KKO/1993/125

1993 false KKO:1993:125 Vastaajat olivat anastustarkoituksessa murtautuneet tyhjillään olleeseen omakotitaloon. Heidän ollessaan rakennuksessa oli siellä sytytetty sohva tuleen. Kun oli jäänyt selvittämättä, kumpi vastaajista oli tulen sytyttänyt tai että se olisi sytytetty yhteistuumin, syytteet murhapoltosta hylättiin. RL 34 luku 1 § ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Espoon kihlakunnanoikeuden päätös 13.5.1992 Kihlakunnanoikeus on virallisen syyttäjän ja C:n asianomistajana ajamasta syytteestä katsonut selvitetyksi, että A ja B olivat 31.3.1992 Espoossa yhdessä ja yksissä tuumin syyllistyneet seuraaviin rikoksiin: 1) A ja B olivat murtautuneet anastustarkoituksessa C:n omakotitaloon rikkomalla lukitun rakennuksen ikkunan harjanvarrella ja pengottuaan talon kaapit ja laatikot anastaneet miesten rannekellon löytämättä muuta anastettavaksi kelpaavaa omaisuutta ja ehtimättä jatkaa anastettavan omaisuuden etsimistä, koska poliisit olivat tulleet kiinteistölle. A ja B olivat välittömästi jääneet kiinni. Anastuksen kohteena olleen omaisuuden arvo oli jäänyt selvittämättä. 2) A ja B olivat edellä kerrotussa tilaisuudessa sytyttäneet C:n asuman talon tuleen tuikkaamalla tulen olohuoneen sohvalle keräämiinsä sohvatyynyihin, mistä tuli oli poliisin sammutusyrityksistä huolimatta tarttunut talon rakenteisiin. Vasta palokunta oli saanut tulipalon sammutettua tulen ehdittyä vaurioittaa pahoin olohuonetta ja siellä olleita tavaroita. Kihlakunnanoikeus on lausunut, että esitutkinnassa kumpikaan vastaajista ei ollut myöntänyt sytyttäneensä kyseessä olevaa rakennusta. Esitutkintakertomuksista ja vastaajien kertomuksista oikeudessa oli käynyt ilmi, että palo oli syttynyt sillä aikaa, kun vastaajat olivat olleet talon sisällä. Vastaajat olivat viettäneet lähes koko tekopäivän yhdessä ja yhdessä myös murtautuneet C:n taloon. Sen vuoksi kihlakunnanoikeus on katsonut osallisuuden ulottuvan kumpaisenkin osalta myös tulipalon sytyttämiseen. Tämän vuoksi kihlakunnanoikeus on, huomioon ottaen A:n aikaisemman rikollisuuden murhapolttojen suhteen ja B:n aikaisemman rikollisuuden omaisuusrikosten suhteen, tuominnut A:n rikoslain 28 luvun 1 §:n, 34 luvun 1 §:n, 3 luvun 4 §:n, 4 luvun 1 §:n ja 6 luvun 2 §:n 4 kohdan nojalla täyttä ymmärrystä vailla tehdyistä varkauden yrityksestä ja murhapoltosta yhteiseen 3 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistukseen sekä B:n rikoslain 28 luvun 1 §:n, 34 luvun 1 §:n, 4 luvun 1 §:n ja 6 luvun 2 §:n 4 kohdan nojalla varkauden yrityksestä ja murhapoltosta yhteiseen 3 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistukseen. A:n ja B:n rangaistuksista on määrätty vähennettäväksi rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla vapaudenmenetysaikaa 31.

1. - 12.5.1992 vastaavat 1 kuukausi 12 päivää. B:n 22.3.1992 alkanut ehdonalainen vapaus on määrätty menetetyksi. A ja B on yhteisvastuullisesti velvoitettu korvaamaan valtiolle todistelukustannukset 296 markkaa sekä C:lle puhelinosuustodistuksen kuolettamisesta 450 markkaa, sähkölaitteista 1 600 markkaa sekä talon arvioituina korjauskustannuksina, ottaen huomioon vakuutusyhtiön jo suorittaman korvauksen, 50 000 markkaa eli yhteensä 52 050 markkaa 16 prosentin korkoineen 31.3.1992 lukien sekä oikeudenkäyntikulut 2 000 markkaa 16 prosentin korkoineen 13.5.1992 lukien. Helsingin hovioikeuden päätös 20.10.1992 Hovioikeus, jonka tutkittavaksi virallinen syyttäjä sekä A ja B ovat saattaneet jutun, on lausunut, että A ja B ovat kumpikin kiistäneet sytyttäneensä kysymyksessä olevan tulipalon. Kihlakunnanoikeudessa todistajana kuultu vanhempi konstaapeli Jari Juhani Kantonen on kertonut, että hän oli A:n ja B:n ollessa vielä talossa havainnut talon sisällä tulta muistuttavaa leimahtelua. Hän oli A:n ja B:n kiinnioton jälkeen todennut, että olohuoneen sohva oli tulessa. Sohvan keskimmäinen istuintyyny oli asetettu nojaamaan selkänojaa vasten ja istuintyynyn keskiosa oli ollut tulessa siten, että liekit olivat jo koskettaneet seinää. Hovioikeus on katsonut, että asiassa ei ole voitu selvittää, kumpi vastaajista oli suorittanut varsinaisen sytytystoimen. A ja B ovat molemmat kertoneet havainneensa heidän vielä talossa ollessaan tulen olevan irti. He eivät ole kuitenkaan ryhtyneet sammuttamaan tulta, vaikka siihen edellä selostettu todistajankertomus huomioon ottaen olisi ollut mahdollisuus, vaan he ovat poistuneet talosta. Näin he ovat suhtautuneet tulen leviämiseen talon rakenteisiin ainakin välinpitämättömästi. Näillä ja muutoin kihlakunnanoikeuden mainitsemilla perusteilla hovioikeus on katsonut A:n ja B:n yhteistuumin syyllistyneen murhapolttoon ja jättänyt asian kihlakunnanoikeuden päätöksen lopputuloksen varaan. Hovioikeus on määrännyt vangittuna olleiden A:n ja B:n rangaistuksista vähennettäväksi rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla vapaudenmenetysaikaa 31.
2. - 19.10.1992 vastaavat 6 kuukautta 19 päivää. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Valituslupa on myönnetty 25.2.
3. Korkein oikeus on 4.3.1993 määrännyt, ettei hovioikeuden päätöstä ollut toistaiseksi pantava täytäntöön tai täytäntöönpanoa jatkettava. A on vaatinut, että syyte murhapoltosta hylätään, että rangaistusta varkauden yrityksestä lievennetään ja että hänet vapautetaan korvausvelvollisuudesta 1 500 markkaa ylittävältä osalta. B on vaatinut, että syyte murhapoltosta hylätään ja että rangaistusta joka tapauksessa lievennetään. Virallinen syyttäjä on antanut pyydetyn vastauksen. C ei ole antanut häneltä pyydettyä vastausta. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 5.10.1993 Perustelut A:n ja B:n murtauduttua taloon rikkomalla ikkunan he ovat liikkuneet sisällä välillä yhdessä, välillä erikseen. Heidän on selvitetty penkoneen talon kaappeja ja laatikoita löytääkseen anastettavaa omaisuutta. Todistaja Kantonen on kertonut nähneensä kaksi hahmoa pyrkimässä lasikuistin kautta ulos. Tällöin hän oli havainnut talossa valonkajastuksen, joka ilmeisesti oli ollut tulenlieskaa. Noin 1-2 minuutin kuluttua A ja B olivat tulleet talon toisella puolella olevasta ikkunasta ulos, minkä jälkeen todistaja oli nähnyt, että olohuoneessa oleva sohva oli ollut tulessa. Sohva on selvitetty sytytetyn ainoastaan A:n ja B:n ollessa talossa. Sekä A että B ovat kiistäneet sytyttäneensä tulen. A on kertonut seisseensä olohuoneen oviaukossa noin kolmen metrin päässä B:stä ja tästä noin kahden metrin päässä oli ollut tuoli tai sohva tulessa. A ei ole kertonut nähneensä B:n sytyttävän tulipaloa. Sekä A että B ovat havainneet tulipalon ennen poistumistaan talosta ikkunan kautta ryhtymättä sitä sammuttamaan. Edellä olevan perusteella on selvitetty, että sohva on sytytetty, mutta jäänyt selvittämättä, kumpi vastaajista on sytyttänyt tulen. Ei ole myöskään selvitetty, että A ja B olisivat yhteistuumin sytyttäneet tulen tai että heidän yhteisymmärryksensä C:n omaisuuden anastuksen osalta olisi ulottunut hänen omaisuutensa polttamiseen. Tämän vuoksi Korkein oikeus hylkää syytteen murhapoltosta sekä A:n että B:n osalta. Päätöslauselma Muutokset hovioikeuden päätökseen A: Syyte murhapoltosta 31.3.1992 hylätään. A vapautetaan rangaistuksesta. Syyksi luettu rikos: Täyttä ymmärrystä vailla varkauden yritys 31.3.1992 Rangaistusseuraamus: 60 päivää vankeutta Koska A on ollut syytteenalaisten tekojen vuoksi vapautensa menettäneenä 31.
4. - 30.6.1992 eli 3 kuukautta, hänen katsotaan kokonaan suorittaneen täyttä ymmärrystä vailla tehdystä varkauden yrityksestä saamansa vankeusrangaistuksen. Lainkohdat: Rikoslaki 28 luku 1 §, 3 luku 4 § 1 mom, 4 luku 1 § 1 mom B: Syyte murhapoltosta 31.3.1992 hylätään. B vapautetaan rangaistuksesta. Syyksi luettu rikos: Varkauden yritys 31.3.1992 Rangaistusseuraamus: 3 kuukautta vankeutta Koska B on ollut syytteenalaisten tekojen vuoksi vapautensa menettäneenä 31.3.1992 - 8.3.1993 eli 11 kuukautta 8 päivää, hänen katsotaan kokonaan suorittaneen varkauden yrityksestä saamansa vankeusrangaistuksen. Lainkohdat: Rikoslaki 28 luku 1 §, 4 luku 1 § 1 mom ja 6 luku 2 § 4 kohta A ja B: Korvausvelvollisuus: A ja B vapautetaan suorittamasta C:lle puhelinosuustodistuksen kuolettamisesta ja sähkölaitteista maksettavaksi tuomittuja korvauksia. Talon arvioiduista korjauskustannuksista tuomitun korvauksen asemesta A ja B velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan C:lle korvaukseksi ikkunan rikkomisesta ja talossa olleiden paikkojen penkomisesta 1 500 markkaa 16 prosentin korkoineen 31.3.1992 lukien, minkä lisäksi A:n ja B:n on suoritettava C:lle kihlakunnanoikeuden tuomitsema oikeudenkäyntikulujen korvaus korkoineen. A ja B vapautetaan korvaamasta valtiolle sen varoista maksettuja todistelukustannuksia 296 markkaa, jotka jäävät siten valtion vahingoksi. Muutoin eli B:n ehdonalaisen vapauden menettämistä koskevalta osalta hovioikeuden päätös jää pysyväksi. Korkeimman oikeuden määräykset täytäntöönpanon kieltämisestä raukeavat. Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Riihelä, Paasikoski, Taipale, Sevon ja Pellinen