KKO/1993/15

1993 false KKO:1993:15 Vuosina 1988 - 1989 tapahtunut ennakonpidätysten suorittamatta jättäminen ei ollut tuomitsemishetkellä voimassa olevan rikoslain 29 luvun 4 §:n (769/90) mukaan rangaistava teko. Lääninveroviraston mainittuja ennakonpidätyksiä koskeva vahingonkorvausvaatimus hylättiin, koska teko ei ollut rangaistava eikä lääninverovirasto ollut vaatimuksensa tueksi vedonnut seikkoihin, joiden nojalla vahingonkorvaus jollakin muulla perusteella tulisi harkittavaksi. RL 29 luku 4 § (769/90) ASIAN KäSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Hämeen lääninveroviraston vaatimus Hämeenlinnan raastuvanoikeudessa Lääninverovirasto oli yhtyessään virallisen syyttäjän A:ta vastaan jatketusta yksin teoin 10.8.1988 - 10.7.1989 tehdyistä ennakkoperintälain ja työnantajan sosiaaliturvamaksusta annetun lain säännösten rikkomisesta ajamaan syytteeseen vaatinut A:n velvoittamista suorittamaan lääninverovirastolle vahingonkorvauksena ennakkoperintälain ja työnantajan sosiaaliturvamaksusta annetun lain säännösten rikkomisesta maksamatta olevia ennakonpidätyksiä tammikuun 1988 ja kesäkuun 1989 väliseltä ajalta vastaavat 307 444 markkaa ja sosiaaliturvamaksuja vastaavat 52 127 markkaa laillisine korkoineen. Lisäksi lääninverovirasto on vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista. Hämeenlinnan raastuvanoikeuden päätös 29.1.1991 Raastuvanoikeus on soveltanut tuomitsemishetkellä voimassa olleen rikoslain 29 luvun 4 §:ää (769/90), koska sen soveltaminen johti lievempään lopputulokseen kuin rikoksen tekohetken laki. Hylätessään jatketusta yksin teoin tehdyistä ennakkoperintälain ja työnantajan sosiaaliturvamaksusta annetun lain säännösten rikkomisesta ajetun syytteen, koska oli jäänyt näyttämättä, että A olisi jättänyt edellä mainitut maksut suorittamatta hankkiakseen itselleen tai toiselle taloudellista hyötyä tai että suorittamatta jättäminen olisi johtunut muusta syystä kuin yhtiön maksukyvyttömyydestä, raastuvanoikeus on hylännyt lääninveroviraston vahingonkorvausvaatimuksen perusteettomana. Valitus hovioikeudessa Lääninverovirasto on hakenut muutota ja uudistanut raastuvanoikeudessa esittämänsä rangaistus- ja korvausvaatimukset. Turun hovioikeuden päätös 3.2.1992 Hovioikeus on lausunut, että valtiolle saamatta jääneen veron muodossa syntynyt vahinko oli vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:ssä tarkoitettua sellaista taloudellista vahinkoa, joka ei ollut yhteydessä henkilö- tai esinevahinkoon. Mainitun lainkohdan perusteella oli korvattava muun muassa vahinko, joka on aiheutettu rangaistavaksi säädetyllä teolla. A:n laiminlyönti tilittää valtiolle yhtiön palveluksessa olleiden työntekijöiden palkoista toimittamiaan ennakonpidätyksiä syytteessä mainittuna aikana oli ennakkoperintälain säännösten mukaan ollut laiminlyönnin tekohetkellä rikos. Sen vuoksi A oli velvollinen korvaamaan valtiolle ennen lain muutoksen voimaantuloa tehdystä ennakkoperintälain säännösten rikkomisesta aiheutuneen vahingon. Sen sijaan työnantajan maksukyvyttömyydestä johtuva sosiaaliturvamaksujen suorittamatta jättäminen ei sen tekohetkelläkään ollut rikos. Tämän vuoksi lääninveroviraston tätä koskeva väitettyyn rikokseen perustunut vahingonkorvausvaatimus on hylätty. Hämeen lääninveroviraston 307 444 markan vahingonkorvausvaatimukseen oli sisältynyt 63 713 markkaa ennakonpidätysten laiminlyöntejä tammi- toukokuulta 1988, jolta ajalta A:lle ei ollut vaadittu rangaistusta. Tällä perusteella hovioikeus on velvoittanut A:n suorittamaan Hämeen lääninverovirastolle maksamatta olevista ennakonpidätyksistä 243 731 markkaa 16 prosentin korkoineen 13.11.1990 lukien. Tuomitusta määrästä saatiin vähentää mitä hallinnollista tietä mahdollisesti saatiin perittyä. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Valituslupa on myönnetty 11.6.1992. Korkein oikeus on 15.6.1992 antamallaan välipäätöksellä määrännyt, ettei hovioikeuden päätöstä ole toistaiseksi pantava täytäntöön tai täytäntöönpanoa jatkettava. Muutoksenhakemuksessaan A on vaatinut Hämeen lääninveroviraston vahingonkorvauskorvausvaatimuksen hylkäämistä. Lääninverovirasto on antanut pyydetyn vastauksen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 8.2.1993 Perustelut Lääninveroviraston vahingonkorvausvaatimus on perustunut siihen, että A on syyllistynyt tekoon, josta on säädetty rangaistus. A:n raastuvanoikeuden päätöksessä kerrottu laiminlyönti ei ole voimassa olevan lain mukaan rangaistava teko. Lääninverovirasto ei ole vaatimuksensa tueksi vedonnut seikkoihin, joiden nojalla vahingonkorvaus jollakin muulla perusteella tulisi harkittavaksi. Tämän vuoksi lääninveroviraston vahingonkorvausvaatimus on hylättävä. Päätöslauselma Hovioikeuden päätöstä muutetaan. Hämeen lääninveroviraston vahingonkorvausvaatimus hylätään ja A vapautetaan tuomitusta korvausvelvollisuudesta. Täytäntöönpanokielto raukeaa. Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Tulenheimo-Takki, Wirlander, Raulos ja Möller sekä ylimääräinen oikeusneuvos Hidén