivat kukin olleet kanteessa mainittuina aikoina työsopimuslain 1 §:n mukaisessa toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa Vapo Oy:n palveluksessa turvetyöntekijöinä Piipsannevan turvetyömaalla Haapavedellä. He olivat suorittaneet tavanomaiseen turvetyöntekijän työhön kuuluvaa turpeen kuljetusta Haapaveden turvevoimalaan asianmukaisesti työntekijöiden tietoon etukäteen saatettujen työvuorolistojen mukaan siten, että kukin työntekijä oli joutunut joka neljäntenä tai kuudentena viikonloppuna vuorollaan hoitamaan sanottuja kuljetuksia. Nämä työntekijät olivat saaneet viikonloppulevon muuna aikana edellä mainittujen työvuorolistojen mukaisesti. Tämän vuoksi raastuvanoikeus on katsonut, ettei työntekijöille ollut syntynyt oikeutta saada eri korvausta heidän viikonloppuna tekemästään työstä tai korvausta viikonloppulevosta. Sen johdosta raastuvanoikeus on hylännyt kanteen ja velvoittanut A:n, B:, C:n, D:n, E:n ja F:n yhteisvastuullisesti suorittamaan Vapo Oy:lle oikeudenkäyntikulujen korvauksena 6 128 markkaa. Vaasan hovioikeuden tuomio 29.6.1989 Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A ja hänen myötäpuolensa olivat saattaneet jutun, on viikkolepoa koskevan korvausvaatimuksen osalta todennut, että

§:n 1 momentin ja työehtosopimuksen 6 §:n 1 momentin mukaan yhdenjaksoinen ja vähintään 30 tuntia kestävä viikkolepo on annettava työntekijälle sunnuntain ajaksi, tai, jollei se ole mahdollista, muuna viikon aikana. Kanteessa tarkoitettu työ oli ollut turpeen kuljetusta turvetyömaalta turvevoimalalle. Sitä oli sinänsä pidettävä turvetyöntekijälle kuuluvana tavanomaisena työnä. Sen tarkoituksena oli ollut turvata voimalan häiriötön ja jatkuva polttoaineen saanti kaikkina viikonpäivinä. Tähän nähden hovioikeus on katsonut, ettei yhtiön ollut ollut mahdollista järjestää kuljetusta siten, että kaikki työntekijät olisivat saaneet viikkolevon jokaisena viikkona kokonaan sunnuntain aikana. Näillä perusteilla hovioikeus on jättänyt raastuvanoikeuden päätöksen lopputuloksen voimaan. A myötäpuolineen velvoitettiin korvaamaan yhtiön vastauskulut 900 markalla. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA A:lle ja hänen myötäpuolilleen on myönnetty valituslupa 5.10.1989. He ovat vaatineet hovioikeuden tuomion muuttamista siten, että kanne viikkolepokorvausta koskevilta osin hyväksytään ja yhtiö velvoitetaan suorittamaan korvaus oikeudenkäyntikuluista korkoineen. Yhtiö on antanut siltä pyydetyn vastauksen. VÄLITOIMI Työneuvosto on antanut siltä pyydetyn lausunnon. Asianosaiset ovat antaneet lausunnon johdosta selityksensä. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 15.7.1992 Perustelut A ja hänen myötäpuolensa ovat niinä viikkoina, joilta he ovat vaatineet korvausta saamatta jääneestä viikkolevosta, työskennelleet työtuntijärjestelmän mukaisesti viikon jokaisena päivänä kahdeksan tuntia. Työn päätyttyä sunnuntaina kello 16 he ovat olleet vapaat seuraavaan keskiviikkoon kello 7 saakka, jolloin he ovat jälleen ryhtyneet työhön ja työskennelleet perjantaihin asti kunakin päivänä kahdeksan tuntia.

§:n 1 momentin mukaan työntekijälle on viikon aikana annettava vähintään 30 tuntia kestävä yhdenjaksoinen viikkolepo. Niillä viikoilla, joilla työtä on teetetty viikon jokaisena päivänä, työntekijät eivät ole saaneet lain edellyttämää viikkolepoa. Viikkolepoa ei ole korvannut seuraavalla viikolla saatu työtuntijärjestelmään perustunut vapaa, koska säännöllistä työaikaa ei ollut samalla lyhennetty.

§:n 5 momentista ilmenevän periaatteen mukaisesti työntekijän, joka ei ole saanut lainmukaista viikkolepoa, tulee saada siitä korvaus joko kaksinkertaisena palkkana tai lyhentämällä säännöllistä työaikaa. A:lla ja hänen myötäpuolillaan on näin ollen oikeus saada saamatta jääneistä viikkolevoista erilliset rahakorvaukset, joiden määrät on myönnetty. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomiota ja raastuvanoikeuden päätöstä muutetaan siten, että kanne viikkolevon korvaamista koskevilta osin hyväksytään. Vapo Oy velvoitetaan suorittamaan viikkolevon korvauksena A:lle 2 543,94 markkaa, D:lle 1 523,18 markkaa, B:lle 426,88 markkaa, E:lle 714,22 markkaa, C:lle 646,36 markkaa ja F:lle 607,20 markkaa, kaikki määrät 16 prosentin korkoineen haastepäivästä 28.12.1987 lukien. A ja hänen myötäpuolensa vapautetaan heille hovioikeudessa ja raastuvanoikeudessa tuomitusta oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 §:n 1 momentin ensimmäisestä virkkeestä ilmenevän oikeusohjeen mukaan A:lle myötäpuolineen ei tule korvausta kuluistaan alemmissa oikeuksissa. Vapo Oy velvoitetaan suorittamaan A:lle ja hänen myötäpuolilleen korvauksena heidän yhteisistä oikeudenkäyntikuluistaan Korkeimmassa oikeudessa 1 600 markkaa 16 prosentin korkoineen Korkeimman oikeuden ratkaisun antopäivästä. Ratkaisuun osallistuneet: presidentti Heinonen, oikeusneuvokset Ailio, Portin, Nybergh, Riihelä, Ketola, Roos, Tulenheimo-Takki, Taipale, Krook ja Wirilander