KKO/1993/75

1993 false KKO:1993:75 Ään. Pakkohuutokauppa oli kumottu kuulutuksessa olleen virheen johdosta. Valtio velvoitettiin korvaamaan velalliselle lisääntyneistä korkokuluista aiheutunut vahinko, kun kauppahinnan jakaminen velkojille oli siirtynyt. ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA A:n kanne Ylöjärven kihlakunnanoikeudessa A on valtiolle 14.2.1990 tiedoksi annetun haasteen nojalla kertonut, että hänen omistamansa Katajiston tila RN:o 2:64 Ylöjärven kunnan Ilmarin kylässä oli myyty 11.5.1989 pidetyllä pakkohuutokaupalla 500 000 markan kauppahinnasta. Hämeen lääninhallitus oli ostajan valituksesta kumonnut huutokaupan 29.12.1989 lainvoimaiseksi tulleella päätöksellä, koska Ylöjärven piirin nimismiehen ulosottomiehenä laatimassa pakkohuutokauppakuulutuksessa oli kiinteistöllä olevan rakennuksen valmistusvuodeksi ilmoitettu 1976, vaikka sen varsinainen asuinosa oli valmistunut jo vuonna

1. Sen johdosta kuulutuksen oli katsottava sisältäneen olennaisesti virheellisen ja ostajaa harhaanjohtaneen tiedon. Kiinteistö oli 17.5.1990 myyty uudella pakkohuutokaupalla 490 000 markan kauppahinnasta. A:lle oli ensimmäisen huutokaupan kumoamisen johdosta aiheutunut korkotappiota velkojensa maksun viivästyessä. Jos huutokauppaa ei olisi kumottu, A:n velat olisivat 22.6.1989 lyhentyneet 497 814,70 markalla. Velan maksun viivästymisestä hänelle oli siten syntynyt vahinkoa ajalta 22.
2. - 29.12.1989 laskettuna 16 prosentin korkokannan mukaan 42 116,86 markkaa. Valtio oli vastuussa vahingosta, koska ulosottomies ei ollut huutokauppakuulutusta laatiessaan noudattanut tehtävän suorittamiselle sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettavia vaatimuksia. A on sen vuoksi vaatinut valtion velvoittamista suorittamaan hänelle korvaukseksi korkotappiosta 42 116,86 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä lukien. Kihlakunnanoikeuden päätös 24.7.1990 Kihlakunnanoikeus, jossa valtio on vastustanut kannetta, on kuultuaan myös kuulutuksen laatinutta ulosottomiestä lausunut huutokaupan johtuneen siitä, ettei ylivelkainen A ollut kyennyt täyttämään sitoumuksiaan. Velkojen korot olivat kertyneet velkojen maksujen laiminlyönnistä. A:n oli itse vastattava jo ennen huutokauppaa erääntyneiden velkojensa koroista. Kihlakunnanoikeus on sen vuoksi hylännyt kanteen. Turun hovioikeuden tuomio 21.5.1992 Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A oli saattanut jutun, on katsonut jääneen näyttämättä, että kiinteistö olisi saatu myydyksi 11.5.1989 pidetyssä pakkohuutokauppatilaisuudessa, mikäli kuulutuksessa ei olisi ollut puheena olevaa virhettä. Tällä ja kihlakunnanoikeuden päätöksessä mainitulla perusteella kanteessa tarkoitettu vahinko ei ollut ollut sellaisessa syy-yhteydessä pakkohuutokaupan kuulutuksessa olleeseen virheeseen, että valtio olisi vahingonkorvauslain mukaan tappiosta korvausvelvollinen. Hovioikeus on sen vuoksi jättänyt kihlakunnanoikeuden päätöksen lopputuloksen pysyväksi ja velvoittanut A:n suorittamaan valtiolle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista hovioikeudessa 700 markkaa 16 prosentin korkoineen hovioikeuden tuomion antopäivästä lukien. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Valituslupa on myönnetty 23.9.
3. Valituksessaan A on vaatinut, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja hänen kanteensa hyväksytään sekä että hänet vapautetaan korvaamasta valtion oikeudenkäyntikuluja hovioikeudessa. A on lisäksi vaatinut korvausta oikeudenkäyntikuluistaan Korkeimmassa oikeudessa. Hämeen lääninhallitus on valtion puolesta antanut siltä pyydetyn vastauksen ja vaatinut korvausta vastauskuluista korkoineen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 3.6.1993 Perustelut Hämeen lääninhallitus on 23.11.1989 antamallaan päätöksellä kumonnut A:n omistaman tilan pakkohuutokaupan kuulutuksessa olleen virheen johdosta. Kun kyseiselle virkatoimelle kohtuudella asetettavia vaatimuksia ei siten ole noudatettu, valtio on vahingonkorvauslain 3 luvun 2§:n nojalla korvausvastuussa aiheutuneista vahingoista. Tila on myyty uudella pakkohuutokaupalla 17.5.1990 kauppahinnan ollessa 490 000 markkaa. Kaupan viivästyminen on aiheuttanut A:lle, joka jo ennen ensimmäistä huutokauppaa oli muuttanut tilalta, vahinkoa korkokulujen muodossa. Kun ei ole tehty todennäköiseksi, että kiinteistö olisi 11.5.1989 oikeilla tiedoilla jäänyt myymättä tai että kauppahinta olisi jäänyt alhaisemmaksi kuin 17.5.1990, korvauksen epäämiseen ei ole perusteita. Vahinko on sen koron suuruinen, jonka suorittamisesta A olisi välttynyt, mikäli kiinteistön kauppahinta olisi tilitetty velkojille asianmukaisessa järjestyksessä ensimmäisen pakkohuutokaupan jälkeen. Yksityiskohtaisten laskentaperusteiden puuttuessa Korkein oikeus arvioi korkomenetyksen määräksi vaaditulta ajalta 39 000 markkaa. Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevan jäsenen lausunto Esittelijäneuvos Wiklund: Valtio on jutussa vedonnut siihen, että kiinteistöjen hintataso oli noussut huutokauppojen välisenä aikana, mitä seikkaa A ei ole kiistänyt. Korkein oikeus katsonee jääneen näyttämättä, että A:n mahdollinen korkotappio olisi ollut suurempi kuin hänen hinnan nousun johdosta saamansa hyöty. Sen vuoksi Korkein oikeus katsonee, ettei ole syytä muuttaa hovioikeuden tuomion lopputulosta. Asian laadun vuoksi valtio saanee pitää vastauskulunsa vahinkonaan. Oikeusneuvos Lehtimaja: Perustelut Ensimmäisen pakkohuutokaupan kumoutuminen on johtunut ulosottomiehen virheellisestä virkatoimesta eli julkista valtaa käytettäessä tapahtuneesta virheestä. Ulosottomiehen ei ole näytetty noudattaneen virkatoimessaan sen suorittamiselle kohtuudella asetettavia vaatimuksia. Vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n ja 5 luvun 1 §:n nojalla valtio on siten velvollinen korvaamaan A:lle pakkohuutokaupan kumoutumisesta aiheutuneen taloudellisen vahingon. Ei ole uskottavaa, että tila olisi jäänyt ensimmäisessä huutokaupassa kokonaan myymättä, jos huutokauppakuulutus olisi sisältänyt tilaa koskevat oikeat tiedot. Kuulutuksessa olleen virheen olennaisuuteen nähden on kuitenkin todennäköistä, että tilasta saatu kauppahinta olisi tällöin jäänyt jonkin verran alhaisemmaksi kuin kumotussa huutokaupassa. Jos kauppahinnasta kertynyt rahamäärä olisi voitu jakaa A:n velkojille asianmukaisessa järjestyksessä jo ensimmäisen huutokaupan jälkeen, A olisi välttynyt kanteessa tarkoitetulta korkotappiolta. Tämä korkotappio on ollut syyyhteydessä huutokauppakuulutuksen virheellisyyteen ja siten vahingonkorvauslain perusteella korvattavaa taloudellista vahinkoa. Korkotappion määrästä ei ole kuitenkaan saatavissa yksityiskohtaista selvitystä. A:n kärsimää kokonaisvahinkoa arvioitaessa on otettava huomioon, ettei hänen ole näytetty saaneen tilasta mitään käyttöhyötyä tai vuokratuloa kanteessa tarkoitetulta ajalta 22.
4. -29.12.
5. Toisaalta on otettava kokonaisvahinkoa vähentävänä seikkana huomioon myös se, että kiinteistöjen hintataso oli ilmeisesti noussut huutokauppojen välisenä aikana. Näin ollen lopullisessa huutokaupassa 17.5.1990 saatu kauppahinta on todennäköisesti ollut korkeampi kuin mitä se olisi ollut 11.5.1989 pidetyssä ensimmäisessä huutokaupassa, jos huutokauppakuulutus olisi ollut virheetön. Näillä perusteilla arvioin oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 6 §:n nojalla A:n kanteessa tarkoitettuna aikana kärsimän kokonaisvahingon määräksi 20 000 markkaa. Tuomiolauselma Kumoan hovioikeuden tuomion ja velvoitan Suomen valtion suorittamaan A:lle vahingonkorvauksena 20 000 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 14.2.1990 lukien. Oikeudenkäyntikulujen osalta olen samaa mieltä kuin enemmistö. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomio ja kihlakunnanoikeuden päätös kumotaan. Suomen valtio velvoitetaan suorittamaan A:lle vahingonkorvauksena 39 000 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 14.2.1990 lukien ja korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut Korkeimmassa oikeudessa 2 000 markalla. Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Jalanko, Nikkarinen, Taipale, Tulokas ja Lehtimaja (eri mieltä)