KKO/1993/13

1993 false KKO:1993:13 Alueen luovuttaja oli rakennuslain 50 §:n tarkoittamassa asemakaavan toteuttamiseksi suoritetussa lunastustoimituksessa oikeutettu saamaan korvausta jäännöstontin arvonalennuksesta lunastuslain korvaussäännösten perusteella. RakL 50 § ASIAN AIKAISEMPI KÄSITTELY Toimitus Vantaan kaupunki on rakennuslain 50 §:n nojalla hakenut puheena olevaa toimitusta saadakseen lunastaa 22.3.1974 vahvistetun asemakaavan mukaisen puistoalueen muun muassa Villa Vernan tilasta RN:o 12:793 Vantaan kaupungin Tikkurilan kylässä. A ja B Villa Vernan tilan omistajina ovat toimituksessa vaatineet, paitsi erinäisiä kohteenkorvauksia, korvauksena niin sanotusta jäännöstontin arvonalennuksesta 95.025 markkaa, koska tontti, joka aikaisemmin oli joenvarsitontti, lunastuksen johdosta jäi ilman rantaa. Vantaan kaupunki on kiistänyt jäännöstontin arvonalennusta koskevan vaatimuksen lakiin perustumattomana. Lunastustoimikunta on katsonut lunastusperusteen olevan olemassa ja oikeuttanut Vantaan kaupungin lunastamaan asemakaavan mukaiseksi puistoalueeksi muun ohessa 708 neliömetrin suuruisen alueen mainitusta Villa Vernan tilasta. Toimikunta on jäännöstontin arvonalennusvaatimuksen osalta lausunut muun muassa, että rakennuslain perustelujen mukaan asemakaavan toteuttamisesta on mahdollista saada korvausta vain niistä menetyksistä, joista laissa on säädetty. Toimikunta on, velvoittaessaan kaupungin suorittamaan A:lle ja B:lle korvauksia maapohjasta, kasvillisuudesta, rakennuksesta sekä irtaimistosta ja laitteista yhteensä 336.109 markkaa yleisen hintatason muuttumisesta johtuvine neljän prosentin korotuksineen ja edunvalvontakuluja 3.000 markkaa, hylännyt paitsi eräitä muita vaatimuksia jäännöstontin arvonalennusta koskevan vaatimuksen lakiin perustumattomana. Toimitus on julistettu lopetetuksi 28.2.1990 VAATIMUKSET JA ASIAN KÄSITTELY MAAOIKEUDESSA A ja B ovat muutoksenhakemuksessaan vaatineet muun ohella korvausta jäännöstontin arvonalennuksesta sekä oikeudenkäyntikuluistaan. Etelä-Suomen maaoikeuden päätös 3.4.1991 Maaoikeus, joka on kuullut Vantaan kaupunkia ja toimitusinsinööriä sekä suorittanut alueella katselmuksen, on lausunut jäljelle jääneen tontin arvonalennusta koskevan vaatimuksen osalta, että arvonalennuksen määräämisessä oli rakennuslain 60 §:n kumoamisen jälkeen noudatettava saman lain 137 c §:n nojalla kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annettua lakia. Sen perusteella kysymyksen ollessa omistajan oikeudesta täyteen korvaukseen oli otettava huomioon lunastuksen jälkeinen tilanne. Tässä tapauksessa tontin arvossa tapahtui muutos, joka johtui siitä, että aikaisempi joenvarsitontti jäi ilman rantaa. Korvauksen määrää harkittaessa oli otettava huomioon joen laatu ja sen nykyinen vähäinen virkistysarvo sekä se, ettei rakennusoikeudellista arvon alentumista ollut tapahtunut. Mainituilla perusteilla maaoikeus on arvioinut korvattavaksi menetykseksi 25.000 markkaa ja muuttaen lunastustoimikunnan päätöstä velvoittanut Vantaan kaupungin suorittamaan A:lle ja B:lle lunastustoimikunnan määräämän korvauksen lisäksi jäännöstontin arvonalennuksesta 25.000 markkaa sille suoritettavine yleisen hintatason muutoksesta johtuvine 4 prosentin korotuksineen sekä tälle kokonaismäärälle laskettavine 6 prosentin korkoineen haltuunottopäivästä 4.8.1989 lukien. Kaupunki on velvoitettu korvaamaan A:n ja B:n oikeudenkäyntikulut maaoikeudessa 2.000 markalla. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Vantaan kaupungille on myönnetty valituslupa 7.8.1991. Kaupunki on valituksessaan vaatinut maaoikeuden päätöksen kumoamista. A ja B ovat vastanneet valitukseen vaatien sen hylkäämistä ja korvausta vastauskuluistaan. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 4.2.1993 Perustelut Määrättäessä lunastuskorvausta rakennuslain 50 §:ään perustuvassa lunastuksessa on rakennuslain 137 c §:n nojalla noudatettava lakia kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta. Sen 35 §:ssä säädetään, että kun samalle henkilölle kuuluvasta omaisuudesta lunastetaan osa ja tästä tai siitä yrityksestä, jonka toteuttamiseksi lunastus toimeenpannaan, aiheutuu pysyväisluontoista haittaa jäljelle jäävän omaisuuden käyttämiselle, haitta on korvattava. Maaoikeus on määrännyt valituksessa tarkoitetun 25.000 markan suuruisen haitankorvauksen sillä perusteella, että lunastuksen johdosta "aikaisempi joenvarsitontti jää ilman rantaa". Tämän laatuisesta haitasta maanomistaja on kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain 35 §:n mukaan oikeutettu saamaan korvauksen. Tuomiolauselma Edellä mainituilla ja maaoikeuden muutoin mainitsemilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei ole syytä muuttaa maaoikeuden päätöksen lopputulosta, joka siis jää pysyväksi. Asian näin päättyessä Vantaan kaupunki velvoitetaan korvaamaan A:lle ja B:lle vastauksen antamisesta Korkeimmalle oikeudelle aiheutuneet kulut 1.000 markalla. Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Takala, Nybergh, Ketola, Krook ja Wirilander