KKO/1994/117

1994 false KKO:1994:117 Työntekijän katsottiin ilmoittaneen työhön saapumiselleen pätevän esteen. Kysymys työsopimuslain 47 f §:n nojalla määrättävästä korvauksesta, kun työnantajalla ei ollut ollut lain 44 §:n 2 momentin nojalla oikeutta käsitellä työsopimusta purkautuneena. TSL 44 § 2 mom TSL 47 f § ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Kanne Helsingin raastuvanoikeudessa A kertoi Yleisradio Oy:tä vastaan ajamassaan kanteessa, että hän oli ollut työsuhteessa yhtiöön 16.12.1966 alkaen. Yhtiö oli 24.3.1992 katsonut työsuhteen työsopimuslain 44 §:n perusteella purkautuneeksi mainitusta päivästä lukien, koska A oli ollut poissa työstä 17.3.1992 alkaen ilmoittamatta pätevää estettä poissaololleen. A oli kuitenkin ollut poissa työstä lääkärin toteaman sairauden vuoksi, mistä yhtiö oli täysin tietoinen. Hän oli 23.3.1992 ilmoittanut työnantajalle puhelimitse aikaisemman sairautensa ja sairauslomansa jatkumisesta. Sairauslomasta A oli toimittanut työnantajalle asianmukaisesti lääkärintodistukset. Työnantajalla ei ollut ollut perusteita päättää työsuhdetta. Palkka oli ollut työsuhteen päättymishetkellä 14 377 markkaa kuukaudessa. Koska työnantaja oli päättänyt työsopimuksen irtisanomisaikaa noudattamatta, A:lla oli työsopimuslain 38 a §:n 1 momentin nojalla oikeus täyteen irtisanomisajan palkkaan. Kun työsuhde oli jatkunut yli 15 vuotta, irtisanomisaika oli kuusi kuukautta. Täyteen palkkaan irtisanomisajalta kuului myös lomakorvaus. Koska työnantajalla ei ollut ollut oikeutta käsitellä työsopimusta purkautuneena, työnantajan tuli työsopimuslain 51 §:n 1 momentin nojalla korvata A:lle aiheutunut vahinko. Työsopimuslain 47 f §:n mukaan korvauksen määrä voi olla 24 kuukauden palkkaa vastaava määrä. A:lla oli työsopimuslain 22 §:n 5 momentin nojalla oikeus myös odotusajan palkkaan, koska työsuhteesta johtuvien saatavien suoritus oli työsuhteen päättyessä viivästynyt. Tämän vuoksi A vaati, että yhtiö velvoitetaan suorittamaan hänelle irtisanomisajan palkkaa kuudelta kuukaudelta 86 262 markkaa, lomakorvausta irtisanomisajalta 10 782,75 markkaa, korvauksena työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä 24 kuukauden palkkaa vastaavat 345 048 markkaa ja odotusajan palkkaa 4 313,10 markkaa, kaikki erät 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä lukien. Yhtiön vastaus Yhtiö kiisti kanteen sekä vaati sen hylkäämistä. Raastuvanoikeuden päätös 15.12.1992 Työsopimuslain 44 §:n 2 momentissa säädetään, että jos työntekijä on ollut poissa vähintään viikon eikä sinä aikana ole ilmoittanut pätevää estettä, työnantajalla on oikeus käsitellä työsopimusta purkautuneena. A oli 19.2.1992 jäänyt pois työstä. A oli saanut työnantajalta 2.3.1992 varoituksen poissaoloista. Koska A oli 3.3.1992 toimittanut lääkärintodistuksia työnantajalle, työnantaja oli jättänyt työsopimuksen purkamatta. Lääkärintodistusten mukaan sairausloma oli päättynyt 16.3.1992 ja A:n olisi tullut palata työhön 17.3.

1. A oli 23.3.1992 soittanut esimiehelleen Martti Olavi Partaselle. Partanen oli todistajana kertonut kysyneensä A:lta poissaolon syytä. A oli kertonut lepäilevänsä. Partanen oli kysynyt, oliko A:lla lääkärintodistusta, mihin A oli vastannut, ettei hänellä ollut sitä. Sittemmin A oli toimittanut 25.3.1992 annetun lääkärintodistuksen, jossa työkyvyttömyysajaksi oli merkitty
2. - 31.3.
3. Helmikuun 1992 poissaolon osalta sairausloman syy oli lääkärintodistusten mukaan keuhkoputken tulehdus ja ajan
4. - 16.3.1992 osalta "burn out". Ei voitu katsoa, että työnantajan olisi pitänyt tietää poissaolon aiheutuneen sairaudesta, varsinkaan kun A oli itse ilmoittanut, ettei hänellä ollut lääkärintodistusta. Raastuvanoikeus katsoi, että työnantajalla oli 24.3.1992 ollut työsopimuslain 44 §:n 2 momentin mukainen edellytys pitää työsopimusta purkautuneena. Purkautumisilmoitus oli annettu tiedoksi 24.3.
5. Sillä seikalla, että asiakirja oli laadittu 23.3.1992, ei ollut merkitystä, koska purkuperuste oli ollut voimassa tiedoksiantohetkellä. Tämän vuoksi raastuvanoikeus hylkäsi kanteen. Helsingin hovioikeuden tuomio 6.10.1993 A valitti hovioikeuteen. Hovioikeus ei muuttanut raastuvanoikeuden päätöstä. Eri mieltä olevan jäsenen lausunto Hovioikeudenneuvos Jalonen: Esitetyn selvityksen mukaan A oli jäänyt pois työstä 19.2.1992 ja ilmoittanut puhelimitse työnantajan edustajalle menevänsä lääkäriin. Tämän jälkeen A oli 24.,
6. ja 27.
7. sekä 2.3.1992 puhelimitse keskustellut työnantajan edustajan kanssa sairaudestaan, joka aluksi oli ollut keuhkoputken tulehdus. Lääkärintodistukset oli annettu ajoille
8. -21.2.,
9. - 26.2.,
10. - 28.
11. ja
12. - 16.3.
13. Työkyvyttömyyden syyksi ajalta
14. - 16.3.1992 oli merkitty "burn out". A oli sitten palaamatta työhön 17.3.1992 soittanut 23.3.1992 esimiehelleen ja kysyttäessä ilmoittanut, ettei hänellä ollut esittää lääkärintodistusta. Seuranneena päivänä 24.3.1992 aamupäivällä A:lle oli annettu tiedoksi samalle päivälle päivätty työsuhteen purkamista koskeva kirje. A oli 26.3.1992 toimittanut työnantajalle lääkärintodistuksen työkyvyttömyysajalta
15. - 31.3.
16. Sen mukaan sairausloman tarpeellisuus oli alkanut 2.3.1992 lukien, sairauden laatu oli "burn out" ja potilaalle suoritettaisiin tutkimuksia. Yhtiöllä oli ollut tiedossaan A:n 2.3.1992 alkaneen sairausloman syy ja se ilmeinen mahdollisuus, että A:n työkyvyttömyys jatkuisi jo määrätyn sairausloman 16.3.1992 päätyttyäkin. Vaikka A oli sanotun päivän jälkeen ollut poissa työstä ilmoittamatta poissaolonsa jatkumisen syytä, yhtiö oli tietäessään edellä todetut seikat voinut päätellä, että A:n poissaolo johtui sanotusta työkyvyttömyydestä ja siten pätevästä esteestä. Näillä perusteilla Jalonen katsoi, ettei yhtiöllä ollut 24.3.1992 ollut työsopimuslain 44 §:n 2 momentin nojalla oikeutta käsitellä A:n työsopimusta purkautuneena. Toisaalta asiassa oli selvitetty, että A:ta oli 2.3.1992 kehotettu seuraavaksi päiväksi toimittamaan yhtiölle hallussaan olleet lääkärintodistukset ja samalla varoitettu häntä poissaoloon liittyvän ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnin seuraamuksista. Yhtiön kirjallisen työsuhdeohjesäännön mukaan tuli yli kolme päivää kestäneestä sairaspoissaolosta toimittaa lääkärintodistus. Jalonen katsoi, että A:n menettely olisi oikeuttanut yhtiön irtisanomaan A:n työsopimuslain 37 §:ssä tarkoitetusta erityisen painavasta syytä. Tämän vuoksi Jalonen kumosi raastuvanoikeuden päätöksen ja vapautti A:n suorittamasta yhtiölle tuomittua oikeudenkäyntikulujen korvausta 8 000 markkaa korkoineen sekä velvoitti yhtiön suorittamaan A:lle irtisanomisajan palkkana kuudelta kuukaudelta 86 262 markkaa ja vuosilomakorvausta 10 782,75 markkaa, kumpikin 16 prosentin korkoineen 9.6.1992 lukien. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan A toisti aikaisemmin tekemänsä vaatimukset. Yhtiö vastasi valitukseen. ASIAN KÄSITTELY KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Korkein oikeus on toimittanut jutussa suullisen käsittelyn 13.6.
17. A on suullisessa käsittelyssä Korkeimmassa oikeudessa lausunut, ettei yhtiöllä ollut ollut oikeutta käsitellä työsopimusta purkautuneena, koska hän oli viikon kuluessa ilmoittanut poissaolostaan ja sen syystä yhtiölle. Yhtiöllä ei myöskään ollut ollut työsopimuslain 43 §:n nojalla oikeutta purkaa työsopimusta eikä edes oikeutta irtisanoa sitä. Sen vuoksi A on vaatinut, että yhtiö velvoitetaan suorittamaan hänelle työsuhteen perusteettomasta päättämisestä kanteessa vaadittu korvaus ensisijaisesti työsopimuslain 47 f §:n nojalla ja toissijaisesti vahingonkorvauksena työsopimuslain 51 §:n nojalla. Muilta osilta A on toistanut kanteessa esittämänsä vaatimukset. Yhtiö on lausunut, että sillä oli ollut oikeus käsitellä työsopimusta purkautuneena, koska A ei ollut viikon kuluessa ilmoittanut pätevää syytä poissaololleen. Yhtiö on kiistänyt A:n korvausvaatimukset perusteiltaan mutta myöntänyt määrien osalta oikeiksi irtisanomisajan palkkaa ja odotusajan palkkaa koskevat vaatimukset. Irtisanomisajalta vaaditun lomakorvauksen osalta yhtiö on katsonut päiväpalkan määräksi 575,08 markkaa. Yhtiö on kiistänyt perusteettomasta irtisanomisesta vaaditun korvauksen myös määrän osalta, koska A oli omalla käyttäytymisellään myötävaikuttanut työsuhteen päättämiseen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 10.11.1994 Perustelut A on ollut poissa työstään 19.2.1992 alkaen. Hän on ilmoittanut sairaudestaan puhelimitse työnantajalle. Puhelinkeskustelussa 2.3.1992 A:n esimies oli kehottanut häntä toimittamaan lääkärintodistuksen sairaudestaan. A on sen jälkeen toimittanut yhtiölle lääkärintodistukset, joiden mukaan hän oli ollut työkyvytön
18. -28.2.1992 keuhkoputken ja välikorvan tulehdusten vuoksi ja
19. - 16.3.1992 diagnoosina "burn out". A ei ollut 16.3.1992 jälkeenkään mennyt työhön mutta oli 23.3.1992 soittanut työnantajalle. Puhelimessa hän oli ensin keskustellut esimiehensä sihteerin C:n kanssa ja sitten esimiehensä kanssa. Keskustelun sisällöstä on kuultu kolmea todistajaa. Todistajista B on kertonut A:n nimenomaan sanoneen, että sairausloma jatkui vielä. Myös sihteeri C on kertonut muistelevansa, että A olisi ilmoittanut olleensa edelleen poissa sairauden vuoksi. Esimies on kertonut kysyneensä A:lta tämän poissaolon syytä ja A:n maininneen lepäilevänsä. Lääkärintodistusta koskevaan esimiehen kysymykseen A oli vastannut, ettei hänellä ollut sellaista. Yhtiö on 24.3.1992 antanut A:lle tiedoksi kirjeen, jonka mukaan A:n työsopimus oli työsopimuslain 44 §:n mukaan purkautunut mainitusta päivästä lukien. A on puolestaan 26.3.1992 toimittanut yhtiölle 25.3.1992 päivätyn lääkärintodistuksen, jonka mukaan hän oli sairauden takia työkyvytön
20. - 31.3.
21. Diagnoosina oli edelleen burn out. Edellä kerrotusta ilmenee, että A on viikon kuluessa edellisellä lääkärintodistuksella osoitetun työkyvyttömyytensä päättymisestä soittanut työnantajalleen ja ilmoittanut poissaolostaan esimiehensä sihteerille, mikä vastasi yhtiössä noudatettua käytäntöä poissaolojen ilmoittamisesta. Korkein oikeus katsoo todistajien B:n ja C:n kertomusten perusteella selvitetyksi, että A oli tuolloin ilmoittanut poissaolonsa syyksi nimenomaan sairauden. Se, että A oli edelleen sairauden takia työkyvytön, on muutoinkin ollut yhtiön pääteltävissä, ottaen huomioon
22. - 16.3.1992 välistä aikaa koskevasta lääkärintodistuksesta ilmenevän sairauden laatu ja se, ettei A:n ole osoitettu aikaisemminkaan olleen poissa työstä ilman pätevää estettä. Kun A siten on ilmoittanut työhön saapumiselleen pätevän esteen, yhtiöllä ei ole ollut työsopimuslain 44 §:n 2 momentin nojalla oikeutta käsitellä hänen työsopimustaan purkautuneena. Yhtiöllä ei ole ollut A:n kerrotun menettelyn johdosta perustetta edes työsopimuksen irtisanomiseen. Työsopimus on siten päätetty perusteettomasti. Yhtiön on suoritettava A:lle työsopimuslain 38 a §:n 1 momentin nojalla palkka kuuden kuukauden irtisanomisajalta. A:lla on lisäksi oikeus saada lomakorvausta irtisanomisajalta. Kun A:n kuukausipalkka 14 377 markkaa jaetaan vuosilomalain 8 §:n 2 momentin mukaisesti kahdellakymmenelläviidellä, päiväpalkaksi saadaan 575,08 markkaa ja vuosilomapalkkaa vastaavaksi lomakorvaukseksi irtisanomisajalta 8 626,20 markkaa. Kun yhtiöllä ei ole ollut oikeutta käsitellä työsopimusta purkautuneena eikä perustetta edes työsopimuksen irtisanomiseen, yhtiö on työsopimuslain 47 f §:n nojalla velvollinen suorittamaan A:lle korvausta työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä. Korvauksen suuruutta määrättäessä otetaan sitä lisäävänä huomioon, että työsuhteen päättyessä 44-vuotiaan A:n työsuhde oli kestänyt 26 vuotta. Hänen työsuoritustensa tai työaikojen noudattamisen osalta ei ollut ilmennyt aihetta moitteeseen. A on ollut työttömänä työsuhteen päättymisestä lähtien ja hänelle on aiheutunut työsuhteen päättymisestä huomattava ansion menetys. Kun ylioppilastutkinnon suorittaneella A:lla ei ole ammatillista koulutusta, hänen mahdollisuutensa saada aikaisempaa vastaavaa työtä ovat huonot. Korvausta lisäävänä seikkana otetaan lisäksi huomioon yhtiön menettely työsopimusta päätettäessä, kun se on tietoisena A:n sairaudesta purkanut hänen työsuhteensa välittömästi soveltamansa työsopimuslain 44 §:n 2 momentin mukaisen määräajan umpeuduttua. Korvausta vähentävänä seikkana taas otetaan huomioon A:n osaltaan antama aihe työsuhteen päättämiseen. A:n keskeisiin työtehtäviin oli kuulunut talousarvion valmistelu ja se oli ollut kiireisessä vaiheessa hänen poissaolojensa aikaan. Yhtiölle olisi ollut tärkeää saada mahdollisimman aikaisin tietää A:n työkyvyttömyyden jatkumisesta. Tähän seikkaan A:n esimies oli puhelinkeskustelussa 2.3.1992 kiinnittänytkin huomiota. A ei ole esittänyt selvitystä siitä, ettei hän olisi voinut ennen kuin vasta 23.3.1992 ilmoittaa yhtiölle sairautensa jatkumisesta 16.3.1992 jälkeenkin. Edellä olevan nojalla Korkein oikeus katsoo, että A:lla on oikeus saada korvauksena työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä 18 kuukauden palkka. A:n saatavista mikään ei ole ollut viivästynyt työsuhteen päättyessä 24.3.
23. Sen vuoksi hänellä ei ole oikeutta odotusajan palkkaan. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomio ja raastuvanoikeuden päätös kumotaan. Yhtiö velvoitetaan suorittamaan A:lle irtisanomisajan palkkana vaaditut 86 262 markkaa, lomakorvausta irtisanomisajalta 8 626,20 markkaa ja korvausta työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä 258 786 markkaa, kaikki määrät 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 9.6.1992 lukien. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Jalonen (eri mieltä), Antila ja Harsia. Esittelijä Thea Lång. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riihelä, Tulenheimo-Taki, Suhonen, Lehtimaja ja Pellinen. Esittelijä Anna-Liisa Hyvärinen.