1993 false KKO:1993:166 Alus oli sen puuttuvasta merikelpoisuudesta johtuvista syistä kaatunut matkalla, jolloin kannella ollut lasti oli uponnut mereen ja tuhoutunut. Rahdinottaja oli merilain 168 §:

§:n 5 momentin nojalla sovellettu, jos näytettiin, että Merikuljetustekniikka oli itse aiheuttanut vahingon tahallisesti tai törkeästä tuottamuksesta ja tietoisena siitä, että vahinko todennäköisesti syntyy. Hovioikeus oli edellä katsonut, että Merikuljetustekniikka oli aiheuttanut lastivahingon törkeällä tuottamuksella. Hovioikeus on todennut, että asettamalla merilain 15 §:ssä ja 120 §:n 5 momentissa mainittu lisäedellytys rahdinottajan tietoisuudesta, että vahinko todennäköisesti syntyy, oli pyritty siihen, että sanottujen säännösten mukaan määräytyvät rajoitusmäärät voitaisiin ylittää vain poikkeustapauksissa tuottamuksen ollessa niin törkeää, että se oli tahallisuuden rajalla. Hovioikeus on katsonut, ettei Merikuljetustekniikka ollut tässä tapauksessa toiminut tietoisena siitä, että vahinko todennäköisesti syntyy, eikä siten ollut menettänyt oikeuttaan merilain 12 §:

§:n 2 momentin mukaiseen vastuunrajoitukseen. Koska keitinosien kokonaispaino rahtikirjan mukaan oli ollut 392 000 kiloa, Merikuljetustekniikan vastuu oli merilain 120 §:n 2 momentin nojalla rajoitettu 784 000 erityiseen nosto-oikeuteen. Kun Merikuljetustekniikan merilain 12 §:n mukainen vastuunrajoitus ei merilain 14 §:n 1 kohdan nojalla koskenut muun muassa Teollisuusvakuutuksen vaatimaa 3 004 408 markan määräistä pelastuspalkkiota, muodostuisi Merikuljetustekniikan merilain 12 §:n mukaan rajoitettu korvausvelvollisuus merilain 120 §:n 2 momentin mukaan rajoitettua korvausvelvollisuutta suuremmaksi. Sen vuoksi Merikuljetustekniikan korvausvelvollisuuden enimmäismäärä määräytyi tässä tapauksessa merilain 120 §:n 2 momentin nojalla. Merikuljetustekniikka ei ollut kiistänyt Teollisuusvakuutuksen ilmoitusta siitä, että suoritusta oli Merikuljetustekniikalta vaadittu välittömästi sen jälkeen kun vakuutuskorvaus oli suoritettu Ahlströmille 29.6.

1. Korkoa oli korvausmäärälle siten korkolain 7 §:n nojalla suoritettava vaatimusten mukaisesti 31.7.1988 lukien. Kanteet II - IV Edellä kanteen I osalta hovioikeus oli katsonut näytetyksi, että Teollisuusvakuutuksen lukuun toiminut, Merivakuutuksen palveluksessa ollut vakuutustarkastaja oli 23.10.1987 Varkaudessa tarkastanut lastin kiinnitykset ja myös ehdottanut lastaussuunnitelmaan sittemmin toteutettuja muutoksia, mutta jääneen näyttämättä, että lastin ominaisuuksista tai sen kiinnitystavasta olisi aiheutunut nostavia voimia lastiluukkuihin tai että lasti olisi 31.10.1987 siirtynyt aluksen sivulle ja kaatanut aluksen. Sen vuoksi hovioikeus on katsonut jääneen näyttämättä, että Ahlström, Teollisuusvakuutus, Merivakuutus tai näiden palveluksessa toimineet henkilöt olisivat olleet syypäät virheeseen tai laiminlyöntiin lastin kiinnityksen suunnittelussa, toteutuksessa ja valvonnassa ja näin olisivat aiheuttaneet virheellä tai laiminlyönnillä Merikuljetustekniikalle vahinkoa. Tuomiolauselma Raastuvanoikeuden päätöstä on muutettu. Merikuljetustekniikka on velvoitettu suorittamaan Teollisuusvakuutukselle, raastuvanoikeuden tuomitseman määrän asemesta, 14 558 851,88 markkaa, kuitenkin enintään 784 000 erityistä nosto-oikeutta vastaava määrä laskettuna maksupäivän kurssin mukaan, 16 prosentin korkoineen 31.7.1988 lukien. Merikuljetustekniikka on velvoitettu maksamaan raastuvanoikeuden Teollisuusvakuutukselle ja Ahlströmille tuomitsemalle yhteiselle oikeudenkäyntikulukorvaukselle korkoa 16 prosenttia raastuvanoikeuden päätöksen julistamispäivästä 25.10.1990 lukien. Muilta osin raastuvanoikeuden päätös on jäänyt pysyväksi. Oikeudenkäyntikulut Merikuljetustekniikka on velvoitettu maksamaan Teollisuusvakuutukselle ja Ahlströmille yhteisesti korvaukseksi niiden yhteisistä muutoksenhakukuluista hovioikeudessa 4 000 markkaa sekä sanotuille yhtiöille ja Merivakuutukselle yhteisesti korvaukseksi niiden yhteisistä vastauskuluista hovioikeudessa 3 000 markkaa, molemmat määrät 16 prosentin korkoineen hovioikeuden tuomion antopäivästä lukien. Koska Merikuljetustekniikka oli hävinnyt jutun, yhtiön vaatimus oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta hovioikeudessa on hylätty. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Valituslupa on myönnetty 12.2.
2. Keskinäinen yhtiö Teollisuusvakuutus on valituksessaan vaatinut hovioikeuden tuomion muuttamista siten, että Suomen Merikuljetustekniikka Oy:n vahvistetaan merilain 15 §:

§:n 5 momentin perusteella menettäneen oikeutensa rajoittaa vastuunsa merilain säännösten nojalla ja siten olevan velvollinen maksamaan hovioikeuden määräämän korvauksen rajoituksitta. Lisäksi Teollisuusvakuutus on vaatinut Merikuljetustekniikan velvoittamista korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut Korkeimmassa oikeudessa korkoineen. Suomen Merikuljetustekniikka Oy on valituksessaan kanteen I osalta vaatinut raastuvanoikeudessa esittämiensä väitteiden hyväksymistä ja Teollisuusvakuutuksen kanteen jättämistä tutkimatta tai toissijaisesti sen hylkäämistä, vapauttamista kaikesta korvausvelvollisuudesta sekä omien kanteidensa II - IV hyväksymistä ja korvausta oikeudenkäyntikuluistaan kaikissa oikeusasteissa. Merikuljetustekniikka on antanut siltä pyydetyn vastauksen, jossa se on vaatinut Teollisuusvakuutuksen valituksen hylkäämistä ja korvausta vastauskuluistaan. Teollisuusvakuutus, Ahlström ja Merivakuutus ovat yhteisesti antaneet niiltä pyydetyn vastauksen, jossa ne ovat vaatineet Merikuljetustekniikan valituksen hylkäämistä ja korvausta vastauskuluistaan korkoineen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 29.12.1993 Perustelut Hovioikeuden mainitsema selvitys osoittaa, että aluksen lastiluukut olivat jo ennen kysymyksessä olevaa matkaa vuotaneet aaltojen päästessä merellä lyömään kannelle. Varustamo oli tästä tietoisena ja ryhtymättä toimenpiteisiin sen varmistamiseksi, etteivät luukut vuotaneet, sallinut aluksen liikennöimisen avomerelläkin tyhjennyspumppujen varassa. Lisäksi kyseiselle matkalle oli lähdetty siivoamatta ruumaa, mistä oli ollut seurauksena, että siinä olleet puulastut ja muut roskat olivat huuhtoutuneet ruuman pilssikaivoihin ja aiheuttaneet sihtien epäkuntoisuuden vuoksi tyhjennyslaitteiston toimimisen vajavaisesti. Tällä perusteella Korkein oikeus katsoo aluksen Varkaudesta lähdettäessä olleen siinä määrin merikelvoton, että Merikuljetustekniikka on, kun tätä aluksen merikelvottomuutta ei ollut poistettu matkan aikana, törkeästä tuottamuksesta aiheuttanut lastivahingon. Tämän vuoksi varustamo on yleisten sopimusoikeudellisten periaatteiden nojalla menettänyt oikeutensa vedota kansilastia koskevaan vastuuvapautuslausekkeeseen. Hovioikeuden tuomiossa mainituilla perusteilla Merikuljetustekniikan tavaravastuu rahdinottajana on merilain 120 §:n 2 momentin nojalla rajoitettu lastin painon perusteella 784 000 erityiseen nosto-oikeuteen. Merikuljetustekniikalla on laivanisäntänä myös oikeus vastuunsa kokonaisrajoitukseen eli niin sanottuun globaalirajoitukseen merilain 12 §:n mukaan. Merilain 14 §:n 1 kohdan mukaan oikeus vastuunrajoitukseen ei kuitenkaan koske muun muassa Teollisuusvakuutuksen vaatimaa 3 004 408 markan määräistä pelastuspalkkiota eikä 6 kohdan mukaan korkoa ja korvausta oikeudenkäyntikuluista. Merikuljetustekniikka on vaatinut vastuunsa rajoittamista aluksen 830 tonnin vetoisuuden mukaan. Edellyttäen, ettei laivanisännältä tämän oikeudenkäynnin ulkopuolella vaadita henkilövahinkoihin perustuvia saamisia kyseisen merionnettomuuden johdosta, sen vastuu merilain 16 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan rajoittuu 222 110 erityiseen nosto-oikeuteen. Se, muodostuuko merilain 16 §:n 1 momentin 3 kohdan vai 120 §:n 2 momentin mukaan kilolta rajoitettu korvausvelvollisuus Merikuljetustekniikalle edullisemmaksi, riippuu erityisen nosto-oikeuden kulloinkin voimassa olevasta kurssista ottaen myös huomioon, ettei edellä mainittu 3 004 408 markan suuruinen korvaus pelastuspalkkiosta oikeuta merilain 2 luvun mukaiseen vastuunrajoitukseen. Merikuljetustekniikalla on maksupäivänä tai sinä päivänä, jolloin se asettaa vakuuden maksusta, oikeus rajoittaa vastuunsa ensisijaisesti merilain 120 §:n 2 momentin kilorajoituksen mukaan 784 000 erityiseen nosto-oikeuteen ja toissijaisesti merilain 2 luvun laivanisännän vastuun rajoittamista koskevien säännösten mukaan tässä jutussa esitetyistä, vastuunrajoituksen piiriin merilain 13 ja 14 §:n mukaan kuuluvista saatavista 222 110 erityiseen nosto-oikeuteen. Oikeus vastuun rajoitukseen ei koske hovioikeuden määräämää korkoa eikä korvausta oikeudenkäyntikuluista. Asian laatuun nähden asianosaisten on itse vastattava oikeudenkäyntikuluistaan täällä. Näillä ja muutoin hovioikeuden lausumilla perusteilla Korkein oikeus on ratkaissut jutun. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomiota muutetaan. Suomen Merikuljetustekniikka Oy:n Keskinäiselle yhtiölle Teollisuusvakuutukselle maksettavan korvauksen pääomamäärä 14 558 851,88 markkaa rajoitetaan Suomen Merikuljetustekniikka Oy:n maksupäivänä tai sinä päivänä, jolloin se asettaa vakuuden maksusta, tekemän valinnan mukaan joko 784 000 erityiseen nosto-oikeuteen tai 222 110 erityisen nosto-oikeuden ja pelastuspalkkion 3 004 408 markan yhteismäärään. Vaatimukset oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta Korkeimmassa oikeudessa hylätään. Muilta osin hovioikeuden tuomio jää pysyväksi. Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Ketola, Tulenheimo-Takki, Wirilander, Sevon ja Möller