1993 false KKO:1993:149 Asetettuaan uuden määräajan valituksen jättämistä varten hovioikeuden olisi tullut varmistautua siitä, että vastapuoli, joka ei ollut vastannut valitukseen, oli saanut tiedon uudesta määräajasta. Selvityksen tästä puuttuessa tilaisuus vastauksen antamiseen oli varattava viran puolesta. OK 25 luku 13 § ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Hauhon kihlakunnanoikeuden hylättyä 4.11.1991 julistamallaan päätöksellä B:n Huoltamo ja kahvio A Ky:tä ja A:ta vastaan ajaman kanteen, jossa oli vaadittu korvausta työsopimuksen perusteettomasta irtisanomisesta, Turun hovioikeus oli B:n hakemuksesta 13.3.1992 antamallaan päätöksellä oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 13 §:n nojalla asettanut hänelle uuden määräajan valituksen jättämistä varten. Valitusajan päättymispäivä oli ollut 13.4.
- Yhtiö ja A eivät olleet vastanneet valitukseen. Hovioikeus oli vastausta pyytämättä ratkaissut jutun sekä 26.11.1992 antamallaan tuomiolla velvoittanut yhtiön ja A:n suorittamaan B:lle korvausta laittomasta irtisanomisesta. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Valituslupa on myönnetty 17.3.
- Yhtiö ja A ovat vaatineet, että juttu palautetaan hovioikeuteen, jonka tulee varata yhtiölle ja A:lle tilaisuus vastata B:n valitukseen. B on antanut pyydetyn vastauksen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 25.11.1993 Perustelut Oikeudenkäymiskaaren mukaan vastaajalla on oikeus valvoa vastaajan puhevaltaa ja vastata määräajassa valitukseen. Tämä tapahtuu oma-aloitteisesti. Laissa ei kuitenkaan ole erityistä säännöstä vastaajan puhevallan valvomisesta ja valitukseen vastaamisesta sen poikkeuksellisen tilanteen varalta, että hovioikeus on asettanut asianosaiselle uuden määräajan valituksen jättämistä varten. Uusi valitusaika ei tällöin ilmene laista vaan ainoastaan hovioikeuden päätöksestä. Valittajan vastapuolen kuulemisperiaatteen toteutuminen edellyttää tällöin, että hovioikeus ennen pääasian ratkaisemista varmistautuu siitä, että vastapuoli, joka ei ole vastannut valitukseen, on saanut tiedon hovioikeuden päätöksestä niin ajoissa, että sillä on ollut mahdollisuus vastata valitukseen. Selvityksen tästä puuttuessa tilaisuus vastauksen antamiseen on varattava viran puolesta. Päätöslauselma Hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia palautetaan hovioikeuteen, jonka tulee, huomioon ottaen palauttamisen syy, ottaa se ilmoituksetta uudelleen käsiteltäväkseen. Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Lindholm, Krook, Ralos, Tulokas ja Hidén.