KKO/1993/86

1993 false KKO:1993:86 Puolisoiden yhteisesti omistamat asunto-osakkeet oli pantattu pankille A yhteisen asuntolainan vakuudeksi ja jälkipantattu pankille B miehen yksityisen velan vakuudeksi. Omistajat olivat itse myyneet osakkeet pantinhaltijan A suostumuksella. Pankki A, jonka hakemuksesta miehen osuus osakkeista oli lisäksi ollut takavarikossa miehen takausvelkojen vakuutena, oli asettanut edellytykseksi asunto-osakkeiden luovuttamiselle ja vapauttamiselle takavarikosta, että panttivelkojen maksamisen jälkeen kauppahinnasta asetettaisiin vakuus miehen takausvelkojen turvaamiseksi. Kysymys tuon ehdon merkityksestä. ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Kanne Helsingin raastuvanoikeudessa C on Suur-Helsingin Osuuspankille 11.1.1990 tiedoksi annetun haasteen perusteella kertonut, että hän oli yhdessä aviomiehensä D:n kanssa 18.10.1985 luovuttanut ja pantannut puolisoiden yhteisesti omistamat Asunto Oy Elontie 60 -nimisen yhtiön osakkeet nrot 141-210 Suur-Helsingin Osuuspankille vakuudeksi osuuspankista saamastaan asuntolainasta, jolla oli rahoitettu samojen osakkeiden hankinta. Lainasta oli toukokuussa 1989 maksamatta takaisin pankin ilmoituksen mukaan vielä noin 200 000 markkaa. Osakkeet oli Suur-Helsingin Osuuspankin lainasaatavan jälkeen vielä jälkipantattu Kansallis-Osake-Pankille sen D:lle henkilökohtaisesti myöntämän 500 000 markan määräisen lainan vakuudeksi. Osakkeet olivat ensisijaisen pantinhaltijan eli Suur-Helsingin Osuuspankin hallussa. C:n ja D:n tarve vaihtaa asuntonsa suurempaan oli edellyttänyt Asunto Oy Elontie 60:n osakkeiden myymistä. C ja D olivat kääntyneet Suur-Helsingin Osuuspankin puoleen saadakseen pankin suostumuksen osakkeiden myymiselle. Puolisot olivat mielestään saaneet 11.5.1989 osuuspankissa käydyssä keskustelussa luvan myydä osakkeet edellytyksin, että niitä vielä rasittava asuntolaina maksetaan osuuspankille takaisin sekä että osakkeita rasittava Kansallis-Osake-Pankin saatava selvitetään siten, että osakkeet olisivat panttauksista vapaina kolmannelle luovutettavissa. C:llä ja D:llä oli ollut tiedossa osakkeilleen ostaja, joka oli valmis maksamaan osakkeista 1 150 000 markkaa. Tämän hintatarjouksen C ja D olivat ilmoittaneet osuuspankille pankissa käydyssä neuvottelussa. Kun osuuspankista oli nyt saatu myyntisuostumus, ostajien E:n ja F:n kanssa oli solmittu jo samana päivänä 11.5.1989 esisopimus osakkeiden kaupasta. Tässä tilaisuudessa E ja F olivat maksaneet ennakkomaksuna kauppahinnasta 500 000 markkaa. Loput kauppahinnasta eli 650 000 markkaa oli sovittu maksettavaksi lopullisen kaupanteon yhteydessä, jonka oli sovittu tapahtuvan 31.5.1989 mennessä. Järjestelyaikaa oli lopullista kaupantekoa varten varattu sitä silmällä pitäen, että C ja D saisivat osakkeensa vapautetuiksi niitä rasittavista panttauksista. Kun tätä asiaa oli ryhdytty pankkien kanssa hoitamaan, oli SuurHelsingin Osuuspankista saatu D:lle osoitettu kirjallinen ilmoitus 22.5.1989, jossa osuuspankki oli ilmoittanut suostuvansa kauppaan mutta asettavansa osakkeitten vapauttamisen edellytykseksi nyt, että puolet panttausten jälkeen vapaaksi jäävästä kauppahinnasta eli pankin laskelmien mukaan noin 224 500 markkaa luovutetaan kaupantekotilaisuudessa ulosottomiehen haltuun D:n muiden henkilökohtaisten pankkivelkojen maksuksi. D oli vastustanut vaatimusta huomauttaen, että hänen osuudestaan saatavasta kauppahinnasta, mikä osuus oli vain puolet eli 575 000 markkaa, ei jäänyt jäljelle vaadittuja 224 500 markkaa sen jälkeen, kun kauppahinnasta olisi ensiksi maksettu päältä yhteinen asuntolaina korkoineen sekä hänen osuudestaan sen jälkeen hänen henkilökohtainen lainavelkansa 500 000 markkaa Kansallis-OsakePankkiin. Suur-Helsingin Osuuspankki oli tehostanut vaatimustaan panettamalla 26.5.1989 takavarikkoon D:n osuuden Asunto Oy Elontie 60 -nimisen yhtiön osakkeista nro 141-

1. Tässä takavarikkotoimituksessa oli todettu omistusosuuden arvoksi vain 20 000 markkaa osuutta rasittavien velkapanttausten jälkeen. Tämä toteamus oli ollut samansuuntainen verrattuna D:n käsitykseen, jonka mukaan omistusosuudella ei juuri ollut ulosmitattavaa jäännösarvoa. E ja F olivat toukokuun 1989 päättyessä vedonneet tehtyyn esisopimukseen ja vaatineet lopullista kaupantekoa. Kaupantekoon oli ryhdytty 1.6.1989 sekä SuurHelsingin Osuuspankin että Kansallis-Osake-Pankin edustajan läsnäollessa. E ja F olivat maksaneet tilaisuudessa loput kauppahinnasta eli 650 000 markkaa, mistä C ja D puolestaan olivat maksaneet SuurHelsingin Osuuspankille jäljellä olevan asuntolainansa 193 932,45 markkaa. Sen jälkeen D oli selvittänyt henkilökohtaisen lainavelkansa 500 000 markkaa Kansallis-Osake-Pankkiin. Kaikki osakkeita rasittaneet lainavelat olivat tulleet näin maksetuiksi ja selvitetyiksi ja osakkeet olivat vapautuneet niitä rasittaneista panttauksista. Osakekirjoja ei kuitenkaan ollut saatu luovutetuiksi E:lle ja F:lle sen vuoksi, että Suur-Helsingin Osuuspankki tässä vaiheessa oli toteuttanut uhkauksensa ja kieltäytynyt luovuttamasta osakekirjoja vaatien edelleenkin D:ltä 224 500 markan rahamääräistä suoritusta taikka vastaavan suuruista talletusta. E ja F, jotka olivat kauppahinnan täysin maksaneet, olivat vaatineet osakekirjoja itselleen. D:llä ei ollut ollut vaadittuja 224 500 markkaa maksaakseen osuuspankkiin olevia velkojaan. Osuuspankki oli vaatinut suoritusta C:ltä ilmoittaen, että osakekirjat vapautettaisiin vasta, kun pankille oli suoritettu 224 500 markan määrä D:n muiden velkojen maksuksi. C ja D olivat ajautuneet pakkotilaan, jossa ei ollut ollut valinnanvaraa. C oli joutunut tarjoamaan osuuspankille 224 500 markan määräistä säästötilin talletusta vakuudeksi miehensä veloista varauksin, että järjestely olisi väliaikainen ja pankin oikeus varoihin jäisi myöhemmän selvittelyn varaan. Tämäkään järjestely ei ollut osuuspankkia tyydyttänyt, vaan se oli vaatinut, että varat maksettaisiin rahassa C:n ja D:n nimellä avatulle tilille, josta ne takavarikoitaisiin. Näin oli jouduttu menettelemään. Osuuspankin vaatimuksesta Helsingin ulosottovirasto oli sittemmin ulosmitannut C:n tallettamat varat C:n ja D:n veloista ja tiettävästi tilittänyt ne edelleen osuuspankille. C:llä ei ollut tietoa siitä, kuinka osuuspankki sittemmin oli hänen varojensa suhteen menetellyt enempää kuin siitäkään, oliko noita varoja edes käytetty D:n muiden pankkiin olevien velkojen maksuksi. Suur-Helsingin Osuuspankki oli kunnianvastaista ja arvotonta menettelyä osoittaen käyttänyt hyväkseen C:lle ja D:lle kaupanteon myötä syntynyttä hankalaa asemaa ja menettelyllä, jossa selvästikin oli havaittavissa kiskomiseen viittaavia piirteitä, onnistunut pakottamaan C:n luovuttamaan pankille 224 400 markan suuruisen rahamäärän miehensä C:n ja D:n velkojen maksuksi, vaikka C:llä ei ollut ollut näistä veloista minkäänlaista henkilökohtaista vastuuta. Osuuspankki oli käyttänyt hyväkseen C:n hädänalaista asemaa ja edustanut itselleen perusteetonta taloudellista etua hänen kustannuksellaan ainakin mainitun 224 400 markan määrän. Sen vuoksi C on vaatinut, että osuuspankki velvoitetaan suorittamaan hänelle 224 400 markkaa 16 prosentin korkoineen 2.6.1989 lukien sekä korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa korkoineen. Vastaus Osuuspankki on kiistänyt kanteen ja vaatinut korvausta oikeudenkäyntikuluistaan korkoineen. Raastuvanoikeuden päätös 10.5.1990 Raastuvanoikeus on katsonut selvitetyksi, että C ja D olivat yhteisesti omistaneet Asunto Oy Elontie 60 -nimisen yhtiön osakkeet nrot 141-210, jotka olivat olleet Suur-Helsingin Osuuspankin hallussa panttina A:n ja B:n saamasta asuntolainasta, joka oli ollut 2.6.1989 korkoineen ja muine kuluineen kaikkiaan yli 190 000 markkaa. C ja D olivat 13.1.1986 allekirjoitetulla yleispanttaussitoumuksella antaneet Kansallis-Osake-Pankille vakuudeksi kyseiset osakkeet joko heidän yksin tai yhdessä muiden kanssa olevista tai tulevista vastuista Kansallis-Osake-Pankille. D oli saanut Kansallis-Osake-Pankilta 500 000 markan notariaattiluoton, josta oli laadittu 8.12.1988 päivätty haltijavelkakirja. Suur-Helsingin Osuuspankin hakemuksesta Helsingin maistraatti oli 17.5.1989 antamallaan päätöksellä määrännyt ulosottomiehen heti tiedoksiannon tapahduttua panemaan takavarikkoon sellaisen osan D:n omaisuudesta, että se arvoltaan vastasi hakijan saatavaa 519 564,21 markkaa korkoineen, jonka suuruisesta osuuspankin saatavasta kolmannelta D oli mennyt takaussitoumukseen, vähennettynä pantin arvolla 295 000 markalla. C ja D olivat, saatuaan Suur-Helsingin Osuuspankilta ja Kansallis-Osake-Pankilta suostumuksen kyseisten osakkeiden myyntiin sikäli kuin pankit pantinhaltijoina saivat suorituksen pantista, 11.5.1989 päivätyllä esisopimuksella myyneet osakkeet 1 150 000 markan kauppahinnasta, joka oli kokonaisuudessaan suoritettu A:lle ja B:lle 2.6.
2. Samana päivänä Helsingin ulosottoviraston avustava ulosottomies oli takavarikoinut D:n tililtä 224 500 markkaa Suur-Helsingin Osuuspankin hakemuksesta aikaisemmin kerrotun Helsingin maistraatin antaman päätöksen nojalla. Kansallis-Osake-Pankilla oli ollut oikeus saada suoritus D:lle myönnetystä notariaattilainasta olevasta saatavasta yleispanttaussitoumuksen nojalla osakkeista saadusta kauppahinnasta eikä ainoastaan D:n osuudesta siihen, koska pankin ei ollut selvitetty luopuneen panttioikeudestaan. Näin ollen A:lla ja B:llä oli ollut yhtäläinen oikeus kauppahintaan pantinhaltijoiden panttisaatavien suoritusten jälkeen eli kummallakin 224 500 markkaan. Tämän vuoksi ja kun Suur-Helsingin Osuuspankki ei ollut menetellyt kanteessa väitetyin tavoin eikä se siten ollut saanut perusteetonta etua menettelyllään, raastuvanoikeus on hylännyt kanteen ja velvoittanut C:n korvaamaan Suur-Helsingin Osuuspankin oikeudenkäyntikulut 7 350 markalla 16 prosentin korkoineen 10.5.1990 lukien. Helsingin hovioikeuden tuomio 30.10.1991 Hovioikeus, jonka tutkittavaksi C oli valittamalla saattanut jutun, on käsittelyratkaisussaan todennut, ettei C:n muutoksenhakukirjelmässään kanteensa tueksi esittämää mainintaa siitä, ettei hän ollut pantannut osuuttaan asunto-osakkeista D:n lainan vakuudeksi, ollut pidettävä sellaisena seikkana, että kanne sen vuoksi olisi muuttunut toiseksi. Kysymyksessä ei sen vuoksi ollut kielletty kanteenmuutos. Hovioikeus on pääasiaratkaisussaan todennut, että ulosotonhaltija oli myöntänyt Suur-Helsingin Osuuspankille D:ltä olevan saatavan turvaamiseksi kysymyksessä olevan takavarikon. Pankki oli ollut oikeutettu vaatimaan, että takavarikko pysytettiin voimassa niin kauan kunnes sen saatava oli suoritettu tai siitä oli annettu ulosottolain 7 luvun 12 §:ssä tarkoitettu pantti tai vakuus. Pankki oli siten ollut oikeutettu asettamaan edellytykseksi asunto-osakkeiden vapauttamiselle takavarikosta sen, että niiden sijaan takavarikkoon luovutettiin korvaavaa omaisuutta. Jälkipanttausasiakirjojen mukaan asunto-osakkeet oli annettu Kansallis-Osake-Pankille jälkipantiksi D:n velasta tekemättä ehtoa panttauksen rajoittamisesta. Asiassa ei ollut näytetty, että Kansallis-Osake-Pankille annettu jälkipanttaus koski vain D:n osuutta osakkeisiin. Suur-Helsingin Osuuspankki ei ollut ollut velvollinen suostumaan siihen, että C:lle D:ltä jälkipantin realisoimisesta syntyvä saatava otettiin D:n osuudesta osakkeiden kauppahinnasta ennen Suur-Helsingin Osuuspankin saatavaa siten, että jälkipantti katettiin vain D:n osuudesta kauppahinnasta. Näillä perusteilla hovioikeus on jättänyt raastuvanoikeuden päätöksen lopputuloksen pysyväksi ja velvoittanut C:n korvaamaan Suur-Helsingin Osuuspankin vastauskulut 900 markalla 16 prosentin korkoineen 30.10.1991 lukien. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Valituslupa on myönnetty 4.2.
3. C on vaatinut hovioikeuden tuomion kumoamista ja kanteensa hyväksymistä sekä korvausta oikeudenkäyntikuluistaan jutussa korkoineen. Suur-Helsingin Osuuspankki on antanut pyydetyn vastauksen ja vaatinut korvausta vastauskuluistaan korkoineen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 16.6.1993 Perustelut C:n ja D:n yhteisesti omistamat asunto-osakkeet oli pantattu vakuudeksi osuuspankille yhteisestä asuntolainasta ja sen jälkeen Kansallis-Osake-Pankille D:n yksityisestä velasta. Lisäksi D:n osuus osakkeista oli pantu takavarikkoon vakuudeksi osuuspankilla D:ltä olevien takaussaatavien maksamisesta. Takavarikosta huolimatta osuuspankki on sallinut asuntoosakkeiden myynnin. C ja D ovat jakaneet kauppahinnan omistussuhteiden mukaisesti puoliksi. Kumpikin on maksanut osuutenaan puolet osuuspankilta olleesta 193 932 markan 45 pennin asuntolainasta. D on tallettanut Kansallis-Osake-Pankkiin vakuudeksi sen saatavasta 505 100 markkaa. Näillä toimenpiteillä C ja D ovat täyttäneet panttaussitoumuksiin perustuvat panttivelkojien vaatimukset. Panttaukset ovat sen johdosta rauenneet. Osuuspankilla ei ole siten ollut oikeutta panttaussitoumuksiin vedoten kieltäytyä luovuttamasta osakkeita. Myyntisuostumuksen antaessaan osuuspankki on edellyttänyt myös, että panttisaatavien selvittämisen jälkeen C:n ja D:n kauppahintaosuudesta jäljelle jäävä määrä, mikä osuuspankin laskujen mukaan olisi noin 224 500 markkaa, varattaisiin takavarikossa olleen osakeosuuden sijaan D:n takausvelkojen vakuudeksi. Tieto tästä ehdosta on lähetetty C:lle ja D:lle ennen lopullista kaupantekoa. Osuuspankki on osakekirjojen luovutuksen edellytyksenä vedonnut tähän osakkeiden myymiselle asettamaansa ehtoon ja vaatinut takavarikkoon luovutettavaksi talletusta D nimissä. D:llä ei ollut ollut tähän varoja, sillä hänen osuutensa 1 150 000 markan kauppahinnasta oli edellä kerrotuin tavoin kokonaan käytetty hänen velkojensa kattamiseen. Jutussa ei ole näytetty, että C olisi suostunut siihen, että hänen osuutensa tuosta kauppahinnasta osaksikaan käytettäisiin D:n takausvelkojen vakuudeksi. Osakkeiden luovuttamiseksi kauppakirjan ehtojen mukaisesti uusille omistajille C on omasta kauppahintaosuudestaan siirtänyt 224 400 markkaa D:n nimellä avatulle tilille. Samalla hän on kuitenkin ilmoittanut, ettei hän hyväksynyt menettelyä eikä katsonut olevansa velvollinen antamaan vakuutta miehensä velasta. Koska D:n osuus osakkeista oli pantu takavarikkoon osuuspankin häneltä olevien takaussaatavien vakuudeksi, osakkeita ei tosin olisi voitu myydä ilman osuuspankin suostumusta. Osuuspankilla ei ole kuitenkaan ollut takavarikon johdosta oikeutta asettaa osakekaupan ehdoksi, että C:lle tuleva osuus osakkeiden kauppahinnasta osaksikaan olisi talletettava osuuspankilla D:ltä olevien takaussaatavien vakuudeksi, ja vaatia, että C tekee kauppahintaosuudestaan talletuksen D:n nimissä takavarikkoon osoittamista varten. Sen vuoksi osuuspankki on velvollinen palauttamaan C:lle ne varat, jotka tämä on perusteettomasti antanut vakuudeksi D:n veloista. C:llä on oikeus saada palautussaatavalleen korkolain 3 §:n 2 momentissa määritellyn korkokannan mukaista tuottokorkoa suorituspäivästä 2.6.1989 lukien haasteen tiedoksiantopäivään saakka ja siitä lähtien korkolain 4 §:n 1 momentin mukaista viivästyskorkoa. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomio ja raastuvanoikeuden päätös kumotaan. C vapautetaan velvollisuudesta suorittaa osuuspankille korvausta oikeudenkäyntikuluista. SuurHelsingin Osuuspankki velvoitetaan suorittamaan C:lle 224 400 markkaa ja sille korkoa 7,5 prosenttia ajalta 2.
4. - 31.10.1989, 8,5 prosenttia ajalta 1.11.1989 - 10.1.1990 ja 16 prosenttia 11.1.1990 lukien sekä korvaamaan C:n oikeudenkäyntikulut jutussa 12 000 markalla 16 prosentin korkoineen Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä lukien. Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Salervo, Krook, Wirilader ja Möller sekä ylimääräinen oikeusneuvos Hidén