1993 false KKO:1993:76 Ään. Pakkohuutokauppatoimitus oli ostajan valituksesta keskeytetty ja sittemmin ulosottomiehen virheen johdosta kumottu. Ostaja oli keskeytyksestä huolimatta suorittanut kauppahinnan ulosottomiehelle. Kun ostajalla oli ollut perusteltu syy suoritukselleen, valtio velvoitettiin suorittamaan kauppahinnalle laskettavaa tuottokorkoa vastaava vahingonkorvaus ostajalle. ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA A:n kanne Ylöjärven kihlakunnanoikeudessa A on valtiolle tiedoksi annetun haasteen nojalla kertonut, että hän oli ostanut 11.5.1989 Ylöjärven piirin nimismiehen pitämässä pakkohuutokaupassa B:n omistaman Katajiston tilan RN:o 2:64 Ylöjärven kunnan Ilmarin kylässä 500 000 markan kauppahinnasta. Huutokaupan jälkeen A oli havainnut, että nimismiehen laatima huutokauppailmoitus oli ollut virheellinen, minkä johdosta Hämeen lääninhallitus oli A:n valituksesta kumonnut huutokaupan. A oli huutokauppaa seuranneena päivänä eli 12.5.1989 maksanut yhden kuudesosan kauppahinnasta eli 83 500 markkaa. Valituksestaan huolimatta hän oli joutunut maksamaan myös kauppahinnan loppuosan, koska hän olisi muutoin voinut joutua vahingonkorvausvelvolliseksi. Loppuosan 416 500 markkaa hän oli suorittanut viiden prosentin korkoineen 20.6.
- Hänen asiamiehensä oli tuolloin pyytänyt nimismiestä tallettamaan kauppahinnan korkeakorkoiselle tilille siksi aikaa, kun pakkohuutokaupasta tehdyn valituksen käsittely oli kesken. Sittemmin oli kuitenkin ilmennyt, että koko kauppahinta oli ollut korottomalla tilillä. Vasta asiamiehen tiedusteltua uudelleen varojen korkoa ne oli siirretty lyhytaikaiselle korkeakorkoiselle tilille. Nimismiehen laiminlyötyä tallettaa varat korkeakorkoiselle tilille A:lle oli aiheutunut korkotappion suuruinen menetys. Huutokauppa oli kumoutunut nimismiehen virheellisen toiminnan johdosta. Vahingosta oli vastuussa valtio, koska vahinko oli aiheutunut käytettäessä julkista valtaa. A on vaatinut valtion velvoittamista suorittamaan hänelle korvaukseksi korkomenetyksistä 32 553 markkaa ja pankkitakauksesta maksetusta provisiosta 1 000 markkaa sekä korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa korkoineen. Kihlakunnanoikeuden päätös 24.7.1990 Kihlakunnanoikeus, jossa valtio on vastustanut kannetta, on kuultuaan nimismiestä todennut, että tapahtumatietojen osalta asianosaiset olivat olleet erimielisiä vain siitä, oliko A:n asiamiehen ja nimismiehen välisessä keskustelussa sovittu rahavarojen tallettamisesta korolliselle tilille tai sellaista edes pyydetty. Kun varat asiasta annettujen määräysten mukaan sijoitettiin korolliselle tilille vain tallettajan pyynnöstä, nimismiehen oli tullut hallintomenettelylaista ilmenevän periaatteen mukaisesti antaa A:lle tämän tallettaessa loppukauppahinnan tarpeelliset neuvot siitä, miten asiassa oli toimittava eri vaihtoehdot huomioon ottaen. Kun nimismies oli tämän jättänyt tekemättä, A:lle oli aiheutunut korkohyödyn menetystä vastaava tappio, josta valtio oli vastuussa. Korvattavaa vahinkoa A:lle oli aiheutunut myös pankkitakauksen hankkimisesta 1 000 markkaa. Kauppahinnan yhden kuudesosan kohdalta varojen sijoittaminen korottomalle tilille oli tavallista ja perustui yleiseen käytäntöön. Korvattava koron menetys oli sen vuoksi laskettava koko kauppahinnalle ajalta 21.6.30.11.
- Valtion puolesta oli ilmoitettu, että lääninhallitus olisi sijoittanut suoritetun talletuksen tilille, jolla tallettajalle maksettiin korkoa 3,5 prosenttia ajalta 1.1.-31.10.1989 ja 4,5 prosenttia 1.11.1989 alkaen. Kihlakunnanoikeus on velvoittanut valtion maksamaan A:lle korvaukseksi korkohyödyn menetyksestä kauppahinnan 500 000 markan määrälle laskettuna 3,5 prosentin korkokannan mukaan ajalta 21.6.-31.10.1989 ja 4,5 prosentin mukaan 1.-30.11.1989 sekä pankkitakauksen provisiosta 1 000 markkaa. Valtio on velvoitettu korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut 9 000 markalla 16 prosentin korkoineen 24.7.1990 lukien. Turun hovioikeuden tuomio 20.5.1992 Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A ja valtio olivat valittamalla saattaneet jutun, on lausunut, että A oli kysymyksessä olevassa pakkohuutokaupassa ostanut kanteessa tarkoitetun kiinteistön ja ollut ulosottolain 5 luvun 40 §:n nojalla velvollinen sen vuoksi huutokauppaa seuranneena päivänä 12.5.1989 maksamaan valtiolle yhden kuudesosan kauppahinnasta eli 83 500 markkaa. Tämän jälkeen huutokauppa oli kuitenkin A:n valituksesta pakkohuutokauppailmoituksessa olleen virheen takia kumottu Hämeen lääninhallituksen 29.12.1989 lainvoiman saaneella päätöksellä. Valtio oli siten velvollinen korvaamaan A:lle tältä osin aiheutuneen vahingon. Korvauksena siitä, että sanottu kauppahinnan osa oli ollut valtion hallussa maksupäivästä 30.11.1989 saakka, A:lla oli oikeus saada suoritukselleen tuottokorko sanotulta ajalta. Tämä määräytyi korkolain 3 §:n 2 momentista ilmenevän oikeusohjeen mukaan Suomen Pankin kulloinkin voimassa olevaa peruskorkoa vastaavan korkokannan mukaisesti. A oli 20.6.1989 maksanut valtiolle myös kauppahinnan loppuosan eli 416 500 markkaa ja tuolle määrälle lasketun koron 40 päivältä 2 313,90 markkaa. Tämä ei kuitenkaan hänen valitettua pakkohuutokaupasta, lääninhallituksen keskeytettyä 2.6.1989 pakkohuutokauppatoimituksen A:n antamaa vakuutta vastaan ja valituksen ollessa vielä käsiteltävänä olisi ollut ulosottolain 5 luvun 45 §:n nojalla välttämätöntä. A oli siten suorittanut viimeksi mainitun maksun omalla riskillään eikä hänelle siitä aiheutunut tappio ollut sellaisessa syy-yhteydessä nimismiehen virheelliseen pakkohuutokauppakuulutukseen, että valtio olisi tällä perusteella vahingonkorvauslain mukaan tappiosta korvausvelvollinen. Hallintomenettelylaki ei sen 1 §:n 2 momentin mukaan koskenut ulosottoa. Nimismiehellä ei siten ollut sanotun lain nojalla ollut velvollisuutta antaa A:lle neuvoja kauppahinnan tallettamisesta. Sanotunlaista velvollisuutta ei nimismiehellä ollut ollut muullakaan perusteella. Oli myös jäänyt näyttämättä, että A olisi ulosottolain 6 luvun 19 §:ssä tarkoitetuin tavoin vaatinut loppukauppahinnan tallettamista korkoa tuottavasti. Näin ollen oli jäänyt näyttämättä, että A:lle loppukauppahinnan tallettamisesta syntynyt taloudellinen tappio olisi aiheutunut vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:ssä tarkoitetusta nimismiehen virheestä tai laiminlyönnistä. Korvausvaatimus oli siten hylättävä. Hovioikeus on, hyväksyen muutoin kihlakunnanoikeuden perustelut, kumonnut kihlakunnanoikeuden päätöksen siltä osalta kuin valtio oli velvoitettu suorittamaan A:lle korvausta korkohyödyn menetyksestä ja velvoittanut valtion sen asemesta maksamaan A:lle tuottokorkoa 83 500 markalle 7,5 prosenttia ajalta 12.5.31.10.1989 ja 8,5 prosenttia ajalta 1.-30.11.
- Muilta osilta kihlakunnanoikeuden päätös on jäänyt voimaan. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Valituslupa on myönnetty 23.9.
- Valituksessaan A on vaatinut hovioikeuden tuomion muuttamista siten, että valtio velvoitetaan maksamaan vahingonkorvauksena 416 500 markan pääomalle peruskoron suuruinen tuottokorko 8,5 prosenttia ajalta 21.6.-30.11.1989 ja että valtio velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa Korkeimmassa oikeudessa. Hämeen lääninhallitus on valtion puolesta antanut siltä pyydetyn vastauksen ja vaatinut korvausta vastauskuluistaan. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 3.6.1993 Perustelut Ulosottolain 5 luvun 45 §:stä ei ilmene, saako ostaja maksuajan pidennystä, jos huutokauppatoimitus keskeytetään. Tämä ei ole ilmennyt myöskään ulosotonhaltijan asiaa koskevasta välipäätöksestä. A:lla on siten ollut perusteltu syy mahdollisen korvausvastuun välttääkseen maksaa kauppahinnan loppuosa ulosottomiehelle siitä huolimatta, että toimitus oli keskeytetty. Tätä on A:lle suositellut hänen asianajajansa ulosottomiehen kanssa käymänsä keskustelun perusteella. Näin ollen se korkotappio, joka loppukauppahinnan suorittamisesta on pakkohuutokaupan kumouduttua A:lle aiheutunut, on vahingonkorvauslaissa tarkoitetussa syyyhteydessä virheelliseen pakkohuutokauppakuulutukseen. Pakkohuutokaupan kumoutuminen on johtunut ulosottomiehen huolimattomuudesta virkatoimessa ja siis julkista valtaa käytettäessä tapahtuneesta virheestä. Ulosottomiehen ei ole näytetty virkatoimessaan noudattaneen sen suorittamiselle kohtuudella asetettavia vaatimuksia. Vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n ja 5 luvun 1 §:n nojalla valtio on siten velvollinen korvaamaan A:lle kerrotulla tavalla aiheutuneen taloudellisen vahingon. Se seikka, ettei A ole ymmärtänyt todisteellisesti vaatia loppukauppahinnan tallettamista korkoa tuottavasti, ei näissä olosuhteissa voi vähentää valtion vahingonkorvausvastuuta. Ulosottoviranomaiset ovat tapahtuneen virheen vuoksi olleet muutoinkin velvollisia toimimaan siten, että A:lle koituisi kuulutusvirheestä mahdollisimman vähän vahinkoa. A:lla on siten oikeus saada suorittamalleen loppukauppahinnalle vaatimansa peruskoron mukaista tuottokorkoa vastaava korvaus ajalta 21.6.-30.11.
- Sanottu korko on ollut 31.10.1989 saakka 7,5 prosenttia ja 1.11.1989 alkaen 8,5 prosenttia. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että valtion on hovioikeuden tuomitsemien korvausten lisäksi suoritettava A:lle tuottokorkoa 416 500 markalle ajalta 21.6.-31.10.1989 7,5 prosenttia ja ajalta 1.-30.11.1989 8,5 prosenttia. Valtio velvoitetaan korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut Korkeimmassa oikeudessa 2 000 markalla. Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot Oikeusneuvos Taipale: Katson, ettei ole syytä muuttaa hovioikeuden tuomiota. Asian laadun vuoksi valtion on itse vastattava kuluistaan Korkeimmassa oikeudessa. Oikeusneuvos Jalanko: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Taipale. Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Jalanko (eri mieltä), Nikkarinen, Taipale (eri mieltä), Tulokas ja Lehtimaja