← Suomi

KKO/1993/60

1993 false KKO:1993:60 Säätiön nimenkirjoittaja oli ylittänyt toimivaltansa antaessaan pankille sitoumuksia säätiön puolesta. Koska sitoumukset liittyivät siihen liiketoimintaan, jota säätiö oli laajasti harjoittanut ja koska ne oli pankin tieten ainakin osaksi tehty säätiön aikaisempien sitoumusten turvaamistarkoituksessa, pankilla ei ollut erityistä syytä ryhtyä tarkistamaan toimivallan olemassaoloa. SäätiöL 8 a § ASIAN KäSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Kanne Valkealan kihlakunnanoikeudessa A:n Säätiö on Kouvolan Seudun Osuuspankkia vastaan ajamassaan kanteessa lausunut, että säätiön hallituksen jäsenet B ja C, joka oli ollut säätiön toiminnanjohtaja, olivat ilman säätiön hallituksen hyväksymistä ja edes ilmoittamatta säätiön hallitukselle asiasta antaneet säätiön puolesta seuraavat takaus- ja vekselisitoumukset:

  1. Takaussitoumus 10.9.1986 10.9.1986 allekirjoitetulla takaussitoumuksella B ja C olivat säätiön nimissä antaneet osuuspankille 1 500 000 markan omavelkaisen takauksen T Oy:n 11.9.1986 asettaman, 11.12.1986 maksettavaksi erääntyneen 1 500 000 markan vekselin suorittamisesta. Takauksen perusteella B oli 16.12.1986 säätiön nimissä suorittanut osuuspankille vekselin määrän ja korkoa 2 500 markkaa eli yhteensä 1 502 500 markkaa.
  2. Vekselisitoumus 3.10.1986 3.10.1986 olivat B ja C säätiön nimissä asettaneet 1 572 000 markan vekselin, jossa hyväksyjänä oli ollut T Oy. Säätiö oli 7.1.1987 suorittanut vekselin määrän osuuspankille.
  3. Vekselisitoumus 9.10.1986 9.10.1986 olivat B ja C merkinneet säätiön hyväksyjäksi T Oy:n asettamaan 1 845 000 markan vekseliin. T Oy:n nimen vekseliin asettajana kirjoittanut yhtiön toimitusjohtaja oli nostanut vekselin määrän osuuspankista säätiön nimissä. Säätiö oli vekselin eräännyttyä suorittanut 13.1.1987 osuuspankille vekselin määrän.
  4. Takaus vastasitoumuksesta 9.7.1986 Keskinäisen Yhtiön Teollisuusvakuutuksen myönnettyä 9.7.1986 T Oy:lle 470 000 markan velkakirjalainan osuuspankki oli antanut omavelkaisen takauksen lainan maksamisesta. B ja C olivat 9.7.1986 antaneet säätiön nimissä osuuspankille omavelkaisen takauksen T Oy:n sitoumusten täyttämisestä. Tämän takauksen perusteella säätiö oli 12.11.1986 suorittanut osuuspankille velkakirjan pääoman korkoineen eli 486 410 markkaa.
  5. Takaus vastasitoumuksesta 7.8.1986 Eläkevakuutusosakeyhtiö Ilmarisen myönnettyä 29.7.1986 T Oy:lle 450 000 markan lainan osuuspankki oli antanut omavelkaisen takauksen lainan maksamisesta. T Oy:n annettua samana päivänä vastasitoumuksen osuuspankille, B ja C olivat 7.8.1986 antaneet säätiön nimissä osuuspankille omavelkaisen takauksen T Oy:n sitoumusten täyttämisestä. Tämän takauksen perusteella säätiö oli 12.11.1986 suorittanut osuuspankille lainan pääoman korkoineen eli 459 248 markkaa.
  6. Takaus vastasitoumuksesta 10.7.1986 K Oy:n myönnettyä T Oy:lle tavaraluottoa osuuspankki oli 10.7.1986 antanut K Oy:lle enintään 1 000 000 markan omavelkaisen takauksen tavaraluoton maksamisesta. T Oy oli samana päivänä antanut vastasitoumuksen osuuspankille ja B ja C olivat 10.7.1986 antaneet säätiön nimissä osuuspankille omavelkaisen takauksen T Oy:n sitoumusten täyttämisestä. Osuuspankin suoritettua 18.11.1986 takauksensa perusteella K Oy:lle 957 451,47 markkaa säätiö oli 5.12.1986 takauksensa perusteella suorittanut osuuspankille 957 451 markkaa ja korkoa 5 651,62 markkaa eli yhteensä 963 102,62 markkaa.
  7. Takaussitoumus 3.3.1986 Osuuspankin annettua 16.12.1985 pankkitakauksen T Oy:n tiliveloista Oy H:lle B ja C olivat 3.3.1986 antaneet säätiön nimissä osuuspankille omavelkaisen takauksen sitoumuksista, jotka osuuspankki oli antanut T Oy:n puolesta muun muassa Oy H:lle pankkitakauksen muodossa. Osuuspankin suoritettua 30.10.1986 Oy H:lle pankkitakauksen perusteella 50 000 markkaa säätiö oli 27.11.1986 suorittanut takauksensa perusteella osuuspankille tuon määrän ja korkoa 450 markkaa eli yhteensä 50 450 markkaa. Mitään mainituista taloudellisesti erittäin huomattavista sitoumuksista ei ollut käsitelty säätiön hallituksessa, vaan se oli saanut niistä tiedon vasta jälkikäteen. Hallitus ei ollut pitänyt sitoumuksia miltään osin säätiötä sitovina. Osuuspankki oli myös sitoumuksia annettaessa tullut tietoiseksi, ettei sitoumuksia ollut lainkaan käsitelty säätiön hallituksessa. Osuuspankin ja säätiön väliset muut oikeustoimet huomioon ottaen pankki oli ollut erityisen hyvin tietoinen, että B ja C eivät ilman säätiön hallituksen nimenomaista päätöstä olleet olleet oikeutettuja allekirjoittamaan säätiötä sitovasti takaus- tai vekselisitoumuksia. Säätiön hallitus oli nimittäin 21.10.1985 päättänyt myöntää omavelkaisen takauksen osuuspankille L Oy:n vastuiden vakuudeksi sekä valtuuttanut B:n ja C:n allekirjoittamaan tätä koskevan takaussitoumuksen. Tämä sitoumus, joka oli tehty ennen kaikkia edellä mainittuja B:n ja C:n säätiön nimissä tekemiä oikeustoimia, oli nimenomainen osoitus siitä, että pankin olisi tullut sitoumuksen saajana ottaa selko siitä, että säätiön hallitus oli hyväksynyt suoritettavat oikeustoimet ja että B:llä ja C:llä oli oikeus allekirjoittaa sitoumukset. Kun sitoumusten antaminen ei ollut kuulunut B:n ja C:n toimivaltaan ilman säätiön hallituksen päätöstä ja kun näiden sitoumusten perusteella ei säätiötä sitovasti ollut voitu myöskään suorittaa osuuspankille mitään, pankki oli velvollinen palauttamaan sille tehdyt suoritukset korkoineen ja korvaamaan sen vahingon, mikä B:n ja C:n menettelystä oli säätiölle aiheutunut. Sen vuoksi säätiö on vaatinut, että sitoumukset julistetaan pätemättömiksi ja että osuuspankki velvoitetaan suorittamaan säätiölle sitoumusten perusteella tehdyt suoritukset korkoineen maksupäivistä lukien. Kihlakunnanoikeuden päätös 18.10.1990 Kihlakunnanoikeus, jossa asianosaiset ovat vaatineet korvausta oikeudenkäyntikuluista korkoineen, on lausunut, että säätiön säätiörekisteriin merkitty tarkoitus oli ollut toimia Raamatun pohjalla ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksen mukaisesti, sen hengessä ja sen kanssa yhteistyössä Jumalan valtakunnantyön edistämiseksi ja olla yhdyselimenä muiden kristillisten kirkkojen ja järjestöjen kanssa kotimaassa ja ulkomailla. Säätiölle ei säätiölain mukaan annettu perustamislupaa, jos säätiön tarkoituksena sääntöjen mukaan oli liiketoiminnan harjoittaminen tai jos sen pääasiallisena tarkoituksena ilmeisesti oli välittömän taloudellisen edun hankkiminen säätiölle tai säätiön toimihenkilöille. Näistä rajoituksista huolimatta A:n säätiö oli 1980-luvulla ollut mukana liiketoiminnassa siinä laajuudessa, että sitä oli sen tosiasiallisen toiminnan vuoksi suhteessa pankkiin pidettävä yrittäjänä. Vuonna 1983 säätiö oli ollut mukana perustamassa F Oy nimistä yhtiötä, jonka tarkoituksena oli ollut hyödyntää vedenalaisten hitsauslaitteiden patentteja. F Oy:n osakepääoma oli perustettaessa ollut 4 miljoonaa markkaa, josta säätiö oli merkinnyt 68 prosenttia. Vuonna 1984 säätiö oli hankkinut itselleen yhtiön kaikki osakkeet ja yhtiön osakepääoma oli korotettu 7 miljoonaksi markaksi. Samana vuonna yhtiön toimiala oli muutettu kehitysyhtiöksi, jolloin F Oy oli hankkinut omistukseensa T Oy:n ja X:n Konepaja Oy:n osakekannan sekä 40 prosenttia O Oy:stä. Vuonna 1985 säätiö oli hankkinut omistukseensa L Oy nimisen kiinteistöyhtiön osakekannan. L Oy:llä oli ollut tarkoituksena ostaa T Oy:n omistamat teollisuushallit 30 miljoonalla markalla, mutta kauppa oli peruuntunut pankin vaatimuksesta. Koska sijoitus yhtiöihin ei ollut vastannut säätiön odotuksia, säätiön hallitus oli 31.3.1985 pitämässään kokouksessa päättänyt keskittyä F Oy:n ongelmien selvittelyyn ja mahdolliseen osakekannan myyntiin. Säätiön tilintarkastuskertomuksesta vuodelta 1985 ilmeni, että säätiö oli sijoittanut F Oy:n konserniin osakepääomaa 11 miljoonaa markkaa ja että säätiöllä oli 18 miljoonaa markkaa konserniin kuuluvien yhtiöiden puolesta annettuja takaus- ja muita vastuita. Tilintarkastajat olivat kertomuksessaan todenneet, että säätiön varojen sijoittelu oli ollut asianmukaista lukuun ottamatta F Oy:n konsernia ja L Oy:tä koskevia varojen käyttöä ja vastuita. Säätiön hallitus oli 24.3.1986 pitämässään kokouksessa hyväksynyt toimintakertomuksen ja vahvistanut tilinpäätöksen sekä valinnut edelleen toiminnanjohtajaksi C:n ja päättänyt, että säätiön hallitus jatkoi entisellä kokoonpanolla vuonna 1985 alkanutta toimikauttaan. Säätiön hallitukseen olivat toimikautena 1985 - 1987 kuuluneet puheenjohtajana professori Y sekä jäseninä rouva Z, toimitusjohtaja B ja toiminnanjohtaja C. Edellä kerrotun tavoitteensa mukaisesti säätiö oli 9.1.1985 myynyt 55 prosenttia F Oy:n osakekannasta Ydinsähkö Oy:lle. Vuoden 1986 toimintakertomuksesta ilmeni, että säätiö oli joutunut suorittamaan T Oy:n takausvastuiden perusteella noin 3,5 miljoonaa markkaa. Sen lisäksi säätiöllä oli T Oy:ltä saatavia 2,8 miljoonaa markkaa vuonna 1986 annettujen lainojen perusteella. Hallituksen puheenjohtaja Y oli antanut C:lle ja B:lle täydet valtuudet toimia säätiön puolesta. Y oli ainakin vielä keväällä ja kesällä 1986 luottanut siihen, että B ja C toimivat säätiön edun mukaisesti. Tästä oli osoituksena myös hallituksen 24.3.1986 tekemä päätös jatkaa samalla kokoonpanolla ja hyväksyä edellisen vuoden toimintakertomus. Kun säätiö oli sijoittanut jo useita miljoonia markkoja F Oy:öön ja tämän tytäryhtiöihin, C ja B olivat pitäneet erittäin tärkeänä, että T Oy ei ajautuisi konkurssiin. Sekä C että B olivat toimineet myös T Oy:ssä siten, että C oli kuulunut T Oy:n hallitukseen kesästä 1985 ja B vuoden 1986 alusta lukien. T Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi oli vuoden 1986 alusta nimitetty Q. T Oy oli 9.10.1986 asetettu konkurssiin omasta hakemuksestaan. Y:n B:lle 27.2.1987 kirjoittamasta kirjeestä ilmeni, että sen jälkeen kun Q:sta oli tullut T Oy:n toimitusjohtaja säätiön tarkoituksena ei ollut enää tukea yhtiöitä, vaan niiden oli tultava omillaan toimeen. Tämän piti olla myös Q:n tiedossa. Myös C oli todistajana kertonut, että hallitus oli helmikuussa 1986 eli edellä mainitun 9.1.1985 tehdyn osakekaupan jälkeen tehnyt päätöksen olla rahoittamatta enää T Oy:tä. Kihlakunnanoikeus on katsonut, ettei säätiön tarkoituksena enää vuonna 1986 ollut tukea T Oy:tä taloudellisesti. Sen vuoksi C ja B olivat kanteessa tarkoitetut sitoumukset tehdessään ylittäneet toimivaltansa. Heidän säätiön puolesta antamansa sitoumukset olisivat edellyttäneet säätiön hallituksen päätöstä. Säätiön hallitus oli ollut päätösvaltainen kolmen jäsenen ollessa saapuvilla. Sääntöjen mukaan päätökset piti tehdä yksinkertaisella äänten enemmistöllä. äänten mennessä tasan ratkaisi puheenjohtajan ääni. Siten C ja B eivät edes yhdessä olleet voineet edustaa säätiötä asiassa, mihin heillä ei ollut ollut valtuutta edes asemansa perusteella. Säätiö vastasi siten kysymyksessä olevista sitoumuksista edellytyksellä, että pankki oli toiminut vilpittömässä mielessä ja ettei pankkia edustanut pankinjohtaja P ollut tiennyt C:n ja B:n toimivan vastoin säätiön hallituksen tahtoa. Säätiö vastasi sitoumuksista myös, jos sen hallitus oli sitoumuksista tiedon saatuaan ne joko nimenomaisesti päätöksellään hyväksynyt tai tosiasiallisella menettelyllään osoittanut hyväksyneensä. Todistajana kuullun, erikoistilintarkastuksen T Oy:ssä suorittaneen R:n kertomuksen mukaan T Oy oli jo vuoden 1986 alussa ollut siinä tilassa, että se olisi pitänyt asettaa selvitystilaan. R:n mielestä yhtiötä ei olisi voitu pelastaa. Osuuspankki oli rahoittanut T Oy:n toimintaa jo 1960-luvun alusta lähtien ja yhtiö oli ollut taloudellisissa vaikeuksissa pitkään. Pankki oli tiiviisti seurannut T Oy:n tilannetta ja oli siten ollut tietoinen sen taloudellisesta tilasta. Pankinjohtaja P oli todistajana kertonut, että hänelle oli alkanut kesällä 1986 selvitä, että T Oy:n tilanne oli kestämätön. Säätiö oli tullut mukaan T Oy:n toimintaan syksyllä
  8. Tällöin pankille oli ilmeisesti esitetty säätiön hallituksen pöytäkirja 21.10.1985, mistä ilmeni, että säätiön hallitus oli päättänyt ostaa L Oy:n ja myöntää osuuspankille omavelkaisen takauksen L Oy:n vastuiden vakuudeksi. Samalla C ja B oli valtuutettu allekirjoittamaan takaussitoumus. Sekä C että S, joka oli vuonna 1986 ollut säätiön lainopillisena neuvonantajana ja neuvotellut säätiön puolesta T Oy:n kanssa, olivat todistajina kertoneet, että P:lle oli tehty selväksi, ettei hallituksen pöytäkirjoja tullut kysymyksessä olevista sitoumuksista. P:n jäätyä syksyllä 1986 eläkkeelle oli myös hänen seuraajansa pyytänyt näitä pöytäkirjoja. Kanteen 2 kohdassa mainitulla vekselillä oli uusittu 3.7.1986 diskontattu T Oy:n asettama 1,5 miljoonan markan vekseli. Kohdassa 3 mainitulla vekselillä oli uusittu 9.7.1986 diskontattu T Oy:n asettama 1,5 miljoonan markan vekseli. Näitä samoin kuin 1 kohdassa mainittua 11.9.1986 asetettua vekseliä oli käytetty osaksi T Oy:n työnantajasuoritusten maksuun ja osaksi T Oy:n osuuspankissa olevan luotollisen shekkitilin luottorajan ylityksen pienentämiseen. Luottoraja oli ollut 300 000 markkaa, mutta se oli ylittynyt niin, että kesäkuussa 1986 tilin negatiivinen saldo oli ollut 1 798 351,50 markkaa, elokuussa 1986 631 542,83 markkaa ja 8.10.1986 847 980,50 markkaa. Kun T Oy ei ollut pystynyt suorittamaan 3.
  9. ja 9.7.1986 asettamiaan vekseleitä, osuuspankki oli vaatinut joko vekseleiden maksua tai uudistamista. Osuuspankki oli ollut vaatimassa myös muita kanteessa mainittuja, C:n ja B:n säätiön puolesta antamia sitoumuksia. P:lle oli myös etukäteen ilmoitettu, milloin T Oy:n konkurssihakemus aiottiin jättää oikeudelle. Ottaen huomioon P:n tiedot T Oy:n tilasta ja lähestyvästä konkurssista sekä sen, että vekseleillä oli pienennetty T Oy:n osuuspankille olevaa velkaa, jolla ei ollut ollut ainakaan riittäviä vakuuksia, ja toisaalta maksettu työnantajasuorituksia, joiden maksaminen oli ollut myös C:n ja B:n henkilökohtaisen edun mukaista, kihlakunnanoikeus on katsonut, että P:n pankin puolesta toimiessaan oli menetellyt siinä määrin huolimattomasti, ettei pankki ollut voinut olla vilpittömässä mielessä. Säätiön hallituksen puheenjohtaja Y oli saanut tietää sitoumuksista vasta T Oy:n konkurssiin asettamisen jälkeen. Säätiön hallituksessa oli käsitelty sitoumuksia ainakin kokouksissa 3.
  10. ja 27.11.
  11. Ei ollut selvitetty, mitä näissä kokouksissa oli asiasta päätetty. Kuitenkin B oli säätiön nimissä maksanut kanteen 1 kohdassa mainitun vekselin 16.12.
  12. Kohdassa 2 mainittu vekseli oli säätiön puolesta maksettu 7.1.
  13. Myös muut sitoumukset oli suoritettu kanteesta ilmenevin tavoin. Suurin osa maksuista oli suoritettu vuoden 1986 puolella ja 2 ja 3 kohdissa mainitut vekselit tammikuun alkupuolella 1987 niiden eräännyttyä. C oli vapautettu säätiön hallituksen jäsenyydestä vuoden 1986 lopussa ja samalla hänen työsuhteensa toiminnanjohtajana oli päättynyt. Myöskään B ei ollut toiminut toimikauttaan loppuun. Y:n B:lle osoittamasta 27.2.1987 päivätystä kirjeestä ilmeni, että kysymyksessä olevien sitoumusten käsittely säätiössä oli vielä tällöin ollut kesken. Hallituksen maaliskuussa 1987 pidetyssä kokouksessa ei ollut voitu käsitellä vielä tilinpäätöstä, koska se ei ollut ollut valmis. Hallituksen kevätkokousta oli jatkettu 2.9.1987 ja säätiön hallitus oli tällöin vahvistaessaan tilinpäätöksen todennut, että ne säätiön puolesta tehdyt oikeustoimet ja sitoumukset, jotka eivät olleet perustuneet säätiön hallituksen päätöksiin, eivät edelleenkään sitoneet säätiötä. Osuuspankki, joka oli väittänyt säätiön ainakin tosiasiallisesti hyväksyneen kysymyksessä olevat sitoumukset säätiötä sitoviksi, ei ollut näyttänyt väitettään toteen. Erääntyneiden vekseli- ja muiden velvoitteiden maksamista aikana, jolloin asian käsittely oli ollut vasta alkuvaiheessa, ei voitu yksin pitää näyttönä siitä, että säätiö olisi toiminnallaan osoittanut hyväksyvänsä oikeustoimet ja että se tällä perusteella olisi niistä vastuussa. Sen vuoksi kihlakunnanoikeus on julistanut kanteessa mainitut säätiön antamat takaus- ja vekselisitoumukset pätemättömiksi ja velvoittanut osuuspankin suorittamaan säätiölle - 10.9.1986 allekirjoitetun takaussitoumuksen perusteella suoritettu 1 502 500 markkaa 16 prosentin korkoineen 16.12.1986 lukien, - 3.10.1986 asetetun vekselin perusteella suoritettu 1 572 000 markkaa 16 prosentin korkoineen 7.1.1987 lukien, - 9.10.1986 asetetun vekselin perusteella suoritettu 1 845 000 markkaa 16 prosentin korkoineen 13.1.1987 lukien, - 9.7.1986 allekirjoitetun vastasitoumuksen perusteella suoritettu 486 410 markkaa 16 prosentin korkoineen 12.11.1986 lukien, - 7.8.1986 allekirjoitetun vastasitoumuksen perusteella suoritettu 459 248 markkaa 16 prosentin korkoineen 12.11.1986 lukien, - 10.7.1986 allekirjoitetun vastasitoumuksen perusteella suoritettu 963 102,62 markkaa 16 prosentin korkoineen 5.12.1986 lukien ja - 3.3.1986 allekirjoitetun takaussitoumuksen perusteella suoritettu 50 450 markkaa 16 prosentin korkoineen 27.11.1986 lukien, sekä korvaamaan säätiön oikeudenkäyntikulut 50 000 markalla 16 prosentin korkoineen 18.10.1990 lukien. Kouvolan hovioikeuden tuomio 22.7.1992 Hovioikeus, jonka tutkittavaksi osuuspankki oli saattanut jutun, ei ole muuttanut kihlakunnanoikeuden päätöstä. Osuuspankki on velvoitettu korvaamaan säätiön vastauskulut hovioikeudessa 1 500 markalla 16 prosentin korkoineen 22.7.1992 lukien. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Valituslupa on myönnetty 19.11.
  14. Osuuspankki on vaatinut hovioikeuden tuomion ja kihlakunnanoikeuden päätöksen kumoamista ja kanteen hylkäämistä sekä 60 000 markan korvausta oikeudenkäyntikuluistaan korkoineen. Säätiö on antanut siltä pyydetyn vastauksen ja vaatinut korvausta vastauskuluista korkoineen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 14.5.1993 Perustelut A:n Säätiötä koskevasta säätiörekisterin otteesta ilmenee, että säätiön nimen kirjoittavat muun muassa kaksi hallituksen jäsentä yhdessä. B:llä ja C:llä on siten hallituksen jäseninä ollut kelpoisuus edustaa säätiötä ja kirjoittaa sen nimi. B ja C ovat kuitenkin ylittäneet toimivaltansa antaessaan vuonna 1986 säätiön puolesta kanteessa tarkoitetut sitoumukset Kouvolan Seudun Osuuspankille, vaikka säätiön hallitus oli päättänyt, ettei T Oy:tä enää tueta taloudellisesti vuonna
  15. Pankin ei ole näytetty tienneen tästä toimivallan ylityksestä. Sitä koskevaa johtopäätöstä ei ole voinut tehdä pelkästään siitä, ettei pankille ollut esitetty hallituksen pöytäkirjanotetta lukuunottamatta L Oy:n takausasiaa. Pankilla ei muutenkaan ole ollut erityistä syytä selvittää, oliko sitoumusten antamista käsitelty säätiön hallituksessa ja toimivatko B ja C toimivaltansa puitteissa. Ottaen vielä huomioon, että sitoumusten antaminen liittyi liiketoimintaan, jota säätiö oli jo pitkään laajasti harjoittanut, ja että sitoumukset pankin tieten oli ainakin osaksi tehty säätiön aikaisempien sijoitusten turvaamiseksi, pankin edustajien ei myöskään ole pitänyt tietää toimivallan ylityksestä. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomio ja kihlakunnanoikeuden päätös kumotaan, kanne hylätään ja osuuspankki vapautetaan kaikesta maksuvelvollisuudesta asiassa. Säätiö velvoitetaan korvaamaan osuuspankin oikeudenkäyntikulut jutussa 45 000 markalla 16 prosentin korkoineen tämän tuomion antopäivästä lukien. Ratkaisuun osallistuneet: presidentti Heinonen sekä oikeusneuvokset Haarmann, Roos, Suhonen ja Tulokas

🔗 Viralliseen lähteeseen

Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.