1993 false KKO:1993:142 Ään. Yhtiö oli hyväksynyt eläkeohjesäännön, jonka eläkkeen määräytymistä koskevat säännökset olivat keskenään ristiriitaisia. Käytännössä ohjesääntöä oli eräiden säännösten sanamuodosta poiketen sovellettu tavalla, jota yhtiö oli näyttänyt ohjesääntöä hyväksyttäessä tarkoitetun. Kun ohjesääntöön perustuva eläke oli yhtiön yksipuolisella tahdonilmaisulla työntekijöilleen lupaama etuus, ohjesääntöä oli sovellettava sen alkuperäistä tarkoitusta vastaavalla ja käytännössä vakiintuneella tavalla. ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Kanne Oulun raastuvanoikeudessa A on Kustannusosakeyhtiö Kansan Tahdolle 28.6.1990 tiedoksi toimitetun haasteen nojalla lausunut, että hän oli ollut yhtiön palveluksessa ajalla 9.1.1946 - 10.2.
- Hänelle oli 1.3.1985 lukien myönnetty työntekijäin eläkelain (TEL) mukainen vanhuuseläke. Yhtiön hallitus oli 12.4.1977 hyväksynyt yhtiön eläkeohjesäännön, jonka 4 §:ssä oli määrätty, että täysi vanhuuseläke oli 60 prosenttia TEL:n mukaan lasketusta eläkepalkasta. Eläkeohjesäännön 8 §:n mukaan sen mukaisesta eläkkeestä vähennettiin samaan työsuhteeseen perustuva TEL:n mukainen eläke. Samassa pykälässä oli määrätty, että jos työntekijän saaman lakisääteisen eläkkeen ja eläkeluontoisen suorituksen tai Kustannusosakeyhtiö Kansan Tahdon kustantaman vakuutuksen nojalla saadun eläkkeen sekä eläkeohjesäännön mukaisen eläkkeen yhteismäärä, jota laskettaessa otettiin huomioon kansaneläkkeestä vain sen perusosa, oli enemmän kuin 60 prosenttia eläkkeen perusteena olevasta palkasta, vähennettiin ylittävä osa eläkkeestä. Eläkeohjesäännöllä oli tarkoitettu suorittaa yhtiön varoista eläkkeen saajalle se erotus, mikä TEL:n mukaisen eläkkeen maksamisen jälkeen, sekä A:n osalta myös kansaneläkkeen maksamisen jälkeen jäi puuttumaan 60 prosentista eläkkeen perusteena olevasta palkasta. Eläkeohjesäännön 14 §:n mukaan eläkkeen määrä tarkistettiin siten kuin TEL:n mukaisten eläkkeiden tarkistamisesta oli säädetty, kuitenkin niin, että kokonaiseläke ei ylittänyt 60 prosenttia kulloinkin asianomaisesta tehtävästä maksettavasta palkasta. A:n työeläkkeen perusteena ollut palkka oli ollut 11 976,57 markkaa kuukaudessa, josta palkasta 60 prosenttia oli 7 185,94 markkaa. Hänelle oli suoritettu ajalla 1.3.1985 - 31.12.1985 TEL:n mukaista eläkettä 5 121,97 markkaa ja kansaneläkkeen mukaista perusosaa 456 markkaa eli yhteensä 5 577,97 markkaa kuukaudessa. Yhtiön eläkeohjesäännön mukaisesti hänelle olisi kuitenkin tullut suorittaa näiden eläkkeiden sekä eläkeohjesäännön mukaisen eläkkeen erotus eli 1 607,97 markkaa kuukaudessa. Vuoden 1986 alusta hänelle olisi tullut suorittaa eläkettä siten, että hän olisi saanut TEL:n mukaisen eläkkeen, kansaneläkkeen ja kunnallisista luottamustehtävistä maksettavan eläkkeen lisäksi 30.6.1990 mennessä lisäeläkettä 117 209,84 markkaa. Yhtiön hallitus oli 7.5.1990 hylännyt A:n tekemän eläkehakemuksen muun muassa sillä perusteella, ettei A:lla eläkeohjesäännön 14 §:n mukaan ollut oikeutta lisäeläkkeeseen. Yhtiön mukaan kokonaiseläke olisi tullut laskea vastaavasta tehtävästä työehtosopimuksen mukaan maksettavasta palkasta. Kysymyksessä olevalla säännöksellä tarkoitettiin kuitenkin eläkkeen määrän tarkistuksia eikä sen määräytymistä. Näin ollen yhtiö oli tulkinnut hyväksymäänsä ohjesääntöä vastoin sen sanamuotoa. A:lle oli opetusministeriön päätöksellä 25.5.1987 myönnetty 1.1.1987 lukien ylimääräinen sanomalehtimieseläke, joka ei ollut eläkeohjesäännön mukainen eläke tai eläkkeenluontoinen suoritus. Sitä ei siten voitu vähentää lisäeläkkeestä. Tämän vuoksi A on vaatinut, että yhtiö velvoitetaan suorittamaan hänelle ajalta 1.3.1985 - 30.6.1990 lisäeläkkeenä yhteensä 117 209,84 markkaa 16 prosentin korkoineen 1.7.1990 lukien. Lisäksi A on vaatinut sen seikan vahvistamista, että yhtiön oli 1.7.1990 lukien suoritettava hänelle eläkettä 60 prosenttia TEL:n 7 §:n mukaan lasketusta palkasta, josta saatiin vähentää hänelle sanotun lain nojalla maksettu eläke, molemmat määrät korotettuina TEL:n 9 §:n tarkoittamalla indeksikorotuksella sekä kansaneläkkeen perusosa. A on vielä vaatinut yhtiön velvoittamista korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa 16 prosentin korkoineen päätöksen julistamisesta lukien. Yhtiön vastaus Yhtiö on kiistänyt kanteen ja vaatinut sen hylkäämistä sekä korvausta oikeudenkäyntikuluistaan korkoineen. Raastuvanoikeuden päätös 27.3.1991 Raastuvanoikeus on lausunut selvitetyksi, että A oli ollut yhtiön palveluksessa ajalla 9.1.1946 - 10.2.
- Hänelle oli myönnetty 1.3.1985 lukien TEL:n mukainen eläke. Opetusministeriö oli valtioneuvoston 6.1.1977 ylimääräisistä sanomalehtimieseläkkeistä antaman päätöksen perusteella 25.5.1987 myöntänyt hänelle ylimääräisen sanomalehtimieseläkkeen 1.1.1987 lukien. A oli 7.3.1990 hakenut yhtiöltä sen 12.4.1977 hyväksymän eläkeohjesäännön mukaista eläkettä. Yhtiö oli kuitenkin 7.5.1990 pidetyssä hallituksen kokouksessa tehdyllä päätöksellä hylännyt hakemuksen sillä perusteella, että A:lle maksetut TEL:n mukainen eläke, kansaneläke ja kunnallisten luottamustyöntekijöiden eläke ylittivät yhtiön eläkeohjesäännnön mukaisen vähimmäiseläkkeen määrän. Yhtiön tulkinnan mukaan eläkeohjesäännön 14 §:ssä tarkoittamaa eläkettä ei tullut laskea TEL:n mukaisen eläkkeen perusteena olleesta palkasta korotettuna mainitun lain mukaisella indeksillä. Raastuvanoikeus on lausunut, että Eläkevakuutusyhtiö Kansa oli vahvistanut A:n eläkepalkan määräksi 5 121,97 markkaa korotettuna kultakin vuodelta tarkistetulla indeksiprosentilla. A:lle maksettu ylimääräinen lehtimieseläke ei ollut yhtiön eläkeohjesäännön 8 §:n 1 momentissa tarkoitettu lakisääteinen eläke eikä eläkeluontoinen suoritus, koska ylimääräinen lehtimieseläke myönnettiin hakemuksesta harkinnan mukaisesti valtion tulo- ja menoarvion puitteissa tunnustukseksi ansiokkaasta lehtimiestoiminnasta. A:n työeläkkeen perusteena ollut palkka oli ollut 11 976,57 markkaa kuukaudessa, josta 60 prosenttia oli 7 185,94 markkaa. A:lle oli maksettu ajalta 1.
- -31.12.1985 TEL:n mukaista eläkettä 5 121,97 markkaa ja kansaneläkettä 456 markkaa eli yhteensä 5 577,97 markkaa kuukaudessa. Yhtiön eläkeohjesäännön mukaisesti hänelle olisi tullut suorittaa näiden eläkkeiden sekä eläkeohjesäännön mukainen erotus eli 1 607,97 markkaa kuukaudessa. Vuoden 1986 alusta lukien A:lle olisi tullut suorittaa eläkettä niin, että hän olisi saanut TEL:n mukaisen eläkkeen, kansaneläkkeen ja kunnallisista luottamustehtävistä maksettujen eläkkeiden lisäksi kuukausittain vuodelta 1986 1 684,32 markkaa, vuodelta 1987 1 776,72 markkaa, vuodelta 1988 1 883,23 markkaa, vuodelta 1989 2 033,41 markkaa ja vuodelta 1990 2 169,88 markkaa eli 1.3.1985 - 30.6.1990 väliseltä ajalta lisäeläkettä yhteensä 117 209,84 markkaa. Raastuvanoikeus on vielä todennut, että eläkeohjesäännön 14 §:ssä ei tarkoitettu alkuperäisen eläkkeen määräytymistä vaan sen määrän tarkistamista ja että A:lle myönnettyä lehtimieseläkettä ei voitu ohjesäännön sanamuodon eikä lehtimieseläkkeen luonteen mukaan ottaa huomioon A:n työsuhteen perusteella määräytyvää eläkettä vähentävänä tekijänä. Tämän vuoksi raastuvanoikeus on velvoittanut yhtiön suorittamaan A:lle lisäeläkkeenä 1.3.1985 - 30.6.1990 väliseltä ajalta 117 209,84 markkaa 16 prosentin korkoineen 1.7.1990 lukien. Raastuvanoikeus on vahvistanut, että eläkeohjesäännön mukaan A:lle oli suoritettava eläkettä 1.7.1990 lukien 60 prosenttia TEL:n 7 §:n mukaan lasketusta palkasta, josta saatiin vähentää hänelle tuon lain nojalla maksettu eläke, molemmat korotettuina TEL:n 9 §:n mukaisella indeksiluvulla, sekä kansaneläkkeen perusosa. Raastuvanoikeus on vielä velvoittanut yhtiön korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut 24 346,40 markalla 16 prosentin korkoineen 27.3.1991 lukien. Rovaniemen hovioikeuden tuomio 20.10.1992 Hovioikeus, jonka tutkittavaksi yhtiö oli valittamalla saattanut asian, on lausunut, että yhtiön 12.4.1977 hyväksymän eläkeohjesäännön 4 §:n 1 momentin mukaan täysi vanhuuseläke oli 60 prosenttia työntekijäin eläkelain 7 §:n mukaan lasketusta palkasta. Ohjesäännön 14 §:n mukaan eläkettä myöhemmin tarkistettaessa edellä mainittu 60 prosenttia laskettiin kulloinkin samasta tehtävästä maksettavasta palkasta. Ohjesäännön 8 §:n 1 momentin mukaan ratkaistaessa, oliko työntekijällä oikeus saada ohjesääntöön perustuvaa eläkettä, oli otettava huomioon muun muassa työntekijän saamat lakisääteiset eläkkeet ja eläkeluontoiset suoritukset, kansaneläkkeestä kuitenkin vain sen perusosa. Yhtiö oli näyttänyt, että sen tarkoitus ohjesääntöä hyväksyttäessä oli ollut, että 4 §:n 1 momentissa mainittu 60 prosenttia tuli laskea siitä palkasta, jota eläkkeelle jäänyt työntekijä oli saanut eläkkeelle jäädessään ja että ohjesäännön 14 §:n nojalla tämä prosenttimäärä tuli myöhempinä vuosina laskea siitä palkasta, jota kulloinkin maksettiin samasta työstä muille työntekijöille. Tarkoitus oli myös ollut, että eläkkeelle jäävän työntekijän kansaneläkkeestä sen perusosa ja kaikki muut eläketulot kokonaan tuli ohjesäännön 8 §:n 1 momentin nojalla ottaa huomioon ratkaistaessa, oliko työntekijällä oikeus saada ohjesäännön mukaista eläkettä, ja laskettaessa ohjesäännön mukaista eläkettä. Yhtiö oli myös näyttänyt, että ohjesääntöä oli käytännössä sovellettu sitä hyväksyttäessä tarkoitetulla tavalla ja että eläkeoikeutta ratkaistaessa ja eläkkeen määrää laskettaessa oli otettu huomioon myös työntekijän saama ylimääräinen sanomalehtimieseläke. Ohjesäännön 4 §:n 1 momentin sanamuoto oli ristiriidassa sen käytännön soveltamisen ja sen kanssa, mikä yhtiön tarkoitus oli ollut ohjesääntöä hyväksyttäessä. Kun ohjesääntöön perustunut eläke oli alunperin yhtiön yksipuolisella tahdonilmaisulla työntekijöilleen lupaama etuus, ohjesääntöä oli myös A:n kohdalla sovellettava sen alkuperäistä tarkoitusta vastaavalla käytännössä vakiintuneella tavalla. Sen vuoksi noudatettua käytäntöä vastaamaton eläkesäännön sanamuoto ei ollut luonut A:lle oikeuksia ratkaistaessa eläkeoikeutta tai laskettaessa eläkkeen määrää. A:n oikeus ohjesäännön mukaiseen eläkkeeseen tuli näin ollen aluksi ratkaista sen perusteella, mikä oli ollut hänen palkkansa hänen jäädessään eläkkeelle ja myöhempinä vuosina sen perusteella, mitä muille työntekijöille oli kunakin vuonna maksettu palkkaa samasta työstä. Ylimääräinen sanomalehtimieseläke oli tullut ottaa huomioon A:n eläketulona. A:lla ei siten ollut oikeutta saada ohjesäännön mukaista eläkettä. Tämän vuoksi hovioikeus on hylännyt kanteen ja vapauttanut yhtiön sille tuomitusta maksuvelvollisuudesta. Asian laatuun nähden A:ta ei velvoitettu korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikuluja jutussa. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Valituslupa on myönnetty 17.2.
- A on vaatinut hovioikeuden tuomion kumoamista ja kanteensa hyväksymistä sekä yhtiön velvoittamista korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa jutussa korkoineen. Yhtiö on antanut siltä pyydetyn vastauksen ja vaatinut korvausta vastauskuluistaan. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 9.11.1993 Hovioikeuden tuomiota ei muuteta. Asian laadun vuoksi asianosaisten on pidettävä oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot Virkaa toimittava vanhempi oikeussihteeri Ruokojärvi: Yhtiö on käytännössä soveltanut eläkeohjesääntöä ylimääräisen sanomalehtimieseläkkeen osalta siten, että tuo eläke on otettu huomioon eläkeoikeutta ratkaistaessa ja eläkkeen määrää laskettaessa. Ylimääräisistä sanomalehtimieseläkkeistä 6.1.1977 annetun valtioneuvoston päätöksen 2 §:n 1 ja 2 momentin mukaan eläke myönnetään sanomalehtimiehelle tunnustukseksi hänen ansiokkaasta toiminnastaan sanomalehtimiehenä ja eläkkeen myöntämistä harkittaessa on otettava muun ohella huomioon hänen toimeentulomahdollisuutensa. Tämä osoittaa, että ylimääräinen sanomalehtimieseläke on palkkioluontoinen etu, jota ei myönnetä, ellei sillä ole merkitystä hakijan toimeentulon kannalta. Mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsonee vastoin yhtiön noudattamaa käytäntöä, että ylimääräistä sanomalehtimieseläkettä ei voida pitää eläkeohjesäännön 8 §:ssä tarkoitettuna eläkeluontoisena suorituksena, joka voitaisiin ottaa vähennyksenä huomioon A:n eläkesäännön mukaista eläkettä määrättäessä. Muilla hovioikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla Korkein oikeus katsonee, ettei A:lla ole oikeutta saada eläkeohjesäännön mukaista eläkettä. Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei siten muutettane. Oikeusneuvos Möller: Hyväksyn mietinnön. Oikeusneuvos Paasikoski: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Möller. Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Tulenheimo-Takki, Paaskoski (eri mieltä), Wirilander, Möller (eri mieltä) ja Pellinen